Blingbling!

Blogini pitkäaikainen lukija Liiolii kommentoi aivan ihanasti viime postaukseni loppuun:

"Jotenkin mua hymyilyttää, kun ensin surffailee muotiblogien blingbling-maailmassa ja sitten aina tupsahtaa tänne suolenpätkien sekaan. Ihanan elämänmakuista. <3"

Kommentti on hymyilyttänyt mua tänään useampaan otteeseen - glamour on kyllä yhtä lähellä mun tekstejäni kuin pingviinit Pohjoisnapaa! Ootteko muuten huomanneet, että joka joulu esitettävässä Lumiukko-piirretyssä poika ja lumiukko lentävät Briteistä Pohjoisnavalle joulupukkia tapaamaan, mutta kohtaavat matkan varrella kaksi pingviiniä! Ne ovat eksyneet kyllä kauaksi kotoa, reppanat :(

No, joka tapauksessa huomispäivä tuo jopa eläinlääkisläistenkin himpun verran glamouria. Itse juoksentelin tänään koko päivän ympäri kaupunkia hakemassa ensin Matkahuollosta netin kautta tilaamani iltalaukun, postista Iipun röntgenkuvan ja Jumbosta juhlakorut, kun Tiksistä ei sopivia löytynyt. Lisäksi piti poiketa vielä kaupassa, apteekissa ja kirjastossa, huh.

Laukku osoittautui livenäkin kauniiksi, vaikkei se ihan mun puvun värinen olekaan. Tuskinpa juuri samanmoista olisi ihan helposti löytänytkään.

Korut puolestaan blingaavat sen verran, että pelkään sokaisevani niillä muutaman pahaa-aavistamattoman kanssajuhlijan :D

Oikeasti oon aika rakastunut etenkin tuohon Bijou Brigittestä löytyneeseen kaulakoruun. Ihana<3

Keskiviikkona meillä oli varjovuosijuhlabileet ainejärjestötiloissamme ja siellä käytiin läpi hiukan juhlaetikettiä. Lisäksi mukaan tarttui vihdoinkin EKY:n ihkaoma laulukirja ja tuollainen arvomerkkimikäonkaan. Senkin jouduin itse askartelemaan :)

Unohdin kynteni sikalaan, mutta onneksi kaupasta sai uudet!

Ruokana upotin tänään ja eilen itseeni vuohenjuustosalaattia:

Nam!

Illalla mua pyydeltiin vielä keskustaan yksille, mutta olin niin sippi, että päätin houkutuksesta huolimatta jäädä ihan vain kotiin. Huomenna kun pitäisi istahtaa pirteänä kampaamon tuoliin klo 13. Hiukan hirvittää, että mitähän siitäkin tulee - mä kun en yhtään tykännyt esimerkiksi vanhojen tanssikampauksestani :/

Melkein yhtä paljon mua huolestuttaa se, että paljonko se juhlakampaus tulee täällä maksamaan - näihin vuosijuhlamenoihin kun on jo hurahtanut useampi satanen. Vuosijuhlat ja opiskelijabudjetti eivät kerta kaikkiaan tule toimeen keskenään.

Ei auta kuin toivoa, että huomenna olisi sitten koko rahan edestä hauskaa! ;)

Jaahas

Sain ilmoituksen, että Photobucket-tilini kuvakiintiö tältä kuukaudelta on ylittynyt, joten tämän kuun aikana lisätyt kuvat näkyvät tuollaisena typeränä kuvakkeena, enkä voi lisäillä enempää kuvia. Jättekiva. Mitään maksullista tiliä en kyllä ala hankkimaan, vaan taitaa lähteä lafka vaihtoon. Ehdotuksia otetaan vastaan tai sitten yritän itse googletella jonkun, kunhan kerkiän...

All the crazy shit I did this week

... those'll be the best memories... ♥


Mun pitäisi oikeastaan taas lukea ja lähteä sitten kotikaupungin yöelämässä pyörähtämään, mutta niin paljon on taas nähty ja koettu, että pakkohan sitä on muutamalla sanalla kommentoida. Aikapulan vuoksi tyytykäämme seuraavaan listaukseen.

