sunnuntai 16. elokuuta 2009

Lauantairetkeilyä

Tänään teki mieli lähteä käymään vielä kerran ennen muuttoa läheisellä metsäjärvellä, missä on aina välillä koirien kanssa tullut käytyä. Pakkasin termoskannuun mukaan kasvissosekeittoa ja sain houkuteltua S:n mukaan matkaan. Päivä oli aurinkoinen, mutta syksyisen kirpeä ja tuulinen. Vilukin tuli välillä.¨'




Järven toisella rannalla on laavu ja parikin eri nuotiopaikkaa.


Toinen ranta puolestaan on varsin kivikkoinen ja huomattavasti vaikeakulkuisempi.


Pahimpien kivikkokohtien yli neiti pääsi sylikyydillä :) Kierrettyämme järven ympäri, jatkoimme matkaa autolla kohti Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoa, jossa vietettiin lauantaina avajaisia. Kirkon jälleenrakentamistyön viimeinen vaihe, maalausten uusiminen oli näet saatu päätökseen. Taitelijoina toimineet Kuutti Lavonen ja Osmo Rauhala olivat saaneet hienoa jälkeä aikaiseksi. Itse en ole mikään suuri taiteen kuluttaja yleensä ottaen, mutta symboliikkaa ja sanomaa sisältävät teokset tekevät minuunkin suuren vaikutuksen, ja niitä kirkosta nyt todella löytyy.


Lavosen "Ristiinnaulittu" oli yksi huomiota herättävimmistä maalauksista.




Alttari.


Luomistyön ensimmäinen päivä: lintu synnyttää maailman siiveniskullaan. Koukero kuvaa linnun siiven kärjen piirtämää kuviota linnun lentäessä. Silmä kuvaa Jumalaa.


Janoava peura ja Syntiinlankeemuksen elefantit: naaras tarjoaa urokselle hedelmää päästäkseen parittelemaan... Yksi kohutuimmista maalauksista :)

Kotimatkalla tarkistin yhden vanhan kantarellipaikan (erään tutun firman pihassa - aina ei tarvitse lähteä metsää edemmäs sieneen...). Löytyihän niitä.


Vähän kuivia ja hiekkaisia tosin olivat.



Osan söin heti ja osan laitan pakkaseen/paistan huomenna aamupalaksi. Eli vesien poistamisen jälkeen paistelin kantrut rapeiksi voissa (kyllä, voissa, ei margaarinissa tai öljyssä) ja maustoin sipulijauheella, aromisuolalla ja valkosipulijauheella. Heitin perään vähän soijajauhoa ja (soija)kermaa ja ai että oli namia <3


Illalla kävimme sikajuhlilla, jonne S:llä oli kaksi vapaalippua (20e arvoiset). Söimme sika-annokset (älyhyvää!), joihin kuului sianlihan lisäksi isot kasat hyvää salaattia. Kerrankin helppo karppiannos :) Poikkesimme myös paikallisessa, itse tosin olin koko illan kuskina. Sitten vielä pakkailin vähän, koska huomenna kutsuu Milano :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti