Empaattisuus on eläinlääkärin työssä hyvästä, liika herkkyys ei. Ehkä se kultainen keskitie löytyy, kun työhön aikanaan tottuu. Vaan muistanpa itsekin erään nuoren eläinlääkärin vuodattaneen rinnallani kyyneleitä yllättäen käsiini kuolleen kanini vuoksi (itsehän itkin tuolloin kuin vuolas putous), enkä pitänyt sitä mitenkään pahana, päinvastoin. Asiakaspalvelutaitoja harjoitellaan opinnoissamme ymmärtääkseni kuitenkin harmillisen vähän. Ehkä jo pääsykokeissa niin ihmis- kuin eläinpuolella olisi tämän suhteen hieman kehittämisen varaa. Olen nimittäin kuullut useammankin eläinlääkärin todenneen, etteivät olisi hankkiutuneet tähän ammattiin, jos olisivat tienneet, miten paljon tässä työssä joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Yhtenä ensimmäisistä todellisista kosketuksistani hevosiin päivä oli myös mielenkiintoinen, sillä kaikki nyt kohtaamani hevoset eivät varsinaisesti olleet rauhallisimmasta päästä - ymmärrettävistä syistä tosin. Hiukan siis pukkasi välillä jännitystä niskaan, mutta jotakin hevosten elekielestä koen myös kaiken ohessa oppineeni. Pikku varsojen käsittely on taitolaji sekin, sillä nuo lähes pelkkää jalkaa olevat otukset tuppaavat sätkimään (hyvässä tapauksessa = tarpeeksi terve varsa) ja nykimään eri suuntiin. Jos etujalat saa pysymään paikallaan, tapailevat takajalat jo laukka-askelia tai pää vippaisee kipeästi kolahtaen omaan leukaan. Enää en ihmettele, miksi "villi varsa" ja "vikuroiva varsa" ovat niin kieleen vakiintuneita sanapareja, että ne kuulostavat ei-hevosihmisen korvaankin varsin tutuilta.
Eritteistä pääsi jälleen ottamaan toden teolla mittaa. Perinteisen oksennuksen tosin korvasi tällä kertaa tammoista ajoittain suorastaan ruiskunnut maito. Kuinkahan moni eläinlääkärin tai -hoitajan ammatista haaveileva todella tietää, miten paljon työhön kuuluu juurikin tuota erinäisten eritteiden kanssa lutraamista ja niiden siivoamista? Ehkä pääsykokeita pitäisikin uudistaa siten, että kokelaiden pitäisi ensitöikseen siivota parit ripuliset takapuolet, oksennuslammikot ja pissakroonarit lattioilta ja selvittää muutama kipakka asiakaspalvelutilanne. Auttaisikohan tämä karsimaan parhaiten motivoituneet joukosta? ;)
PS. Kiitos sinulle, joka vihjaisit Dunlopeista eli niistä turvasaappaista, sellaiset odottivat minua kotipuolessa (kiitos myös sinne) :)
Iippu on tosi kaunis koira! Miltä kasvattajalta olet sen hankkinut? Itsekin olen hankkimassa vielä tämän vuoden puolella omaa shelttiä! (VIHDOIN!)
VastaaPoistaSun blogi on tosi mielenkiintoinen :) Kävin itsekin viime vuonna, abikeväänä eläinlääkiksen pääsykokeissa kurkkimassa, tosin mitään todellista tavoitetta ei ollut, kunhan kävin. :) Eläinlääkäri on ollut haaveammatti pienestä pitäen, mutta se taitaa nyt jäädä, fysiikan ja pitkän matikan osaamattomuuden vuoksi. Mutta tsemppiä sulle opiskeluihin!
VastaaPoistaJanita: Iippuhan on Riihimäeltä eräästä kennelistä ja varsinaisesti aika kaukana näyttelytasoisesta koirasta, vaikka sen isä multivalio onkin. Luonteesta kuitenkin tykkään aika hurjasti, vaikka joskus saisi löytyä vähän enemmänkin potkua :) Tsemppiä sheltin etsintään! Ei ole helppoa löytää mieleistään yksilöä näin suositun rodun kohdalla :)
VastaaPoistaannnn: Kiitti :) Jos fysiikka takkuaa (pitkää matikkaa nyt varsinaisesti ei tarvitse), niin valmennuskurssista voisi olla apua unelman toteuttamiseen. Tsemppiä kuitenkin sullekin valitsemallesi polulle, mikä se sitten onkaan :)
Voi kun saisikin tietää kaikista ammateista paremmin, ja oikea työnkuva selviäisi jo lukiovaiheessa, kun taitaa olla sama ongelma alalla kun alalla.
