Lankee ne enkelitkin

Even an angel
can end up falling
Don't you cry
because you're crawling
Start again
it's a beautiful morning
for... Galenos!



No ei :) Täten vannotan kaikkia pääsykokeessa hikoilemassa käyneitä hautaamaan mielestään logaritmit ja ydinfysiikat ja kaivamaan Galenoksen esiin seuraavan kerran vasta syyssateen vihmoessa ikkunoita tai lopputalven auringon kimallellessa hangilla. Nyt on aika palautua ja keskittyä muihin asioihin. Elämä jatkuu.

Kuva

Joku kysyi multa, millaisissa fiiliksissä olin itse pääsykokeen jälkeen. Kotimatkalla itkeä tihrustin bussissa, kuten olen aiemmin täällä paljastanutkin. Kotiin päästyäni nappasin mukaani kaksi paperia ja hurautin autolla poikkeamaan vanhemmillani. Kaksi paperia, jotka edelleen saavat poskeni kuumottamaan ja korvani punehtumaan, jos erehdyn niitä lukemaan. Kaksi mielestäni hiukan turhankin ylistävää suosittelukirjettä valmennuskurssiopettajiltani - Tarttoa varten. Suurin toivonkipinäni sillä hetkellä. Kertonee jotakin mun odotuksista taakse jääneen kokeen suhteen? :) Alun perinhän en siis pyytänyt mitään suositteluja, vaan ihan vain simppelin todistuksen siitä, että olen opiskellut lukion pitkän oppimäärän fysiikkaa, kemiaa ja tiivistetysti myös pitkää matematiikkaa sinä vuonna, koska sitä Tarttoon edellytettiin. Opettajani vain jostakin syystä vetivät koko homman yli, mutta ihan sydäntä lämmittävää, ei siinä mitään :)

Kuva

Päällimmäinen tunne oli kuitenkin onnistuminen. Ei niinkään itse kokeen kannalta, vaan itseni voittamisen kannalta. Olin jaksanut puurtaa loppuun asti unelmani eteen. Selättänyt epätoivon tunteet. Olin saanut rustattua paperille laskun toisensa perään, vaikka olin etukäteen pelännyt totaalista black-outtia. Muistelen arvelleeni, että osaamiseni ei riittäisi sisälle pääsyyn, mutta kokeen lopputulos oli sillä hetkellä toisarvoista. Sinä päivänä olin vain onnellinen ja niin vapaa, vapaa, vapaa... Pisteiden analysoinnin aika koitti vasta myöhemmin, ja se sitten masensikin mut. En siis varsinaisesti suosittele ;)

Älkää siis vaipuko epätoivoon, vaikka koe tuntuisi menneen huonosti - niin se kuuluu menneen aika monella muullakin tänä vuonna. Vaikea koe voi kuitenkin laskea pisterajoja, joten kaikki toivo ei ole ehkä vielä mennyttä. Ja vaikka ovet eivät vielä tänä vuonnakaan avautuisi, voi eläinlääkärin ura vielä ureta. Ehkä jo seitsemän vuoden kuluttua ;) Nyt on kuitenkin aika levätä ja kerätä voimia - joko tulevaa, ehkä elämänne parasta aikaa eläinlääkiksessä odotellessanne tai uusintaotteluun valmistautuessanne. Älkää olko itsellenne liian ankaria, vaan muistakaa, että suurin osa hakijoista joutuu keräämään vauhtia parin-kolmen kierroksen verran ja onpa joku tainnut tarvita jopa kahdeksan yritystä.

Kuva

Välivuodet vain kasvattavat. Sekä motivaatiota, että itse ihmistä ;)

Olisi hauska kuulla, miten te pääsykoehakijat olette palautuneet kokeesta ja tuntuuko kenestäkään, että ovet voisivat avautua? :)

May I present: Taikina

Me ampaistiin maanantaina piiiiitkästä aikaa kotipuoleen tutustuttamaan Taikaa muuhun perheeseen. Kuten arvata saattoi, se on hurmannut täällä kaikki :) Moni on kuitenkin ollut kiinnostunut siitä, miten Iippu suhtautuu uuteen pikkusiskoonsa. Ajatttelin, että tässä tapauksessa kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten here we go, tässä tämän aamupäivän otoksia pihanurmelta:

Iipun onnettomuus suorastaan paistaa sen naamalta ;)

Etsi kuvasta pentu

"Leikittäiskö?"