Viimeisen viikon aikana olen siis mm:

- rokottanut hevosen! Maybe needless to say, mutta ensimmäistä kertaa ikinä. 
- kivunnut hevosen selkään ensimmäistä kertaa sitten  lapsuuden poniratsastusten, vaikka aika poniratsastustyylillä vieläkin mentiin ;) 

- nähnyt huippuunsa koneellistetun ja automatisoidun luomunavetan lypsyrobotteineen, automaattisesti ruokaa jakelevine rehuvaunuineen, koneellisine kyhnytysharjoineen, lantaraappoineen ja valvontakameroineen...
- nähnyt enemmän kuolleita hiiriä kuin koskaan elämässäni
- hämmästellyt sitä, että kärpäset eivät olekaan talviunilla, vaan voivat sikalaolosuhteissa hyvin ja paksusti ympäri vuoden 

- oppinut, että siatkin kuorsaavat
- oppinut, että sioistakin on olemassa rotuja, vai sanovatko Duroc, Yorkshire ja Hampshire tavalliselle tallaajalle jotakin?
- oppinut hyppelehtimään aitojen yli saamatta mustelmia  
- saanut vähintään samankokoiset ja vielä kipeämmät mustelmat kaaduttuani peilijääksi jäätyneellä sikalan pihalla ja jäätyäni hevosen tallomaksi. Aijaijau. Au.



- käynyt lihasikojen kanssa keskusteluja siitä, onko sontakola minun työvälineeni vai heidän uusin purulelunsa
- käynyt lihasikojen kanssa keskusteluja siitä, olenko minä heidän armoitettu siivoojansa vai uusin purulelunsa

- leikkinyt patologia. Tästä tullee vielä tarkempi postaus.
- leikkinyt lukevani elinpatologiaa.
- murtanut sydämeni pienten, emakon jalkoihin tai sisarusten hampaiden tielle joutuneiden ja kipeiden porsaiden puolesta
- nähnyt viimein sen porsaiden kastroinnin ja seuraavana päivänä yhden leikkausarvista ulos pullahtaneiden suolien vuoksi kuolleen porsaan. R.I.P
- nähnyt imettävän emakon kuolevan kouristellen. R.I.P

- oppinut tulkitsemaan ja kuvailemaan sikojen ääntelyä hiukan tarkemmin kuin että "sika sanoo röh". Sika sanoo myös "hhhaukhh", "skvvviiiiik", "mrrrrrr", "iiii-iii-iiiiiii-iiiiiiii-iiiiiiiiiiiiiiiiiiii" noin niinkuin muutamia luetellakseni.
- saanut jokusen karsinallisen lihasikoja ymmärtämään, mikä ero on vessapaikalla ja nukkumapaikalla. Tämä on muuten vähentänyt sonnanlykkimistyötä huomattavasti ja isäntäkin oli tyytyväinen! 
- saanut tunnustuksen, että sovin kuulemma alalle

- sekoitellut litratolkulla Puttea, emakonmaidonvastiketta.
- käynyt porsaiden kanssa keskusteluja siitä, päätyykö vastike kuppiin, jos pahnueesta seitsemän porsasta puree käsiäni ja kolme yrittää samanaikaisesti kiivetä maitoämpäriin (♥)

Ja viimeisimpänä, mutta vähiten ylpeyttä herättävänä: 
- ylittänyt sen tietyn, kanssaihmiset huomioon ottavan kynnyksen, jonka olisin itsekin joskus toivonut estävän sikafarmareita marssimasta possunhajuisissa sikalavaatteissa ruokakauppaan. Nöfnöf! :)

Possuton viikonloppu

Pidin viikonlopun ajan possulomaa ja huomenna taas jatkuu. Perjantaikin oli hiukan lyhyempi päivä, kun kaupungineläinlääkäri tuli suorittamaan aiemmin mainitsemaani tarkastusta harjoittelusikalaani. Ihan puhtain paperein selvisi koko tila.

