Käytännön vinkkejä barffaukseen

Olen oikeastaan aina barffauksesta ensi kertaa kuultuani tiennyt, että haluan kokeilla sitä joskus lemmikeilleni. Olen vahvasti sitä mieltä, että eläinten tulisi syödä sitä, mihin evoluutio on ne ohjannut - hyvänlaatuista proteiinia ja rasvaa, niukasti hiilihydraatteja. Toisin sanoen lihaa ja luuta, koirat myös kasviksia. Ei viljoja tai muuta tärkkelyspitoista. Uskon, että suuri osa lemmikkiemme sairauksista aina hammaskiven kertymisestä ylipainoisuuteen, diabetekseen, kissojen virtsavaivoihin ja koirien iho- sekä ruuansulatuskanavan vaivoihin olisi ehkäistävissä luonnonmukaisemmalla ruokavaliolla.

Itse ruokin omia koiriani useamman vuoden Orijenin lihapitoisella, viljattomalla nappulalla. Se toimi hyvin aikansa, joskaan maistuvuus ei aina ollut huipussaan. Viime talvena Iippu alkoi kuitenkin kärsiä asteittain pahenevasta ripuloinnista, joka muuttui lopulta jatkuvaksi ja veriseksi. Oli toiminnan aika.

Vaihdoimme raakaruokintaan ja ripuli loppui kuin seinään. Kissankakka lakkasi haisemasta. Hyvä maistuvuus, pienentynyt ulosteen määrä, tuuhentuneet ja parempikuntoiset turkit sekä puhtaammat hampaat ovat kaikki olleet plussaa. Laskimme kerran, että meillä barffauksen kustannukset ovat noin 5,50-6,0e viikossa eläintä kohden - tulee siis jopa aiempaa halvemmaksi. Erityisesti kissojen tölkkiruuat ovat laatuunsa nähden varsin tyyriitä.

Miksi sitten lykkäsin raakaruokinnan aloittamista niin pitkälle? Koska olin kuvitellut sen paljon hankalammaksi. Uskon, että samoin ajattelevia epäröijiä on muitakin, joten ajattelin kertoa jokusia käytännön vinkkejä raakaruokinnan aloittamiseen. En väitä vieläkään olevani mikään barffaus-ekspertti, mutta näin me olemme sitä toteuttaneet.
 

- jos olet epävarma raakaruokinnan aloittamisesta, lainaa tai hanki muutama raakaruokinnasta kertova kirja, surffaile netissä ja ota asiasta selvää! Suomesta löytyy myös koirien ravitsemusneuvojia, jotka laativat lemmikeille yksilöllisesti räätälöityjä raakaruokavaliosuunnitelmia, mikäli itseä homma hirvittää.

- jos pelkäät vitamiinien tai mineraalien puutteita, voit käyttää myös raakaruokinnan tukena teollisia lisäravinnevalmisteita. Meillä esimerkiksi kissat saavat joka päivä lohenmakuiset Multicat-tabletit, jotka ne syövät täysin vapaaehtoisesti, herkkuna. Muita raakaruokinnassa yleisesti käytettyjä lisäravinnevalmisteita ovat esim. merileväjauhe ja lohiöljy.

 - luita ja lihoja voi ostaa eläinkaupoista levyinä tai köntteinä, mutta pakastetut raakaruokapötköt ovat osoittautuneet meillä erittäin käteväksi ja maistuvaksi tavaksi raakaruokkia koiria ja kissoja. Jopa kasvissoseita saa nykyään valmiina pötköinä.

- jos pötkön unohtaa ottaa ajoissa sulamaan, voi sen toisen pään sulattaa nopeasti kuumassa vedessä, tarjota sulaneen osan hetken kuluttua eläimille ja siirtää kohmeisen osan jääkaappiin sulamaan rauhassa. Pidentää säilytysaikaa.

