Lisäksi kannoin koko päivän kameraa mukanani. Kehtaamatta ottaa sillä yhtäkään kuvaa.
 |
| Uusi koululaukku imee sisäänsä puolen valtakuntaa |
Joudun siis hyödyntämään postaukseen vain random-otoksia viime päiviltä. Hankintoja ja muuta hömppää.
Ilokseni sain kuitenkin todeta, että Iipulta ei löytynyt minkään sortin sisäloisia. Aion siis jatkossakin pysytellä tässä valveutuneiden koiranomistajien joukossa, joka madottaa koiransa vain, jos (säännöllisesti tutkittavasta) ulostenäytteestä löytyy matoja, niiden jaokkeita tai munia. Ennaltaehkäisevät (tiedättehän, keväisin, syksyisin ja ennen rokotuksia) matokuurit ovat historiaa, en aio edistää resistenttien matokantojen kehittymistä omalta osaltani enää yhtään! :)
 |
| Oli pakko taipua myöntämään vanhan kansioni riittämättömyys tämänhetkisten kurssien luentomonisteiden edessä ja hankkia iso haitarikansio |
Eikä siinä mitään, suojahanskojen haju varmaan lähtisi kunnon pesuaineilla hinkkaamalla irti. Sen sijaan kyynärpäissäni ja vasemmassa yläreidessä tuntuva jomotus on luullakseni sitkeämpää sorttia. Siitä on kiittäminen sitä upeaa, ei-niin-hallittuun laskeutumiseen päättynyttä ilmalentoani Rautatientorilla viime yönä.
 |
| Petturit. |
Olin nimittäin kiiruhtamassa osakuntani sitseiltä viimeiseen bussiini, kun yhteys nilkkureideni ja asfalttia peittäneen jään välillä katosi. En oikeastaan ollut ehtinyt vielä edes tajuta, mitä oli tapahtunut, kun joku ihana, ohikulkenut tyttö oli jo poiminut mut ja kaikki ympärilleni kylvämät tavarat kokoon ja kyseli huolestuneena, että sattuiko. Hämmennyin: eihän Suomessa näin toimita. Ei ainakaan Helsingissä, as I've been told.
Kiittelin tyttöä kovasti, halasin ja huikkasin hänen (taisivat olla kaikki miespuoleisia) ystävilleen, että pitäkää tästä hienosta ihmisestä huolta. En siksi, ettenkö itse olisi päässyt maasta ylös, vaan koska tytön reaktio oli musta niin harvinaisen vilpitön lähimmäisenrakkauden osoitus.
Sitten juoksin bussiin ja itkeskelin puolen matkaa. En siksi, että mua olisi sattunut, vaan siksi, että mun sydäntä lämmitti. Enemmän kuin pitkään aikaan.
 |
| Kuva |
Vaihdoin bussia puolen matkan tienoilla. Seuraavassa ei ollut ketään, kun siihen nousin. Olin pukeutunut täysmustaan, joten bussikuski piti mulle hyväntahtoisen luennon heijastimen käytöstä ja esitteli itse tehtyä versiotaan moisesta. Lopun matkaa hymyilin itsekseni.
Sanotaan, että täällä eteläisessä pääkaupungissamme ihmiset ovat piittaamattomia. Kukaan ei kuitenkaan koskaan kertonut, että täällä on näin paljon toisenlaisiakin ihmisiä.
Eilen kaksi niistä sattui koskettamaan mun elämää. Kenenköhän elämää mä voisin koskettaa...?
Voi sua :) Totta kyllä, itsekin kohtaan moista hyväntahtoisuutta Suomessa niin kauhian harvoin, että kyllä sitä sitten pitkään jälkeenpäin arvostaa.
VastaaPoistaTuo madotusjuttu hieman hämmensi.Itse madotan koirani perinteisen ohjeistuksen mukaan keväät syksyt, mutten tiedä onko se aina niin tarpeellista. Tai ovatko nämä ennaltaehkäisevät kuurit loppupeleissä jotenkin haitallisia?
