1/2-valmis

Aaaa, pari ihan kauheaa päivää takana, mutta nyt fiilis on loistava. Nyt olen nimittäin puolivalmis eläinlääkäri! Todella outo ajatus - vastahan mä luin pääsykokeisiin ja haaveilin tästä. Vastahan mä panikoin julkisen liikenteen kanssa ja kävelin yliopiston ovista ensimmäistä kertaa sisään.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi vappuun, joka omalta osaltani keskittyi lähinnä vappuaaton juhlintaan, kun PreWapun ohella skippasin sitten vielä vappupäivän perinteisen vappupiknikin Ullanlinnanmäellä. Maanantaina meillä oli farmakologiaan kuuluvan reseptiopin tentti, jossa piti kirjoittaa neljä eläinlääkereseptiä tehtävänannoissa annettujen taustatietojen perusteella ja vastata neljään lainsäädäntöön liittyvään tehtävään. Tentissä sai olla kaikki mahdolliset materiaalit mukana, joten sitä en kokenut mitenkään pahana. Kotiin päästyäni tartuin kuitenkin vielä hetkeksi patologian materiaaleihin ja hyvän omantunnon itselleni luotuani suuntasimme O:n kanssa keskustaan seuraamaan perinteistä varsapatsaan pintelöintiä.

Pintelit paikoilleen ja nesteytyspussi kaulalle

Astetta karvaisempi vapunjuhlija

Perinteille uskollisesti patsaalla laulettiin taas runsaasti.

"E-e-e-eeeeläin-lä-lä-lä-lääkis - siellä aina kunnon eutanasian saa..."

Lauleskelun jälkeen liityimme aina vain kasvavaan ihmisvirtaan, joka johdatti meidät seuraamaan Mantan lakitusta, josta tosin näimme taas suunnilleen saman verran kuin joka vuosi (eli aika vähän). Pakko sinne on kuitenkin joka vuosi ängetä ihmismassojen tuupittavaksi ja taivaalta satavien kuoharipullojen korkkeja väistelemään, heh.

Mantan lakituksen jälkeen palasimme kotiin viihdyttämään koiria ja matkalla haukkasimme O:n toiveesta hiukan snackkia:

Illaksi lähdimme vielä Hämiksen eli Hämäläis-Osakunnan perinteisiin vappubileisiin, jotka lienevät Helsingin massiivisimpia luokassaan. Hauska ilta ja teki kyllä hyvää mun nousujohteiselle stressikäyrälleni tuollainen totaalinollaus!

Vapunpäivänä nukuimme tahattomasti aika pitkään, joten Ullikselle lähtö ei tuntunut enää järkevältä. Sen sijaan vetäisin päälleni potkupuvun ja kertasin oikeastaan elinpatologian ykkös- ja kakkoskurssin, hieman anatomiaa ja mallivastaukset 43 koeobdukiokysymykseen yhdessä päivässä. Melko intensiivinen paketti, ettenkö sanoisi! Hyi.

Yöllä en saanut nukuttua montaakaan tuntia, mutta onneksi kofeiini ja suonissa virranneet stressihormonit pitivät ihan kiitettävästi hereillä. Keskiviikkoaamuna meillä oli ensin kliinisen kemian toinen labraharkka, jossa saimme saamiemme esitietojen perusteella tehdä potilaan seeruminäytteestä haluamamme labrakokeet ja yrittää sitä kautta selvitellä potilaan diagnoosia. Tykkäsin, vaikka ajatus edessäolevasta koeobduktiosta jyhmikin koko ajan takaraivossa.

Labrojen jälkeen jäi hetki aikaa nostattaa ahdistusta ja kierroksia toimimattomista tulostimista ja unohdetuista asioista. Koeobduktioon astellessani olin kuitenkin ehinyt jo rauhoittua ja nähdessäni, ettei avaussalissa ollut yhdenkään yhtä suureläintä (joiden avauksessa menee huomattavan kauan), rauhoituin entisestään.  Mun ja mulle arvotun parin kohdalle sattui koira, jolla tosin oli niin outo vaiva, että se herätti monia lisäkysymyksiä.

