PäiväNasuja

Tänään koin yhden hienoimmista tähänastisista hetkistäni tiellä eläinlääkäriksi. Jaksaa hymyilyttää edelleen :)

Aamulla sikalalle saapuessani isäntä ilmoitti heti, että edellisinä päivinä tarkkailemamme emakko (LA 7.3) porsii. Ensimmäinen pikkuinen oli kuulemma nähnyt päivänvalon illalla puoli yhdentoista maissa ja puoli neljään mennessä maailmaan oli saapunut jo kuusi. Nyt puoli kahdeksalta aamulla possuja parveili karsinassa kahdeksan ja emakolla näytti edelleen olevan polttoja. Isäntä harmitteli, että kohdun supistuksia voimistavaa oksitosiini-hormonia ei tähän hätään ollut käsillä, mutta ehdotti, että ajaisimme emakon pystyyn toivoen, että se vaihtaisi kylkeä, jolloin synnytys saattaisi päästä jatkumaan helpommin. Näin teimmekin.

Heinät ja oljet jaettuani sekä sonnat kolattuani palasin katsomaan emakkoa. Se oli laskeutunut jälleen makuulle, mutta harmiksemme taas samalle kyljelle kuin aikaisemminkin.

Tässä kohtaa isäntä sitten ilmoitti, että olisi varmaan parasta katsoa, onko synnytyskanavassa kuollut tai väärässä asennossa tuloillaan oleva porsas tukkeena, ja minähän tietysti innostuin kovasti ajatuksesta päästä näkemään moisen toimenpiteen!

Pian isäntä saapuikin pesuainepullon, vesiämpärin ja tyhjän rehusäkin kanssa ja kehotti minua ottamaan haalarini yläosan ja pitkähihaisen hupparin pois päältä. Minä en nimittäin vain pääsisi näkemään kyseistä toimenpidettä. Ei, minä olisin se, joka pääsisi tekemään sen.

Hetken aikaa usko omiin kykyihin - tai siis oikeastaan sen puute - uhkasi saada mut kieltäytymään kunniasta. Isäntä kuitenkin vakuutteli, ettei mikään voi mennä vikaan, joten pesin käteni, liukastin sitä hiukan ja työnsin sen hitaasti olkavartta myöten emakon synnytyskanavaan kyljelläni lattialla maaten.

Ja voi ihmettä, siellä oli jotakin! Tarkemmin tunnustellessani saatoin erottaa pään muodon sekä hiukan pikkuisia raajoja. Varmistettuani ensin isännältä, mistä uskaltaisin tarttua kiinni, aloin vetää possunlasta hitaasti ulos kanavasta. Pelkäsin koko ajan, että porsas menisi keskeltä kahtia tai siltä lähtisi esimerkiksi raaja irti, kuten olen joskus kuullut tapahtuvan. Maailmaan pullahti kuitenkin lopulta ihan kokonainen pieni porsas ja mikä parasta - elossa!

Syntymän ihme

Siinä kohtaa meinasi itsehillintä pettää ja kyyneleet nousta silmiin. Toinen oli niiiiin pieni ja suloinen ja avuton ja märkä. Ja niin elossa! Isäntää hiukan huvitti mun lepertelyni.

"Heeeiii kulta pieni! Voi murukulta! Tervetuloa maailmaan!"

Mutta kun toinen oli vaan niin... hellunen!

Puhdistin possun kalvoista ja varmistin, että sen hengitystiet olivat auki. Sitten vein sen  lämpölampun alle kuivattelemaan. Uskomattoman nopeasti tuollainen pikku possukin on valmis toimimaan. Ei nimittäin mennyt montaa minuuttia, kun vastasyntynyt jo hamusi nisää maitobaarissa.

Mun tehtäväni eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Vielä piti varmistaa, oliko synnytyskanavassa muita jumissa. Käsi pesuun ja uudestaan emakon sisään, kunnes vastaan tuli möykky, jolta pystyi erottamaan leuan kaaret. Ei muuta kuin hyvä ote porsaasta ja rauhallinen veto. Emakkokin auttoi välillä tuuppaamalla hiukan itse. Näin maailmaan saapui toinen pikkupossu, joka kuitenkin valitettavasti oli ehtinyt ylittää sateenkaarisillan jo ennen kuin näki päivänvalon.

Sateenkaarisillan asukki

Muitakin saattoi kuitenkin olla vielä tulossa, joten käsi pesun kautta takaisin emakkoon tunnustelemaan. Tuntuihan siellä sitten vielä kolmaskin lapsonen, joka saapuikin sitten maailmaan jo huomattavasti muita rivakammin, kun emakkokin jaksoi osallistua aktiivisesti projektiin. Suureksi ilokseni tämäkin ihana pikkuinen oli elossa!

Tässä kohtaa purin ilmoille pienoisen harmituksen kohteeni: miksi en ollut juuri tänään sattunut ottamaan kameraa mukaan! Isäntä vastasi tähän ilmoittamalla menevänsä hakemaan omansa sisältä ja napsi muutaman kuvan koko toimituksesta. Niitä siis näette tämän postauksen kuvituksena.

Vielä neljännenkin porsaan sain lopulta vetää ulos maaliskuista aamua ihmettelemään, sen enempään ei käsi ainakaan ulottunut. Aivan mahtava fiilis ja mieletön kokemus! Kiittelin isäntää kovasti siitä, että antoi mun tehdä tämän :)

Illalla sain kuulla, että päivän aikana oli syntynyt vielä pari elävää ja yksi kuollut porsas, eli aika valtavia ovat nuo sikojen pahnueet!

Yksi meinasikin myöhemmin litistyä istumaan nousseen äitinsä alle (syy porsitushäkkeihin, btw) ja oli jo aivan sininen ja haukkoi henkeä kieli suusta roikkuen. Minähän sinne sitten hätiin juoksemaan ja kaivamaan veltoksi muuttuvan vauvan esiin. Hieroin pikkuista rivakasti (en tiennyt mitä ihan oikeaoppisesti olisi pitänyt tehdä) ja pikku hiljaa sen väri alkoikin palautua sinisestä vaaleanpunaiseksi ja suustakin kuului muutama hento kirkaisu. Kieli oli hiukan ehtinyt kuivua jo reunoiltaan, joten kiikutin porsaan rehukeittiöön ja kastelin sen suun limakalvoja vedellä. Henkiin se rassukka lopulta jäi, ainakin toistaiseksi. Sinne muiden sekaan lämpölampun alle kellimään. Palanen mun sydäntä mukanaan.

Voin kertoa, että tästä pahnueesta tuli nyt mun erityinen silmäteräni.

Tämä päivä oli hieno päivä. Tämä päivä oli se päivä, jona pikkupossut toden teolla jättivät sorkanjälkiä sydämeeni.