Meidän lempparibroitskusalaattia perjantailta, mmm...
Perjantai-illan vietin S:n luona ja lauantaina poikkesin H:lla Iipun kanssa. Tytöllä oli rankka päivä, kun ensin piti pitää jöötä H:n bretonille ja vanhuskoiralle ja loppuillan sitten Mandylle ja Miyulle, kun näin T:tä. Ihanan rentouttava kaveripäivä, kun sai kerrankin löpistä oikein sydämensä kyllyydestä asioita läpi ilman murhetta harjoittelusta tai opiskeluista. Käytiin jopa ajelemassa ympäri kyliä ja parantamassa maailmaa, just like in those good old times.

Mä niiiiin tarvitsin tätä.

Tämä aamu sujui pitkän kaavan mukaan. Tein aamupalaksi minuuttisämpylöitä ja nautiskelin pakastemarjoja kreikkalaisen jugurtin kera samalla kun yritin päästä kärryille lähitienoon tapahtumista paikallislehtien avulla.

Ulkona oli niin ihana ilma, että päätettiin lähteä iltapäivällä jäälle kävelemään. Keitettiin hiukan kahvia ja (mulle kahvittomalle) kaakaota mukaan. Sulatin kerrankin oikein muutaman palan tummaa suklaata joukkoon, nam!

Iltaan puolestaan kuului Idolsin katselua ja patologian kirjan lehteilyä... Pitäisi vissiin alkaa lukea vanhoja rästejä pois :/

Mulla on nyt myös menossa puolivakava kokeilu itseruskettavien kanssa. Nämä Acot ovat apteekin kamaa ja ihan vain kevyesti päivettäviä, mutta silti mua pelottaa, saanko ihoni näillä tukkoon tai aikaan vain oranssin tiikeriefektin :D Jos kellään on kokemusta näistä tai jostakin paremmasta merkistä, niin kertokaapa ihmeessä.

Huulirasva on kaupanpäällinen, mutta osoittautui aivan ihanaksi, vaniljan tuoksuiseksi ja tosi kosteuttavaksi!

Tämä kokeilu sai oikeastaan alkunsa torstaipäivän visiitistä erääseen ihanaan lähiseudun juhlapukuliikkeeseen, jonka suorasanainen myyjä huomautti useampaan otteeseen mun kalpeasta ihonväristä ja ehdotti juurikin itseruskettavia tuomaan mun iholle näin juhlien alla hiukan väriä :P

Puku, johon mun ihoni sitten pitäisi mätsätä, tarttui lopulta pitkän mietinnän jälkeen mukaan tuosta samaisesta kaupasta. Hintaa kertyi oikeastaan 150 euroa enemmän kuin mun maksimibudjettini oli, mutta äiti halusi sponssata. Nöyrimmät kiitokseni siis vain sinne suuntaan! ;)

Valaistus vääristää sävyä hiukan liian kylmäksi, mutta tuollainen mun värinen se kuitenkin on :)

Mikäpä siis tässä, tiedekunnan vuosijuhlia odotellessa :)

Tunnustus

Jo toinen laatuaan! Häm-häm-hämmentävää. Kuten myös se, että lukijoita on yhtäkkiä tupsahtanut jostakin aika tavalla lisää! Tervetuloa vain :)

Julia (jolla on muuten aivan ihania eläin- ja muitakin kuvia blogissaan!) luovutti mulle tämän blogimaailmassa ahkerasti kierrelleen "The Gorgeous Blogger"-tunnustuksen, joka kuuluu siis näin:

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."


Milloin aloitit blogisi?
Ennen tätä blogia mulla oli pari muuta, eläinaiheista blogia, mutta niihin kirjoittaminen lopahti mulla aika äkkiä. Ensimmäiset Tassunjäljet sydämeen painettiin sitten 1.8.2009.

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Opiskeluja eläinlääkiksessä ja muuta mun elämääni liittyvää. Arkisia juttuja, karppausta, lemmikkejä, sisustushömppäilyä... mitä milloinkin. 