- pötköt kannattaa avata lavuaarin päällä mahdollisten roiskeiden varalta ja säilyttää jääkaapissa omassa talouspaperilla vuoratussa astiassaan, sillä niistä irtoaa sulamisen yhteydessä nestettä

- koirien kasviskiintiön täyttämisessä myös 20 grammaa painavat, luun muotoon pakastetut Vege- ja Vire-annospalat ovat käteviä käyttää: omat koiramme syövät 10g eli puolikkaan "luun" päivässä, joten pala on helppo taittaa keskeltä kahtia, kahteen eri kuppiin ja lisäksi se sulaa nopeasti

- pikkukoirien omistajista isot pakastepötköt saattavat tuntua epäkäytännöllisiltä, mutta hyvä ratkaisu pulmaan ovat esimerkiksi uutena Mushin valikoimiin tulleet Vaisto-"lihapullat", joista esim. allanäkyvässä tuotteessa on 90% lihaa ja luita sekä 10% kasviksia. Kukin pulla painaa n. 20g ja ne on pakastettu yksittäin, niin että pussista on helppo ottaa tarvitsemansa määrä kerralla sulamaan.

- kissojen kohdalla kannattaa tarjota useita pieniä annoksia monta kertaa päivässä, eivätkä kupit saisi seistä huoneenlämmössä kauaa. Kissat haluavat nautiskella liha-ateriansa tuoreena ja mieluiten myös lämpimänä.

- kissoilla nirsoilu saattaa aiheuttaa alkuun harmaita hiuksia, mutta suosittelen aloittamaan esim. Mushin kissoille tarkoitetulla kana-aterialla tai kaupasta ostetuilla, pilkotuilla ja pieniin suljettaviin pusseihin pakatuilla lihoilla ja sisäelimillä, laittamaan näitä tarjolle kissan normaalin ruuan rinnalle tai sekoittamaan kissan nykyiseen ruokaan. Kissaa ei saa paastottaa, vaan on edettävä kissan ehdoilla. Useimmiten kärsivällisyys palkitaan ja esimerkiksi sydän maistuu kissoille yleensä hyvin.

- kuppeja kannattaa hankkia useampia ja pestä usein. Meillä on eläimille myös oma tiskiharjansa ja sakset pötköjen avaamiseen. Kissankuppien alla pidettävä tarjotin rajoittaa sotkujen leviämistä.

 - tiskialtaan reunalta pumppupullosta löytyy antibakteerista saippuaa

- luu-ummetusta ja luihin tukehtumista pelkäävien kannattaa tarjota luut valmiiksi jauhettuina pakastepötköinä tai niin isoina ja kovina osina, että niistä ei irtoa paloja, mutta ne tarjoavat koirille mieluisaa tekemistä ja hammasharjan (meidän pikkukoirillamme toimivat esim. markettien ydinluut)

- omaa mielenrauhaa lisää myös, jos lemmikkien ensiapulaukusta löytyy apteekista ilman reseptiä saatavaa parafiiniöljyä ja peräruiskeita

Ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä: myönteisiä terveysvaikutuksia voi saavuttaa jo korvaamalla 20-50% lemmikin teollisesta ruokavaliosta raakaruualla. Kannattaa kokeilla!

Like a bird

Suuren suuret kiitokset aktiivisesta osallistumisestanne edellispostauksen arvontaan! Olette jo ylittäneet kaikki odotukseni, mikä lämmittää mieltäni kovasti :)

Tässä kuitenkin muutamia arkisia kuvia viime päiviltä.

Sunnuntain kuulasta auringonpaistetta ihastellessani tuli sellainen olo, että pukeutumisessakin pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa siirtyä syysväreihin, eli minun kohdallani violettiin, turkoosiin, ruskeaan ja burgundyyn. Valitsin kaapistani syksyisimmät vaatteet, jotka löysin ja pyysin O:ta arvaamaan, mitä aion pukea ylleni. Jostakin kumman syystä O veikkasi lintumekkoa.

Sitä, jonka kotiutin ihastuksissani toissatalvena H&M:stä. Sitä, jota en ole tainnut kertaakaan oikeasti käyttää. Sitä, jonka itse olin jo melkein unohtanut.

Mikäs siinä, tuumasin ja sulloin itse valitsemani vaatteet takaisin kaappiin. Lintumekolla mentiin ja hyvillä mielin mentiinkin!

Arki on asettunut jälleen uomiinsa, sillä tällä viikolla O:kin palasi koulun penkille insinööriopintojaan jatkamaan. Omalla kampuksellamme pyörii innokkaita, tuoreita fukseja, jotka tuovat auttamatta mieleen oman ykkösvuoteni kaikkine odotuksineen ja innostuneine mielialoineen.

