Intian matka, osa 2

Tänään ajattelin esitellä teille paikkaa, joka toimi kotinamme kahden viikon ajan. Kurssikeskus sijaitsi ison vuoristotien varrella, luokkaa 12 km Ootysta Coonooriin päin. Ylläoleva kuva rakennuksen portilta.

Portti pihan puolelta. Oikealla näkyvässä rakennuksessa sijaitsivat kirjasto, luokka, jossa pidimme luentoja ja pieni klinikka.

Rakennuksen toiselta puolelta löytyivät asuinhuoneet. Jakauduimme niistä kahteen, joten jaoin saman huoneen neljän muun suomalaisen ja yhden intialaisen eläintenhoitajan kanssa.

Käytävän päästä löytyi lisäksi keittiö, tiskihuone ja ruokailuhuone, jossa meille tarjoiltiin päivittäin aamiainen, lounas ja illallinen.

Aamiainen koostui lähes poikkeuksetta vitivalkoisesta paahdetusta leivästä, voista, hillosta, banaaneista, paistetusta munasta ja silloin tällöin ehkä riisijauhoista tehdyistä letuista. Monilla oli mukana omaa teetä, pikakahvijauhetta tai pikakaurapuuroa, joita saattoi valmistaa ruokailuhuoneen vedenkeittimellä.

Lounaalla tarjoiltiin yleensä erilaisia riisejä, nuudeleita, vehnälättyjä ja muutamaa tulista kasviskastiketta. Nämä olivat päivästä toiseen aika samanlaisia ja alkoivat varsin nopeasti tulla korvista ulos. Ensimmäisellä viikolla en saanut paljoakaan ruokaa alas, tosin enpä juuri kärsinyt nälästäkään. Myöhemmin opin muilta suomalaisilta, että ketsuppi oli se juttu, millä tulisia ruokia sai hiukan tasapainotettua ja aloin itsekin saada aterioita syötyä. Illallinen toisti aika tavalla lounasta.

Lienee itsestään selvää, että karppaus sai unohtua jo lentokentällä, Intiassa se ei vain ole mahdollista. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kroppani ei räjähtänyt valtaisan hiilarilastin alle, mutta kylläpä vain tuli moneen otteeseen omaa ruokavaliota ikävä.

Ruokahygienian suhteen olin varsin neuroottinen, enkä suostunut syömään mitään kypsentämätöntä tai lihaa sisältävää. Desinfioin käsiäni joka välissä apteekin tehokkaimmaksi rankkaamallani käsidesillä ja hinkkasin niitä puhtaiksi desinfioivilla pyyhkeillä, vältin käsin syömistä, join vain itse ostamiani vesiä, ensimmäisen viikon jopa kuivasin tiskivedestä kosteat astiat keittiössä... ja olin  ainoita kaikilta mahataudeilta välttyneitä kurssilaisiamme. Mitään kovin pahaa tautia ei onneksi kukaan muukaan saanut, vaan kaikki pystyivät leikkaamaan aikataulun mukaisesti - viimeistään Imodiumin turvin.

Huone oli ihan perussiisti, mutta säilytystilojen puute sai välillä aikaan melkoisen kaaoksen tunteen ainakin omassa nurkassani. Puusänkyjen rakenteissa eli jonkinlaisia koloja kaivertavia hyönteisiä, huoneessa vallitsi lähes jatkuva kosteus ja kolkkous etenkin ilta-aikaan, eikä kylppäri varsiaisesti ihastuttanut, mutta kuulemani perusteella olin kyllä varautunut johonkin paljon pahempaan.

Hieman epäkäytännöllisen muotoinen allas.

Vessa, jota ei kyllä tule ikävä. Perinteisiä länsimaisia vessoja näkyi lähinnä isommissa ravintoloissa ja kahviloissa, hotellissa ja lentokentällä. Muualla tämä kykytysmalli kävi tutuksi ja omat vessapaperit sai kantaa mukana, sillä intialaiset käyttävät paperin sijaan vain vettä...

 Kylpyhuone. Ei suihkua, mutta lämminvesivaraaja ja kuumaa vettä sentään! Vähän kuin mökillä.

 Henkilökunnan asuinrakennus oikealla, leikkaussali vasemmalla puolella kuvaa.

 Mission Rabies, eli projekti Intian raivotautiongelman hävittämiseksi.