Itse obduktiotilanne oli melko kuumottava, kun lähes koko ajan selän takana seisoi patologi tekemässä merkintöjä avaustekniikastamme, muttei kommentoinut ääneen juuri mitään. Lisäksi jokaisen piti vastata erillisessä tilassa suullisesti kahteen teoriakysymykseen, jotka oli esitetty avausten alussa. Luulen osanneeni vastata ihan hyvin, tosin listerioosin kohdalla jäädyin hieman, enkä ollut muistaa sen neljättä esiintymismuotoa. Onneksi tenttaaja auttoi siinä kohtaa johdattelemalla mua oikeaan suuntaan. Myös itse raadon (ruumiin) äärellä tuli jokusia varsin tiukkoja kysymyksiä ja vaikken ihan kaikkeen osannutkaan vastata, toivon kuitenkin selvinneeni ehjille jäille. Ainakin meille on kovasti selitelty, ettei koeobduktiossa hylätä ketään, jos ei aivan mykäksi heittäydy tai jätä edes yrittämättä.

Illalla kotona kirjoittelin avauksesta vielä valmiin pöytäkirjan ja palautin sen hyvissä ajoin ennen aamukahdeksan deadlinea. Siinä se sitten olikin - koko kolmosvuosi.

Alkuun tuntui ihan oudolta, kun ei ole enää pakko lukea yhtään mitään. Vapaus - voi, sinua on kaivattu! Täytyy kuitenkin sanoa, että erityisen hyvältä se tuntuu nyt, kun tietää tehneensä töitä sen eteen. Ja mikä parasta: tuntuu, että opin tästä loppurutistuksesta aivan valtavasti! Olin unohtanut monet edellisvuosina opitut tautimekanismit jo ihan perusteellisesti, mutta nyt taas tuntuu siltä, että jopa tiedän jostakin jotakin. Ainakin hetken aikaa.

Eikä se tekemisen puutekaan kovin kauaa vaivannut. Meillä näyttää tällä hetkellä tältä:

Laatikkoa laatikon perään ja niin... matkalaukkuja. Ylihuomenna ollaankin jo Espanjassa. Mitä ihmettä sinne pitäisi pakata mukaan? Jos Taikkikselta kysytään, niin ainakin hänet.

Nappasin ylläolevan kuvan eilen, kun meitä huvitti noiden koirapersooniemme erilaisuus ja jäimme seuraamaan niiden ongelmanratkaisukykyä. Iippu oli ainakin omasta mielestään jäänyt loukkuun tavarameren keskelle: yritti päästä tuosta matkalaukun ja pahvilaatikon välistä meidän luoksemme, muttei mahtunut. Samaan aikaan Taikkis loikki helponnäköisesti matkalaukkuun, sieltä Iipun luokse ja takaisin ihan kuin olisi yrittänyt demonstroida toiselle käypää kulkureittiä. Iippu ei vaan uskonut tai vaihtoehtoisesti kokenut matkalaukkuun hyppäämistä joko turvalliseksi tai soveliaaksi, pikkusiskon komennuksesta huolimatta. Lopulta Taikkis sai riehunnallaan siirrettyä pahvilaatikkoa sen verran, että astetta leveämpi siskokin mahtui ryömimään vapauteen.

On ne vain fiksuja nuo eläimet! No, ainakin osa niistä...

Klara vappen med krana vatten

Helö! Mä pyörin täällä haalareissa, mutta oikeastaan ihan väärän värisissä ollakseni lähdössä EKY:n PreWappuun. Josko pääsisi sitten ihan freessinä raapustelemaan huomenna muutamat reseptit farmakologian tenttiin. Vapunviettoa me ollaan kuitenkin jo pikku hiljaa aloiteltu - vain hiukan rauhallisemmissa merkeissä.

