tiistai 1. helmikuuta 2011

Kulja päivä

Ei niinkään mulle, vaan Iipulle. Tai no, ehkä vähän mullekin. Eläinlääkäriin vei nimittäin tiemme eilen.


Osallistuimme eläinlääkisporukan joukkokuvauksiin eräällä eläinklinikalla. Iipulta kuvattiin lonkat ja kyynärät. 

Virallisten kuvien ottaminen vaatii aina rauhoituksen, jotta takajalat saadaan vedettyä oikeaan asentoon. Oon varmaan vähän yliherkkä koiranomistaja, mutta musta ei ollut yhtään kivaa nähdä toista niin tillin tallin ja raatona - teki vain mieli pitää tyttöä koko ajan silmällä sen varalta, että rintakehä yhtäkkiä lakkaisikin kohoilemasta :D

Oma koira on vaan niin eri juttu. Ehkä siksi kai moni eläinlääkäri kieltäytyykin operoimasta omia eläimiään. Or maybe it's just me! :D

Kuva lainattu täältä
Anyhow, kaikki sujui niinkuin pitikin ja kuvat saatiin otettua. Oli erikivaa, että eläinlääkäri selosti meille kaiken, mitä näki kunkin koiran kuvissa ja vieläpä pariin kertaan. Nuo dysplasialöydökset kun ovat ainakin mun mielestä varsin mielenkiintoisia.

Iipun kuvia mulla ei ole näyttää, mutta alustavan arvion mukaan kyynärät olivat ok, samoin lonkat nivelpinnoiltaan.

Tavallaan kaikki siis hyvin, paitsi että oikeassa collum ossis femoriksessa lähellä caputia (terve osteologia, we meet again!) eli reisiluun kaulaosassa lähellä reisiluun päätä oli ylimääräinen möykky, jota ihmeteltiin klinikalla sitten parinkin eläinlääkärin voimin. Vahvin arvaus oli, että möykky olisi traumaperäinen, luutunut irtokappale tai kalsifikaatio jostakin kauan sitten sattuneesta tapaturmasta, jollaisesta mulla ei ole mitään tietoa. Aion kyllä selvitellä asiaa sikäli kuin suinkin pystyn.

Loppuilta sujuikin tällaisissa merkeissä heräteinjektiosta huolimatta...


Röntgenkuvien perusteella reisiluun muutos on vaikuttanut mahdollisesti myös lihasmassaan, joka näytti kuulemma toispuoleiselta. Lisäksi se saattaa potentiaalisesti vaikuttaa koiran liikkumiseen. Jos kenelläkään on kokemusta vastaavasta, niin kuulisin enemmän kuin mielelläni!

Hiukan pelonsekaisin tuntein jään odottamaan lopullista tuomiota Kennelliitosta ja sitten mahdollisesti ihan eläinlääkärin konsultaatiota :( Mitään oirehdintaa asian tiimoilta en ole havainnut, mutta nyt tuota oikeaa puolta osaa ainakin pitää silmällä jatkossa!

Kannattaa siis ehdottomasti kuvauttaa ne koirat, ainakin harrastusyksilöt, vaikkei kasvattaa aikoisikaan. Tieto lisää tuskaa, mutta auttaa myös varautumaan mahdollisiin ongelmiin.


Iipun epäonni jatkui muutenkin, sillä klinikalla huomasin sen juoksujen alkaneen. Ei muuta kuin pöksyt jalkaan, kun kotiin päästiin. Ja Iippu inhoaa noita. Inhoaa sydämensä pohjasta!

Tänään tai lähipäivinä kurjuudet jatkuvat, kun pääsen ottamaan käyttöön uudet hammaskiven raaputukseen suunnatut instrumentit. Kiitos A! Ylenpalttinen hammaskiven kertyminen kun on oikea tyyppivika pikkukoirissa. Joskus mä vielä siirryn siihen barffaukseen!


Tosi kuljaksi heittäytyi siis äkkiä pienen koiran elämä. Eipä auta kuin lähteä piristämään toista iltalenkille ja pitää peukut pystyssä.

Parempaa viikon jatkoa lukijoille!