Toinen klinikan omista koirista, silmäpuoli sellainen. Valtavan ystävällinen koira, joka lähti mielellään mukaamme kävelyille ja osasi varoa liikennettä paljon paremmin kuin me länsimaalaiset ihmiset.

Katukoirien pyydystysvälineistöä. Pyydystäjinä toimivat intialaiset noin 15-18 -kesäiset pojat.

Leikkausta odottavien tai siitä toipuvien koirien kennelitilat.

Kennelit olivat varsin alkeellisia, mutta tarjosivat suojaa, seuraa, ruokaa, juomaa ja makuupaikan. Ihan kelvolliset olot, kun ottaa huomioon, etteivät katukoirat juuri kummempiin oloihin ole tottuneetkaan ja että suurin osa vietti tiloissa vain muutamia päiviä.

Koirien päivän ateria - kanan jalkoja ja päitä sekä riisiä. Melko lailla samaa tavaraa kuin mitä valtaosa länsimaisista koirilleen syöttää, tosin ilman tunnistamattomaksi jauhamista ja kauniita kääreitä.

Kurssikeskus kauempaa kuvattuna.

Näkymä pihalta alas teeplantaaseille ja laaksoon.

Kurssikeskus sijaitsi siis ylhäällä vuoristossa, joten siellä pärjäsi kevyissä vaatteissa, mutta mistään rusketuksesta oli turha haaveilla. Aurinkoa ei riittänyt, eikä auringonotolle olisi riittänyt aikaakaan. Haikailimme lämpimämmän sään perään koko kurssin ajan, mutta kun viimeisenä päivänä laskeuduimme alas vuorilta, meinasimme pakahtua äkilliseen kuumuuteen ja olimme lopulta ihan tyytyväisiä Ootyn ilmastoon. Kuulin, että alue on ollut erityisesti brittien suosima juuri Britanniaa vastaavien sääolojensa - siis kosteuden ja koleuden vuoksi - etenkin auringon laskettua. Nukuin lyhythihainen paita ja fleecepaita sekä lämpölegginsit ja kevyet housut päälläni kahden peiton alla ja sinä ainoana yönä, jona jätin fleecen pois, sairastuin flunssaan. Päivät menivät kyllä lyhythihaisessa ja leikkauspaidassa sekä kevyissä pitkissä housuissa, mutta illalla teki aina mieli vetäistä huppari tai fleece päällimmäiseksi.

Mukaan pakkaamani kevyet hellevaatteet ja aurinkovoiteet vain tuppasivat naurattamaan.

Intian matka, osa I

Kotona ollaan! Ehjin nahoin - ja mahoin! Takana on kaksi niin uskomattoman hienoa viikkoa, että on vaikea yrittää tiivistää tunnelmia tekstiksi ja päättää, mistä aloittaa, mutta yritän kuitenkin.

Lähdimme siis matkaan lauantaina 10.5 ja lensimme ensin Lontoon Heathrow:lle. Ydinporukkaamme kuului kolme kurssikaveriani ja myöhemmin seuraan liittyi vielä kaksi tarttolaista sekä Intian puolella kaksi kuudennen vuosikurssin suomalaista opiskelijaa, yksi britti ja yksi jenkki. Oli kyllä ehdottoman hyvä juttu, että mukana oli näin monta suomalaista, joiden kanssa vaihtaa kokemuksia!

Olin dilemmoinut koko edellisen illan, että mitä pakata ja millaisiin laukkuihin. Onko siellä kylmä, kuuma? Kuinka alkeelliset olot? Ei oikein tiennyt, mihin varautua. Lisäksi en ole tainnut koskaan seurustelumme aikana olla näin montaa päivää erossa O:sta, mikä lisäsi lähtöön melkoisen haikeusaspektin.

Lento meni kuitenkin hyvin ja Heathrow:lla saimme viiden tunnin vaihtomme aikana jättää hyvästit länsimaisille hyödykkeille. Kentällä tein myös matkan ehdottomasti parhaan hankinnan ostamalla pehmoisen matkatyynyn, joka takasi seuraavilla taipaleilla monet makoisat unet.