Kauniit ja älykkäät koirani...

"Äiti auta, se tappaa mut!"

"Ei hätää, tilanne hallinnassa!"

"No oot sää ihan kiva sittenkin..."

... sisko♥

Ai niin, se otsikko. Taika + Iina = Taikina, tietysti! Aika söppänää? ;)

Viime hetken tsemppausta

Mua harmittaa, etten oikein ehtinyt kirjoitella pääsykoejuttuja kevään aikana. Suoraan sanottuna mä en edes oikein enää tiennyt, mistä kirjoittaa. Toivottavasti mun yleispätevät postaukset elukasta ovat kuitenkin auttaneet motivoimaan edes jotakuta :)

Huomenna on sitten edessä se D-DAY. En aio sanoa mitään yksioikoista siitä, kannattaako enää lukea vai ei. Mun kannatti - todellakin. Jos en olisi vielä  illalla lukaissut kaavakokoelmaa läpi ja palautellut mieleen vielä vaikeimpia asioita, en ehkä olisi sisällä. Mun valmennuskurssikaverini ei tarvinnut, vaan hänelle oli riittänyt koko aiempi kevät. Te tunnette itse parhaiten oppimistyylinne ja opiskelutekniikkanne, luottakaa siihen vielä tämä viimeinen päivä.

Käykää hakemassa kaupasta jotkut ihanat eväät. Lempparikarkkeja, ehkä jotain hedelmää, leipää, huomiselle kahvia tai teetä. Jotakin mahdollisimman tuttua. Ei kuitenkaan mielellään mitään kovin rouskuvaa, rahisevaa, pihisevää tai poksuvaa - huomioikaa sen verran tulevia kollegoitanne ;) Muistakaa ottaa etiketit pois ja pakata eväät läpinäkyvään tai -kuultavaan pakkaukseen.

Tarkistakaa, että laskin on a) vaatimusten mukainen b) toimintakunnossa, eli patterit eivät uhkaa loppua c) MUKANA! Omana pääsykoepäivänäni  törmäsin useampaankin hakijaan, joka oli unohtanut laskimensa kotiin... Muutamasta kynästä ja kumista on myös yllättävän paljon hyötyä ;)

Varatkaa huomiselle tutut, mukavat vaatteet ja käykää tarkistamassa reitti pääsykoepaikalle mielellään jo/viimeistään tänään, jotta aamulla ei enää tarvitse kuluttaa aikaa oikean paikan metsästykseen. Jos asutte kaukana pääsykoepaikkakunnalta, ei ehkä ole huono idea majoittua ensi yöksi pääsykoepaikkakunnalle, jottei tarvitse lähteä aikaisin ajamaan, kärsiä auton kanssa mahdollisesti vastaan tulevista ongelmista tai stressata siitä, tuleeko ongelmia. Omenahotellista esimerkiksi saanee vielä opiskelijahintaisia huoneita kaupunkien keskustoista.

Yrittäkää nukkua hyvin ja riittävästi tai jos päädytte valvomaa koko yön, kuten mä, niin tankatkaa aamulla kofeiinia, niin että heräätte. Lähtekää ajoissa huomenna liikkeelle, mutta älkää etsiytykö pääsykoepaikalla pahimpien stressaajien pesäkkeisiin, jottei paniikki tartu ;)

Yrittäkää luoda pääsykoetilanteesta mahdollisimman mukava ja rento - silloin pystytte parhaiten keskittymään itse asiaan ja etsiskelemään aivolohkoistanne sinne kevään aikana istutetun tiedon. Mä esimerkiksi viihdyin pääsykoetilanteessa varsin hyvin. Valvojat olivat iloisia, luentosali mukavan pieni ja kotoisa, olo turvallinen. Pyrkikää lietsomaan itsenne vastaavanlaiseen tilaan ja luottakaa itseenne.