7 kommenttia:

  1. Voi Iippu-raukka, ei oo koirillakaan helppoa kun kaikenmaailman pöksyjä pitää pitää päällä (kaverithan näkee!). Toivottavasti tuo löydös ei ole mitään vakavaa, aina sitä pelästyy kun kuulee jotain tuollaista yllättäen. :/

    VastaaPoista
  2. Voi pikku-Iippu! Onneksi tuo löydös ei vielä ole Iipun elämään vaikuttanut ja toivottavasti ei vaikuta vastakaan. Kyl mullakin on tarkoitus Nana kuvauttaa, vaikka se jännittääkin... toisaalta ajattelen juuri noin, että vaikka tieto lisää tuskaa, auttaa se myös ennakoimaan koiran vointia, jota osaa sitten pitää eri tavalla silmällä ja oireita päästään ehkä hoitamaan aiemmin...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Jep, pöksyt on Iipusta erikurjat :( Niitä täytyy koittaa hinkata tuolinjalkoihin ja kaappeihin, jos vaikka irtoaisivat - mokomat inhotukset! Ja juu, toivotaan parasta!

    Janita&Nana: Sitäpä täälläkin toivotaan. Ja kannattaa tosiaan kuvauttaa, vaikka vähän jännittäisikin. Mitä useamman koiran tulokset saadaan ylös, sen parempi! :) Kasvattajatkin saavat sitten palautetta pentujen terveydestä ja helpottaahan se pennunostajienkin elämää, jos koirien suvut on hyvin tutkittu :)

    VastaaPoista
  4. Onko juoksupöksyjen pitäminen välttämätöntä? Vai voisiko esim. matot kääriä rullalle, etteivät sotkeennu, lattiahan on helppo pyyhkäistä. Vai vuotaako niin tolkuttomasti, että pöksyttömyys ei tule kysymykseen? Kaikkean turvallisin koiran kannalta olisi olla ilman pöksyjä, että saa putsata itsensä säännöllisesti.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: Iippu on aika laiska pitämään itseään puhtaana, joten vuotoa päätyy kyllä aika paljon ympäristöön, jos pöksyjä ei pidä. Eikä kyse ole vain matoista, vaan vaikeammin puhdistettavista sängystä ja kangassohvasta, joille koirat meillä ovat tervetulleita ja joilla Iippu pääsääntöisesti nukkuu. Ja ei, en halua sulkea sitä juoksujen ajaksi keittiöön eristyksiin...

    Mutta älä huoli, ei koiralla siltikään ole pöksyjä hautomassa 24/7, vaan välillä pidetään "tuuletustaukoja" ja estetään silloin vain huonekaluille hyppely :)

    Ja aika hyvin se on noihin taas parissa päivässä tottunut, alku vain on noiden vaatteiden kanssa tuolla aina vähän nihkeää...

    VastaaPoista
  6. Hei! Olen nyt lukenut kaikki blogitekstisi, ainakin melkein, mutta tähän kohti on pakko kirjoittaa :) Eli, minäkin käytin oman koirani (welsh corgi cardigan, uros) syyskuussa lonkka- ja kyynärkuvissa, samalla tutkittiin polvet, silmät ja selkäkin kuvattiin :) Oli kyllä itselläkin itkussa pitelemistä, kun koira tuli lötkönä takaisin kuvauksista. Sitten kun poika alkoi heräilemään, niin se makasi peiton päällä ja vinkui ja etsi minua hädissään. Ei huomannut, että istun sen edessä penkillä, äkkiä menin sen eteen lattialle istumaan ja rapsutin kaulaa ja höpisin koiralle rauhoittuvasti. Mutta suosittelen itsekkin kaikille koiranomistajille, että kuvauttakaa koiranne! Jos joku epäilee, että kannattaako se, jos koiraa ei kuitenkaan käytetä jalostukseen tai mihinkään muuhun, mutta minun mielestä se kannattaa! :) Tieto lisää tuskaa, jos sieltä löytyy jotain, mutta on se siinä mielessä helpotus, että ainakin tietää mitä on mahdollisesti vastassa sitten myöhemmin :)

    VastaaPoista
  7. Aamen! Kyllä mäkin ikävästä yllätyksestä huolimatta vain olen tyytyväinen kuvauttamispäätökseen, vaikka se heräily sydäntä raastavaa onkin. Mutta pieni uhraus kuitenkin saatuun hyötyyn nähden :)

    VastaaPoista