Multa on muutamaan otteeseen pyydelty postausta tyypillisestä päivästä eläinlääkiksessä. Tämä postaus olisi nyt sitten hiukan sen henkinen, vaikka mun alunperin pitikin kuvailla vain erilaisia meille esiteltyjä loisia. No, jossain vaiheessa se kuvailu vain lähti vähän lapasesta :D
 | ||||||||
EE-talo. Täällä vietetään suuri osa prekliinisen vaiheen opinnoista. Yläkerrassa sijaitsee kaksi oppimiskeskusta eli kurssisalia, joihin mahtuu noin puolet vuosikurssistamme kerrallaan mikroskopoimaan, tekemään labratöitä tai muita vastaavia harjoituksia. Alakerrassa on anatomian ja patologian leikkelysalit, joissa nimensä mukaisesti leikellään. Raatoja.
Pääsääntöisesti kaikki, mikä tapahtuu kurssisaleissa tai leikkelysaleissa, on pakollista ja kaikki, mikä tapahtuu luentosaleissa, on vapaaehtoista.
Sisällä näyttää sitten tältä. Uutta ja siistiä.
EE-talon miinuspuoli on kuitenkin siinä, että rakennuksesta ei löydy kuin yksi luentosali, joka on vuorotellen eri vuosikurssien käytössä. Varsin suuri osa luennoistamme pidetäänkin lähistöllä sijaitsevissa maa- ja metsätaloustieteellisen rakennuksissa (B-, C- ja D-talot).
Tässäpä sitten tämä oma luentosalimme. Ihanan tummaa, hämärää ja pehmeää (lue: nukuttavaa)...
Teetä tai kahvia siis tarvitaan! Ainakin, jos ei aamun sääntömääräistä kuppostaan ole ehtinyt nautiskella. Nämä kuvat ovat torstailta, jolloin meillä (kuten muillakin viikon luennoilla) oli elinpatologian luennolla Liverpoolin eläinlääkiksestä professori puhumassa ruuansulatuskanavan patologisista muutoksista ja erilaisista sairauksista.
Englannin kuuntelu vaati ihan omanlaisensa tsemppivaihteen kytkemistä päälle, jotta pysyi kärryillä. Prujuissa vilahteli outoja termejä ja pienoinen ahdistuksen ilmapiiri vihmoi opiskelijoiden yllä.
"Tajusin tänään, että opiskelen lääketiedettä. Voiko tätä vielä vaihtaa?", muotoili joku osuvasti Facebookkiin. Joku kolmonen puolestaan heitti, että koko elinpatologian ideahan on siinä, että sitä tentitään vielä koko seuraavakin vuosi :D
"Ahdistavasta kurssista toiseen" näyttäisi olevan kakkosen kevään teema.
Luento kesti kymmenestä kahteentoista ja sen jälkeen kävimme porukalla syömässä. Nälkä oli vissiin niin kova, että unohdin kameran olemassaolon :D Syön joka päivä yliopistolla salaatin ja torstain annos (tofusalaatti) ei ollut sieltä houkuttelevimmasta päästä, joten ette menetä mitään.
Lounaan jälkeen oli sitten vuorossa mun ryhmän toinen (ja viimeinen) parasiittilabra neloskerroksen kurssisalissa.
Päivän aiheena oli tiedekuntamme entisen parasitologian proffan loiskokoelman esittely ja ihmettely sekä jokusen potilastapauksen selvittely.
Joku oli hiljattain kommentoinut, ettei niinkään ällöty leikkauksista, vaan erilaisista matosista. Mä itse olen kasvattanut kotona niin montaa erilaista ötökkää jättijauhomadoista torakoihin, että musta nämä makroskooppiset ötökät on ihan kivoja ja osa jopa kauniita. (Pelottavaa, miten nämä meidän opettajien viljelemät ilmaukset ovat alkaneet tarttua...:D)
Kukin voi sitten tahollaan muodostaa oman mielipiteensä:
 |
| Hevosen mahasaivartaja, Gasterophilus spp. Näyttävät sellaisille purkissa myytäville silkkitoukan kotelovaiheille :) |
 |
| Suolinkaisia. |
 |
| Lisää mahasaivartajia |
 |
| Nämä näyttivät ihan siileille syötettäviltä bambumadoilta! :D |
 |
| Leishmanioosiin kuolleen espanjantuontikoiran nahankappale. |
Vanha proffa kertoili kivasti loisista ja näytteiden takana piilevistä potilastapauksista ja kierrätti purkkeja käsissämme.
