Pääsijäinen

No niin, nyt kun on saatu nuo ikävät asiat puitua, niin voidaan taas yrittää palata normaaliin arkeen. Luvassa on siis kuvaoksennus mun pääsiäisestä ja viime viikolta ylipäätään.

Mullahan oli nyt siinä mielessä hiukan erilainen pääsiäinen, että tein perjantaina ja lauantaina 12 tunnin työvuorot (luojan kiitos, että koiran ei tarvitse olla kotona!) sen sijaan, että olisin matkannut kotipuoleen (snif) ja sammahdin molempina iltoina vaatteet päällä sängylle läppärin ääreen. Mun työni ei ole fyysisesti mitenkään raskasta, muttei ehkä kaikkein kiitollisintakaan hommaa... Ainakaan noin päivystysvuoroissa, jolloin asiakkaat ovat näreissään pitkistä odotusajoista ja lääkärit sekä hoitajat stressaantuneita... Vastaanottohoitaja saa sitten osuutensa molempien osapuolten huonoista hetkistä, mikä ei ehkä varsinaisesti juuri nostattanut mun mielialaani. Jos nyt kaksi vinkkiä voisin noiden työvuorojen perusteella antaa, niin

 1) Pitäkääpä ne pääsiäissuklaat edelleen poissa koirien ulottuvilta (niinkuin varmasti kaikki mun valveutuneet lukijat tekevät muutenkin ;) )
2) Varokaa kyitä, ne ovat jo heräilleet horroksesta!

Ei tää nyt ihan menny niinkuin Strömsössä :D

Onneksi eläimet ovat tässäkin hommassa se päivää piristävä rikkaus. Sisältö. Huomasin, että mun on ehkä vielä hiukan opittava kovetettamaan itseäni. En niinkään herkisty lopetettujen eläinten itkeviä omistajia kohdatessani, mutta ihmisten uhrautuvaisuus eläimiään kohtaan sen sijaan liikuttaa.

Tarkoitan esimerkiksi sellaisia tapauksia, joissa eläimen hoidolle on alkuun asetettu jokin hintakatto, jota ei saa tutkimuksia tehdessä ylittää. Tilanteen pitkittyessä raha kuitenkin menettää monilla merkityksensä ja potilaskertomuksiin ilmestyy teksti: "Hintakattoa ei enää ole." Maksoi mitä maksoi, paras ystävä halutaan hoitaa. Loppuun asti.

Tai vaikkapa sellaisia, joissa on ajettu päivystävälle asemalle toiselta puolen maakuntaa 140km/h peläten rakkaan lemmikin kuolevan takapenkille. Kun tällaisen koiran sitten näkee astuvan ulos auringonpaisteeseen pitkän hoidon jälkeen ja riehaantuvan silkasta elämisen riemusta, tietää olevansa oikealla alalla.

Vaikka torstaina naureskelinkin kaupan hyllyjä tyhjäksi hamstraaville perheenäideille ja -isille, niin pakko myöntää, että hiukan tuli itsellekin sunnuntaina kauppaa ikävä, kun en lauantaina töiden vuoksi päässyt täydentämään varastoja. Niinpä päätin startata pyöräilykauden (+balleriina-kauden!) ja sotkea Tiksin Ärrälle.




Haaveissani oli ostaa edes yksi pääsiäismuna tänä vuonna, mutta eikös Mignonit ollut ryövätty loppuun... Kävelykadun terassit olivat kuitenkin täynnä ihmisiä: osa ruokailemassa, osa kahvilla ja osa terassikautta availemassa. Upean ilman vuoksi mun oli pakko päästä liittymään tähän joukkoon! Käytyäni toteamassa, että Wayne's ei edelleenkään halua tunnustaa karppaajien olemassaoloa, päätin palkita itseni ahkerasta työnteosta kebabilla. Ja kas, kerrankin muistin kuvata annoksen!

 

Mun siinä ateriaa pupeltaessani myös läheinen jätskikioski avattiin, joten olihan se sitten pakko sortua ostamaan kevään ensimmäinen irtojätskikin. Se siitä tiukasta karppauslinjasta...

 

Iltapäivä puolestaan kului tällaisissa merkeissä:

Samaa näköä? Pitäisi ainakin olla, sillä tuo oikeanpuolimmainen kaveri on Iipun poika!

Oli ihan huippua, kun Iipun pojan omistaja otti yhteyttä joskus talvella. Meidän on siitä asti pitänyt käydä yhdessä lenkillä, mutta nyt vasta saatiin aikaiseksi. Tyypit eivät olleet nähneet toisiaan pariin vuoteen, mutta kivasti se yhteinen sävel sieltä löytyi :) Ja molemmilla on niiiiin samoja ilmeitä, eleitä ja tapoja, että oikein nauratti :)

Illalla kävin vielä moikkaamassa kavereita keskustassa ja eilispäivä kului pitkälti tällaisissa merkeissä:

Mulla on aivan kaameat rästit bakteriologian ja elinpaton suhteen, mutta onneksi sain niitä edes hiukan kirittyä. Nämä kelit suorastaan vaativat ulkoistamaan opiskelun joko tuohon terassille tai sitten läheiselle nurmikentälle. Ja Iippu nauttii, kun pääsee mukaan palvomaan aurinkoa :)

Illan päätteeksi kävimme vielä kevään vihoviimeisissä agilitytreeneissä. Nyt täytyy sanoa, että koira oli ihan loistava, mutta ohjaaja täyttä kuraa :D Missäköhän järjestettäisiin tukiopetusta surkeille ohjaajille? :)