 |
| (c) M. K. |
Luoksemme lensit kuin keijukainen,
keskelle kevään ja kukkasien.
Tyttöni pieni ja hentoinen,
sinua niin tänne odotettiin,
Pentu unelmien.
 |
| (c) M. K. |
alku kuin enkeleiden,
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat,
kukkimaan autiomaat,
tyttö onnellinen.
Silmiisi katson ja koukussa oon,
huoleni jälleen unohtukoon!
Voi kuinka tahtoisin muistaa sen:
Hetkeksi vain sinut syliini sain,
pentu unelmien.
Silmät kuin keijukaisen,
alku kuin enkeleiden,
vain siivet sinulta puuttuu.
Auringon nauramaan saat,
kukkimaan autiomaat,
Tyttö onnellinen.
(Mukaillen: Pekka Simojoki - Tyttö onnellinen)
Eiiih täällä on ihan nyyhkyvaihe menossa tässä blogissa :,) Ihana nähdä onnellisia eläimiä ja tietää että jotkut tyypit tässä maailmassa on hyvässä kodissa.
VastaaPoistaKylläpä entinen heppatyttö taas kerran alkoi kaivata oman ponin omistamista. Voi ettttä haluaisin hevoset taas elämääni ja ratsastella maastossa oman silkkiturpayksilöni kanssa.
MOH
Ääh, ei saa julkaista tällaisia! Ei ainakaan meidän pentukuumeisten lukijoiden nähtäville! Niin ihanan suloinen pentukarvainen pallo. Ihan mahdottoman suloinen ilmestys - isot onnittelut vielä perheenlisäyksestä! Mitä muuten Iippu tykkää pikkusiskostaan? :)
VastaaPoistaOijoi! Hurjasti onnea sinne pentuvilinän keskelle! Oli hauska lukea tuota pennunhakujuttua, kun juuri tuota reittiä ajelen aina itse kotiseudulleni. Eihän se kovin kaksinen kahdeksantuntinen ole. Mutta vaskikellot ovat legendaariset! :D
VastaaPoistaTerveisin valmennuskurssin harjoituspääsykokeesta masentunut Mäykky.
oma koirakuume kasvaa vaan, ku näkee tollasia söpöjä pentuja :) -H
VastaaPoistaIhana shelttityttönen!
VastaaPoistaOnnea ja kaikkea hyvää teille kevääseen ja alkavaan kesään! :D
Moikka,
VastaaPoistaeksyin blogiisi rämähdettyäni toissapäivänä johonkin käsittämättömään "mitä-mä-haluan-isona"-kriisiin. Pitkään haaveena oli eläinlääkis, mutta jostain kumman syystä ("en mä kuitenkaan pääse") jätin asian lukioaikana sikseen ja päädyin teknilliseen yliopistoon. Nyt kolmas vuosi opintoja lopuillaan, enää pari olisi edessä, niin aivojen sopukoista pamahti ajatus: voisko musta sittenkin tulla vielä eläinlääkäri?
Olen jo tehokkaasti muuttanut itseni maanläheisestä heppatytöstä jakkupuku-ihmiseksi ja suunnitellut uraa jossain siistissä toimistötyössä. En tosiaankaan tiedä, olisiko minusta enää vaihtamaan korkkareita navettasaappaisiin ja eau de parfumia siksi kuuluisaksi eau de navetaksi. Onko minusta varsinkaan enä aloittamaan pitkiä opintoja täysin alusta - sehän tuntuisi lähes siltä, kun kolmen vuoden opinnot olisivat täysin hukkaan heitettyä työtä. Tosin, koko kolmen vuoden aikana ei ole paljon sitä kuuluisaa opiskelumotivaatiota näkynyt.
Noh, nyt on sitten pää aivan totaalisen sekoitettu, en enää tiedä yhtään mitä haluan, haahaa :D Kiitokset blogisi annista, mahtavaa! Nyt tässä sitten vain painiskellaan, että mitä sitä elämässään haluaa tehdä. Mahtavaahan olisi, jos syksyksi pääsisi vaikka harjoitteluun johonkin eläinlinikalle, mutta helpommin sanottu kun tehty (yliopisto-opintojen takia en taida olla oikeutettu työkkäritukeen).
Anteeksi valtaisa avautuminen! Palailen jatkossakin lukemaan :)
MOH: Jeah, pahoitteluni :D Oon oikee lässynlää sille päälle sattuessani :D Mutta kiitos taas ja siitä sitten vain elvyttelemään vanhaa harrastusta, kyllä eläimiä pitää elämässä olla ;)
VastaaPoistaMarika: Hihii, kiitti :) Eikös teidän kuumeilulle ole ollenkaan päätöstä näköpiirissä? ;) Iippu suhtautuu hiukan kaksijakoisesti: suurimman osan ajasta se haluaa olla pennun hampaiden saavuttamattomissa, mutta välillä innostuu juoksemaan pennun kanssa kovastikin! Ja kärsivällisyyttä vauvaa kohtaan riittää enemmän kuin uskalsin toivoa.
Mäykky: Ai sä olet tuolta kotoisin, siistiä! :D Osaatko kertoa, mistä tuo kellojuttu on saanut alkunsa? :D Ja elä masennu, mullakin meni tosi huonosti aikoinaan tuollainen valmennuskurssin loppukoe, mutta inessä ollaan ;)
H: Siihenhän ei ole sitten kuin yksi lääke olemassa ;)
Anonyymi: Eikös vain olekin ihana :) Kaikkea hyvää siihenkin suuntaan! :)
Sara: Ei kun kiva, että kävit avautumassa! :D Musta on aina kiva kuulla näitä lukijoiden tarinoita! Kieltämättä on varmasti iso harppaus tuossa kohtaa alkaa alanvaihtoa suunnitella, mutta trust me, et ole suinkaan ainoa :) Meillä on tosi paljon niitä, jotka ovat opiskelleet pari-kolme vuotta jotakin muuta ja sitten päässeet elukalle. Tosiaan vaikeampi on varmasti päättää, että mitä sitä oikeasti haluaa. Voisithan sä esim. kysäistä, että pääsisitkö auttelemaan päiväksi tai pariksi vaikka jollekin pienemmälle klinikalle, ihan vain että pääsisit nuuskimaan sitä ilmapiiriä ja miettimään, että olisko se sun juttus :) Tai sitten katsomalla Eläinsairaalaa, haha :D
VastaaPoistaMutta joo, on varmasti hankala päätös. Toisaalta: mitä hävittävää sulla on, jos yrität kuitenkin sisään? :)