Lontoosta matka jatkui Bangaloreen British Airwaysin noin yhdeksän tuntia kestäneellä lennolla. En ole aiemmin lentänyt yhtä kauas, mutta matka sujui yllättävän kivuttomasti elokuvia ja sarjoja katsellen sekä neurologiaa tavaillen. Lisäksi jouduimme täyttämään maahantulokortin, josta selvisi, että Intiaan ei saa viedä mitään eläin- tai kasvisperäistä, joten tuhosinpa siinä sitten suuren osan eväiksi tarkoittamistani herkuista ja heitin loput roskiin, jotten joutuisi tullissa vaikeuksiin. Sainpa siinä muutaman tunnin nukuttuakin.

Saavuimme Intiaan varhain sunnuntaiaamuna. Kenttä yllätti siisteydellään ja moderniudellaan. Kenttävirkailijat olivat tarkkoja maahan saapuvien eurooppalaisten matkustusmotiiveista ja muutamilta tiukattiin esimerkiksi lomakohteen osoitetta, jota kaikki eivät olleet hoksanneet ottaa mukaansa. Lopulta pääsimme kuitenkin kaikki läpi passintarkastuksesta ja ohitimme ulko-ovella kunnioitusta herättävän aseen kanssa päivystäneen vartijan.

Kurssin järjestäjä oli organisoinut meille ilmaisen kuljetuksen majapaikkaamme ja kuski odottelikin meitä heti rakennuksen ulkopuolella nimikyltin kanssa. Kävelimme hänen perässään syrjäiselle parkkipaikalle, jossa tapasimme loput kurssimme osallistujat ja luovutimme hieman epäileväisinä matkalaukkumme minibussin katolle sidottavaksi. Hyvin ne siellä kuitenkin matkasivat!

Niin alkoi monta monituista tuntia kestänyt matka kohti majapaikkaamme Ootya, joka sijaitsee ylhäällä vuoristossa. Bangalore osoittautui moderniksi bisneskaupungiksi, mutta sen liepeiltä alkoi aidomman oloinen Intia, jonka värejä ja vilskettä tuijottelimme silmät suurina bussin ikkunoiden läpi.

Mopot ja riksat olivat ketteriä kulkupelejä ja usein niihin oli ahdettu kokonainen viisihenkinen perhe. Yllä olevassa tilanteessa pikkuinen lapsi roikkui omien käsivoimiensa varassa mopon kyydissä sen lähtiessä liikkeelle. Ja tietysti ilman kypärää. Ei Suomessa...

Asuinolosuhteet vaihtelivat palatseista hökkeleihin. Kadunvarret vilisivät katukoiria, vapaana vaeltavia lehmiä, vuohia, hevosia, aaseja, juhtia ja häkkeihin ahdettuja kanoja. Useimmat ruokailivat katuja reunustaneilla jätekasoilla, osa koirista makasi mikä minkäkin putiikin edessä. Liikkuvasta bussista oli vaikea ottaa hyviä kuvia, mutta kuvasin joukon videoklippejä, joista yritän kasata koosteen tässä lähiaikoina.  

Matkan varrella ajoimme myös Bandipurin tiikerien suojelualueen läpi ja näimme tosiaan kauriita, villisikoja, apinoita ja norsuja, joista viimeisimmät aivan lähietäisyydeltä.

Norsut saattavat olla aggressiivisia ihmisiä kohtaan, joten alueella ei saanut nousta autosta ulos. Onpa joku eläinlääkäriopiskelija vissiin joskus jopa kuollut Intiassa haluttuaan ottaa norsusta kuvan.

Vajaan 10 tunnin bussimatkan ja muutaman tauon jälkeen saavuimme Ootyyn, jossa poikkesimme sikäläiseen pieneen ruokapuotiin nimeltä Modern Stores, josta ostimme vettä, vessapaperia ja naposteltavaa illaksi. Olipa vaikea löytää mitään houkuttelevaa sieltä hiilarihyödykkeiden keskeltä. Ostin pari purkkia syömiskelvottomaksi osoittautunutta tonnikalaa ja purkin erittäin syömiskelvolliseksi osoittautunutta amerikkalaista maapähkinävoita, jonka onnistuin tuhoamaan reissun aikana.

 Ensimmäinen onnistunut kuva katukoirasta Ootyssa.

Vihdoin perillä! Väsyneinä, mutta onnellisina.

