sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Hei hei mitä kuuluu

Heip! Ensinnäkin haluaisin kiittää aktiivisesta keskustelusta ja vinkeistänne edellispostauksen kommenttiosiossa. Kirjoittelen barffauksesta varmasti jatkossakin.

Nyt ajattelin kuitenkin täräyttää eetteriin muutamia aikapulan vuoksi julkaisematta jääneitä kuvia viime viikoilta ja jokusen tältä päivältä.


Eräs aamiainen. Ollaan taas ihastuttu mantelileipiin, jotka syntyvät jotakuinkin ohjeella kolme kananmunaa, n. desi mantelijauhetta, n. 100 g emmentalraastetta, 1 tl leivinjauhetta ja hiukan ksantaania. O julisti ne jo maailman parhaiksi leiviksi ja ihaniahan ne kieltämättä tuoreina ja pehmeinä ovatkin.

Töihin mennessäni eräässä S-Marketissa piipahtaessani törmäsin Nordqvistin uusiin(?) teelaatuihin: OMG, IHQ ja DAA. Ihana läppä, oli heti pakko kotiuttaa OMG, eli toffeen makuinen ja myöhemmin vielä IHQ, eli vaahtokarkkiarominen! Nam!


Kroatian matkan suunnittelua. O:lla on jo muutama A4-arkki suunnitelmia täynnä...


Sikatentti oli ja meni keskiviikkona. Vielä kevään mittaan pitäisi jaksaa pakertaa kaksi: märehtijä-tentti ja terveydenhuoltotentti. Sitten kutsuukin Kroatia.


Takatalvi yllätti pahaa-aavistamattoman kevätretkelle lähteneen pyöräilijän.


Koti palasi tuttuun ja turvalliseen värimaailmaansa. Ihanan kotoista!


Haalarien metsästys päättyi menestykseen: ostin vanhemmalta opiskelijalta parit haalarit ja oli tietysti pakko mallailla, miltä tulen ensi vuoden Saaren-jaksoilla näyttämään. Oli pakko kietaista vielä tuo kauhea, jotakin A-tarjousta varten hankittu huivi kruunaamaan tämä katu-uskottava sikala- tai navettalookkini. Ehkä musta tulee lehmälääkäri sittenkin!


Käytiin loppuviikosta hakemassa koirille ritiläseinä autoon, niin että herrasväkeä pystyy nyt kuljettamaan myös takakontissa. Hökötys kustansi Biltemassa parikymppiä. 


Pääsimme myös vihdoin koirien kanssa luonnonhelmaan. Olipa virkistävää, pitkästä aikaa, vaikka sää olikin masentavan harmaa. Kevät, missä viivyt?



Lenkin jälkeen syötiin ruuaksi siipiä (kuten muukin lauma, haha!), valkosipulidippiä ja herkkua kasvisgratiinia valmistettuna jotakuinkin tällä ohjeella.


Loppuillan tavoitteina olisi vielä pakertaa erään märehtijä-tehtävän parissa ja lukea nautojen hengityselinsairauksista.

Mukavaa alkavaa viikkoa, rakkaat lukijat!

3 kommenttia:

  1. Uu, pitää itsekin suunnata Biltemaan katselemaan metalliverkkoa autoon. Mies meinasi vain olla vähän nihkeä sen puljun verkkoon, onko toiminut hyvin?

    Tämä siis se viime postauksen anonyymi, joka mietti blogin perustamista ja sheltin pentuajan dokumentoimista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, meillä on aika rajallinen parin päivän kokemus vasta, mutta kyllä mä sanoisin, että se köyhän mieleen ihan riittävän hyvin pelittää ;) O sen kokosi ja kommentoi, että kuvaan nähden verkon kiinnityskappaleet joutui laittamaan toisin päin (ylös tulevat alas ja toisinpäin), mutta muuten sen sai ihan tukevan oloisesti paikoilleen. Riippuu varmaan myöskin autosta ja koirista. En usko, että tuo pikkushelttien voimin tuolta ainakaan mihinkään hievahtaa :) Itse ei viitsitty panostaa tuohon rahallisesti sen enempää, kun ei tiedä, kauanko tuo auto on ja kuinka koirat takana oloon suhtautuisivat ja miten paljon sille loppuviimeksi sitten tulee käyttöä.

      Otin siitä muuten sulle uuden, isomman kuvan! :D

      Poista
    2. Jees! En huomannutkaan, että oli pingotettavaa mallia tuo. Veikkaan, että meillä ei toimi kun collie painautuu ihan kiinni takapenkkien selkänojiin takakontissa. Etsintä siis jatkuu, merkkivempeleet ovat vaan pirun kalliita, ellei käytettynä löydä. :/

      Poista