Klara vappen med krana vatten

Helö! Mä pyörin täällä haalareissa, mutta oikeastaan ihan väärän värisissä ollakseni lähdössä EKY:n PreWappuun. Josko pääsisi sitten ihan freessinä raapustelemaan huomenna muutamat reseptit farmakologian tenttiin. Vapunviettoa me ollaan kuitenkin jo pikku hiljaa aloiteltu - vain hiukan rauhallisemmissa merkeissä.

Vappukynnet. Huomenna olisi tarkoitus pukeutua neonkeltaiseen. Ainakin niiltä osin, mitä haalarin alta näkyviin jää.

O ilmestyi kauppareissulta tällaisen kanssa. Kuulemma Taikkiksen pallo, hmmm...

Ja perinteille uskollisina pitihän niitä munkkejakin paistaa. Pika- ja karppiversioita.

Onnistuivat  mielestäni yllättävänkin hyvin tänä vuonna - myös ulkomuodollisesti.

Sima muistuttaa väriltää enemmän lonkeroa kuin simaa, mutta maku on aika autenttinen, nam!

Näiden kuvien myötä toivottelemme oikein railakasta vappua kaikille lukijoille!

Tsemppivaihde (pääsykokeisiin valmistautuminen, osa II)

Taisin lupailla alkukeväästä, että kirjottaisin teille tänäkin vuonna muutaman pääsykoeaiheisen postauksen. Tämän toisen niistä piti tulla jo hiukan aikaisemmin, mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. Toisaalta ehkä tämä tämänkertainen aihe puolustaa paikkaansa nimenomaan tässä kohtaa kevättä, kun osa hakijoista on päntännyt jo syksystä, osa ehkä tammikuusta - osa ehkä jo monta vuotta.

Nyt kolmatta vuotta blogia kirjoitellessani olen ehtinyt purkaa jo syvimmät tuntoni pääsykokeesta, sen käytännöistä ja hieman joitain vinkkejäkin. On kuitenkin yksi aihe, johon en ole vielä tullut sen syvällisemmin pureutuneeksi: jaksaminen. Uupuminen vs. jaksaminen. Aihe, joka ainakin omassa mielessäni pulpahteli pääsykoekeväänä jatkuvasti mieleen.

"Jaksaako vielä vai antaako periksi, kun ei tästä kuitenkaan mitään tule?"

Ainoa oikea vastaus on tietenkin, että jaksaa!

Vaan miten? Miten pystyn pidättäytymään kirjan ääressä, kun ulkona paistaa aurinko ja ystävät huutelevat mukaan menoihinsa? Telkustakin tulisi hyvää ohjelmaa ja voi kun siivoaminenkin tuntuu yhtäkkiä niin perin tärkeältä ja ennen kaikkea houkuttelevalta.

Onko se sitä sitten kuitenkaan? Ehkä pienen hetken. Pidemmällä aikavälillä onnellisuutta luo kuitenkin tieto varmasta ja mielekkäästä tulevaisuudesta unelmien ammatissa. Sen voin luvata.

Niinpä suosittelenkin käymään taistoon houkutuksia vastaan mielikuvilla. Sen enempää teillä ei oikeastaan vielä olekaan, mutta ottakaa tilanteesta kaikki hyöty irti!

Kuvitelkaa
- se päivä (nykyisin ilmeisesti jo yö), kun tieto sisäänpääsystä saapuu
- se ilo, jonka silloin saatte ystävienne ja muiden läheistenne kanssa jakaa
- mahdollinen muutto uuteen kaupunkiin
- kaikki ne uudet ystävyyssuhteet, joita tulette luomaan
- ensimmäinen päivä, kun astutte yliopiston ovista sisään ja kaikki opettajat onnittelevat teitä lämpimästi saavutuksestanne
- motivoiva opiskelu unelmienne ammattiin ja kaikki ne kokemukset, joita tulette tulevan kuuden vuoden aikana kohtaamaan! Itse en ainakaan vaihtaisi näitä mihinkään!

