Jos metsään haluat mennä nyt

Lauantai kuvin. Kävimme todistettavasti Kehä III:n ulkopuolella yhdistetyllä sieni-/marja-/eväsretkellä koirien kanssa. Heti ensimmäiseksi metsään astuessamme törmäsimme komeaan kantarellirykelmään, mutta harmiksemme sienet olivat vielä aika pieniä. Eikä niitä sitten tuon alkutaipaleen hyperventiloinnin jälkeen enää löytynytkään. Tietenkään. Olin jo valmistautunut kehumaan, että eihän täällä tarvitse kuin vähä stepata tieltä metsän puolelle, niin saa ämpärit täyteen, mutta ei se ihan niin mennytkään... Hämmentävinä luonnonihmeinä pussiin eksyivät myös syksyn kesän ensimmäinen suppilovahvero (pikkuinen wtf-momentti tähän) ja koivunpunikkitatti, ehkä? Käytiin viikolla kurssikaverin ja koirien kanssa Viikin metsissä lenkillä ja tuli puhetta tateista, joten pakko oli yksi tuollainenkin napata mukaan, kokeeksi. Meillä kotikotona on tatit tavattu jättää järjestelmällisesti aina metsään, matoisia kun ovat.

Marjoja saatiin sentään parin paistoksen verran, ehkäpä hiukan ihan pakkaseenkin asti. Yksi paistos oli pakko tekaista jo illalla ja pyöräyttää siihen jäätelökoneella vielä parit vaniljapallotkin kylkeen. Ai että!

Mitään järin innokkaita marjanpoimijoita emme kuitenkaan ole - turhan monotonista hommaa sienestykseenkin verrattuna. Kannattaisi varmaan hiukan korjata asennetta, kun ottaa huomioon, mikä määrä marjoja tässä taloudessa vuoden mittaan kuluu...

Hiukan pettymykseksi jäi siis tämä reissu ainakin saaliinsa puolesta, mutta kuten kalastusta harrastava isäni tapaa sanoa: "Saatiinpa ainakin ulkoilmaa, se on tärkeintä..." Emme aio kuitenkaan lannistua: jostainhan jengi täälläkin niitä kantarellisangollisia kantaa. Pitää vain oppia löytämään oikeat paikat... ja muita optimistisia ajatuksia...