Väsyneenä, mutta onnellisena on minun myös nyt alettava valmistautua ensi yön päivystykseen - näillä näkymin viimeiseen sellaiseen. Jatketaan siis toisella kertaa - luvassa on vielä paljon kuvia ja useita postauksia itse kurssista ja nähdyistä keisseistä. Pysytelkäähän linjoilla!

Pikapäivitys

33,5 tunnin matkustamisen jälkeen perillä! Kuljetus, majoitus ja ruuat ovat olleet fine, nettikin toimii. Kulkukoiria näkyy kaikkialla, joten potilaista ei liene pulaa. Muihin tänään bongattuihin eläinlajeihin kuuluvat lehmät, vuohet, kanat, ehkä ankanpoikaset, hevoset, kauriit, villisika, apinat ja norsut! Huomisaamu alkaa luennoilla ja sitten siirrytään itse asiaan. Kaikin puolin positiiviset alkuvibat :)

Hope for the best, prepare for the worst

Intian matkan valmistelut alkavat olla hyvällä mallilla. Syksystä asti olen rampannut YTHS:llä rokotuksilla: rabies-tehoste, hepatiitit, polio, Japanin aivokuume, josta saikin pulittaa varsien sievoisen summan... Suun kautta napsin lavantautirokotteen, joka sai luut ja ytimet särkemään.

Viisumihakemuskin maksoi viitisenkymppiä ja se piti toimittaa ja noutaa itse lähetystöstä. Niin ja käydä valokuvaamossa sen takia. Plus hankkia matkavakuutus. Varata lennot. Maksaa kurssimaksut.

Kasata matka-apteekkia (lähinnä vatsalääkkeitä, vatsalääkkeitä, vähän kuumelääkkeitä, lisää vatsalääkkeitä, rutkasti käsidesiä - vaan liekö vieläkään tarpeeksi kaikenmaailman ameeboja torjumaan...).

Haalia leikkauskaapujen alle polvet peittäviä hellehousuja ja olkapäät peittäviä yläosia, käytännössä siis T-paitoja.

Keksiä mukaan jotakin semijärkevää evästä, joka a) ei painaisi paljon b) hajoaisi matkalaukkuun c) sulaisi kuumassa d) päätyisi ensimmäisenä muurahaisten ruuaksi eli olisi yksittäispakattu e) täyttäisi pienen kaksi viikkoa pelkällä riisillä ja kasviksilla elämään joutuvan kandidaatin proteiinin- ja rasvan tarvetta edes auttavasti

Pohtia, mikä kaikki muu voisi tulla tarpeen oloissa, joita ei osaa etukäteen kuvitella. Savetteja, pyykinpesuainetta käsinpesuun, otsalamppu ja taskulamppu sähkökatkosten ajaksi (niitä kuulemma on luvassa, myös leikkausten aikana) , punkki- ja mäkäräsuoja, pistorasiansovitin tai mikälie onkaan oikeasti nimeltään...

Vaihtaa euroja vieraaksi valuutaksi, jonka nimeä en edes tiedä. Vähän hävettää myöntää, etten itse asiassa ole koskaan matkustanut minnekään tietäen näin vähän itse kohdemaasta. Ei mikään turistimatka tämä.

Päällimmäisenä mielessä: mitä olen unohtanut hankkia?

Esimakua

...siitä, minne olen lähdössä jo vajaan viikon päästä. Hui, kun aika kuluu nopeaan...

Päivä tuotantoeläinsairaalassa

Saaren aamuina herään puoli seitsemän pintaan ja raahaudun vaatekaapille arpomaan päälle vaatteet, jotka olisivat mahdollisimman mukavat pitkiä automatkoja ja hankalia työasentoja ajatellen ja joiden likastuminen tai navetalta saati sikalalta dunkkaaminen on anteeksiannettavissa. Ainejärjestömme sponssivaatteet ovat toisin sanoen nousseet arvoon arvaamattomaan. Samoin yritän raapaista kasaan jonkinlaisen setin muutaman tunnin huoneenlämmössä säilyviä eväitä, ellen ole kerinnyt tehdä sitä jo illalla. Saarelle lähdettäessä ei koskaan tiedä, milloin pääsee lounaalle ja missä.

