sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Lauantain tunnelmia


Ihanaa sunnuntai-iltapäivää! Mun pitäisi oikeastaan olla pakkailemassa ja siivoilemassa akvaariota ensi viikkoa varten, mutta ajattelin tulla pikaisesti päivittämään kuulumiset. Kiitokset vinkeistänne viime postauksessa mainittuun rapuongelmaamme liittyen! Laitoimme suodattimen vedenottoputkeen sukkahousun lahkeen ja ravut ovatkin pysyneet nyt poissa suodattimesta. Suodattimen jo ennestään hieman kyseenalainen imuteho laski kuitenkin huomattavasti, kuten pelkäsinkin ja nyt pitäisi keksiä jostakin joko harvempi verkkokangas tai uusi, uljas suodatin.

Puolet mahtavista viikonloppusuunnitelmistamme ovat kariutuneet väsymykseen. Perjantaina en tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin nukkunut. Lauantaiaamuna teimme aamiaiseksi kinkku-juustomuffineita ja marjarahkaa. Sen jälkeen pesimme kolme koneellista pyykkiä talomme pesutuvassa. Pyykinpesukoneemme nimittäin lakkasi viikolla yllättäen toimimasta. Great! Sitähän tässä juuri kaivattiin.

Onneksi kissat osasivat nähdä asian valoisan puolen: lämpimät, pehmeät vaatteet suoraan kuivausrummusta - ja vieläpä kassissa! Oi, mitä hemmottelua!


Yön aikana oli myrskynnyt valtavat kinokset lunta, joten iltalenkille lähtiessämme saimme kaivaa auton lapiolla lumen alta esiin. Lenkkikohteeksemme valitsimme tällä kertaa Marjaniemen ja mukana olivat kaikki kolme koiraa.


Oli hassua törmätä tuollaiseen muuntajakoppiin(?)  Helsingissä, luulin niiden olevan jo historiaa. Pahoitteluni huonolaatuisista kuvista - ehkä pikku hiljaa lisääntyvä valon määrä tuo parannusta tilanteeseen. Tai sitten on vain uuden kameran aika...

Mutta nyt pakkaamaan ja valmistautumaan henkisesti uuteen lehmäviikkoon, rentouttavaa sunnuntain jatkoa!

6 kommenttia:

  1. Voi ei, mä näköjään kommentoin tänne aina pelkästään kaikkea "voi ei, onpa nättiä, oon käyny tuolla ja tuolla ja tuollakin" :D Mutta nyt on ihan pakko kommentoida vielä kertaalleen noin. Asuin Marjaniemessä ekan Helsinki-vuoteni ja rakastuin siihen paikkaan ihan täydellisesti. Niin rauhallinen pikku poukama kaiken hälyn keskellä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Kiva kun kommentoit <3 Ei oo niin hiljaista :D Jos nyt rehellinen oon, niin käytiin tuolla oikeastaan siksi, että hiukan houkuttaisi muuttaa tuonne päin... tai jonnekin muualle. Oli kyllä nättiä ja se meren läheisyys...! :)

      Poista
  2. Mihin osoitteeseen voi olla suhun yhteydessä, kun tahtoisin tietää millä tiloilla suoritit navetta/sikalaharjoittelut. Itselläni olisi nuo edessä ja tahtoisin kysellä niistä :)

    VastaaPoista
  3. Hei,
    olen lukenut blogiasi pari vuotta ja haluaisin kysyä jotakin eläinlääkikseen liittyen.
    kuinka hyvät paperit näin suunnilleen pitäisi lukiosta olla? Pääseekö huonommilla?
    kummassa ryhmässä itse pääsit; yo-papereiden ja pääsykokeen vai pelkän pääsykokeen? Olen aina halunnut eläinlääkäriksi ja haenkin eläinlääkikseen tänä keväänä. Kirjoitusten jälkeen lähden kummien luo täältä maalta isompaan kaupunkiin melki kahdeksi kuukaudeksi valmennuskurssille. Toivon,että vastaat mahdollisimman pian. Kiitos etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole enää perillä pääsykokeen tuoreimmista tuulista, mutta lähtökohtaisesti huonommillakin pääsee - ainakin sitten siinä pääsykoekiintiössä ;) Itse taisin päästä yhteispisteillä, paperini olivat keskimääräistä paremmat. Tsemppiä koitokseen! Ainakin itselleni valmennuskurssi oli ihan korvaamaton, joskin pohjanikin olivat lähtökohtaisesti aika olemattomat :P

      Poista
  4. Hei,
    olen lukenut blogiasi pari vuotta ja haluaisin kysyä jotakin eläinlääkikseen liittyen.
    kuinka hyvät paperit lukiosta täytyy olla? Pääseekö huonommilla? Kummassa ryhmässä itse pääsit; yo-papereiden ja pääsykokeen vai pelkän pääsykokeen? Olen aina halunnut eläinlääkäriksi ja haenkin eläinlääkikseen tänä keväänä. Lähden kirjoitusten jälkeen täältä maalta isompaan kaupunkiin melki 2kk valmennuskurssille. Toivon,että vastaat mahdollisimman pian ja kiitos etukäteen.

    VastaaPoista