Tosin ketä mä huijaan? Yhtä innoissani taidan olla edelleenkin. Nyt vain eri asioista.

Julkisilla liikkumisen sijaan siitä, että eläinsairaala sijaitsee pyöräilymatkan päässä. Aikaisten kotiinpääsyjen sijaan siitä, että ehdin nähdä monta potilasta päivän aikana. Avauksissa löytyneiden anatomisten rakenteiden sijaan jokaisesta onnistuneesta verinäytteenotosta, kanyloinnista ja potilastilanteesta. Jokaisesta uudesta oivalluksen tunteesta.

Koulun ulkopuolella iltojamme rytmittävät jälleen opiskelu, koiralenkit ja ruuanlaitto.  Juuri sellaista tylsää arkea, josta ei oikein riitä kerrottavaa, mutta muutama kuva sentään.

Karppiomenapaistos on syntisen hyvää! Suurin irtiottomme taisi silti olla laittaa englantilaista aamiaista iltapalaksi. Hehe.

Mielialani on aikaisista aamuista huolimatta säilynyt pääosin erittäin positiivisena, mutta olen huomannut, että pitkien, jatkuvaa kommunikaatiota ja yhteistyötä vaativien klinikkapäivien jälkeen olen oppinut arvostamaan omaa rauhaa ja hetken hiljaisuutta entistä enemmän. Tuntuu, että oppimista tapahtuu nyt joka päivä aivan valtavasti - niin koulussa kuin kotonakin ja tätä kaikkea tasapainottamaan kaipaa nyt ihan jotain muuta ajateltavaa.

Eilisenkin päivän huippuhetki oli remmilenkki Taikkiksen kanssa myöhään illalla, ihmisistä tyhjentyneillä kaduilla. Ainoana viihteenä korvanapeista soinut musiikki ja omat ajatukset.

Onneksi kadut ovat avoinna 24/7.

Tassunjälkiä sydämessä -arvonta

Blogini täytti elokuun alussa neljä vuotta. Se on pitkä ikä varsin spontaanista päähänpistosta alkunsa saaneelle projektille. Halusin tallentaa edessäni olevan suuren elämänmuutoksen, eli uuteen kaupunkiin muuton ja unelmieni ammatin opiskelun vaiheita ennen kaikkea itselleni ja perheelleni, mutta jakaa siitä pieniä paloja myös muille kiinnostuneille.

Eteenpäinkin on kai menty - ainakin kuvien, jollei tekstien laadun suhteen. Blogistani on tullut paitsi rakas harrastus, myös jonkinlainen osa identiteettiäni, vaikken siitä oikeassa elämässä juuri muille kuin ihan lähimmäisilleni puhukaan.

Niinpä kun törmäsin kesän alussa Internetin ihmeellisessä maailmassa Juntuskorujen Lemmikkini-riipukseen, tiesin, että minun on saatava se.

Tassunjälki sydämessä! Mikä voisikaan olla sopivampi, yksilöllisempi ja rakkaampi muisto tästä ajasta, näistä vuosista ja mikä parasta - kaikista näistä rakkaista lemmikeistäni, joiden nimet sain koruun kaiverruttaa. Nyt saan kantaa niitä aina mukanani, lähellä sydäntäni.

Tiesin, että tästä tulisi välittömästi yksi rakkaimmista luottokoruistani. Ainutlaatuisen ideansa lisäksi riipus on muotoilultaan moderni ja kaunis.

Otin yhteyttä Juntuskoruihin ja sain koruni varsin nopealla toimitusajalla suoraan postilaatikkoon. Riipus saapui ketjun kanssa ja ensimmäinen vaistomainen ajatukseni oli vaihtaa ketju vanhaan, lyhyeen lemppariketjuuni. Sovittaessani korua kaulalleni huomasin kuitenkin, että mukana tullut ketju olikin aivan täydellisen pituinen. Rakkautta ensisilmäyksellä!

Eikä siinä vielä kaikki.

Suurin syy sille, miksi bloggaamisintoni ole kiireisistäkään ajanjaksoista huolimatta päässyt lopahtamaan, lienette te, rakkaat lukijat. Olette säännöllisesti jaksaneet muistuttaa odottavanne postauksiani ja jopa pitävänne niistä. Olette piristäneet niin monta harmaata päivääni, ettette arvaakaan!