Vappukynnet. Huomenna olisi tarkoitus pukeutua neonkeltaiseen. Ainakin niiltä osin, mitä haalarin alta näkyviin jää.

O ilmestyi kauppareissulta tällaisen kanssa. Kuulemma Taikkiksen pallo, hmmm...

Ja perinteille uskollisina pitihän niitä munkkejakin paistaa. Pika- ja karppiversioita.

Onnistuivat  mielestäni yllättävänkin hyvin tänä vuonna - myös ulkomuodollisesti.

Sima muistuttaa väriltää enemmän lonkeroa kuin simaa, mutta maku on aika autenttinen, nam!

Näiden kuvien myötä toivottelemme oikein railakasta vappua kaikille lukijoille!

Tsemppivaihde (pääsykokeisiin valmistautuminen, osa II)

Taisin lupailla alkukeväästä, että kirjottaisin teille tänäkin vuonna muutaman pääsykoeaiheisen postauksen. Tämän toisen niistä piti tulla jo hiukan aikaisemmin, mutta parempi kai myöhään kuin ei silloinkaan. Toisaalta ehkä tämä tämänkertainen aihe puolustaa paikkaansa nimenomaan tässä kohtaa kevättä, kun osa hakijoista on päntännyt jo syksystä, osa ehkä tammikuusta - osa ehkä jo monta vuotta.

Nyt kolmatta vuotta blogia kirjoitellessani olen ehtinyt purkaa jo syvimmät tuntoni pääsykokeesta, sen käytännöistä ja hieman joitain vinkkejäkin. On kuitenkin yksi aihe, johon en ole vielä tullut sen syvällisemmin pureutuneeksi: jaksaminen. Uupuminen vs. jaksaminen. Aihe, joka ainakin omassa mielessäni pulpahteli pääsykoekeväänä jatkuvasti mieleen.

"Jaksaako vielä vai antaako periksi, kun ei tästä kuitenkaan mitään tule?"

Ainoa oikea vastaus on tietenkin, että jaksaa!

Vaan miten? Miten pystyn pidättäytymään kirjan ääressä, kun ulkona paistaa aurinko ja ystävät huutelevat mukaan menoihinsa? Telkustakin tulisi hyvää ohjelmaa ja voi kun siivoaminenkin tuntuu yhtäkkiä niin perin tärkeältä ja ennen kaikkea houkuttelevalta.

Onko se sitä sitten kuitenkaan? Ehkä pienen hetken. Pidemmällä aikavälillä onnellisuutta luo kuitenkin tieto varmasta ja mielekkäästä tulevaisuudesta unelmien ammatissa. Sen voin luvata.

Niinpä suosittelenkin käymään taistoon houkutuksia vastaan mielikuvilla. Sen enempää teillä ei oikeastaan vielä olekaan, mutta ottakaa tilanteesta kaikki hyöty irti!

Kuvitelkaa
- se päivä (nykyisin ilmeisesti jo yö), kun tieto sisäänpääsystä saapuu
- se ilo, jonka silloin saatte ystävienne ja muiden läheistenne kanssa jakaa
- mahdollinen muutto uuteen kaupunkiin
- kaikki ne uudet ystävyyssuhteet, joita tulette luomaan
- ensimmäinen päivä, kun astutte yliopiston ovista sisään ja kaikki opettajat onnittelevat teitä lämpimästi saavutuksestanne
- motivoiva opiskelu unelmienne ammattiin ja kaikki ne kokemukset, joita tulette tulevan kuuden vuoden aikana kohtaamaan! Itse en ainakaan vaihtaisi näitä mihinkään!

Vaihtoehtoisesti kuvitelkaa tämä minun oma henkilökohtainen suosikkini: se statuspäivitys Facebookiin tai muuhun sosiaaliseen mediaan, jossa voitte julistaa lähes koko maailmalle, että teistä tulee isona eläinlääkäreitä tai lääkäreitä tai hammaslääkäreitä tai mitä ikinä.