Kiitos, jos viitsit hieman valaista asiaa! :)
Terkuin, Tietämätön
No jonkinlaista koskettamista ovat nämä kirjoituksetkin. Kiitos niistä! :)
VastaaPoistaMeidän Kreikan tuliaisen kohdalla sikäläinen eläinlääkäri käski oikein painokkaasti madottamaan koiran "every three months - for the rest of her life!". Onneksi osasin jo silloin mutu-tuntumalta sanoa, että kuulostaa vähän liioittelulta. Suomessa mentiin pari vuotta tuolla syksy-kevät -madotuksella, mutta sitten meitäkin joku eläinlääkäri valisti, ettei madotukselle ole tarvetta ilman konkreettista näyttöä loisista. Kuulostaa kyllä hyvin paljon järkevämmältä.
Mikä on muuten sisäkissan mahdollisuus saada matoja? Jos ei ravinnosta pitäisi ainakaan saada... :?
VastaaPoistaMoi :) Oon lukenut tätä blogia tosi pitkään jo, en vaan oo koskaan tullut kommentoineeksi. (Yksi monista pahoista tavoistani...) Oon abi, ja päätin vajaa vuosi sitten että haen eläinlääkikseen. Sittemmin kuvioihin on kuitenkin tullut pohdintaa ihmislääkiksestä, ja nyt en enää osaa päättää, että mitä haluan. Mietin, että oisko sulla heittää aiheeseen jotain kommenttia (tiedän kyllä, että oot unelmiesi opiskelupaikassa etkä ilmeisesti oo koskaan haaveillut ihmislääkärin urasta, mutta jos oot joskus vaikka sattunut puhumaan jonkun kanssa vastaavasta valinnasta, tai jotain...)? Anyway, on hienoa että kirjoitat tätä blogia, ja toivottavasti et lopetakaan :) Tää on ainut suomalaisesta eläinlääkiksestä kertova blogi, jonka oon löytänyt - ja kirjoitat tosi kivasti :)
VastaaPoistaAnonyymi: Koitan kirjoitella aiheesta vielä pidemmälti johonkin postaukseen, mutta long story short: säännölliset matokuurit aikaansaavat resistenttejä loiskantoja, ei hyvä.
VastaaPoistaT: Ooh, kiitos :) Ja Kreikassa on hiukan eri loistilanne kuin täällä ja joitakin vaarallisempia lajeja (kuten sydänmato), että siellä voi nuo ohjeistukset olla hiukan erilaisia :) Mutta täällä tuo mainitsemasi tapa on kyllä paras, jatka sitä :)
Liiolii: Hyvin pieni ymmärtääkseni, jos siis syötät kissallesi teollista ruokaa, etkä esim. raakaa lihaa ollenkaan. Siinä tapauksessa kissan pitäisi tyyliin nuolla kengänpohjiasi (joilla olisit juuri astunut kakkaan) tartunnan saadakseen.
gravitaatio: Kiitos kivasta kommentista ja siitä, että ylipäätään uskaltauduit kommentoimaan mitään :) Koitan vaikka kyhäillä aiheesta jotain postausta kasaan, mielenkiintoinen näkökulma, vaikka en itse tosiaan ihmispuolta ole koskaan harkinnutkaan! :)
gravitaatio: Mä myös arvoin jossain vaiheessa ihmis- ja eläinlääkiksen välillä. Ihmislääketiede on musta sinänsä kiinnostavampaa, koska siitä tiedetään enemmän ja ihmisiä ollaan valmiita hoitamaan niin pitkään kuin vaan on mitään mitä/millä hoitaa. Mua ei kuitenkaan yhtään houkutellut ajatus itseaiheutettujen sairauksien hoitamisesta, jotka vaan toistuu ihmisten idiotismin myötä (esim. sanot keuhkoahtaumapotilaalle että kannattais toi tupakointi lopettaa, kolmen vuoden päästä hoidat saman potilaan keuhkosyöpää). Jotenka valitsin eläinlääkiksen, enkä ainakaan vielä ensimmäisen puolen vuoden aikana ole ehtinyt kertaakaan katua.
VastaaPoista