Automatka kestää +/- 45 minuuttia ja kyydit olemme yleensä sopineet edellisiltana Facebookissa hiukan sen mukaan, kuka milloinkin on tulossa. Alkuun matkasimme Mäntsälään klinikkaryhminä, mutta jossakin vaiheessa kaikkien Helsingistä lähtevien autojen tasainen täyttäminen vei kuitenkin voiton. Mikäli jatkuva reissaaminen ja bensakulujen maksaminen ei napostele, Saarella on myös asuntola, jossa voi asua. Ongelmaksi muodostuu lähinnä se, ettei asuntolalla riitä illoiksi juuri tekemistä - korkeintaan ehkä opiskelua - eikä sinne saa tuoda lemmikeitä.

Perille päästyämme kokoonnumme klo 8.30 ensin nimenhuutoon ja jatkamme siitä aamun tunnin mittaiseen opetustuokioon, joka voi pitää sisällään melkein mitä tahansa tuotantoeläimiin liittyvää, kuten tavallisimpien sairauksien, tutkimusten, lääkitysten tai näytteiden oton läpikäyntiä, kirjallisten tehtävien purkua tai sairaalassa sisällä olevien potilaiden statusten ottoa ja sairaushistorian läpikäyntiä porukalla. Mitä milloinkin. Samaan aikaan tilalliset soittelevat klinikalle ja puheluihin vastaavat eläinlääkärit organisoivat, kuka lähtee hoitamaan mitäkin potilasta ja mihin aikaan.

9.30 siirrytään sitten päivän töihin. Yleensä joku eläinlääkäreistä luettelee alkuun, millaisia potilasmatkoja, leikkauksia, muita käyntejä ja pieneläinpotilaita on päivän aikana luvassa ja sen jälkeen kandit jakaantuvat näihin vaihtoehtoihin omien kiinnostuksenkohteidensa, vihreästä kirjasta puuttuvien merkintöjensä tai arpaonnensa perusteella.

Suosituimpia ovat yleensä leikkaukset, joihin pääsijät joudutaan lähes poikkeuksetta arpomaan. Suurin osa leikkauksista tehdään klinikalla ja tyypillisimpiä operaatioita ovat lehmien juoksutusmahaleikkaukset, vasikkojen napatyräleikkaukset ja lehmien sektiot eli keisarinleikkaukset. Harvinaisempiin kuuluvat esimerkiksi silmänpoistot tai rumenotomiat, eli pötsin avaukset. Saaren leikkauksissa kandit pääsevät tekemään suurimman osan operaatioista itse, valvovan eläinlääkärin silmän alla. Jonkin verran leikataan myös tiloilla navettaolosuhteissa.

Joskus ohjelmassa saattaa olla erityisiä sikamatkoja, terveydenhuoltokäyntejä tai kuukausitarkastuksia. Sikamatkat saattavat pitää sisällään esimerkiksi näytteiden ottamista tai olosuhdemittauksia, sillä sikapraktiikka perustuu nykyisin aika lailla ennaltaehkäisevään terveydenhuoltotyöhön ja eläinryhmien hoitoon - sikoja kun ei taloudellisista syistä yleensä hoideta niin pitkälle kuin lehmiä. Terveydenhuoltokäynneillä käydään yleensä läpi navettojen käytäntöjä ja eläinten hyvinvointiin sekä tuottavuuteen vaikuttavia seikkoja läpi yhdessä tuottajan kanssa ja esitetään rakentavia parannusehdotuksia. Kuukausitarkastuksilla puolestaan rektalisoidaan eli uppoudutaan käsi melkein kainaloa myöten lehmien peräsuoleen ja pyritään pääsemään selvyyteen siitä, mikä kiimakierron vaihe lehmällä on käynnissä tai onko se tiineenä. Diagnoosi perustuu siis peräsuolen kautta tapahtuvaan munasarjojen ja kohdun rakenteiden tunnusteluun sekä tarvittaessa ultraäänitutkimukseen.

Tavallisimmin tiloille lähdetään kuitenkin sairausmatkoja tekemään. Tyypillisimpiä sairaustapauksia ovat lehmien utaretulehdukset tai lisääntymishäiriöt, joista kumpikin ryhmä muodostaa noin kolmanneksen lehmien hoidettavista sairauksista. Viimeinen kolmannes pitää sitten sisällään kaikki loput sairaudet. Ennen käynnille lähtöä kandit pakkaavat praktiikka-autoon kaiken tarvittavan tiloilla odottavia potilaita silmällä pitäen. Automatka voi tilan sijainnista riippuen kestää lyhyestä hetkestä tuntiin, ehkä ylikin, ja sen aikana käydään usein läpi tilalla odottavia potilastapauksia, niihin liittyviä sairauksia yleisellä tasolla, kunkin kesäsuunnitelmia, sääilmiöitä tai ihan jotakin muuta autoon sattuneesta porukasta ja eläinlääkäristä riippuen. Tilalle saavuttaessa eläinlääkärinlaukku ja muut tarvittavat välineet kiikutetaan navettaan ja päälle vetäistään joko omat tai tilan tarjoamat suojahaalarit sekä saappaat.

