Kuva |
Niin, humaanilääketiede. Ei-eläinlääketieteellinen lääketiede. Ihmislääketiede. Tavallinen lääketiede. "Humaanilääketiede" tuntui olevan ennenkuulumaton sana niin Turun kuin Kuopionkin lääkisten edustajille vuosijuhlillamme. Meillä se taas on juuri se ihmispuolesta yleisimmin käytetty termi.
Otsikko on siinä mielessä hämäävä, että ei, en aio luennoida humaanilääketieteestä, kun en sen suhteen mikään asiantuntija ole, vaan esittää omia, valitettavan subjektiiivisia käsityksiäni sen ja eläinlääketieteen eroista. Joku kun multa tällaista postausta joskus aiemmin keksi pyytää. En pysty antamaan mitään yleispäteviä ohjeita siitä, miten kenenkin tulisi valita, mutta avaan hiukan sitä, miten itse asiasta ajattelen.
Ensin voisin listata molempien lääkistyyppien yhtäläisyyksiä. Humaanilääkisläiset (joita tiedän olevan lukijoissa ainakin muutamia) feel free to oikoa mun käsityksiäni ja lisätä juttuja tähän listaan, jos tulee mieleen ja toki muutkin saavat kommentoida!
Eli:
- kuuden vuoden kesto (+mahdollinen erikoistuminen), 360 op
- valmistutaan ensin kandidaateiksi, sitten lisensiaateiksi
- opinnot etenevät valmiiden lukujärjestysten mukaisesti: valinnaisuutta melko vähän
- opintojen sisältö prekliinisessä vaiheessa: ensin perusanatomiaa ja -fysiologiaa, solubiologiaa ym. perusaineita vähitellen sairauksien käsittelyyn siirtyen, lukemista siis riittää varmasti!
- preklinikan opinnot koostuvat luennoista ja pakollisista harjoituksista, joihin kuuluu esim. mikroskopointia, laboratoriotöitä, auskultointia, palpointia ym. harjoituksia ja leikkelyitä
- prekliinisen vaiheen jälkeen siirrytään opettelemaan käytännön töitä klinikalle - lääkiksissä yliopistollisiin sairaaloihin, meillä yliopistolliseen pieneläin-, hevos- ja tuotantoeläinsairaalaan kuhunkin vuorollaan
- molemmissa ollaan paljon ihmisten kanssa tekemisissä ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä
- molemmista ammattiryhmistä on tällä hetkellä pulaa, eli töitä lienee näköpiirissä kaikille valmistuville
- palkkaus on varsin mukava, lääkiksen puolella hiukan eläinlääkispuolta korkeampi
- pieneläinklinikalla työskentelevän eläinlääkärin työ on perusperiaatteiltaan samantapaista kuin terveyskeskuslääkärin, mutta meidän työnkuvamme on kuitenkin laajempi (eläinlääkäri toimii hammaslääkärinä, kirurgina, synnytyslääkärinä, korvalääkärinä... ja vieläpä monen eri lajin lääkärinä yhtä aikaa!)
Kuva |
Eroja:
- meillä käydään perusopintojen aikana jatkuvasti läpi viittä eläinlajia, humaanilääkiksessä vain yhtä
- meidän opintoihimme liittyy myös elintarvikehygieniaa ja teurastamoharjoitteluita
- lääkärin erikoistuminen kestää pääsääntöisesti 5-6 vuotta, meillä 4 vuotta
- meillä itse potilaat ovat yleensä helppoja asiakkaita, niiden omistajat eivät ehkä sitten niinkään...
- meitä on paljon vähemmän ja ammattikuntamme on niin pieni, että kaikki eläinlääkärit käytännössä tuntevat toisensa
- kunnaneläinlääkärin työ on hyvin liikkuvaa ja helposti varsin likaistakin puuhaa - sitä ei todellakaan toteuteta korkokengät jalassa ;)
- joidenkin mielestä vastuu eläinhengestä on alhaisempi kuin ihmishengestä (itse en yhdy tähän ihan suorilta) ja sitä kautta arvostus eläinlääkäreitä kohtaan matalampi
- meillä erikoistuminen ei ole vielä yhtä yleistä kuin ihmispuolella, vaikka siihen suuntaan ollaankin selkeästi menossa
- me saadaan työskennellä eläinten parissa ! ;)
- ...jotka tosin valitettavasti eivät itse osaa kertoa vaivoistaan ja joiden hoito ja kohtalo on ihmisten käsissä
- ... mutta jotka sentään osaavat rimpuilla, purra, raapia, metelöidä, heittää jarrut päälle vastaanottohuoneen ovella...
- ... mutta toisaalta myös heiluttaa häntää, kehrätä ja olla ilosta sekaisin oman lääkärinsä nähdessään
- meillä on mahdollisuus päästää kärsivät potilaat tuskistaan... mutta myös raskas velvollisuus päästää pois myös niitä, joita emme itse haluaisi
Itse en ole koskaan harkinnut humaanilääketieteen opintoja, koska ihmisten hoitaminen ei suoraan sanottuna motivoisi mua yhtään. Itse aiheutetut elintapasairaudet, luulosairaat, sairasloman vinkujat, lyhyet vastaanottoajat selviytyä kaikista näistä... just not my piece of cake, vaikka suuret rispektit multa kaikille ihmislääkäreille lähteekin ja lääkistouhuja on kiva seurailla blogeista tai kaverien juttujen kautta :)
Kuva |
Jos kuitenkin valintaa näiden kahden välillä olisin miettimässä, lähtisin purkamaan vyyhtiä pohtimalla pääasiassa kahta kysymystä, joista ensimmäisenä: mikä minua kiinnostaa?