Niinpä päätin tiedustella Juntuskoruilta heidän mahdollista kiinnostustaan lahjoittaa yksi Lemmikkini-riipus blogini 4-vuotisarvontaa varten. Ilokseni he vastasivat myöntävästi!

Joten tässäpä tämä kaunokainen nyt sitten olisi, uutta kotiaan vailla.

Toivottavasti tykkäätte yhtä paljon kuin minäkin! Koru ja figaroketju ovat aitoa hopeaa (925/1000). Riipuksen koko on 1,8 × 1,8 cm ja ketju on 42 cm pitkä. Kaiverrusta tähän ei nyt valitettavasti enää minun kauttani saa, mutta ymmärtääkseni kaiverruttaminen onnistuu melkein missä tahansa kultasepänliikkeessä melko huokeaan hintaan, mikäli voittaja tahtoo siihen ryhtyä. Mikäli kotoa ei löydy omia lemmikeitä, on koru myös kiva lahjaidea esimerkiksi eläinrakkaalle ystävälle tai tutulle eläinalan ammattilaiselle.

Tämä on blogini ensimmäinen arvonta ja ensimmäinen blogiyhteistyöni, ylipäätään. Ehkä myös ainoa laatuaan. En ole nimittäin kovinkaan innostunut blogien kaupallistumisilmiöstä. En hyödy postauksen linkkien klikkailuista, laitoin ne vain vinkiksi. Juntuskorujen sivuilta löytyy nimittäin muitakin kivoja lemmikkiaiheisia koruja, joista ainakin itse lahjansaajana tykkäsin. Vink vink ;)

Jännittää hieman, miten otatte arvonnan vastaan. Toivottavasti sankoin joukoin! :)

 Arvonnan säännöt:

- anonyymi lukija saa yhden arvan

- blogini lukija tai sellaiseksi liittyvä saa kaksi arpaa (mainitse tämä kommentissasi)

- blogini lukija, joka linkkaa arvonnan omaan blogiinsa, saa kolme arpaa
- osallistu jättämällä sähköpostiosoitteellasi ja saamiesi arpojen lukumäärällä varustettu kommentti tämän postauksen kommenttikenttään

- osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun eli 1.9 klo 23.59 asti!

 Onnea arvontaan ja kiitos vielä teille näistä neljästä vuodesta, ihanat! :)
Kiitos myös Juntuskoruille arvonnan mahdollistamisesta! 

OSALLISTUMISAIKA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE! 

SUORITAN ARVONNAN ALKUVIIKOSTA, JULKAISEN VOITTAJAN TÄÄLLÄ JA ILMOITAN HÄNELLE VOITOSTAAN MYÖS HENKILÖKOHTAISESTI! 

1 takana, 35 edessä

Ihana-kamala, odotettu-pelätty klinikkavuosi on nyt sitten alkanut ja takana on ensimmäinen jännittävä viikko. Jäljellä vielä 35 + soveltavat viikot, jotka saanee suorittaa jotakuinkin sillä osastolla, millä haluaa.

Nopea briiffaus: klinikkavuosi on nimensä mukaisesti kokonaan klinikalla, käytännön töissä vierähtävä vuosi, joka sijoittuu meillä viidenteen, eli toisiksi viimeisimpään opiskeluvuoteen. Oikeastaan pitäisi kai sai klinikoilla, sillä tämän vuoden ajan kierrämme kuusihenkisen klinikkaryhmämme kanssa kolmen viikon jaksoissa pieneläin-, hevos- ja Mäntsälässä sijaitsevan tuotantoeläinsairaalan välillä. Rotaatioomme kuuluu kolme viikkoa pieneläinsairaalan yleispoliklinikalla, kolme viikkoa pieneläinsisätaudeilla, yhteensä kuusi viikkoa pieneläinkirurgialla, kolme viikkoa pieneläinpäivystystä, kolme viikkoa diagnostista kuvantamista (röntgen, ultraääni, magneetti ym.), kolme viikkoa hevoskirurgiaa, kolme viikkoa hevosten sisätauteja, 10 viikkoa tuotantoeläimiä, kaksi valinnaista viikkoa ja lisäksi vielä ne soveltavat viikot kesän alussa.

