perjantai 28. elokuuta 2009

Terveisiä muuton keskeltä

Kaikkien kamojen kasaaminen yksiössäni liian harvalukuisiin laatikoihin oli ehkä kamalin urakka ikinä. Eikä siivoaminenkaan juuri mieltä ylistänyt. Onneksi sain apuja (kiitos vain kotipuoleen! :) ). Ja onneksi en sentään asu omakotitalossa!

Toivottavasti en joudu muuttamaan tästä nykyisestä vielä piiiiiitkään aikaan :D Ja kiitos myös muulle muuttoväellä sikäli mikäli tätä luette, olitte korvaamattomia! :)





Kotikaupungistani (snif) pääsimme lähtemään kuuden maissa ja perillä olimme puoli yhdeksän maissa (kuorma-autolla ei päässyt sen kovempaa... :P). Täällä meitä oli TePa vastassa auttamassa ja joskus 22 jälkeen oli kamat sisällä. Vähän vettä ripotteli myös niskaan, muttei onneksi niin pahasti kuin motarilla oli tullut. TePan juna lähti 22.46 takaisin, joten ei siinä paljon luppoaikaa jäänyt ja S:kin oli ihan väsynyt oltuaan ennen muuttohommia vielä töissäkin. Haettiin sitten vähän mättöä Tiksistä ja sen jälkeen S nukahtikin aika äkkiä sohvalle. Minä itse järkkäilin vähä astioita (sori naapurit!) ja muita juttuja, kun ei vielä väsyttänyt. Koitin myös tapella netin kanssa, mutta erroria pukkasi koko ajan. Aamulla sitten sain sen toimimaan. Siinä yön pimeinä tunteina iski päälle myös hurja ukonilma - komeita salamoita ja jyrähdyksiä suoraan päällä. Sateisena ilma on senkin jälkeen jatkunut.

Eilen järkkäilin sitten suurimman osan kamoista paikoilleen ja siivoilin suurimman osan päivästä. Inkun kanssa käytiin lenkillä tässä lähitienoilla ja saatiin kunnon sade heti niskaamme. Tätä kirjoittaessani on vielä ehkä 3-4 laatikossa tavaraa. Mutta kattolamput eivät sovi paikoilleen ilman kikkailua, parisänky (jonka sain veljen perintönä) on kappaleina, samoin kuin uudet IKEAlaiset "tv-taso" (Lack-pöytä) ja kirjahylly sekä jakkara. Samoin uupuu vielä kunnon siivous ja vähän tauluja ym. seiniltä.



Makkari ei ole vielä järin nukuttavassa kunnossa :D Dataamaan sentään jo pääsee, onnesta netti toimii vaikka telkku (missaan BB:n kolme ekaa jaksoa :( )ei <3

Silläpä ollaankin Iipun kanssa nyt nukuttu olkkarissa vuodesohvalla.



Esimakua pinkistä keittiöstä, joka on nyt lähinnä valmista näistä huoneista. Pöydällä ja lattialla on kuvassa osa mainosvuoresta, joka oli tulvinut postilaatikkoon edellisen käynnin jälkeen (ja mainoksia kuulemma täällä sateleekin sitten oikein urakalla...). Toistaiseksi noita on kiva käydä läpi (etenkin IKEA-kuvasto !), niin selviää vähän missä on mitäkin kauppoja :) Tulevaa vakkarikauppaani kun en ole vielä selvittänyt. Verhot ja pöytäliina ostettiin eilen Jumbosta, jossa kävimme eilen pikaisesti S:n kanssa, ennen kuin tämä joutui lähtemään töihin eli hakemaan tavaraa Vantaalta, Hämeenlinnasta ja mistä ikinä. Samalla löysin kivan koululaukun, jollainen on siis ollut koko kesän hakusessa. Ja ennen kaikkea sain vähän ruokaa jääkaappiin :)

Tämän päivän tavoitteena olisi tehdä Iipun kanssa lenkki asemalle (ja tutkailla samalla mahdolliset oikoreitit sinne) hakemaan seutulippu ja kokeilla sitten reittiä Viikkiin. Saakohan noihin busseihin ottaa koiria ilman lisämaksua? Täytynee selvittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti