Rakkautta ilmassa

Heipä hei!

sitten niitä luvattuja paljastuksia. En tiedä, oliko tämä helppo vai vaikea arvata, mutta jeeeee, musta tulee vihdoinkin helsinkiläinen!

Mun juttuja pidempään lueskelleet saattavat muistaa, että tämä mun asunnonetsintäprojektini on jatkunut enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo oikeastaan ykkösvuoden kesästä asti. Vantaa on hyvä paikka asua ja viihdyn nykyisessä kodissani, mutta huonot (=harvat) liikenneyhteydet Vantaan ja Helsingin ovat välillä kiristelleet hermoja - etenkin iltavuorosta tai keskustan yöelämästä kotiin pyrittäessä.

Nelos- ja vitosvuosien opintojen ja päivystysten kannalta asunto Viikistä oli mun pitkäaikainen, toteutumaton unelma, ja nyt kun O:kin muuttaa pk-seudulle, oli uuden, isomman asunnon hankkiminen kaikin puolin järkevää. Tänne mun pienkaksioonihan ei O edes saisi muuttaa, eikä meidän kannata maksaa vuokraa kahdesta kodista. Osuuteni tämän tulevan asunnon vuokrasta on pienempi kuin yksin hakemani yksiön vuokra ja onhan se nyt paljon mukavampaa asua jonkun kanssa saman katon alla kuin aivan itsekseen.

Kolmen vuoden sinkkuilu ja itsenäistyminen neljän vuoden tiiviin seurustelun jälkeen tekivät eittämättä terää, mutta kyllä mä vain tätä onnellista yhteiseloa - elämän jakamista toisen kanssa - olen kaivannut. Tokihan me voitaisiin odottaa, että ollaan seurusteltu jokin yleisesti hyväksytty aika (mikä ikinä se lieneekään...) ennen yhteenmuuttoa, mutta mun empiiriset havainnot ja omakohtaiset kokemukset osoittavat, ettei se välttämättä takaa yhtään mitään. Itse asiassa mulla ei käväissyt pienessä mielessänikään, että joku voisi ajatella meidän etenevän nopeasti, ennen kuin eräs kurssikaverini kommentoi jotain sen suuntaista. Meistä tämä ei kiirehtimiseltä kuitenkaan tunnu - itse asiassa olemme odottaneet tiivistä yhteiseloa jo pitkään, ja harvemmin sitä kuitenkaan katsoo elämäänsä taaksepäin ja katuu tekemäänsä. Kyllä ne ovat ne tekemättä jääneet asiat, jotka jälkeenpäin kaduttavat.  

Niinpä saanenkin nyt esitellä, toteutunut unelmani - 52,5 neliötä Viikistä:

Näkymä eteisestä olohuoneeseen. Oikealle jää keittiö, vasemmalle kylpyhuone ja edempänä makuuhuone.

Näkymä toisesta suunnasta. Keittiö jää siis tuon pienen väliseinän taakse. Laminaattilattia, nam!

Olohuoneen nurkka, kaavailtu sohvan paikka.

Kodin sydän. Kivasti säilytystilaa täälläkin.

Keittiön tärkein asia - jääkaappi!

Makuuhuoneeseen johtaa kaksi liukuovea, joista toinen kuvassa.

Makuuhuone.

Kivasti kaappitilaa!

Ja piiitkä parveke!

Kylppärikin on mukavan tilava ja tykkään tuosta kaakeleiden väristä.

Ja kylppärissäkin säilytystilaa tuplat nykyiseen nähden.

Kävimme ihastelemassa kämppää viime viikon torstaina (saatuamme tarjouksen keskiviikkona), mutta uskallan hehkuttaa asiasta vasta nyt saatuani vuokranvälitysfirmasta sähköpostivahvistuksen ja kutsun sopimusta allekirjoittamaan. En meinannut saada O:ta lähtemään tuolta esittelystä kirveelläkään, herra vain vaelteli huoneesta toiseen ja hoki, että: "Voiko tämä muka olla meidän, en usko... ei voi olla..."