Älkää aloittako aineistotehtävästä, vaikka se siihen ensimmäiselle sivulle olisikin rykäisty. Siihen saa kulutettua vaikka koko koeajan, jos ei tajua pitää kelloa silmällä. Pisteitä siitä ei kuitenkaan välttämättä heru ihan suhteessa käytettyyn aikaan. Suttupaperille voi ranskalaisin viivoin merkitä ne asiat, jotka aineistotehtävään aikoo vastata ja suunnitella hiukan, missä järjestyksessä ne olisi loogisinta esittää. Kokonaista tekstiä tuskin kuitenkaan kannattaa kirjoittaa kahteen kertaan. Kokeessa tulee nimittäin helposti kiire ja muita tehtäviä jää sitten tekemättä. Kannattaa tosin pitää mielessä, että läheskään kaikki sisälle pääsevät eivät muutenkaan ehdi tehdä kaikkia tehtäviä, joten siitä ei kannata panikoitua.

Aloittakaa siis mieluiten kokeen tekeminen helpoimmista tehtävistä. Napsikaa kaikki ilmaiset pisteet kasaan. Näin ette mene lukkoon, vaan saatte varmuutta niihin hiukan vaativampiinkin tehtäviin. Niiden pähkäilyyn voi sitten käyttää kaiken loppuun jäävän ajan. Vaikeimpiinkin tehtäviin kannattaa kirjoittaa esiin ainakin kaava, jota lähtisitte tehtävään käyttämään ja jotakin laskun tynkää. Saatatte saada juuri sen vaaditun yhden pisteen, joka siivittää teidät kynnyksen yli. Vaikeissa tehtävissä arvostetaan yleensä yritystä.

Näine aatteineni toivottelen kovasti tsemppiä huomiselle kaikille mun ihanille pääsykokeeseen valmistautuville lukijoille! Tulkaapa kertomaan taas, mitä kysyttiin ja miten meni! Tässähän alkaa melkein itseäkin jännittää...

... ja huomenna koittaa vapaus! :)



(Kuvat: weheartit.com)

Tartu tilaisuuteen

... tilaisuuteen lähteä Tartuun eli Tarttoon.Ehe-ehe, olenpas nokkela. Nyt sitä lukijaa, joka joskus sanoi tykkäävänsä mun otsikoista, hävettää :D

Suomeksi sanottuna huono bloggaaja täällä hei. Ei pitäisi mennä lupailemaan postauksia, jos ei pysty pitämään lupauksistaan kiinni. No, ehkä tämän kuvaoksennuksen jälkeen ymmärrätte, miksi tässä kesti. Lisäksi pientä priorisoinnin tarvetta kohdistui erääseen pieneen nimeltä mainitsemattomaan koiralapseen ja perjantaiseen spesifisen bakteriologian tenttiin, joka olikin kakkosvuoden vihoviimeinen rutistus.

Tässä kuitenkin vihdoinkin tiukka paketti ekskursiostamme Tarttoon SUOLIEN eli suomalaisten eläinlääkäriopiskelijoiden vieraaksi. Itseänihän Tartto kiinnosti myös siinä mielessä, että olin jo ehtinyt suunnitella muuttavani sinne, jos ja kun eläinlääkiksen ovet eivät Suomessa avaudu. Ja jos mut olisi huolittu sinne ;) Olin kuitenkin kaikessa Helsinki-pessimistisyydessäni ja Tartto-optimistisuudessani ehtinyt itseopiskella viron kieltä jo melkein kokonaisen alkeiskurssin verran, eli ihan lähtökuopissa oltiin.

LindaLinella lahden yli Tallinnaan

Ja tilausbussilla virolaisen maaseudun läpi kohti auringonlaskua! No, ainakin melkein...