Vaihtoehtoisesti kuvitelkaa tämä minun oma henkilökohtainen suosikkini: se statuspäivitys Facebookiin tai muuhun sosiaaliseen mediaan, jossa voitte julistaa lähes koko maailmalle, että teistä tulee isona eläinlääkäreitä tai lääkäreitä tai hammaslääkäreitä tai mitä ikinä.

Ja niin huvittavaa kuin se onkin - vaikka jotain kovasti etukäteen suunnittelisikin, voi siitä tosipaikan tullen tullakin ihan jotain muuta.. :D

Pitäkää luomistanne mielikuvista kiinni ja herkutelkaa niillä aina, kun fysiikka tökkii tai kemian kirja kuvottaa!

Täysin erakoksi ei toki siltikään tarvitse heittäytyä. Lepopäivistä on hyvä pitää kiinni ja jos luvut tuntuvat tökkivän, on joskus parempi suoda itselleen kävelylenkki kauniissa säässä tai pieni kahvitteluhetki ystävän kanssa kuin jäädä kotiin hakkaamaan päätään valmennuskurssimateriaaleihin ja kiroamaan surkeaa elämäänsä. Usein pieni irtaantuminen antaa uutta voimaa ja luo sen verran määrän huonoa omaatuntoa, että kotiin päästyä kirjoihin tarttuminen on jälleen helpompaa. Tärkeintä on, ettei yhden lipsahduksen perusteella tuomitse koko päivää, saati sitten koko viikkoa niin epäonnistuneeksi, että lukemiset voi jättää kokonaan väliin, vaan osaa antaa itselleen hiukan armoa.

Toisaalta, jos ulkona on kaunis sää, mikä estää ulkoistamasta pänttäystä viltille, mansikoita ja piknik-lounasta nauttimaan? Poikaystävää voi pyytää tenttaamaan biologian nippelitietoja ja antamaan samalla niskahieronnan.

Wait, tuo ei taitaisikaan miesten kohdalla toimia. Ehkä toinen ensin ja toinen heti perään? ;)

Kaikenlainen oman osaamisen vertailu muihin kannattaa lopettaa heti alkutekijöihinsä, paitsi jos pienestä tervehenkisestä kilpailusta saa kaivattua lisäpotkua opiskeluunsa. Masentua ei kuitenkaan saa! Älyvuodosta ja valmennuskursseilta löytyy aina itseänne fiksumpia ja osaavampia (tai muka-osaavampia) hakijoita, mutta muistakaa, että pääsykoetilanteessa ei jaeta palkintosijoja. Niinpä riittää, kun on pisteen parempi kuin se satapäinen, muutaman pisteen päähän sisäänpääsyrajoista kärkkymään jäävä joukko. Toki, jos taitoja ja jaksamista piisaa, kannattaa sitä marginaaliakin hieman kerryttää. 

Helppo tai miellyttävä ei pääsykoekevät useimmille ole, mutta en ole vielä törmännyt yhteenkään sisäänpäässeeseen, jonka mielestä se ei olisi ollut kaikkien tarvittujen uhrauksien arvoinen. Kyllä se aurinko paistaa vielä pääsykokeidenkin jälkeen ja hyvät ystävät odottavat.

Nyt annankin puheenvuoron teille mahdollisille pääsykoelukijoille. Kertokaapa, vieläkö jaksaa painaa vai joko väsyttää? Millä pidätte hyvää lukurutiinia, jaksamista ja motivaatiota yllä?

Kuvat: weheartit.com

Pala Norjaa

Puuh, palasinpa pari tuntia sitten yleisen radiologian tentistä arvailemasta, mikä möykky sellaisen, varsin ala-arvoista painotekniikkaa edustavan kysymysmonisteen 6 x 4 cm:n vatsaonteloröntgenkuvassa olisi ainakin hyvällä mielikuvituksella voinut olla perna, mikä munuainen ja mikä mahalaukku. Toivottavasti mun säteilyturvallisuus-, fysiikka- ja muut diagnostiikkavastaukseni riittävät seivaamaan sen tarvittavat 60 % pisteistä kotiin.