En tiedä kiinnitittekö huomiota eteisen nurkassa lojuneeseen smurffinmyssykasaan, mutta esittelyssä piti tosiaan käyttää kengänsuojuksia, sillä kyseessä on upouusi talo. Ihanaa - ei kenenkään hiuksia lattiakaivossa, ei naulanreikiä seinillä, ei repsottavia kaapinovia tai kulumia! Me saamme jättää ensimmäiset elonmerkit tähän asuntoon. Tila lisääntyy 10 neliöllä ja säilytystila - no, huomattavasti. Koulumatka lyhenee, bussipysäkki on aivan vieressä, läheltä löytyy peruspalvelut ja kivat ulkoilumaastot.

What can I say?

Olen rakastunut.

Galna dagar

Iltaa! Ohessa muutama kuva meikäläisten viikonlopusta so far, varsågod.

Tämän näköisenä pööpöilin perjantaina yliopistolla.

Perjantaina meillä oli luentoja yleisestä radiologiasta eli röntgen- ja ultraäänikuvantamisesta sekä iltapäivän harjoituksena potilastietojen kirjaaminen Provet-ohjelmaan.  Itselleni Provet on työni kautta jo varsin tuttu ohjelma, mutta oli hauska päästä kirjaamaan koneelle kuvitteellisten potilaiden anamneeseja (esitietoja), toimenpiteitä sekä laboratorio- ja diagnostisen kuvantamisen lähetteitä kuin eläinlääkäri konsanaan -  pelkän laskutuspuolen kanssa vääntämisen sijaan.

O lähti viikonlopuksi Lahteen moikkaamaan kavereitaan ja mun sekä koirien seuraksi Vantaalle saapui pitkästä aikaa S.

Varma suosio!

Ei ehditty juuri muuta kuin käydä kaupassa ja katsella telkkaria, mitä mä nyt koitin siinä samalla saada hiukan kouluprojekteja eteenpäin. Katsottiin siinä sitten Green Mile ja itkeä pillitin jälleen silmäni pihalle. Ihan kauhea, ihana leffa.

Lauantai alkoi kunnon aamiaisella.

Kinkkujuustomunakas á la S

Turkkilaista jugurttia + mustaherukoita stevialla hunnutettuna

Yksi tämän viikon parhaita ostoksia on ehdottomasti tämä stevia-purkki

Tiedoksi niille, jotka eivät asiaan ole vihkiytyneet: stevia on luonnonmukainen (valmistetaan stevia-nimisestä kasvista) vähähiilihydraattinen makeutusjauhe, jota voi hyvin mielin käyttää sokerin ja aspartaamin sijasta. Steviaa on aiemmin saanut vain luontaistuotekaupoista "ulkoiseen käyttöön" (as if), mutta viime syksystä lähtien sitä on saanut markkinoida Suomessakin ihan makeutusaineena. Oma luontaistuotekaupasta ostettu pussini on edelleen varsin täysi, sillä ko. tavarassa on hieman pistävä sivumaku. Näissä isompien merkkien (Hermesetas, Canderel...) stevioissa sitä ei kuitenkaan ole, joten taisin löytää uuden lempparini!

Päivällä lähdimme S:n toiveesta käymään Jumbossa.

Ihan hyvä idea, mutta toivottavasti kukaan ei keksi pitää näissä koiraansa 8 tuntia...

S mätsäsi kivasti Vilan ilmapalloihin :D Oonpahan saanut jonkun muunkin innostumaan pinkistä väristä!

Käytiin Hulluilla päivillä pyörimässä. S löysi pari paitaa ja handsfreen iPhoneensa.

Mulle tarttui mukaan lähinnä parit pääsiäiskoristeet, joita Prisma tyrkytti hintaan 1e/pkt (norm. 8,95e). Onpahan blingiä ensi vuodelle!

Illalla lähdettiin vielä nauttimaan auringonpaisteesta ja keväästä Tikkurilan tienoille.

Vantaanjoki tulvii jälleen yli äyräidensä.

Aww, joku on huolehtinut siileistä!

Hhheureka.

Tällä hetkellä arvon lähinnä näiden kahden vaihtoehdon välillä:

Kouluhommat...

vs. nämä + leffa

Meillä on tosiaan kotitehtävänä kirjoittaa 10 reseptiä (myös erityislupavalmisteita ja ihmislääkkeitä) eri eläimille kuvitteellisten esitietojen perusteella. Oikeat vastaukset käydään läpi ensi viikon purkutilaisuudessa ja vappuaattona aiheesta olisi luvassa sitten oikea tentti, johon tosin saa raahata kaiken mahdollisen materiaalin mukaansa.