Matka sujui hyvässä seurassa varsin rattoisasti - muutama ekstrakilometrikään ei olisi haitannut yhtään :) Saavuimme hostellille ennen puoltayötä, totesimme huoneet yllättävän mukaviksi, kampasimme hiukan naamoja ja lähdimme haistelemaan Tarton yötä. Oli niin pimeää, että jätin kameran suosiolla pois matkasta, joten ensimmäiseltä illalta ei ole kuvia. Tiivistetysti here's what happened: bongasimme aivan ihanaa ruokaa tarjoilleen grillikioskin ja kävimme siellä syömässä. Samalla kyselimme paikallisilta, että mihin päin kannattaisi suunnata iltaa jatkamaan. Saimme suositteluja (ja loppumatkasta myös haukkuja) yökerhosta nimeltä Illusion. Matkan varrella porukka hajaantui ja mekin päädyimme palaamaan takaisin hostellille yökerhon portsareiden nostettua sisäänpääsyn hintaa kuultuaan, että olimme suomalaisia. Taksi keskustan puolelta toiselle maksoi viideltä ihmiseltä neljä euroa (mitä ihmettä?!). Voi kun meillä Helsingissäkin!

Hostellilla ei kuitenkaan ollut vielä muita ja kellokin oli niin vähän, että halusimme lähteä istumaan iltaa vielä lähimpään pubiin. Ei muuta kuin ulos kadulle ja ensimmäiseltä vastaantulijalta koordinaatit. Kohtaamamme paikalliset olivat lähes poikkeuksetta aivan huipputyyppejä ja tässäkin tapauksessa meidät saatettiin aivan lähimmän pubin ovelle asti :) Aitäh Erkki!

Yhdelle joukkiomme pojista iski varsin nopeasti koti-ikävä, joten palasimme sitten kaikki kiltisti hostellille ja nukuimme yömme huomattavasti paremmin, kuin ne viiden-puoli seitsemän aikaan takaisin palailleet sankarit :)

Lauantaiaamu alkoi aamupalalla ja sitten pääsimme itse asiaan: tutustumaan Tarton eläinlääkikseen Eesti Maaülikoolissa.Matka taittui mukavasti koulun omalla pikkubussilla, jossa tuoksahti kotoisasti hevoselta :)

Itse koulu sijaitsee hiukan keskustan ulkopuolella. Opiskelijat kulkevat sinne pyörällä tai omilla autoilla, koska julkisen liikenteen aikatauluihin ei kuulemma oikein voi luottaa. Korjaus tarttolaisilta: kuulemma julkisilla pystyy sittenkin kulkemaan! :)

Koululla on oma asuntola, mutta useimmat asuvat omissa asunnoissaan keskustassa, sillä vuokrataso on edullinen.

Pieneläinsairaalan pääty. Isojen eläinten puoli löytyy saman katon alta, mutta eri päästä rakennusta.

 Aluksi pääsimme kiertelemään suomalaisopiskelijoiden kanssa ympäri sairaalaa.

Labra

Toimenpiteet

Potilasosasto

Isojen eläinten puolta

Pehmustettu huone leikkausta varten nukutettaville isoille eläimille

Synnytyskanavan malli

Tiineen lehmän malli - tällä voidaan harjoitella synnytysavun antamista

Syntyjä

En tiedä, oliko se mun päässäni luomaa illuusiota, mutta mielestäni kaikkialta sairaalasta huokui sellainen käytännönläheisyys ja tekemisen meininki.

Tarttolaisilla on myös oma klinikkakissa!

Siellä se mennä paineli pitkin sairaalan käytäviä ja leikkaussaleja

Kissan nimi oli Tokso - kuulemma siksi, että sen avulla oli muinoin tutkittu toksoplasmoosia :)

Muitakin koe-eläimiä sieltä löytyi... vanhana kaniharrastajana näitä kävi kyllä hiukan sääliksi :(

Ja possuja! Näistä moni oli erityisen ihastuksissaan. Kuulemma klinikka pyrkii ostamaan tiloilta napatyrästä kärsiviä sikoja opiskelijoiden harjoittelumateriaaliksi ja samoin näillä harjoitellaan esim. nivelleikkauksia. Ihan hyvä systeemi!

Erirotuisia lehmiäkin löytyi muutama yksilö

Ihana maitokahvin väri!(Rotu, anyone?) Rotu: eesti maakarja

Aikamme sairaalassa kierreltyämme siirryimme ulos aurinkoon.