Eläinlääkis ei ole se paikka, johon pyritään, kun lääkiksen ovet eivät aukea. Ei, meille haetaan, koska tänne halutaan. Tänne, eikä mihinkään muualle. Useimmilla hakijoilla yksi suurimmista motiiveista tuntuu olevan eläinrakkaus ja itse henkilökohtaisesti pidän sitä myös yhtenä tärkeimmistä kriteereistä hyvälle eläinlääkärille. Musta on itse asiassa hiukan sääli, että eläinkokemuksesta ei saa mitään lisäpisteitä pääsykokeessa, toisin kuin ymmärtääkseni esim. Tartossa.
Kaikkia eläimiä ei toki tänne tullessaan tarvitse osata käsitellä - eihän itsellänikään ole ollut mitään aiempaa kokemusta tuotantoeläimistä tai hevosista. Suotavaa olisi kuitenkin tuntea jo hiukan sen puolen eläimiä, joihin haluaa erikoistua tai ainakin hakijan tulisi omata suuri innostus tutustua uusiin lajeihin ja niiden tulkitsemiseen sekä käsittelemiseen. Kissojen ja koirien perushoitoa tai vaatimuksia ei ainakaan ole juuri käsitelty, vaan oletuksena on, että kaikki omaavat jo tänne tullessaan jonkinlaiset pohjatiedot niistä.
Samoin (ainakin toistaiseksi) eläinten käsittelyharjoitukset ovat olleet meillä hyvin harvassa, joten on mahdollista, että pelkkien perusopintojen puitteissa taidot jäävät hiukan hataroiksi. Itse olen ainakin edelleen varsin epävarma niin hevosten, lehmien kuin isojen emakoidenkin suhteen, vaikka niiden sielunliikkeitä jo hiukan osaankin tulkita. En kuitenkaan ole asiasta kovinkaan huolissani, koska vereni vetää edelleenkin voimakkaimmin pieneläinten puoleen.
Eli summa summarum: eläinrakkaus ja kiinnostus eläimiä kohtaan olisi erityisen suotavaa (ellei sitten halua vain elintarvikepuolelle, jolloin kannattaa olla kiinnostunut... hmm, elintarvikkeista? :D Ja hyvästä palkasta). Käsittely- ja tulkintataidoista plussaa ja ainakin halu näiden kehittämiseen olisi hyvä olla. Itse kun en ainakaan haluaisi viedä lemmikkiäni eläinlääkärille, joka ei uskalla koskea siihen, vaan tekee etädiagnoosin puolen metrin päästä kepillä tökkien (itse asiassa siilien ja muiden pienlemmikeiden kohdalla näitä on jopa tullut nähtyä...) ;)
Kuva |
Vastaavasti ihmispuolella tulee olla kiinnostunut ihmisten auttamisesta. Simple as that ;) Mutta turha kuvitella, että eläinpuolellakaan ihmiskontakteista eroon pääsisi, ehei!
Toisena asiana miettisin, mitä annettavaa itselläni on ihmis- tai eläinlääkärinä.
Mä itse en esimerkiksi koe, että mulla olisi ihmispuolella kauheasti sen enempää annettavaa kuin kadulta poimitulla peruspetterillä. Eläimistä, erityisesti pieneläimistä, mä sen sijaan koen tietäväni ja uskon, että mulla on annettavaa niiden saralla. Oon sellainen, että kun kiinnostun jostakin asiasta, niin mä todella etsin siitä kaiken mahdollisen tiedon käsiini ja imen sitä itseeni kuin pesusieni. Tällaisen prosessin olen läpikäynyt mm. jokusten jyrsijälajien, kanien, siilien ja sokerioravien kohdalla. Tällä hetkellä samainen projekti on mulla jatkuvasti käynnissä koirien, karppauksen ja eläintautien ;) suhteen.
Väittäisin siis tietäväni eläimistä enemmän kuin kadulta poimittu peruspetteri ja osaan käsitellä myös kissaa pienempiä otuksia.
Kuva |
Tiedän, miten kerälle kiertyneen siilin kanssa tulee toimia.
Tiedän, miten sokerioravan kynnet saadaan leikattua.
Tiedän, miten pelokkaan, purevan ja sähisevän kissan kanssa toimitaan.
Tiedän, mistä rimpuilevaa kania kannattaa pitää kiinni ja miten sitä ei saa pitää.
Näitä asioita ei ole opetettu perusopinnoissa, mutta esimerkiksi ne taidot mulla on kuitenkin eläinlääkärinä mahdollisuus antaa itsestäni kehiin. Haluan uskoa, että koko elämäni ajan eläimistä imemäni tieto voisi hyödyttää jotakuta muutakin. Toivottavasti.
Lisäksi luulen, että mun empatiakykyni tulee auttamaan mua työssäni - niin kauan, kun en anna sen nousta esteeksi. Mulla on aina ollut taipumus tuntea toisten kokema tuska vahvasti sisälläni ja pystyn helposti asettumaan paitsi kärsivän ihmisen, myös kärsivän eläimen asemaan. Itse asiassa se tapahtuu mulla luonnostaan, alitajuntaisesti. Se ei kuitenkaan ole mun kohdalla lamauttava voima, vaan eteenpäin vievä. Jokin sellainen asia, mikä auttaa mua näkemään tämän työn merkityksen ja kokemaan sen mielekkääksi. Empatia ja vuorovaikutustaidot - niitä eläinlääkäriltä kaivataan siis myös. Miten sitä muuten pystyisi toimimaan äänitorvena niille, joille ei omaa ääntä ole suotu?
Kuva |
Kellään lisättävää? :)