Toisaalta Finnkinon joululahjaliputkin pitäisi saada käytettyä ennen toukokuuta ja niitä on vielä useampi pari jäljellä. Nää on näitä elämän vaikeita valintoja...

Hyvät viikonlopun jatkot, palaillaan alkuviikosta yhden huippujutun tiimoilta!

Torstai on toivoa täynnä

Back again. Mulle iski jonkun sortin kevätdepis (wtf, kevät-, mun lempparivuodenaika) ja koin parhaaksi säästää teidät turhilta vuodatuksilta. Nyt tässä on kuitenkin sattunut taas sellaisia juttuja, jotka ovat asettaneet omat murheeni perspektiiviin, joten parempaan päin on jo käännytty. Lisäksi meneillään on yksi ihan mahtava projekti, josta kerron tarkemmin heti, jos se tässä viikon sisällä varmistuu. Hymyn se on joka tapauksessa palauttanut jo huulille!

Yksi möröistä. Kakkosvuoden patologian kurssien kertaus.

Hiukan kivempaa opiskelua edustaa edelleen JKT-kurssi, jonka puitteissa pääsimme tässä hiljattain tutustumaan yliopistolliseen pieneläinsairaalaan, asettamaan kuvitteellisia päivystystapauksia kiireellisyysjärjestykseen (tyyliin mikä potilas otetaan sisään ensin: mahalaukun kiertymästä kärsivä saksanpaimenkoira, virtsaamisvaikeuksista kärsivä kissa, syömätön kani, silmäänsä kiinni pitävä kissa jne...)  ja ennen kaikkea - harjoittelemaan kanylointia.

Harjoituskappaleena toimi pala kumiletkua, eli varsin epärealistinen harjoituskappale. Oikeilla eläimillä kun helposti pistää neulalla ohuista suonenseinämistä läpi alempiin kudoksiin saakka - olettaen että niitä suonia ylipäätään löytää. Eläinten raajojen verisuonilla on myös tapana karata neulan alta, sillä ne eivät juuri kiinnity ympäröiviin kudoksiin. Auttaisikohan, jos tuon letkun pätkän parsisi vaikka pehmolelukoiran jalan sisään ja yrittäisi metsästää sitä sieltä? :)

Ei-niin-mallikelpoinen teippaus, mutta sormen sinerryksestä päätellen pitoa ainakin löytyi!

Myöskin ensimmäiset viralliset kirurgian oppiaineeseen liittyvät haavanompeluharjoitukset ovat nyt takana. Hiukan tuntuivat ompelukerhon opit jo unohtuneen ja yritin sitkeästi pitää atuloita kynäotteessa ja neulankuljettajaa saksiotteessa, mutta vähitellen alkoivat käsien liikeradat löytyä jälleen selkärangasta.

Lankoja saimme käyttöömme kokonaiset kaksi kappaletta, joten niillä ei juuri tämän enempää ommeltu, mutta koska tuon vaahtomuovityynyn sai ottaa mukaan, niin harjoituksia voi toki jatkaa kotonakin jollakin muulla langalla. Omaa ompelupiiriä vaan pystyyn - eiköhän tässä ole muutenkin tullut viime aikana mummouduttua.

Kevätkin tekee pikku hiljaa tuloaan. Ei ehkä lämpömittarin mukaan, mutta joiltain merkeiltä ei vain voi välttyä...

Näin meillä täällä kaupungissa...

O:n työt kotipuolessa päättyivät nyt keskiviikkona ja sitä juhlistaaksemme päädyimme paistelemaan amerikkalaisia pannukakkuja Karpin leivontakirjan ohjeella Philadelphia-juustotaikinasta.

Nnnam!

Mulla oli kyllä approonkin lippu ostettuna, mutten sitten jaksanutkaan lähteä. Viime viikollahan meillä oli myös "laitsarit" eli laidunkauden avajaiset eli maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden järkkäämät latobileet keskellä Viikin peltoja. Olen osallistunut noihin oljenviskomisorgioihin parina aikaisempanakin vuonna, joten nyt koko homma tuntui jo vähän nähdyltä.

Viikonloppuna risteilimme puolestaan vuosikurssimme kesken Tallinnaan, kandiutumistamme juhlimaan. Kuvia ei valitettavasti ole, sillä onnistuin taas unohtamaan muistikortin läppäriin, mutta voin vakuuttaa, että meno oli juuri sellaista, kuin se risteilylaivalla vain suinkin voi olla.