Voi kun pääsisi itsekin noin helposti treenaamaan agilitya, että esteet vaan olalle ja kentälle! :)

Aika idyllistä muutenkin.

Klinikalla oli omia hevosia pihalla aitauksessa

Ja vuohia! Tämä yksilö oli kuulemma hermafrodiitti.

Jostakin kumman syystä mulla on melkein jokaisessa musta otetussa kuvassa kamera kädessä... (c) Kurnu

Kuuntelimme ulkona, kun virolainen eläinlääkiksen opettaja ja pari opiskelijaa kertoili meille sikäläisestä eläinlääketieteen opiskelusta. Kuulemma virolaisia hakijoita on vuosittain reilu sata, joista otetaan sisään kolmisenkymmentä ja suomalaisia hakee suunnilleen saman verran ja heitä pääsee vuosittain sisään n. 25. Ne suomalaiset, jotka selviävät ensimmäisestä syksystä, sopeutuvat vieraaseen kulttuuriin, omaksuvat kielen ja selättävät koti-ikävän, käyvät koulutuksen yleensä loppuun asti. Meille koulua esitelleiden opiskelijoiden vuosikurssilta oli ensimmäisenä syksynä palannut Suomeen kymmenisen kaksi opiskelijaa (korjaus by Neiti Herriot, mä ajattelinkin, että kuulosti aika suurelta prosentilta! :D).

Käytäntöä tarttolaisilla kuuluu olevan hiukan enemmän kuin meillä. Siemennyskurssi on esimerkiksi kaikille pakollinen (meillä vapaaehtoinen ja kaikki halukkaat eivät välttämättä edes pääse mukaan) ja sen läpäistäkseen on suoritettava 50 onnistunutta siemennystä - meillä muistaakseni n. 30. Kaikki pääsevät tekemään leikkauksia, meillä niistä tilaisuuksista pitää klinikkavuonna kuulemma välillä hiukan kilpailla muiden opiskelijoiden kanssa.

Alkuopintoihin kuuluu virolaisilla hiukan perusfysiikkaa ja -kemiaa sekä esim. viljelyskasvien opiskelua. Meillä ei noita aineita ole. Tahti kuulosti virolaisilla hiukan kiivaammalta kuin meillä tai ainakin erilaisia välitenttejä on kuulemma välillä jopa lähes viikottain ja osa niistä suullisia. Viron kielellä, jonka kuulemma oppii ensimmäisen syksyn aikana, tietenkin! Suullinen tentti voi kuulemma kestää kymmenestä minuutista jopa puoleentoista tuntiin, huh! Lounastaukoja ei ole, vaan opiskelijat tuovat omat eväät mukanaan. Välillä päivät venyvät kuulemma todella pitkiksi, muistelen, että joskus jopa aamusta seitsemään asti illalla...(?) Kursseista suurin osa pitää saada hyväksytyiksi voidakseen siirtyä seuraavalle vuosikurssille, joten tietty opiskelurutiini täytynee säilyttää vahvana koko ajan. Kuulostaa stressaavalta, mutta edesauttaa varmasti pätevien eläinlääkärien valmistumista, kun opintoja ei voi vain lusmuilla läpi! Suuret rispektit siis multa sinne suuntaan :)

Lisäksi musta erikivalta kuulosti se, että kuudentena vuonna tarttolaiset saavat valita hevos- ja suureläin-, pieneläin- tai elintarvikehygieniapainotuksen. Kuitenkin kaikista valmistuu yleispäteviä eläinlääkäreitä, eli varsinaisesta erikoistumisesta ei ole kyse. Klinikalla ollaan siis koko kuudes vuosi ja osa vitosesta, kun meillä taas vitonen on klinikkavuosi ja kuudennella palataan luennoille opiskelemaan elintarvikehygieniaa...

Valmistuttuaan lähes jokainen suomalainen palaa tuttuun kotimaahansa. Virossa eläinlääkäreiden työllisyystilanne on ihan hyvä, mutta työpaikkoja on enemmän esim. valtavien lehmätilojen omina, yksityisinä eläinlääkäreinä kuin  pieneläinpuolella.

(c) Kurnu

Parin tunnin tutustumiskierroksen jälkeen huristeltiin taas tällä hienolla biilillä kohti keskustaa...

... ja humpsahdettiin keskelle markkinahumua.

Ja oltiinpa lahden kummalla puolella tahansa, elukkalaisilla on tavaramerkkinä aina koirat mukana ;)

Opiskelijoiden mukaan koirat eivät Virossa ole kuulemma saavuttaneet vielä samaa perheenjäsenen asemaa kuin esim. Suomessa, vaan elävät pihalla ketjun päässä. Kuulemma sitä on hiukan kummasteltu, että he pitävät koiriaan kerrostaloasunnoissa sisällä. Ehkä hiukan sama tilanne kuin Suomessa parikymmentä vuotta sitten. Pikku hiljaa sielläkin alkaa kuitenkin yksityisten pieneläinklinikoiden määrä lisääntyä ja lemmikkikauppoja nousee kadunkulmiin, eli eiköhän sinnekin jonkin sortin buumi vielä iske.

Varjupaikin, eli Suomessakin tunnetun virolaisen löytöeläinkodin standi. Paikka, jossa joskus vielä haluaisin käydä.

Päätimme suunnata kuuluisalle Toomemäelle. Matkalla bongasimme sen, "the nearest pub"in, johon ystävällinen virolainen Erkki oli meidät edellisiltana saattanut :) Tuossa terdellä istuskeltiin illalla!

Toomemäki on nimensä mukaisesti mäki. Praise the logic.

Ja kyllähän sieltä hiukan kauemmas näki :)

Meidän porukkamme luuli, että opastettu kierros päättyi Toomemäelle (joku ihan varmasti sanoi niin! :D), joten ampaisimme torin poikki kaupungille etsimään a) tulomatkalla bongattua NewYorkeria (<3) ja b) ruokapaikkaa.

Teimme hiukan huonoja reittivalintoja - ostari olisi nimittäin sijainnut yllättävänkin lähellä majapaikkaamme. Toisaalta pääsimme ympäärinsä harhailemalla näkemään enemmän kaupunkia - priceless!

Yllänäkyvä Emajoen ranta oli yksi mun lempparipaikkojani Tartossa. Sääli, ettei tullut illalla pidettyä kameraa mukana - siellä näkyi nimittäin varsin kauniita valaistusratkaisuja mm. tämän sillan kohdalla:

Muutenkin koko keskusta oli täynnä vanhoja, upeita rakennuksia. Tosin sama ilmiö oli havaittavissa kuin Tallinnassa ja Pärnussa: ihan kaikkia taloja ei ole vielä ehditty palauttaa vanhaan loistoonsa, vaan vierekkäin näkyi sekä hiukan rähjäisempää tönöä, että uutta arkkitehtuuria ja vanhaa restauroitua pintaa.

Yksi huipuimmista jutuista Virossa on ehdottomasti NewYorker ja korukaupoista tuo Expressions. Täällä blogissa ja mun päällä on nähty useampiakin kyseisten puljujen tuotoksia ja yleensä niistä löytyy ihan lemppareiksi nousevia juttuja.

Tällä kertaa, kun olin hehkuttanut molempia liikkeitä kaverilleni N:lle ihan maasta taivaaseen, niin eikös se vain ollutkin hän, joka rohmusi kaupat tyhjiksi ja mun oma saaliini jäi tällä kertaa hiukan vaatimattomammaksi (= kaksi toppia ja koru) :D Yksi potentiaalisesti NewYorker-faniksi käännytetty lisää! Hostellillamme vilisseestä NewYorker-kassien määrästä päätellen ko. puljun fanit olivat tosin jo valmiiksi ihan hyvin edustettuina elukkalaisten keskuudessa.

Poikien helpotus: ulko-ovi näkyvissä!

Seuraavaksi lähdimme suunnistamaan takaisin hostellille löytääkseemme edellisyönä yleistä ihastusta niin hinnoillaan kuin ruuallaan nostattanutta grilliä. Kiersimme hiukan ympyrää, mutta onneksi Tarton keskusta on niin pieni, ettei haitannut yhtään!