Ja niin huvittavaa kuin se onkin - vaikka jotain kovasti etukäteen suunnittelisikin, voi siitä tosipaikan tullen tullakin ihan jotain muuta.. :D

Pitäkää luomistanne mielikuvista kiinni ja herkutelkaa niillä aina, kun fysiikka tökkii tai kemian kirja kuvottaa!

Täysin erakoksi ei toki siltikään tarvitse heittäytyä. Lepopäivistä on hyvä pitää kiinni ja jos luvut tuntuvat tökkivän, on joskus parempi suoda itselleen kävelylenkki kauniissa säässä tai pieni kahvitteluhetki ystävän kanssa kuin jäädä kotiin hakkaamaan päätään valmennuskurssimateriaaleihin ja kiroamaan surkeaa elämäänsä. Usein pieni irtaantuminen antaa uutta voimaa ja luo sen verran määrän huonoa omaatuntoa, että kotiin päästyä kirjoihin tarttuminen on jälleen helpompaa. Tärkeintä on, ettei yhden lipsahduksen perusteella tuomitse koko päivää, saati sitten koko viikkoa niin epäonnistuneeksi, että lukemiset voi jättää kokonaan väliin, vaan osaa antaa itselleen hiukan armoa.

Toisaalta, jos ulkona on kaunis sää, mikä estää ulkoistamasta pänttäystä viltille, mansikoita ja piknik-lounasta nauttimaan? Poikaystävää voi pyytää tenttaamaan biologian nippelitietoja ja antamaan samalla niskahieronnan.

Wait, tuo ei taitaisikaan miesten kohdalla toimia. Ehkä toinen ensin ja toinen heti perään? ;)

Kaikenlainen oman osaamisen vertailu muihin kannattaa lopettaa heti alkutekijöihinsä, paitsi jos pienestä tervehenkisestä kilpailusta saa kaivattua lisäpotkua opiskeluunsa. Masentua ei kuitenkaan saa! Älyvuodosta ja valmennuskursseilta löytyy aina itseänne fiksumpia ja osaavampia (tai muka-osaavampia) hakijoita, mutta muistakaa, että pääsykoetilanteessa ei jaeta palkintosijoja. Niinpä riittää, kun on pisteen parempi kuin se satapäinen, muutaman pisteen päähän sisäänpääsyrajoista kärkkymään jäävä joukko. Toki, jos taitoja ja jaksamista piisaa, kannattaa sitä marginaaliakin hieman kerryttää. 

Helppo tai miellyttävä ei pääsykoekevät useimmille ole, mutta en ole vielä törmännyt yhteenkään sisäänpäässeeseen, jonka mielestä se ei olisi ollut kaikkien tarvittujen uhrauksien arvoinen. Kyllä se aurinko paistaa vielä pääsykokeidenkin jälkeen ja hyvät ystävät odottavat.

Nyt annankin puheenvuoron teille mahdollisille pääsykoelukijoille. Kertokaapa, vieläkö jaksaa painaa vai joko väsyttää? Millä pidätte hyvää lukurutiinia, jaksamista ja motivaatiota yllä?

Kuvat: weheartit.com

Pala Norjaa

Puuh, palasinpa pari tuntia sitten yleisen radiologian tentistä arvailemasta, mikä möykky sellaisen, varsin ala-arvoista painotekniikkaa edustavan kysymysmonisteen 6 x 4 cm:n vatsaonteloröntgenkuvassa olisi ainakin hyvällä mielikuvituksella voinut olla perna, mikä munuainen ja mikä mahalaukku. Toivottavasti mun säteilyturvallisuus-, fysiikka- ja muut diagnostiikkavastaukseni riittävät seivaamaan sen tarvittavat 60 % pisteistä kotiin.