All in all, appron välistä jääminen ei tänä vuonna tuntunut erityisen suurelta menetykseltä.

Viime viikonloppuna matkasi myös vanha, pitkään käyttämättä ollut siilikaappimme uuteen kotiin ja jätti olohuoneeseen ammottavan aukon. Ihanan avaraa, sanon minä! Kaappihan sijaitsi siis aiemmin tuossa huoneen vasemmassa reunassa peittäen jykevähkön ysäritelevisioni sivuprofiilin.

Tuon telkun olen siis saanut joskus ala-asteikäisenä ja tänne muuttaessani vannoin, etten lähde ostamaan uutta siltä varalta, että vielä joskus päädyn jonkun kaksilahkeisen kanssa saman katon alle. Heillä kun tuppaa olemaan omat vaatimuksensa kodin viihdekeskukselle - ja myös laitteet, jotka täyttävät nämä vaatimukset. O ei muuta tänne mitenkään virallisesti, mutta lomailee meidän tykönämme kuitenkin jonkun aikaa...

Ja kas, mitä löytyikään herran kuormasta. Eipä mahdu nuo tuumat edes tuohon mun televisiotasolle.

I rest my case.

Ressiä ja rohkaistumista

Ja arkeen on taas pudottauduttu ryminällä. Tämän vuoden pääsiäinen oli ehdottomasti yksi mun elämäni parhaimmista ja varmasti myös rauhallisimmista. Vaan ehkä se tuli tarpeen. Joskus pelkkä läheisten ihmisten kanssa kotona hilluminen rentouttaa paljon paremmin kuin armoton aivot narikkaan -biletys. Ollaan tässä vielä eilen ja tänään saatu kiitostakin tuosta meidän järjestämästä pääsiäisateriasta, joten kaikin puolin hyvillä fiiliksillä mennään. Koulujutut mua tosin stressaa edelleen. Etenkin koeobduktiota varten olisi vielä paljon kertailtavaa ja lisäksi muutama palautettava työ ja edessä olevat tentit piinaavat nekin osaltaan. Eipä auta kuin yrittää purkaa sumaa pala palalta ja välttää paniikkia. Reilu kolme viikkoa ja tämä hässäkkä on mun osalta ohi. Onneksi viikonloppuna on luvassa kandiristeily Tallinaan - josko se taas veisi ajatuksia hiukan muualle.

Tiistaina olin tosiaan töissä ja olipas taas pitkästä aikaa mukavaa jauhaa asiakkaiden kanssa asiaa ja hiukan asian vierestäkin. Onneksi asiakaspalvelutyö ei ole mulle enää mikään kauhistus, toisin kuin vuonna 2007 ensimmäistä kertaa eläinkauppaan töihin astuessani. Pikemminkin siitä on tullut yksi työn parhaimmista ja palkitsevimmista puolista. Lisäksi huomaan, että olen JKT-kurssin ja edenneiden opintojen myötä saanut lisää rohkeutta vastailla ihmisten kysymyksiin - luonnollisesti, kun tietoakin alkaa olla enemmän.

Iltapäivällä osallistuin lisäksi vapaaehtoiseen hevosten käsittelyharjoitukseen, jossa saimme tehtäväksemme mm. katsoa hevosen suuhun ja nostaa sen jalkaa, laittaa sille riimun päähän ja talutella sitä edestakaisin. Pakko myöntää, että mä olen edelleen varsin epävarma hevosten kanssa, mutta tämä harjoitus antoi kuitenkin hiukan eväitä niiden tulkitsemiseen ja käsittelyyn. En silti usko, että musta koskaan mitään hevoseläinlääkäriä tulee. Kunhan nyt vain selviytyisin näistä opiskeluajoista hevosten kanssa kunnialla. Terkkuja vain sille meitä ohjanneelle mukavalle hoitajalle, joka tunnusti haaveilevansa eläinlääkärin urasta ja lukevansa joskus mun blogia - toivottavasti pääset sisään, sillä hevosspesialisteille olisi tarvetta!