Oma urakkani alkoi pieneläinsairaalan yleispolilta, joka onkin jo nelosen päivystyksissä tutuksi käynyt paikka. Poliklinikalla hoidetaan ajanvarauspotilaita, kuten rokotuksia, terveystarkastuksia, verinäyte- ja muita kontrolleja, yksinkertaisia iho-, korva- tai iho-ongelmia sekä  muita ensimmäistä kertaa hoitoon hakeutuvia potilaita, joita ohjataan sitten tarvittaessa tarkempiin tutkimuksiin erikoisosastoille. Lisäksi polin kautta kulkevat päiväsaikaan saapuvat helsinkiläiset hätäpäivystyspotilaat ja sairaalaan muualta Suomesta saapuvat kiireelliset lähetepotilaat. Varsin monipuolinen paikka siis ja lienee sanomattakin selvää, että olen tykännyt kovasti! Ensimmäiset päivät jännittivät kovasti, mutta loppuviikkoa kohden mielialani alkoi rauhoittua.

Olemme jo ensimmäisen viikon aikana päässeet tekemään ja näkemään paljon ja koko kuusihenkinen klinikkaryhmämme on ollut innoissaan. Opetussairaala toimii siten, että kandit käyvät pääsääntöisesti kutsumassa potilaat omistajineen sisään, kyselevät heiltä tutkimushuoneessa esitiedot ja suorittavat potilaalle yleistutkimuksen, minkä jälkeen käyvät neuvottelemassa hoitavan eläinlääkärin kanssa jatkotoimenpiteistä, jotka potilaasta riippuen saattavat koostua esimerkiksi veri- ja muiden näytteiden otosta, röntgen- tai ultraäänitutkimuksista (joissa kandit saavat olla läsnä), lääkityksistä, nesteytyksestä tai mistä milloinkin. Ideana on, että sama kandi hoitaisi yhteistyössä eläinlääkärin kanssa aina oman potilaansa alusta loppuun, joskaan kiirellisten tapausten kohdalla tämä ei välttämättä enää päde, kun tärkeintä on saada potilaalle nopeasti apua.

Klinikkavuoden myötä laukkuuni on kertynyt vino pino erilaisia vihkoja. Vapaaehtoisia näistä ovat lukuvuosikalenteri, jonka sain tuttuun tapaan taas opiskelijakortin päivityspisteestä, pieni taskussa kulkeva päivystysvihko, josta löytyy mm. viitearvoja, myrkytyksien ja synnytysvaikeuksien hoito-ohjeita, EKG:n tulkintaa ja muuta hyödyllistä, isompi sairausvihko, johon olen kirjoitellut yleisimpien pieneläinsairauksien hoitoprotokollia sekä lääkevihko, eli puhelinmuistiosta työstetty aakkosellinen listaus yleisimmistä lääkeaineista, niiden käytöstä ja annostuksista. Ensimmäisenä päivänä saimme koulun puolesta lisäksi ns. vihreän kirjan, josta löytyy lista suoritettavista toimenpiteistä, joihin on pyydettävä eläinlääkäriltä kuittaus toimenpiteen suoritettuaan sekä mustan kirjan, eli toimenpidelogin, johon kerätään ensisijaisesti polin potilastapauksia ja niille tehtyjä tai nähtyjä toimenpiteitä. Lisäksi kannan mukanani erilaisia muistilappuja, joille voin kirjata juoksevia asioita, joita en halua tallentaa myöhempää käyttöä varten.

Pituudeltaan normaalia työpäivää vastaavien koulupäivien jälkeen olen ainakin toistaiseksi jaksanut vielä kertailla kotona päivän mittaan esiin nousseita asioita kirjoista, sillä polijaksoon ei mustan ja vihreän kirjan täyttämisen ohella liity muita kirjallisia töitä tai velvoitteita. Ihanaa, kun ehtii kerrankin keskittyä kirjoihin ja saa valita aiheet kiinnostuksensa mukaan sen sijaan, että olisi pakko päntätä päivän prujuja! Me likes.

Lisäksi rohkaistuin ilmoittamaan itseni tarvittaessa töihin kutsuttavien tuuraajien listoille, eli tekemään lähinnä satunnaisia viikonloppu- tai lomatuurauksia. Ensimmäinen vuoroni sattuikin heti perjantai-illalle, joten koulun jälkeen käväisin kotona naukkaamassa hiukan evästä sekä pikaiset päiväunet ja painelin sitten töihin.