Nyt pitäisi sitten siirtyä paahtamaan patologiaa ja vilkuilla hiukan reseptiopin saloja. Kolme koulupäivää enää tänä lukuvuonna, mutta paineita riittää. Kuittaantuupahan tuo kevyttäkin kevyempi edellissyksy! Täytyisi varmaan asennoitua niin, että jos nyt mokaan tuon koeobduktion ihan täysin, niin onpa sitten koko kesä aikaa opiskella täyspäteväksi patologiksi ja loistaa sitten syksyllä. Yeah, right.

Onneksi mun päivääni piristää kuitenkin O:lta etuajassa saatu syntymäpäivälahja, nimittäin:

... ihka oma potkupuku! Ensimmäinen sitten 22 vuoteen. Haha!

Oon himoinnut tuollaista siitä asti, kun ne ensimmäistä kertaa nousivat pinnalle (tai ainakin blogeihin), mutta en ole raaskinut ostaa. Ilmeisesti mun vuodatukseni aamuyöllisistä puoliunessa suoritetuista pennunpissatuskeikoista ja siitä, miten tällainen yhtenä palasena päälle kiskaistava oloasu voisi ne pelastaa, olivat vedonneet O:n sydämeen, kun hän mulle oli mennyt tällaisen tilaamaan. Kyllä nyt kelpaa a) lukea b) kusettaa niitä koiria. Ainakin siihen asti, kunnes jompikumpi koirista keksii läppäistä tuohon vaaleanpunaiseen kuosiin kuraiset tassunjälkensä.

Ja kuten kuvista ehkä huomasi - muutto on alkanut.

Käytiin ryöväämässä (lue: O kävi, mä opiskelin) lähikauppa banaanilaatikoista ja pakattiin kirjat sekä ensimmäinen kaapillinen tavaraa niihin. Täytyy vissiin hakea vielä muutama samanlainen satsi. Mä koitan hankkiutua eroon nyt mahdollisimman suuresta määrästä turhaa tavaraa ja huonekaluja, jotta uudesta kodista ei tulisi ihan näin täysi kuin tästä, mutta kyllä tuota materiaa vaan tuntuu riittävän.

Kävin tentin jälkeen noukkimassa matkaani EKY:n sunnuntaisen Prewappu-lipun ja pari uutta haalarimerkkiä:

Mun koeobduktioni oli alunperin määrä olla vasta myöhemmin toukokuulla, mutta kun jostain kumman syystä kaksi viikkoa Espanjassa pesi vapunvieton tällä kertaa n. 100-0, niin vaihdoin koitokseni tosiaan iloiselle vapun jälkeiselle päivälle 2.5. Valintojen maailma. 

Vaikka siis koitankin ottaa tänä vuonna hieman rauhallisemmin, olisi jonkinlaista juhlintaa kuitenkin tarkoitus harrastaa - palkkana ahkerasta opiskelusta tietenkin. Niinpä taidankin lopettaa tämän patologian paeskelun tähän ja lähteä tienaamaan sitä palkkiotani.
 

Sima käy jo - syytä olla patologiat kerrattuna ja lasit ojossa, kun (jos) se valmistuu!

You said I must eat so many lemons

Kiitoksia teille onnitteluistanne edellispostaukseen! Ihanaa, kun jaksatte elää mukana, tsempata ja iloita mun puolesta! Nyt asunnosta on sitten vihdoinkin mustaa valkoisella, kun kävimme tänään allekirjoittamassa vuokrasopimuksen. Tuli kyllä hyvä mieli, kun vuokranvälittäjäkin kehui meidän tuuriamme tuossa uuden kämpän saannissa. Kyllä se vain niin on, että joskus se sitkeyskin palkitaan. Vielä kun saataisiin autopaikka ja joku kiva saunavuoro, ei riemulla olisi rajaa.

Päätimme juhlistaa asunnon saantia eilen myös avaamalla grillikauden.