Nyt pitäisi sitten siirtyä paahtamaan patologiaa ja vilkuilla hiukan reseptiopin saloja. Kolme koulupäivää enää tänä lukuvuonna, mutta paineita riittää. Kuittaantuupahan tuo kevyttäkin kevyempi edellissyksy! Täytyisi varmaan asennoitua niin, että jos nyt mokaan tuon koeobduktion ihan täysin, niin onpa sitten koko kesä aikaa opiskella täyspäteväksi patologiksi ja loistaa sitten syksyllä. Yeah, right.

Onneksi mun päivääni piristää kuitenkin O:lta etuajassa saatu syntymäpäivälahja, nimittäin:

... ihka oma potkupuku! Ensimmäinen sitten 22 vuoteen. Haha!

Oon himoinnut tuollaista siitä asti, kun ne ensimmäistä kertaa nousivat pinnalle (tai ainakin blogeihin), mutta en ole raaskinut ostaa. Ilmeisesti mun vuodatukseni aamuyöllisistä puoliunessa suoritetuista pennunpissatuskeikoista ja siitä, miten tällainen yhtenä palasena päälle kiskaistava oloasu voisi ne pelastaa, olivat vedonneet O:n sydämeen, kun hän mulle oli mennyt tällaisen tilaamaan. Kyllä nyt kelpaa a) lukea b) kusettaa niitä koiria. Ainakin siihen asti, kunnes jompikumpi koirista keksii läppäistä tuohon vaaleanpunaiseen kuosiin kuraiset tassunjälkensä.

Ja kuten kuvista ehkä huomasi - muutto on alkanut.

Käytiin ryöväämässä (lue: O kävi, mä opiskelin) lähikauppa banaanilaatikoista ja pakattiin kirjat sekä ensimmäinen kaapillinen tavaraa niihin. Täytyy vissiin hakea vielä muutama samanlainen satsi. Mä koitan hankkiutua eroon nyt mahdollisimman suuresta määrästä turhaa tavaraa ja huonekaluja, jotta uudesta kodista ei tulisi ihan näin täysi kuin tästä, mutta kyllä tuota materiaa vaan tuntuu riittävän.

Kävin tentin jälkeen noukkimassa matkaani EKY:n sunnuntaisen Prewappu-lipun ja pari uutta haalarimerkkiä:

Mun koeobduktioni oli alunperin määrä olla vasta myöhemmin toukokuulla, mutta kun jostain kumman syystä kaksi viikkoa Espanjassa pesi vapunvieton tällä kertaa n. 100-0, niin vaihdoin koitokseni tosiaan iloiselle vapun jälkeiselle päivälle 2.5. Valintojen maailma. 

Vaikka siis koitankin ottaa tänä vuonna hieman rauhallisemmin, olisi jonkinlaista juhlintaa kuitenkin tarkoitus harrastaa - palkkana ahkerasta opiskelusta tietenkin. Niinpä taidankin lopettaa tämän patologian paeskelun tähän ja lähteä tienaamaan sitä palkkiotani.
 

Sima käy jo - syytä olla patologiat kerrattuna ja lasit ojossa, kun (jos) se valmistuu!

You said I must eat so many lemons

Kiitoksia teille onnitteluistanne edellispostaukseen! Ihanaa, kun jaksatte elää mukana, tsempata ja iloita mun puolesta! Nyt asunnosta on sitten vihdoinkin mustaa valkoisella, kun kävimme tänään allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Tuli kyllä hyvä mieli, kun vuokranvälittäjäkin kehui meidän tuuriamme tuossa uuden kämpän saannissa. Kyllä se vain niin on, että joskus se sitkeyskin palkitaan. Vielä kun saataisiin autopaikka ja joku kiva saunavuoro, ei riemulla olisi rajaa.

Päätimme juhlistaa asunnon saantia eilen myös avaamalla grillikauden.

Näistä muurikkajuureksista (pakaste) saa lihoille huippuhyvän lisukkeen grillissä!

Silmät söivät taas hiukan enemmän kuin mitä maha veti...

