Loma tuli ja melkein jo menikin. Päätin heti alkuunsa, etten stressaa näiden parin viikon aikana yhtään mistään: en aio ehtiä nähdä, kokea tai saada aikaan mitään. Täydellinen en-tee-yhtään-mitään -loma siis.
Esimerkkiä imin kenties laumamme kissajäseneltä, joka tuntuu hallitsevan tuon pelkän olemisen taiteen.
Aika hyvin olen rentoutumisessani (lue: laiskottelussani) onnistunutkin - mitä nyt viime viikon lopulla uhkasi aika käydä pitkäksi, kun O aloitti keskiviikkona koulunsa ja vietti illat uusiin opiskelutovereihinsa tutustuen.
Oli toki mukavaa yrittää passata ja jeesailla kuin kelpo avovaimo konsanaan (lue: hysteeristä mitähaluataamupalaksi, mitälaitatpäälle, tiedätkömillämenet -sekoilua) ja kuulla, että toinen koki viihtyvänsä uudessa opinahjossaan ja löysi heti kavereita. Niin se O:kin vain alkaa luoda omaa elämäänsä ja sosiaalista verkostoaan tänne. Niisk.
Etenkin torstai-iltana olin kuitenkin aika hajoilupisteessä, kun en tahtonut keksiä yksikseni tekemistä. Pelottavan nopeasti tähän kaksin asumisen luksukseen on näköjään taas tottunut, kun ei omaa seuraansa tahdo enää sietää laisinkaan...
Ajankulutusyritys: parveke, lämmin viltti ja Ikean uusin kuvasto. Toimi se sen 15 minuuttia.
Onneksi näiden neliöiden sisällä ei kuitenkaan pysty heittäytymään täysin yksinäiseksi ja kurjaksi. Mulla on täällä muutama hyvä tyyppi, jotka pitävät siitä huolen.
Niinä päivinä, kun O kerkesi, kävimme muunmuassa pyörälenkeillä, tutustumassa Seurasaareen, Nuuksiossa kanttarellijahdissa ja katsomassa Ted-elokuvan, jonka suhteen sain yllättyä positiivisesti.
Ennen kaikkea lomani on toiminut siltana, siirtymäväylänä kesästä syksyyn. Säät ovat kylmenneet, värimaailmani pukeutumisen suhteen on vaihtunut kirkkaista väreistä murrettuihin syyssävyihin ja ajatukset ovat alkaneet kääntyä edessä oleviin opiskeluihin.
Tänään kävin yliopistolla hakemassa uuden opiskelijakalenterin, opinto-oppaan sekä tarran opiskelijakorttiini. Samalla tulostelin syksyn aikatauluja ja ensimmäisten luentojen materiaaleja.
.jpg)
.jpg)
Oli kiva huomata, miten kampus oli herännyt jälleen eloon ja rakennusten välissä kävi kuhina koko kesän hiljaiselon jälkeen. Käytävillä pyöri haalariasuisia tuutoreita ja heidän perässään uusia, innokkaita fukseja. Hetken aikaa toivoin, että olisin voinut liittyä letkan jatkoksi ja palata tuohon aikaan, jolloin kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Vaan kun se ei onnistu, on oltava tyytyväinen nykyhetkeen ja siihen, kuinka pitkälle olen jo päässyt. Edessä ovat vielä opintojeni mielenkiintoisimmat vuodet.
Iltapäivällä päivitin matkakorttiini opiskelija-alennusoikeuden Tikkurilassa - vanhasta tottumuksesta.
.jpg)
En siis oikeastaan kadu mitään: juuri tällainen loma taisi tässä kohtaa olla ihan paikoillaan. Mitä ikinä pahamaineinen nelosvuosi tuokaan tullessaan - juuri tämän valmiimpi, rentoutuneempi tai voimissani en voisi olla.
Niin ainakin luulen. Palaillaan sitten sen reality checkin kera loppuviikosta.
Esimerkkiä imin kenties laumamme kissajäseneltä, joka tuntuu hallitsevan tuon pelkän olemisen taiteen.
 |
| Meillä jopa kissa mätsää sisustuksen väreihin... |
Aika hyvin olen rentoutumisessani (lue: laiskottelussani) onnistunutkin - mitä nyt viime viikon lopulla uhkasi aika käydä pitkäksi, kun O aloitti keskiviikkona koulunsa ja vietti illat uusiin opiskelutovereihinsa tutustuen.
 |
| Reipas ekaluokkalainen! |
Oli toki mukavaa yrittää passata ja jeesailla kuin kelpo avovaimo konsanaan (lue: hysteeristä mitähaluataamupalaksi, mitälaitatpäälle, tiedätkömillämenet -sekoilua) ja kuulla, että toinen koki viihtyvänsä uudessa opinahjossaan ja löysi heti kavereita. Niin se O:kin vain alkaa luoda omaa elämäänsä ja sosiaalista verkostoaan tänne. Niisk.
Etenkin torstai-iltana olin kuitenkin aika hajoilupisteessä, kun en tahtonut keksiä yksikseni tekemistä. Pelottavan nopeasti tähän kaksin asumisen luksukseen on näköjään taas tottunut, kun ei omaa seuraansa tahdo enää sietää laisinkaan...
 |
| Jos opiskelisin ihmispuolella, tekaisisin seinälle varmaan tuollaisen näöntarkistus-taulun... |
Onneksi näiden neliöiden sisällä ei kuitenkaan pysty heittäytymään täysin yksinäiseksi ja kurjaksi. Mulla on täällä muutama hyvä tyyppi, jotka pitävät siitä huolen.
Niinä päivinä, kun O kerkesi, kävimme muunmuassa pyörälenkeillä, tutustumassa Seurasaareen, Nuuksiossa kanttarellijahdissa ja katsomassa Ted-elokuvan, jonka suhteen sain yllättyä positiivisesti.
Ennen kaikkea lomani on toiminut siltana, siirtymäväylänä kesästä syksyyn. Säät ovat kylmenneet, värimaailmani pukeutumisen suhteen on vaihtunut kirkkaista väreistä murrettuihin syyssävyihin ja ajatukset ovat alkaneet kääntyä edessä oleviin opiskeluihin.
Tänään kävin yliopistolla hakemassa uuden opiskelijakalenterin, opinto-oppaan sekä tarran opiskelijakorttiini. Samalla tulostelin syksyn aikatauluja ja ensimmäisten luentojen materiaaleja.
Oli kiva huomata, miten kampus oli herännyt jälleen eloon ja rakennusten välissä kävi kuhina koko kesän hiljaiselon jälkeen. Käytävillä pyöri haalariasuisia tuutoreita ja heidän perässään uusia, innokkaita fukseja. Hetken aikaa toivoin, että olisin voinut liittyä letkan jatkoksi ja palata tuohon aikaan, jolloin kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Vaan kun se ei onnistu, on oltava tyytyväinen nykyhetkeen ja siihen, kuinka pitkälle olen jo päässyt. Edessä ovat vielä opintojeni mielenkiintoisimmat vuodet.
Iltapäivällä päivitin matkakorttiini opiskelija-alennusoikeuden Tikkurilassa - vanhasta tottumuksesta.
En siis oikeastaan kadu mitään: juuri tällainen loma taisi tässä kohtaa olla ihan paikoillaan. Mitä ikinä pahamaineinen nelosvuosi tuokaan tullessaan - juuri tämän valmiimpi, rentoutuneempi tai voimissani en voisi olla.
Niin ainakin luulen. Palaillaan sitten sen reality checkin kera loppuviikosta.