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin? 
No nuo edellä mainitsemani aihepiirit ehkä? Mun tyylini kirjoittaa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen? 
Halu tallentaa elämäni suurin muutos, eli opiskelujen aloittaminen ja uudelle paikkakunnalle muuttaminen, kuvineen, ajatuksineen ja tunnelmineen jonnekin. Lähinnä itselleni ja sukulaisilleni alunperin, mutta toki myös eläinlääkiksestä kiinnostuneille (olettaen, että joku tänne joskus löytäisi). Itse kun olisin pääsykoekeväänä toivonut löytäväni eläinlääkisblogin motivaattorikseni, niin mikseipä joku muukin...?

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? 
Tällä hetkellä haluaisin saavuttaa seesteisen balanssin elukka- ja muiden juttujen välillä. En halua tästä mitään yleistä eläinlääkis-tiedotuskanavaa, vaan haluan säilyttää blogini persoonallisena, oman elämäni päiväkirjana, jollaiseksi sen alunperin loin. Haluaisin myös oppia ottamaan erikivoja kuvia ja kirjoittaa postauksia enemmän yhteen aiheeseen keskittyen ns. sillisalaattijutustelun sijaan. 



Tämä tunnustus on kierrellyt blogimaailmassa jo niin pitkään, että kaikki ne, joilla itse tunnustuksen jakaisin, ovat vastailleet tähän aikoja sitten ja monta kertaa. Tuon mun (vihdoin jopa päivitetyn) linkkilistan blogeille sen kuitenkin voisin jakaa, ihan melkeinpä kaikille :)

PäiväNasuja

Tänään koin yhden hienoimmista tähänastisista hetkistäni tiellä eläinlääkäriksi. Jaksaa hymyilyttää edelleen :)

Aamulla sikalalle saapuessani isäntä ilmoitti heti, että edellisinä päivinä tarkkailemamme emakko (LA 7.3) porsii. Ensimmäinen pikkuinen oli kuulemma nähnyt päivänvalon illalla puoli yhdentoista maissa ja puoli neljään mennessä maailmaan oli saapunut jo kuusi. Nyt puoli kahdeksalta aamulla possuja parveili karsinassa kahdeksan ja emakolla näytti edelleen olevan polttoja. Isäntä harmitteli, että kohdun supistuksia voimistavaa oksitosiini-hormonia ei tähän hätään ollut käsillä, mutta ehdotti, että ajaisimme emakon pystyyn toivoen, että se vaihtaisi kylkeä, jolloin synnytys saattaisi päästä jatkumaan helpommin. Näin teimmekin.

Heinät ja oljet jaettuani sekä sonnat kolattuani palasin katsomaan emakkoa. Se oli laskeutunut jälleen makuulle, mutta harmiksemme taas samalle kyljelle kuin aikaisemminkin.

Tässä kohtaa isäntä sitten ilmoitti, että olisi varmaan parasta katsoa, onko synnytyskanavassa kuollut tai väärässä asennossa tuloillaan oleva porsas tukkeena, ja minähän tietysti innostuin kovasti ajatuksesta päästä näkemään moisen toimenpiteen!

Pian isäntä saapuikin pesuainepullon, vesiämpärin ja tyhjän rehusäkin kanssa ja kehotti minua ottamaan haalarini yläosan ja pitkähihaisen hupparin pois päältä. Minä en nimittäin vain pääsisi näkemään kyseistä toimenpidettä. Ei, minä olisin se, joka pääsisi tekemään sen.

Hetken aikaa usko omiin kykyihin - tai siis oikeastaan sen puute - uhkasi saada mut kieltäytymään kunniasta. Isäntä kuitenkin vakuutteli, ettei mikään voi mennä vikaan, joten pesin käteni, liukastin sitä hiukan ja työnsin sen hitaasti olkavartta myöten emakon synnytyskanavaan kyljelläni lattialla maaten.

Ja voi ihmettä, siellä oli jotakin! Tarkemmin tunnustellessani saatoin erottaa pään muodon sekä hiukan pikkuisia raajoja. Varmistettuani ensin isännältä, mistä uskaltaisin tarttua kiinni, aloin vetää possunlasta hitaasti ulos kanavasta. Pelkäsin koko ajan, että porsas menisi keskeltä kahtia tai siltä lähtisi esimerkiksi raaja irti, kuten olen joskus kuullut tapahtuvan. Maailmaan pullahti kuitenkin lopulta ihan kokonainen pieni porsas ja mikä parasta - elossa!