Potilaiden esitiedot kysellään tuottajalta suullisesti usein eläimen äärellä ja sitten tehdään yleistutkimus, johon esimerkiksi lehmän kohdalla kuuluu mm. limakalvojen värin tarkastaminen, lehmän pintalämmön tunnustelu, lämmön mittaaminen peräsuolesta, sydän- ja hengitysäänten kuuntelu, sykkeen ja hengitystiheyden laskeminen, pötsiäänten kuuntelu, vatsaontelon perkussio eli sormenpäillä naputtelu samalla stetoskoopilla kuunnellen, utareen palpaatio ja maidon solumäärien määrittäminen ns. lettupannutestillä. Joskus lehmä saatetaan myös rektalisoida tai ultrata diagnoosiin pääsemiseksi ja eläinlääkärinlaukusta löytyy muutama maidosta tai verinäytteestä lehmän äärellä tehtävä pikatesti karkeaa diagnostiikkaa varten. Utaretulehdusepäilyissä otetaan yleensä maitonäyte viljeltäväksi ja yleissairauksissa verinäyte laboratorioon tutkittavaksi.

Kun alustavaan diagnoosiin on päästy, tehdään tarvittavat hoitotoimenpiteet, kuten suonensisäinen nesteytys, nesteiden letkuttaminen suoraan pötsiin, kalkkilisän antaminen suonensisäisesti tai lääkkeiden anto joko suoneen tai lihakseen. Joskus hoidon tehoamisen voi havaita nopeasti, niin että makaava lehmä nousee ylös. Tilalle jätetään tarvittava määrä lääkkeitä eläimen jatkohoitoa varten, tuottajalle annetaan ohjeet jatkon varalle ja annetut hoidot kirjataan lehmäkorttiin. Sitten ahtaudutaan jälleen porukalla autoon ja jatketaan seuraavalle tilalle. Tilakäyntien lomassa saatetaan pysähtyä syömään johonkin ravintolaan tai kahvilaan, hakemaan eväitä ruokakaupasta tai vaihtoehtoisesti eväät mutustellaan omaan tahtiin takapenkillä. Saarelle paluun jälkeen kandit purkavat auton ja täydentävät laukkuun sekä laatikohin niistä käytetyt lääkkeet ja tarvikkeet.

Näiden ns. oikeiden töiden lisäksi Saaren kiertoihin liittyy pakollisia harjoituksia, jotka kestävät yleensä koko päivän. Näihin sisältyvät esimerkiksi rektalisointiharjoitus, ultraääniharjoitus, terveydenhuoltokäyntiharjoitus, tammagynekologiapäivä Ypäjällä, synnytysapu- eli ns. vasikankääntöharjoitukset (eli miten kääntää jumiin jäänyt vasikka kohdussa, mitä harjoitellaan kuolleella, laatikon sisällä olevalla vasikalla) ja fetotomiaharjoitukset (eli miten sahata kuollut, jumiin jäänyt sikiö osiin kohdun sisällä, niin että lehmän henki säästyy).

Kun päivän hommat on hoidettu, saa lähteä kotiin. Tämä voi tapahtua ennen tai jälkeen klo 16, joten joustava mielentila on Saarella plussaa. Päivät ovat aina erilaisia ja kohtalaisen harvoin tietää etukäteen, millainen päivä on luvassa. Saaren eläinlääkärit ja henkilökunta ovat tunnetusti huippumukavia ja tunnelma paikan päällä rento ja iloinen, suorastaan rempseä - niinkuin nyt tuotantoeläinsuuntautuneilta ihmisiltä voisi odottaakin. Lisäksi Saarella pääsee näkemään, kokemaan ja tekemään paljon, suuntasipa sitä sitten kesäksi kuntapraktiikkaan tai pieneläinpraktiikkaan. Ei siis liene yllättävää, että Saari puolustaa vuodesta toiseen paikkaansa yhtenä kandien lempiopiskelupaikoista.