VastaaPoistaMutta ei. Tiedetään vain kiiltokuvapuoli, jonka perusteella haetaan opiskelemaan, tai pahimmassa tapauksessa ei tiedätä mitään, minkälaisiin töihin alallta valmistuu. Opiskelu vaiheessa huomataan todellisuus, ja aletaan miettimään, että "taidan ollakin aivan väärässä paikassa". Enää siinä vaiheessa moni ei jaksa vaihtaa alaa, ja siksi joka työpaikalta lyötyy niitä työhönsä täysin "kyrpiintyneitä" työntekijöitä, jotka valittavat kohtaloaan.
Onneksi itse en päässyt ekalla yrittämällä mihinkään, kun en edes tiennyt mitä sitä oikein haluaa. Vaikka oli aikaa miettiä vuosi, niin siitä huolimatta eksyi väärään paikkaan. Kaiken lisäksi unelmoi väärästä ammatista ja tämän hetkinen unelma oli painettu syrjään "kiitos" monien ei kannustavien kommennttien jälkeen.
Toivottavasti nyt tietäisi, mitä oikeasti haluaa tehdä. Ainakin tiedän, mitä haluan tavoitella. Ehkä unelma ammatti on löytynyt, toivottavasti... :D
-H
Ei kestä kiittää saapas vinkistä :D Ne on hyvät kumpparit, ja suojaavat lehmän tallauksilta! Terveisin Marjo :)
VastaaPoistaLisää tällaisia päivityksiä, kiitos! On kiva käydä täällä päivän lukuputken jälkeen vähän motivoitumassa :) Taas jaksaa hetken aikaa selvitellä Galenoksen salakieltä, kun näkee mihin sitä taas olikaan hakemassa! Ja kannatan tuota ajatusta että pääsykokeissa katsottaisiin enemmän soveltuvuutta ja vähemmän sitä, kuka laskee eniten laskuja viidessä tunnissa, vois tämäkin päästä ensimmäisellä kerralla sisälle!
VastaaPoista~Iitu
Iipun kanssa samoilla linjoilla, nämä postaukset on niiiin motivoivia :)
VastaaPoistaH: Oot kyl ihan oikeassa tuossa. Meillä tosin dekaanin mukaan taitaa joku 99% aloittaneista valmistua kuitenkin, mutta eläintenhoitajapuolella vaihtuvuus lienee suurempaa. Ja sitten toki niitä, jotka myöhemmin enemmän tai vähemmän katuvat uravalintaansa, löytyy kyllä eläinlääkäreistäkin ja myöhemmän vaiheen opiskelijoista (kuulemma).
VastaaPoistaItse kävinkin juuri tämän takia ensin harjoittelijana eläinklinikalla katsomassa sitä arkea muutaman kuukauden, ennen kuin päätin ryhtyä kunnianhimoiseen pääsykoeurakkaan. Nyt ainakin tietää, mitä on odotettavissa ja että juuri se on sitä, mitä haluan tehdä :) En kadu välivuosiani siis lainkaan!
Onneksi nykyään on kuitenkin helppo lähteä vielä myöhemmälläkin iällä opiskelemaan :)
Itsekin olin vähällä olla koskaan hakematta tänne, kaikkien niiden lannistavien kommenttien jälkeen. Onneksi kuitenkin uskalsin lähteä leikkiin.
Marjo: Joo, kyllä vaikuttavat oikein päteviltä :D
Iitu: Kiva, jos on apua :D Itsekin kaipailin viime vuonna kovasti tietoa elukan arjesta pääsykokeisiin lukiessani, enkä sitä mistään löytänyt. Siksi osittain tätä aloinkin kirjoitella, vaikka pääasiassa omaksi ilokseni kuitenkin :)
Krista: Kiva kuulla :D Sääli vain, että meillä on toistaiseksi aika vähän käytäntöä: suurin osa opiskelusta tapahtuu ihan vain lukemisen, luentojen ja pienryhmätöiden muodossa, eikä niistä oikein riitä kerrottavaa :D