Syntymän ihme

Siinä kohtaa meinasi itsehillintä pettää ja kyyneleet nousta silmiin. Toinen oli niiiiin pieni ja suloinen ja avuton ja märkä. Ja niin elossa! Isäntää hiukan huvitti mun lepertelyni.

"Heeeiii kulta pieni! Voi murukulta! Tervetuloa maailmaan!"

Mutta kun toinen oli vaan niin... hellunen!

Puhdistin possun kalvoista ja varmistin, että sen hengitystiet olivat auki. Sitten vein sen  lämpölampun alle kuivattelemaan. Uskomattoman nopeasti tuollainen pikku possukin on valmis toimimaan. Ei nimittäin mennyt montaa minuuttia, kun vastasyntynyt jo hamusi nisää maitobaarissa.

Mun tehtäväni eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Vielä piti varmistaa, oliko synnytyskanavassa muita jumissa. Käsi pesuun ja uudestaan emakon sisään, kunnes vastaan tuli möykky, jolta pystyi erottamaan leuan kaaret. Ei muuta kuin hyvä ote porsaasta ja rauhallinen veto. Emakkokin auttoi välillä tuuppaamalla hiukan itse. Näin maailmaan saapui toinen pikkupossu, joka kuitenkin valitettavasti oli ehtinyt ylittää sateenkaarisillan jo ennen kuin näki päivänvalon.

Sateenkaarisillan asukki

Muitakin saattoi kuitenkin olla vielä tulossa, joten käsi pesun kautta takaisin emakkoon tunnustelemaan. Tuntuihan siellä sitten vielä kolmaskin lapsonen, joka saapuikin sitten maailmaan jo huomattavasti muita rivakammin, kun emakkokin jaksoi osallistua aktiivisesti projektiin. Suureksi ilokseni tämäkin ihana pikkuinen oli elossa!

Tässä kohtaa purin ilmoille pienoisen harmituksen kohteeni: miksi en ollut juuri tänään sattunut ottamaan kameraa mukaan! Isäntä vastasi tähän ilmoittamalla menevänsä hakemaan omansa sisältä ja napsi muutaman kuvan koko toimituksesta. Niitä siis näette tämän postauksen kuvituksena.

Vielä neljännenkin porsaan sain lopulta vetää ulos maaliskuista aamua ihmettelemään, sen enempään ei käsi ainakaan ulottunut. Aivan mahtava fiilis ja mieletön kokemus! Kiittelin isäntää kovasti siitä, että antoi mun tehdä tämän :)

Illalla sain kuulla, että päivän aikana oli syntynyt vielä pari elävää ja yksi kuollut porsas, eli aika valtavia ovat nuo sikojen pahnueet!

Yksi meinasikin myöhemmin litistyä istumaan nousseen äitinsä alle (syy porsitushäkkeihin, btw) ja oli jo aivan sininen ja haukkoi henkeä kieli suusta roikkuen. Minähän sinne sitten hätiin juoksemaan ja kaivamaan veltoksi muuttuvan vauvan esiin. Hieroin pikkuista rivakasti (en tiennyt mitä ihan oikeaoppisesti olisi pitänyt tehdä) ja pikku hiljaa sen väri alkoikin palautua sinisestä vaaleanpunaiseksi ja suustakin kuului muutama hento kirkaisu. Kieli oli hiukan ehtinyt kuivua jo reunoiltaan, joten kiikutin porsaan rehukeittiöön ja kastelin sen suun limakalvoja vedellä. Henkiin se rassukka lopulta jäi, ainakin toistaiseksi. Sinne muiden sekaan lämpölampun alle kellimään. Palanen mun sydäntä mukanaan.

Voin kertoa, että tästä pahnueesta tuli nyt mun erityinen silmäteräni.

Tämä päivä oli hieno päivä. Tämä päivä oli se päivä, jona pikkupossut toden teolla jättivät sorkanjälkiä sydämeeni.

Ilta sikalassa

 Suunnilleen tällaiselta näytti iltani tänään sikalassa:

Puitteet kunnossa.