En aio tehdä vuoroja uupumukseen saakka ja tuskin niitä edes niin paljon tarjotaan. On kuitenkin kiva, että edes jostakin saa hiukan rahaa opintotuen ohelle, kun on siihen tässä vuosien saatossa jo tottunut. Lisäksi koen, että työni vain tukee klinikkavuoden oppimista, joten olen ratkaisuuni tyytyväinen.

Eilen nukuimme sitten pitkään ja vietimme rehellistä vapaapäivää. Kävimme Fiskträskillä ja näin elämäni ensimmäisen elävän kyyn! Ihmeekseni en edes panikoinut (olen tässä vuosien mittaan ehtinyt jo kehittää melkoiset mielikuvat ensimmäisestä kyykohtaamisestani...), vaikka kärsinkin hienoisesta käärmefobiasta. Koira juoksi onneksi kyyn ohi sitä huomaamatta. Olkaapa siis tarkkoina, nämä ihanat aurinkoiset päivät houkuttelevat käärmeitä jälleen esiin ja joidenkin väitteiden mukaan ne olisivat nyt kömpelömpinä (naaraat ovat viimeisillään tiineenä) haluttomampia väistämään ja halukkaampia puolustautumaan kuin keskikesällä.

Illalla lauloimme pitkästä aikaa SingStaria, kävimme saunassa ja katselimme Modern Familya. Pidin koulukirjat visusti piilossa, vaikka ne hiukan kutsuivatkin...

Kaiken kaikkiaan arkeen paluu on sujunut siis varsin mukavasti ja oli kiva palata jälleen rutiineihin. Tuntuu kuitenkin uskomattomalta, että olen jo viidennellä vuosikurssilla. Miten nopeasti nämä vuodet ovatkaan menneet! Vastahan mä pänttäsin bakteriologiaa Vantaan kotona, keltaisen sohvani nurkkaan käpertyneenä. Jos joku empii eläinlääkikseen hakemista pitkän opiskeluajan vuoksi, niin ainoa viestini on, että don't.

Todellisuudessa kuusi vuotta tässä koulussa hurahtaa ohi aivan liian nopeasti.

Viimeinen suvanto ennen koitosta

1. T:n kanssa yksillä paikallisessa. 2. Lauantain päivällinen valmistuu. 3. Utun tyytyväisenä terassilla. 4. Sunnuntain ruoka: lohta ja mustatorvisienikastiketta. 5. Taikkis! 6. Ensimmäinen yhteiskuvayritelmä.

Tässä vielä lyhyt kooste muusta viikonlopustamme kotipuolessa. Napsin poikkeuksellisesti osan kuvista kännykällä, koska joka tilanteessa ei sattunut olemaan kameraa käsillä.  Ehkä kollaaseihin ihan siedettävä kuvanlaatu? Jos vähän siristelee silmiä? :D

Perjantaina pääsimme lähtemään liikkeelle vasta alkuillasta, sillä odottelimme osaa syntymäpäiväsankarin lahjasta saapuvaksi postissa. Ja tulihan se - hiukan ennen klo 16! Ennen lähtöä kehitin vielä pakkomielteen akvaarion paikan muuttamisesta, joten muuttaahan se piti, vaikka O ei ollutkaan asiasta kovin innoissaan. Olimme siis kotikotona joskus 19-20 maissa ja O suuntasi suoraan kaverilleen saunomaan. Puhui muuten sieltä palattuaan lähes yksinomaan kaverinsa neljästä kissasta... "Meist on tuuulluu kissahullui..."?

Itse suuntasin T:n kanssa yksille ja ajelemaan. Vaihdettiin ihan kunnolla kuulumisia ja fiilisteltiin huikeita 2000-luvun alkupuolen hittejä, kuten Alcazaria ja Firevisionia, joita aikoinaan luukutettiin samoilla kaduilla mopoautossa, hahah. Ihanan terapeuttinen ilta!

Lauantai valkeni sateisena. Grillailtiin säästä huolimatta ja Utu vaati päästä mukaan. Sillä on herännyt ihan valtaisa kiinnostus pihaamme kohtaan ja siellä se steppailikin menemään huudellen välillä omiaan. Harmi, ettei tullut otettua valjaita mukaan, olisi voinut antaa herran ulkoilla hiukan turvallisemmin mielin ja pidempään.