En epäile yhtään.

Jossakin vaiheessa mulle iski pieni haikeus, siitä, että opiskelen Helsingissä, enkä Tartossa. Olisi se toisaalta vain ollut hienoa päästä opiskelemaan vieraassa maassa ja päästä sisälle toiseen kulttuuriin.
Viihdyn Helsingissä (ja Vantaalla), arvostan opinahjoamme ja koulutusohjelmaamme todella kovasti, mutta olisipa tuo Tarttokin vain ollut kokemus!

Tästä revittiin huonoa elukkalaishuumoria :)

Taidetta kirjaston pihassa

Ja löytyihän se grilli lopulta!

Paras snackki ikinä! Paljon kanaa, tuoretta fetajuustoa, maailman paras kastike... ja hintaa 2,80e (isolla 3,80)!

Ruuan jälkeen suuntasimme kaupan kautta hostellille. Sain todeta, että karppauskaan ei ole nähtävästi vielä Virossa iskenyt läpi, sillä hyllyistä ei löytynyt yhden yhtäkään light siideriä tai lonkeroa. PepsiMax oli myös kiven alla, mutta kun sitä viimein löysin, rohmusinkin melkein koko hyllyn tyhjäksi saadakseni iltaa varten muutaman rommikolan ainekset ja seuraavalle päivälle janojuomaa.

Pari tuntia hostellilla koomailtuamme keräsimme juomat ja laulukirjat mukaan ja siirryimme siihen ainoaan puistoon, jossa Tartossa saa lain mukaan julkisesti nauttia alkoholia, asia jota meille korostettiin monen monta kertaa. Puistoon oli kerääntynyt hiukan enemmän "SUOLIA", eli Tarton eläinlääkiksen suomalaisia opiskelijoita. Saatuamme laulamisesta tarpeeksemme siirryimme läheiseen kuuluisaan Ruutikellarina tunnettuun ravintolaan syömään.

Ruutikellari ulkoa päin

Muutaman mutkan kautta sain kuin sainkin varsin karpin aterian tilattua

 Loppuilta sujuikin sitten SUOLIen johdolla Tarton yöelämään tutustuessa. Innokkaimmat tilailivat edellisiltana NOTT-pubissa tutuiksi käyneitä, eläinteemaan sopivia "Shit on the Grass"-shotteja, jotka muuten osoittautuivat ihan nimensä veroisiksi, hrrrr...

Ylläolevasta paikasta meidän oli tarkoitus siirtyä kehuttuun Maasikas-baariin (kuva alla), mutta tiellemme asettui sen sortin force majeure (yksi pojistamme näytti kuulemma 18-vuotiaalta ja yksi ei päässyt sisään huppari päällä...),  että väliin jäi. No, löysimme me sitten vielä jonkun toisen paikan, josta tie vei lopulta taksilla (joka maksoi 2e, mitä ihmettä...) takaisin hostellille.

Maasikas-baari päivänvalossa ja joku Seppälä?

Seuraavana päivänä ei sitten muuta enää ehdittykään kuin pyörähtämään aamiaisen kautta matkaan. Hiukan hiljaisempaa oli jengi bussissa kuin mitä tulomatkalla ;)

 

Kaiken kaikkiaan aivan huippureissu, yksi kakkosvuoden ehdottomasti parhaista kokemuksista! Oli hienoa päästä näkemään Tartto vihdoinkin ja kuulla tulevien kollegoiden mietteitä opinahjostaan. Melko varmasti olisin itsekin tuolla viihtynyt :)

Onko lukijoissa ketään Tarttoon hakemista suunnittelevia? Miltäs näytti, vastasiko odotuksia? :)

PS. Ihan oikeasta elämästä Tarton eläinlääkiksessä voitte tietysti lukea Neiti Herriotin blogista.

PPS. Jos eilinen Taika-postaus meni ohi, niin klikkaa tuosta "Vanhemmat tekstit"-linkistä! Tästä tuli näköjään niin pitkä, että se heitti heti kaikki vanhemmat postaukset toiselle sivulle :D