Tänään meille luennoitiin lääkkeiden määräämisestä eli reseptien kirjoittamisesta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Olen ilmeisesti kasvanut hiukan pullossa, kun en tiennyt eläinlääkärien saavan kirjoittaa itselleenkin reseptejä. Näköjään tärkeimmät pointit jääneet tuostakin luennosta mieleen :D Iltapäivällä meillä oli sitten kliinisen kemian tiimoilta labratöitä, joissa harjoittelimme klinikkaolosuhteissa tehtävää virtsa- ja verinäytteiden käsittelyä sekä tulosten tulkintaa. Tykkään näistä käytännönläheisistä harjoituksista, sillä vihdoinkin voi olla varma, että näitä tietoja ja taitoja tulee varmasti tarvitsemaan myöhemmin työelämässä.


Itse asiassa ehkä jo hiukan aiemminkin.


Muistatteko vielä, kun viime vuoden syyskuussa kirjoittelin blogiin Espanjan matkastamme? Jäikö kenellekään mieleen tämä kohta:

"Ihan viimeiseksi lääkäri kysyi vielä nimeäni ja antoi käyntikorttinsa, sillä olisin kuulemma tervetullut heille harjoitteluun niin halutessani(!).

Nähtäväksi siis jää, löytyykö tältä tytöltä lähitulevaisuudessa rohkeutta tehdä comeback Espanjaan työharjoittelun muodossa. Houkutus olisi ainakin kova, sen voin jo nyt kertoa! "

Vuoden verran tässä on nyt sitten sitä rohkeutta kerätty ja toukokuussa polkaistaan suunnitelma täytäntöön! Espanja siis kutsuu uudelleen - tällä kertaa peräti pariksi viikoksi.

Jännittääkö? Kyllä. Otanko paineita? Hiukan. Osittain juuri tämän tiedossa olevan harjoittelun takia yritän nyt saada tästä JKT-kurssista kaiken mahdollisen irti, jottei tarvitsisi ihan hyödyttömänä ummikkona sitten siellä  klinikalla ihmetellä. Onneksi O ulkoistaa pääsykoelukunsa palmun alle ja lähtee mun henkiseksi tuekseni mukaan.

Eipä siis muuta kuin nenä jälleen kiinni prujuihin ja jos kaikki sujuu odotusten mukaan, niin kuukauden päästä kirjoittelen teille jälleen näistä maisemista:

Mignon ♥ Mango

Viimeistä viedään - niin pääsiäis- kuin lomapäivissäkin. Huomenna teen taas sukelluksen työelämään, ettei vallan unohdu sekin puoli.

Aurinko helli tänään ainakin pk-seutua säteillään, joten kävimme koirien kanssa kuljeskelemassa Vuosaaressa, Uutelan rantakallioilla, pitkästä aikaa. Skatan tilalle oli noussut hevostalli ja ratsastajia näkyi siellä täällä. Olisin ottanut kuvia, mutta heti autosta noustuani huomasin, että olin unohtanut kameran muistikortin kotiin. Sietämätöntä! Maisemat tuolla meren rannassa olivat niiiiin upeat. Makoiltiin hetki viltin päällä ja Taikkis päätti kastaa jo talviturkkinsakin siellä jäähileiden keskellä, hyrr. Illalla kävimme lisäksi treenamassa agia yllättävänkin hyvällä menestyksellä, joten voitte kuvitella, miten tiskirättiä muistuttavan olomuodon etenkin tuo nuorempi koiraneiti on nyt olohuoneen lattialla ottanut.

Halusin kuitenkin tulla jakamaan vielä yhden ruokavinkin, kun joku sellaisia erehtyi joskus taannoin lisää toivomaan (katuu varmasti jo karvaasti toivettaan, hehe). Ihan vain siltä varalta, että jollakin muullakin olisi käynyt niin (epä?)onnekkaasti, että pääsiäisen jäljiltä olisi sattunut jäämään Mignon-munia ja mangososetta yli. Niistä saa nimittäin aikaiseksi ihan älyttömän herkullisen jälkiruuan, nimeltään Mango-mignonmaljat!

Alkuperäisen reseptin löydät esim. täältä, mutta tähän omaan versiooni sulattelin siis pari Mignonia mikrossa ja sekoitin pashakastikkeesta ylijäänyttä mangopilttiä turkkilaiseen jugurttiin ja makeutin seosta hieman. Sitten suklaata ja mangojugurttia kerroksittain lasiin ja muutama pääsiäiskarkki koristeeksi.

Pirteän raikas mango ja täyteläisen suklainen Mignon sopivat yllättävän hyvin yhteen.

Testaamisen arvoinen resepti!