Näistä muurikkajuureksista (pakaste) saa lihoille huippuhyvän lisukkeen grillissä!

Silmät söivät taas hiukan enemmän kuin mitä maha veti...

Nämä mun tämän vuoden kaksi viimeistä kouluviikkoa ovat pakollisen opetuksen puolesta aika kevyet: eilen oli vain niiden reseptitehtävien purkutilaisuus ja tänään hevosen yleistutkimus- ja injektioharjoitus. Hevossairaalalla asustelee oma, opiskelijoiden harjoituskappaleena toimiva hevosherra nimeltä Urho (Rekun seuraaja), joka teljettiin harjoituksen ajaksi pakkopilttuuseen ja jonka sydän-, henkitorvi-, suolisto- ja keuhkoääniä pääsimme aamulla stetoskooppeinemme kuuntelemaan. Lisäksi yleistutkimukseen kuului submandibulaari- eli leuanalusimusolmukkeiden tunnustelua, vena jugularisten eli kaulalaskimoiden staasausta tukosten varalta, digitaalipulssin tunnustelua sekä suun limakalvojen ja kapillaarien täyttymisajan tarkistamista. Injektio- ja verinäytteenottokohdat meille tässä vaiheessa vain demottiin. Yllättävän urhoollisesti Urho jaksoi meitä kymmentä ympärillään pörräävää eläinlääkärinalkua (ikäänkuin sillä pakkopilttuussa olisi ollut valinnan varaa), vaikka suorittamamme toimenpiteet eivät sitä varsinaisesti näyttäneet miellyttävänkään. Can't really blame him.

Näin pitkälle opintoja ollaan selvitty ilman sitä pääsykoelukijoita tuskastuttavaa fysiikkaa. Näin pieninä määrinä se ei enää tuskastuta

Kevennetyistä kouluviikoista huolimatta tenttejä on kuitenkin edessä vielä kolme: yleinen radiologia (röntgen- ja ultraäänikuvaus) nyt perjantaina, reseptioppi maanantaina ja koeobduktio keskiviikkona. Radiologiaa on ihan hauska lukea, enkä stressaa resepteistäkään - sen sijaan koeobduktio aiheuttaa hieman huolta. Tenteistä huolimatta - tai ehkä juuri niiden vuoksi - mua kiinnostaisi keskittyä tällä hetkellä paljon enemmän kaikkeen tällaiseen:

Ihana tuo lintuja oksilla -idea!

O inhoaa mun tämänhetkisiä yksinkertaisia IKEA-lamppuja (ja totta puhuakseni niin minäkin), joten uudet lähtevät hankintaan.

Jollain tapaa hieno, mutta ehkä vähän överi jopa mulle :)

Tuollainen keittiöön!

Oltiin myös maailman vaikeimpia asiakkaita sohvakaupoilla, kun rehattiin (luvan kanssa) kaksi mattoa huonekaluliikkeeseen ja mätsättiin niitä siellä sitten eri sohvakankaisiin. Miksi tehdä mitään liian yksinkertaisesti, kun kaiken voi tehdä vaikeamminkin?! Vaan löydettiinpä lopulta se täydellinen yksilö, joka mätsää tuohon meidän pinkkiin ;)

Lisäksi ajatukset alkavat harhailla jo pikku hiljaa vappuun. Me laitettiin äsken karppisimat tulille.  En tiedä yhtään, mitä tästä tulee vai tuleeko. Resepti on periaatteessa ihan sama, kuin perinteisenkin siman, mutta suurin osa sokerista me korvattiin tässä stevialla + makeutusnesteellä. Aika vaaleaksihan tuo varmaan fariinisokerin puutteessa jää, mutta toivottavasti maku osoittautuisi edes jotenkuten kelvolliseksi.

PS. Toivottavasti asunto- ja sisustuspostaukset jaksavat kiinnostaa - mulla on sellainen kutina, että tänä keväänä ja kesänä niitä on luvassa varsin reippaasti!