Jalkineet edustavat tietysti kotimaista designia, pimped by pigs.

Hanskoissa mua puolestaan odotti äkillisen uupumuksen yllättämä vierailija

 Ja ei hätää, eläimiä ei vahingoitettu kuvausten aikana, vaan...

... ohjailtiin ystävällisesti ulos.

Illan työt olivat pääasiassa samat kuin aina tähänkin asti: karsinoiden siivousta, olkien ja heinien jakoa, maidonvastikkeen sekoittelua pahnan pohjimmaisille...

Tänään pääsin myös ensimmäistä kertaa elämässäni pitelemään käsissäni ja jopa käyttämään tällaista välinettä:

Kyllä, pääsin suorittamaan ensimmäisen keinosiemennykseni eli pikkupossun siemeniä on nyt laitettu itämään. Sadosta päästään toivottavasti nauttimaan kolmen kuukauden, kolmen viikon ja kolmen päivän (=115 vrk) kuluttua. Vaikka sian siemennys onkin käytännössä varsin yksinkertaista lehmän siemennykseen verrattuna, niin oli se hienoa päästä jo tässä vaiheessa kokemaan!

Hiukan surullisempiakin tapahtumia päivääni mahtui: toisen sairaan, lääkkeillä hoitamamme emakon porsaista kolme löytyi aamulla kuolleena ja aamupäivällä sitten se toinen emakoista luovutti taistelun. Lopullisesti. Toisten elämä on toisten kuolema :(

Jokusia kiinnosti viime postauksen kommenttien perusteella mun näkemykseni tilasta, jolla harjoittelua suoritan. Näiden muutamien sikalassa viettämieni päivien perusteella eläimet hoidetaan siellä ihan asiallisesti. Itse asiassa siat ovat jopa puhtaampia ja terveempiä (=vähemmän ruhjeita, purtuja häntiä, jalkaongelmia, napatyriä, tangon purentaa...) kuin oletin. Kastrointeja en ole vielä päässyt joutunut todistamaan.

Vaikka tila siis saakin multa puhtaat paperit, niin en silti ole onnellinen tähän nykyiseen siankasvatustapaan eli emakoiden pitämiseen porsitushäkeissä, joissa niille ei riitä tilaa edes kääntyä ympäri. Jos minä saisin päättää, sioilla olisi mukavan kokoiset karsinat, erilaisia aktivointileluja ja kunnon kerros olkea. Nykymaailmassa raha on kuitenkin se, mikä ratkaisee, joten tähän on tultu. Eivätkä nämä ratkaisut ole ensisijaisesti tuottajista, vaan jylläävistä markkinavoimista kiinni. Kansa haluaa halpaa, kotimaista lihaa ja sellaista se myös saa.

Kovin hinta jää sitten eläinten maksettavaksi.

Nyt siirryn kuitenkin hetkeksi harjoitteluselostuksen pariin. Helpotuksekseni tämän selostuksen laajuus on vain puolet navettaharjoittelun tehtävänipusta eli parisenkymmentä sivua.

Onneksi kohdalleni sattui tälläkin kertaa aivan huippu isäntäperhe, jonka periaatteisiin kuuluu tarjota mulle joka aamu aamupala. Siinä teen siemailun lomassa tehtävien tekokin sujuu sitten kuin itsestään, joten uskoisin välttyväni tällä kertaa viime hetkien paniikilta :)

Nasuja

Kuva

No niin, sikalaharjoittelu on nyt sitten pyörähtänyt käyntiin: takana on kaksi päivää ja edessä vielä kymmenen. Päiväni alkavat kello 7.30 lihasikalan siivouksella (lue: sonnan kolaamisella) ja olkien jaolla tilan isännän hoitaessa samat työt porsitussikalan puolella. Tämä on sitä puuhaa, jonka ansiosta olen saanut jalkaani tummemman mustelman kuin mistään koskaan aiemmin.

Kukapa sitä helposti kuljettavia portteja karsinoihin kaipaisi, kun aitojen ylikin voi kulkea! Itse en vain ole mikään varsinainen pukkihyppelijä, joka suoriutuisi aidan yli ketterästi käsivoimin, vaan joudun kiivetessäni ottamaan reisillä vastaan. Aijai-au, tiedän muuten ottaneeni!

Kuva

Ensimmäisenä päivänä kehitin samaisella sonnan kolaamisella itselleni myös rakon käteen, mutta se on onneksi jo parantumaan päin, eikä uusia ole ilmaantunut. Selkälihakset sen sijaan huutavat tänään hoosiannaa. Onneksi S on välillä suostunut hieromaan niitä hiukan auki.

Porsitussikalan puolella olen sitten autellut heinien jaossa, karsinoiden siivouksessa sekä sonnan lapioimisessa ja kärräämisessä lantalaan tai missä nyt ikinä satutaankaan apua tarvitsemaan. Liemimäinen sianrehu tulee lihasioille, karjuille, emakoille ja joutilaille tietokoneen ohjaamana putkia pitkin suoraan sekoittajasta ruokakaukaloihin ja vesi nipoista, joten niistä ei tarvitse huolehtia. Vieroitettujen porsaiden ruokinta-automaatit täytetään käsin, mutta tämä on ainakin toistaiseksi kuulunut isännän tehtäviin.

Kuva

 Illalla työt jatkuvat neljän maissa ja käsittävät suunnilleen samat hommat kuin aamullakin. Kotiin pääsen siinä kuuden-seitsemän maissa.

Erityisesti lattioiden lakaisu ja oljen sekä heinän pöllyttäminen saivat hengitystieni eilen siinä määrin tukkoon, etten ole tänään kyennyt kommunikoimaan kuin hallitsemattomin kiekaisuin (nyt pystyn täydestä sydämestä sympatiseeraamaan äänenmurroksesta kärsiviä teinipoikia!) tai äänen loppuessa kuiskaten. Tuntuu kuin keuhkoissa olisi kilo hiekkaa ja nenä on aivan tukossa. Onneksi iltapäivällä sain nyt käyttööni hengityssuojaimen ja pikku hiljaa lima alkaa irtoilla, joten loppuviikosta olon pitäisi helpottaa. Eipä käy kateeksi heinänuhaisia tai astmasta kärsiviä kolleeganalkuja! Toivottavasti hoksaavat pyytää hengityssuojaimen heti alkuunsa. Keuhkoahtaumataudin on pakko olla tuskaisa tapa kuolla, huh.

Tämä päivä oli eilistä (ja mahdollisesti jokusia tulevia) jännempi, sillä (sen lisäksi, että pääsin imuroimaan liemihuoneen, jonka pölykerroksen alta paljastui mm. kaksi liemikoneen päälle kuollutta hiirtä, nam) kaupungineläinlääkärimme saapui katsomaan paria emakkoa ja porsaita. Lääkärin niskat olivat sairaslomaa parantuakseen vaativan pahasti jumissa, joten minut sitten nakitettiin antamaan  kaikki ruiskeet sioille nyt ja jatkossa. Huippua - jotakin alaan liittyvää tekemistä! :)

Kuva

Kuva

Lisäksi eläinlääkärin pitäisi loppuviikosta tai ensi viikon alussa tulla tekemään myös säännöllinen tilatarkastuksensa, joten pääsen seuraamaan sitäkin!

"Rankkaa, mutta ihan mielenkiintoista" tiivistää mun tämänhetkiset tunnelmat aika hyvin.

Here we go again

Ohhoh, olen niiiiin rikki. Yritin lueskella tässä lemppariblogieni päivityksiä ja nukahdin läppärini ääreen jo kertaalleen. Nyt yritän kuitenkin vielä ehtiä kirjoittamaan muutaman sanasen viime päivistä ennen kuin treffit hävyttömiä solvauksia korviini jo suoltavan unijukan kanssa vievät viimeisen erävoiton.

Iippu död.

Torstaina oli tosiaan töitä ja viimeinen tenttiinlukupäivä. Todella huono kombo. Ainakin tällaiselle, jonka opiskelurutiineista suuri osa pohjaa edellisen päivän kertausharjoituksiin. Voin kuitenkin kertoa, että työpäivän jälkeen parasitologian lukeminen ei enää napostellut. Ei sitten yhtään. En vain mitenkään saanut pakotettua itseäni tekemään tentin eteen enää mitään. Niinpä voikin olla, että että löydän sen uudelleen edestäni kuukauden-parin päästä.