Nämä mun tämän vuoden kaksi viimeistä kouluviikkoa ovat pakollisen opetuksen puolesta aika kevyet: eilen oli vain niiden reseptitehtävien purkutilaisuus ja tänään hevosen yleistutkimus- ja injektioharjoitus. Hevossairaalalla asustelee oma, opiskelijoiden harjoituskappaleena toimiva hevosherra nimeltä Urho (Rekun seuraaja), joka teljettiin harjoituksen ajaksi pakkopilttuuseen ja jonka sydän-, henkitorvi-, suolisto- ja keuhkoääniä pääsimme aamulla stetoskooppeinemme kuuntelemaan. Lisäksi yleistutkimukseen kuului submandibulaari- eli leuanalusimusolmukkeiden tunnustelua, vena jugularisten eli kaulalaskimoiden staasausta tukosten varalta, digitaalipulssin tunnustelua sekä suun limakalvojen ja kapillaarien täyttymisajan tarkistamista. Injektio- ja verinäytteenottokohdat meille tässä vaiheessa vain demottiin. Yllättävän urhoollisesti Urho jaksoi meitä kymmentä ympärillään pörräävää eläinlääkärinalkua (ikäänkuin sillä pakkopilttuussa olisi ollut valinnan varaa), vaikka suorittamamme toimenpiteet eivät sitä varsinaisesti näyttäneet miellyttävänkään. Can't really blame him.

Näin pitkälle opintoja ollaan selvitty ilman sitä pääsykoelukijoita tuskastuttavaa fysiikkaa. Näin pieninä määrinä se ei enää tuskastuta

Kevennetyistä kouluviikoista huolimatta tenttejä on kuitenkin edessä vielä kolme: yleinen radiologia (röntgen- ja ultraäänikuvaus) nyt perjantaina, reseptioppi maanantaina ja koeobduktio keskiviikkona. Radiologiaa on ihan hauska lukea, enkä stressaa resepteistäkään - sen sijaan koeobduktio aiheuttaa hieman huolta. Tenteistä huolimatta - tai ehkä juuri niiden vuoksi - mua kiinnostaisi keskittyä tällä hetkellä paljon enemmän kaikkeen tällaiseen:

Ihana tuo lintuja oksilla -idea!

O inhoaa mun tämänhetkisiä yksinkertaisia IKEA-lamppuja (ja totta puhuakseni niin minäkin), joten uudet lähtevät hankintaan.

Jollain tapaa hieno, mutta ehkä vähän överi jopa mulle :)

Tuollainen keittiöön!

Oltiin myös maailman vaikeimpia asiakkaita sohvakaupoilla, kun rehattiin (luvan kanssa) kaksi mattoa huonekaluliikkeeseen ja mätsättiin niitä siellä sitten eri sohvakankaisiin. Miksi tehdä mitään liian yksinkertaisesti, kun kaiken voi tehdä vaikeamminkin?! Vaan löydettiinpä lopulta se täydellinen yksilö, joka mätsää tuohon meidän pinkkiin ;)

Lisäksi ajatukset alkavat harhailla jo pikku hiljaa vappuun. Me laitettiin äsken karppisimat tulille.  En tiedä yhtään, mitä tästä tulee vai tuleeko. Resepti on periaatteessa ihan sama, kuin perinteisenkin siman, mutta suurin osa sokerista me korvattiin tässä stevialla + makeutusnesteellä. Aika vaaleaksihan tuo varmaan fariinisokerin puutteessa jää, mutta toivottavasti maku osoittautuisi edes jotenkuten kelvolliseksi.

PS. Toivottavasti asunto- ja sisustuspostaukset jaksavat kiinnostaa - mulla on sellainen kutina, että tänä keväänä ja kesänä niitä on luvassa varsin reippaasti!

Rakkautta ilmassa

Heipä hei!

sitten niitä luvattuja paljastuksia. En tiedä, oliko tämä helppo vai vaikea arvata, mutta jeeeee, musta tulee vihdoinkin helsinkiläinen!

Mun juttuja pidempään lueskelleet saattavat muistaa, että tämä mun asunnonetsintäprojektini on jatkunut enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo oikeastaan ykkösvuoden kesästä asti. Vantaa on hyvä paikka asua ja viihdyn nykyisessä kodissani, mutta huonot (=harvat) liikenneyhteydet Vantaan ja Helsingin ovat välillä kiristelleet hermoja - etenkin iltavuorosta tai keskustan yöelämästä kotiin pyrittäessä.