Lainakuvat (ensimmäinen oma) täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.

Olipa kerran vappu

Tämänvuotinen vappu pesi selkeästi edellisen, vaikkei ihan täysiin pisteisiin yltänytkään. Päivystin edellisyön Saarella, mutta kiireisen illan jälkeen saimme sentään nukkua ihan kunnon yöunet. Vapunaaton tilakäynnitkin saimme tehtyä puoleenpäivään mennessä, mutta kyytien vuoksi pääsimme lähtemään Helsinkiin vasta kolmen ja puolen tunnin odottelun jälkeen. O oli siinä vaiheessa livennyt jo omien kavereidensa kanssa vapunviettoon, joten puunasin kaikessa rauhassa navetan hajut viemäriin ja seurasin parin tunnin päästä perässä. Bussissa törmäsin sattumalta vanhaan kotipuolen luokkakaveriini, jonka kanssa vaihdoimme kuulumisia Hakaniemeen asti.

#selfie

Illan ajan kiertelimme keskustassa, kävimme Senaatintorin portailla istuskelemassa ja jatkoimme lopulta muutaman ainejärjestön - mukaanlukien omamme - vappubileisiin Circukseen, joka jälleen kerran oli aivan liian täynnä jengiä. Tanssiminen oli mahdotonta, sain vain kipeän kuhmun takaraivooni jonkun kyynärpäästä. Kertooko se enemmän baarista vai pituudestani?  

Yksi lukija ja kohtalaisen tuore eläinlääkisläinen kävi kuitenkin moikkaamassa, mikä ilahdutti kovasti. Oli hurjan kiva kuulla, että blogistani on ollut inspiraation lähteeksi. Terkkuja ja kiitos!

Lähdimme kotiin ennen kolmea ja pitkien yöunien jälkeen heräsimme synkkään vapunpäivään. Päätimme kuitenkin lähteä perinteiselle vappupiknille, sillä olimme varanneet eväitäkin sen varalle. Suunnistimme pahasti pieleen Ullanlinnassa, joten paikalle pääsy kesti ikuisuuksia, mutta mikäpä siinä käpötellessä. Keväinen Helsinki on kaunis - etenkin tuo vanhempi osa kaupunkia.

Ullanlinnanmäelle päästyämme osa porukasta oli jo kaikonnut, mutta aurinko sentään kailaili pilvien lomasta. Istuimme alas ja napostelimme niin ainejärjestömme kuin oman eväspussimme tarjoamia antimia taustalla soineiden ysärihittien tahtiin.

Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin sataa, joten jouduimme vetäytymään katoksen suojiin. Tanssimme jokusen biisin vaihtareidemme kanssa ja lähdimme sitten kotiin. Loppuilta on kulunut lähinnä sohvan pohjalla maaten ja sarjoja tuijotellen. Lisäksi paistoin yhden erän pikakarppimunkkeja, mutta suurin osa meni pieleen tänäkin vuonna. Simakin jäi tekemättä, kun simaämpärin sijaintia ihmetellessäni muistinkin, että se oli kuluneen vuoden sisällä vaihtunutkin akvaarioämpäriksi. Kas näin.

Kissa-arkihaaste jäi päivystyksen ja vappuhulinoiden jalkoihin, mutta tässä pari kuvaa Skygge-kissusta (juu, aika kauaksi ollaan jo ajauduttu "Utusta"...) tappiota korvaamaan. Poika nimittäin täytti eilen kokonaista kaksi vuotta! Aika huimaa.

Uutta ikäänsä juhlistaakseen herra keksi matkia pikkuveljeään kiipeämällä O:n selkään. Siellä sitä leivottiin ja kehrättiin menemään, pylly pystyssä. Alan epäillä, että tyypit punovat yhdessä salajuonia isäntäväkensä päiden pehmittämiseksi. Miten ne muuten muka keksivät saman kikan aivan peräjälkeen?

"Ai mitä juonia?"

Ja ei, en asetellut kukkaa tuohon, vaan kissa asetteli itsensä sen viereen. Mikälie viattomuuden vertauskuva.

Ilman mitään taka-ajatuksia, tietenkään.