Pahin syy totaalikieltäytymiseen opiskelusta ei tosin oikeasti tainnut olla työpäivä, vaan se, että uumoilemani projekti todellakin kosahti. Big time. Eipä siinä sitten pettymyksen kyyneleiltäkään vältytty. Lisäksi kaikki uudet yritykseni saada jotain vastaavaa alulle ovat sen jälkeen päättyneet yksi toisensa jälkeen umpikujaan. Hienoinen epätoivo alkaa siis melko vahvasti olla läsnä. Ja joo, on pyllystä puhua asiasta näin salamyhkäisesti, mutta siihen on syynsä - tämä kosahtelu tällä hetkellä ehkä se suurin. Jotain siitä haluan kuitenkin myöhempien aikojen hyvien toivossa kirjoittaa, koska sen verran tunnepitoisesta asiasta itselleni on kyse.

No, pahin aallonpohja selätettiin sitten jo perinteeksi muodostuneilla tentin jälkeisillä shoppailuilla. IKEA, Kodin1 ym. sisustuskaupat päivittäisen kulkureitin varrella ovat hienoinen rrrrriski. Pakkailut ja siivoilut jäivät valitettavan viime tinkaan, kun ei oikeastaan olisi ollut minkäänlaista motivaatiota lähteä kotoa pois. Muutama palautumispäivä olisi tehnyt terää. Jos en olisi tullut klikkailleeksi VR:n sivuilta ennakkolippua ostoskoriin, olisin luultavasti edelleen Vantaalla. Ja se kämppä muuten jäi aika ikävään kuntoon. Piristävä kotiinpaluu tiedossa...

Hela gänget. Miyukin jo niin iso, että aloitti ekat juoksunsa, snif...

Jäin junasta jo Tampereella ja kävin moikkaamassa T:tä, joka onnistui kyllä piristämään. Raahasi mut jopa väkisin Pancho Villaan, kun satuin lipsauttamaan, etten ollut syönyt mitään 26 tuntiin. Parmesaanikana grillivihanneksilla, siitä on taivas tehty <3 Harmi, että taas vasta ruuat tilattuamme muistin, että pr0 bloggaajalla olisi tietysti pitänyt olla ravintolassa kamera mukana! No, ei ollut. Jotenkin ajatus ruuasta taitaa tyhjentää mun pään tehokkaasti muista ajatuksista :D

Kuva

T:n kanssa käytiin myös tsekkaamassa mun sikalaharjoittelupaikan hoodit ja tänä aamuna huristelin sinne sitten ensimmäistä kertaa. Kyseessä on tällä kertaa ihan normaali (ei luomu-), keskikokoinen sikatila mun kotiseudulla. Olen käynyt tuolla samalla tilalla joskus päiväkoti-ikäisenä ja siihen mun kokemukset sioista melkeinpä sitten rajoittuvatkin. That is until today.

Unijukka alkaa kuitenkin nyt käydä siinä määrin levottomaksi, että koen paremmaksi myöntää tässä vaiheessa tappioni ja alistua kiltisti romanttisille treffeillemme höyhensaarilla. Aamulla kun pitäisi kuitenkin siinä puoli kahdeksan maissa (thank god ei enää viideltä!) olla jo pirteänä sikalalla.

Kuva

Jomottavilla mustelmilla oleva reiteni, peukalon juurtani kaunistava rakko sekä täynnä pölyä olevat hengitystieni ja keuhkoni saattaisivat tosin olla asiasta eri mieltä, mutta valitettavasti niille ei nyt tällä kertaa suoda suunvuoroa ;)






EDIT. Uusille lukijoille tiedoksi, että olin siis syksyllä navettaharjoittelussa ja saatan viitata siihen näissä sikalapostauksissakin. Navettaharjoittelusta eniten näissä postauksissa:
Tissien puristelutalkoot by eltdk
20 opittua asiaa