Seuraavaksi siirryimme mikroskooppien kimppuun omia "potilastapauksiamme" selvittämään.
Tehtävänantoja oli yhteensä neljä ja yksi niistä piti sisällään eri kirppulajien (kissan-, koiran-, linnun- ja oravankirppu) tunnistamista. Lajithan muistuttavat kovasti toisiaan, mutta päiden ja vertailukuvien perusteella ne pystyi erottamaan toisistaan.
Eräässä toisessa pisteessä tunnisteltiin heisimatoja ja pohdittiin niiden kliinistä merkitystä ja hoitamista. Lopuksi kävimme oikeat vastaukset yhdessä läpi ja keskustelimme kustakin tapauksesta.
Aika haasteellista, mutta palkitsevaa! Tällaisista harjoituksista tuntuu jäävän ehkä jotain oikeastikin käteen :)
 |
| Jos mulla joskus on oma työhuone tai klinikka, niin haluan sinne tällaiset (kirpun elämänkierto) :D |
Lopuksi vielä muutama sana aiemmin mainitsemastani loislääkeresistenssistä, kun jotkut siitä aiemmin kommenttiboksissani kyselivät.
Meille, tulevalle eläinlääkäripolvelle, on siis nyt opetettu, että säännöllisistä, kaksi kertaa vuodessa tapahtuvista (ei siis koske pentuja tai tiineitä) madotuksista olisi alettava luopumaan (pois lukien ehkä ulkokissat, joilla varmasti on matoja) ja siirryttävä sen sijaan ulostenäytteiden perusteella määrättäviin kuureihin. Siis jos näytteistä mitään löytyy.
Syy tähän piilee siinä, että säännölliset kuurit edistävät resistenttien loiskantojen kehittymistä. Tällä menolla meillä voi pian olla edessämme tilanne, jossa nykyisin käyttämämme loislääkkeet eivät enää toimi, koska kannat ovat muuntuneet. Siinä vaiheessa loisista voi tulla huomattavasti nykyistä inhompia vastustajia. Eihän
Hevosilla matolääkeresistenssi on jo todellisuutta, mutta pieneläinten kohdalla saatamme vielä pystyä muuttamaan laivan kurssia. Valitettavasti iso laiva vain kääntyy kovin hitaasti ja vanhempi eläinlääkäripolvi varmasti opastaa vielä asiakkaitaan säännöllisiin madotuksiin.
Ilahduin kuitenkin viimeksi töissä ollessani, kun huomasin, että erään matolääke-esitteen ohjeistuksessa neuvottiin jo joko madottamaan lemmikki kaksi kertaa vuodessa TAI ulosteanalyysin perusteella. Vielä kun joskus saataisiin käännettyä nuo vaihtoehdot päinvastaiseen järjestykseen ;)
Hiukan kalliimpaahan tuo näytteiden tutkiminen on, mutta toisaalta sitä ei tarvitse tehdä kuin pari kertaa vuodessa hiukan tartuntariskistä riippuen ja paremmin käytettyä rahaahan se on kuin turhiin tai vääränlaisiin lääkkeisiin käytetty ;) Meille opetettiin, että osa eläimistä on herkempiä sisäloistartunnoille madotuksista riippumatta ja osa ns. "nollaeläimiä", eli immuunijärjestelmä pitää loiset tehokkaasti loitolla. Tällaisten eläinten madottaminen on aivan turhaa ja ulostenäytteiden tutkimisvälitkin voi huoletta pitää varsin pitkinä.
Haastan nyt kuitenkin blogini lukijat (niin säännölliset kuin satunnaisetkin) kantamaan kortensa kekoon ja kiikuttamaan lemmikkinsä ulostenäytteen seuraavan madotusajankohdan lähestyessä klinikalle tutkittavaksi sen sijaan, että marssisi suoraan apteekkarin pakeille.
Uskaltaako kukaan luvata vastaavansa haasteeseen? :)
PS. Uudet lukijat/pääsykoelukijat: linkitin aiemmat pääsykokeisiin liittyvät kirjoitukseni suoraan tuonne oikeaan reunaan blogiarkiston alapuolelle, että löytyisivät helpommin :)