Iltapäivällä käytiin tosiaan siellä 1-vuotissynttäreillä ja illalla yksillä O:n kaverin kanssa. Oli hauskaa ja nukkumaan kömpiessämme O totesikin, että nämä kotipuolen reissut ovat kuin minilomia ja plussana meidän tulee juteltua enemmän ja ehkä tärkeämmistäkin asioista kuin kotona arjessa.

Sunnuntain pyhitimme aika lailla koirille ja kotiin matkustamiselle. O on nyt ihan tosissaan innostunut tuosta frisbeen heittelystä koiralle ja harkitsee kilpailuissakin käytettävien koirakiekkojen hankkimista. Mitään frisbeetemppuja Taikkis ei vielä osaa, mutta aika hienoja koppeja se jo kyllä ottaa.

Iipun kanssa kävimme taas sillä kalliolampare-alueella, josta olen laittanut aiemminkin kuvia. Viimeksi itse asiassa tyttöjen viimeisestä yhteisymmärryksen päivästä.

O:lle tämä oli sarjassaan ensimmäinen visiitti kyseiseen paikkaan ja herrahan tykästyi niin paljon, että vaati päästä uimaan isoimpaan lampeen. Siellä se sitten polski tyytyväisenä menemään kaikkien vesihämäkkien seassa... Hulluutta vai neroutta? Raja on häilyvä...

Illalla ajoimme levänneinä ja hyväntuulisina takaisin kotiin valmistautumaan eilen alkaneeseen klinikkavuoteen ja O viimeiseen työviikkoonsa. Ajatus alkavasta vuodesta tuppasi hiukan ahdistamaan, mitä ei ole tapahtunut aiempina opiskeluvuosinani, mutta nyt vuoden hurahdettua käyntiin ahdistus on alkanut jo helpottaa. Eiköhän tästäkin voittajina selviydytä!

Kummipoika 1v!

Tämän näköisinä kävimme lauantaina onnittelemassa jo vuoden ikään ehtinyttä hurmaavaa kummipoikaani. Meistä on tosi vähän yhteiskuvia, koska kammoksumme molemmat kameraa ja koemme olevamme varsin epävalokuvauksellisia, mutta kerrankin onnistuimme pitämään edes muutamassa kuvassa naamat peruslukemilla :D Kiitos isä!

Oli kiva pukeutua kerrankin hiukan juhlavammin, vaikkei välttämättä olisi tarvinnutkaan. Espanjasta pari vuotta sitten ostamani mekko pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön, eivätkä nuo kengätkään montaa ulkoilutusta ole kokeneet. Ihanaa vaihtelua ainaisen työ- tai kotivaatteissa hiihtelyn rinnalle.

Mekko ja kengät Espanjasta, korvikset Kroatiasta, muut korut, laukku ja neule ikivanhoja, paikasta x.

Lahjamme teemana olivat työkoneet/autot ja se koostui viidestä osasta.

1. Työkoneiden malliset haarukka, lusikka ja työnnin. 2. Palapeli. 3. Body pikkumiehen väreissä. 4. Pieneen käteen sopiva traktori. 5. Ääntelevä kurkistuskirja.

Pikkuinen päivänsankari oli juuri herännyt uniltaan ja kyynel kimalteli vielä silmäkulmassa. Ilme kirkastui kuitenkin nopeasti vieraiden saapumisen ja lahjojen myötä.

Lahjojen avaamisessa tarvittiin vielä äidin ja isän avustusta.

 ... ja öö, kissojen? :D

Kaikki lahjat vaikuttivat olevan mieluisia. Isoin juttu oli varmastikin vanhempieni ostama potkutraktori!

Vieraiden viihtymisen varmistivat  herkulliset tarjottavat ja kaikki karppina! Kiitos T! :)

Syntymäpäiväsankari vei asiaankuuluvasti pari mansikkaa kakun päältä. Vaikka sormiruokailu onkin herran juttu, kelpasivat uudet aterimet ruokahetken viihdyttimiksi.

  Osuutensa huomiosta veivät ansaitusti myös perheen maine coon -vahvistukset.

Pahvilaatikot eivät jättäneet kylmiksi näitäkään kavereita!

Kiitos kivoista juhlista T&J ja onnittelut vielä 1-vuotiaalle pikkumiehelle!