Nelos- ja vitosvuosien opintojen ja päivystysten kannalta asunto Viikistä oli mun pitkäaikainen, toteutumaton unelma, ja nyt kun O:kin muuttaa pk-seudulle, oli uuden, isomman asunnon hankkiminen kaikin puolin järkevää. Tänne mun pienkaksioonihan ei O edes saisi muuttaa, eikä meidän kannata maksaa vuokraa kahdesta kodista. Osuuteni tämän tulevan asunnon vuokrasta on pienempi kuin yksin hakemani yksiön vuokra ja onhan se nyt paljon mukavampaa asua jonkun kanssa saman katon alla kuin aivan itsekseen.

Kolmen vuoden sinkkuilu ja itsenäistyminen neljän vuoden tiiviin seurustelun jälkeen tekivät eittämättä terää, mutta kyllä mä vain tätä onnellista yhteiseloa - elämän jakamista toisen kanssa - olen kaivannut. Tokihan me voitaisiin odottaa, että ollaan seurusteltu jokin yleisesti hyväksytty aika (mikä ikinä se lieneekään...) ennen yhteenmuuttoa, mutta mun empiiriset havainnot ja omakohtaiset kokemukset osoittavat, ettei se välttämättä takaa yhtään mitään. Itse asiassa mulla ei käväissyt pienessä mielessänikään, että joku voisi ajatella meidän etenevän nopeasti, ennen kuin eräs kurssikaverini kommentoi jotain sen suuntaista. Meistä tämä ei kiirehtimiseltä kuitenkaan tunnu - itse asiassa olemme odottaneet tiivistä yhteiseloa jo pitkään, ja harvemmin sitä kuitenkaan katsoo elämäänsä taaksepäin ja katuu tekemäänsä. Kyllä ne ovat ne tekemättä jääneet asiat, jotka jälkeenpäin kaduttavat.  

Niinpä saanenkin nyt esitellä, toteutunut unelmani - 52,5 neliötä Viikistä:

Näkymä eteisestä olohuoneeseen. Oikealle jää keittiö, vasemmalle kylpyhuone ja edempänä makuuhuone.

Näkymä toisesta suunnasta. Keittiö jää siis tuon pienen väliseinän taakse. Laminaattilattia, nam!

Olohuoneen nurkka, kaavailtu sohvan paikka.

Kodin sydän. Kivasti säilytystilaa täälläkin.

Keittiön tärkein asia - jääkaappi!

Makuuhuoneeseen johtaa kaksi liukuovea, joista toinen kuvassa.

Makuuhuone.

Kivasti kaappitilaa!

Ja piiitkä parveke!

Kylppärikin on mukavan tilava ja tykkään tuosta kaakeleiden väristä.

Ja kylppärissäkin säilytystilaa tuplat nykyiseen nähden.

Kävimme ihastelemassa kämppää viime viikon torstaina (saatuamme tarjouksen keskiviikkona), mutta uskallan hehkuttaa asiasta vasta nyt saatuani vuokranvälitysfirmasta sähköpostivahvistuksen ja kutsun sopimusta allekirjoittamaan. En meinannut saada O:ta lähtemään tuolta esittelystä kirveelläkään, herra vain vaelteli huoneesta toiseen ja hoki, että: "Voiko tämä muka olla meidän, en usko... ei voi olla..."

En tiedä kiinnitittekö huomiota eteisen nurkassa lojuneeseen smurffinmyssykasaan, mutta esittelyssä piti tosiaan käyttää kengänsuojuksia, sillä kyseessä on upouusi talo. Ihanaa - ei kenenkään hiuksia lattiakaivossa, ei naulanreikiä seinillä, ei repsottavia kaapinovia tai kulumia! Me saamme jättää ensimmäiset elonmerkit tähän asuntoon. Tila lisääntyy 10 neliöllä ja säilytystila - no, huomattavasti. Koulumatka lyhenee, bussipysäkki on aivan vieressä, läheltä löytyy peruspalvelut ja kivat ulkoilumaastot.

What can I say?

Olen rakastunut.