sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Sunday


Sunnuntaihuomenta! Mä tulin taas pikaisesti päivittämään kuulumiset. Ensinnäkin kiitos kommenteistanne edelliseen. Kiva huomata, että aihe herätti tunteita. Kurssikaverini kirjoitti aihetta sivuten hyvän kirjoituksen omaan blogiinsa, käykääpä ihmeessä lukemassa!

Pienoisia tuskastumisen tunteita herättänyt yleisen lisääntymisfysiologian tentti on nyt vihdoin ohitse, huomenna alkaa seuraava kurssi (lisääntymistiedettä edelleen) ja seuraavaan tenttiin onkin nyt sitten useampi viikko. Ihanaa päästä vähän hengähtämään! Loppukevät kun onkin sitten tenttien suhteen aikamoista tykitystä.

Runeberginpäivä vilahti ohi alkuviikosta, niin ettei meinannut huomatakaan. Teimme torttujakin vähän jälkijunassa, ei oikein jaksanut panostaa.





 
Kesätyökuviot ovat nyt selvillä - tai ovat ne oikeastaan olleet jo pidempään, mutta viime viikolla aloitin sitten varsinaisen harjoittelun kesää varten. Jatkan edelleen siinä mun ensimmäisessä paikassani, mutta ihan täysipäiväisenä eläintenhoitajana tällä kertaa. Hiukan hirvittää, mutta onneksi saan nyt tosiaan harjoitella koko kevään niin tiiviisti kuin haluan ja otinkin noita vuoroja nyt keskimäärin 1-2 kpl per viikko. Ehkä se siitä lähtee sujumaan.

Täytyy kyllä sanoa, että ykkösvuoden kesätöiden metsästyksen ja siihen liittyneen ahdistuksen jälkeen ei kesätöiden saamisen kanssa ole tarvinnut juuri stressata. Ensi kesäksikin mua pyydettiin itse asiassa neljään paikkaan ja mietin kauan, että mitä oikein teen. Toivottavasti voin elokuussa klinikkavuoden alkaessa olla sitten tyytyväinen valintaani.

Perjantaina tentin jälkeen mulla oli tosiaan yksi näistä harjoitusvuoroista, eilen varapäivystys (ei tosin tullut kutsua sairaalalle) ja nyt alan pikkuhiljaa valmistautua hevospuolen päivystykseen. Niinpä otimme eilen ihan rennosti, kävimme taas toteamassa Itiksessä, että ei me löydetä sieltä kyllä ikinä yhtään mitään ja pyhitimme loppuillan saunalle, leffalle ja pienen iltapalan - fetasalaatin ja vuohenjuusto-mozzarella-paprikapiirakan natustamiselle. Alkuperäinen ohje löytyy täältä, muuttelin vain voitaikinapohjan hiukan karpimmaksi ja lisäsin mozzarellaa taittamaan vuohenjuuston voimakkuutta miedommaksi.

Vuohenjuusto-paprikapiirakka


Pohja:
70g pehmitettyä voita
1dl juustoraastetta
2dl mantelijauhetta
(2tl psylliumia tai Pofiberia)

Täyte:
2 paprikaa
200g vuohenjuustoa
125g mozzarellaa
4 rkl tuoretta timjamia
2 rkl tuoretta rosmariinia
ripaus mustapippuria
pinjansiemeniä

1. Paahda paprikoita n. 20 min 225 asteessa, jolloin ne muuttuvat makeiksi. Tee sillä välillä pohja.
2. Nypi voi, kuivat aineet ja juustoraaste keskenään sekaisin ja taputtele öljytyn piirakkavuuan pohjalle. Esipaista 225 asteessa n. 10 minuuttia tai kullankeltaiseksi.
3. Kuori ja pilko paprikat hieman jäähtyneinä.
4. Levitä esipaistetun pohjan päälle pilkotut paprikat, hakatut tuoreet yrtit ja juustot revittyinä palasina. Ripottele päälle hieman mustapippuria ja pinjansiemeniä.

Paista 225 asteessa, kunnes juusto saa kullanruskean värin.

Erihyvää piirakkaa suolaisen nälkään ja aikuiseen makuun, hyvän salaatin, viinin ja leffan kanssa nautiskeltavaksi! 



Nyt on kuitenkin pakko alkaa valmistautua illan päivystykseen. 
Me Jodan, eli Jonden kanssa toivottelemme nautinnollista vapaapäivää kaikille teille, joille sellainen luksus on tähän kohtaan suotu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti