Maukas sienikeitto

Ennen jouluisempiin kuviin siirtymistä halusin jakaa kanssanne vielä yhden syksyisen reseptin. Meillähän kävi aika ohraisesti tämän vuoden sienisadon kanssa: emme saaneet yhtäkään yksilöä pakkaseen. Siksi hairahduin ensimmäisellä Saaren jaksolla ostamaan jostakin paikallisesta marketista tölkillisen säilykesieniä, jotka näyttivät mielestäni kertakaikkisen herkullisilta.

Nopealla vilkaisulla luulin niitä kantarelleiksi, mutta tarkempi syynäys paljasti sienet koivunkantosieniksi. Olen muistaakseni kerran poiminut ja paistanut niitä tuoreeltaan, joten uskaltauduin kiikuttamaan nälissäni purkin kassalle. Käyttöön se pääsi vasta nyt marraskuussa, kun vanhempani unohtivat tuoda meille kotipuolesta sieniä taannoin luonamme vieraillessaan. Olin pitkään haaveillut täyteläisestä suppilovahverokeitosta ja lopulta mielitekoni eskaloitui siihen pisteeseen, että sienilajillakaan ei ollut enää väliä. Keittoa oli saatava!

Pyysin nimittäin taannoin kummitädiltäni hänen käyttämänsä sienikeiton ohjeen, sillä muistan sen maun jo varhaisesta lapsuudestani. Olen sittemmin itsekin keitellyt kokoon useammankin sienisopan, mutten milloinkaan yhtä hyvää. Lopulta oli taivuttava pyytämään resepti, eikä suotta: en ikinä milloinkaan olisi itse keksinyt käyttää samoja raaka-aineita suppilovahverokeittoon.

Ketsuppia ja aurajuustoa? Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, mutta toimii aivan loistavasti! Tämä soppa on todella maukas ja kermainen. Ja ohjehan kuuluu näin:

Maukas sienikeitto
1 l suppilovahveroita tai muita sieniä
0,5 l vettä
0,5 l kuohukermaa
2 lihaliemikuutiota
1 rkl ketsuppia
2 rkl (tai enemmän) aurajuustoa

Suppilovahveroista haihdutetaan vesi. Lisätään muut aineet. Keitetään 10-15 min tai kunnes keitto on sopivan sakeaa.

Ja entäpä ne koivunkantosienet? Eihän niistä sienien omaa makua pitkän etikkaliemessä lilluttelun ja yön yli liotuksen jälkeen juuri enää erottanut, mutta onneksi keiton muut perusainekset varmistivat jälleen sen, että onnen huokauksilta ei tämänkään erän kohdalla ruokapöydässä vältytty.

Suosittelen lämpimästi kaikille sienien ystäville!

Tuoreita tuulia

Kiitos kivoista kommenteistanne viime postaukseen! Ne piristävät sen verran, että teki heti mieli tulla jakamaan tämän päivän inspiroivia tunnelmia.

Kipittelin tosiaan aamusta Messukeskukseen osallistuakseni tulevan ammattikuntani koulutus- ja kokoontumispäiville neljättä kertaa. Olikin aika huima tunne esittäytyä nyt standeilla vitosen kandiksi ja nähdä, millaista innostusta se myyntiesittelijöden keskuudessa herätti verrattuna aiempien vuosien pikkukandin statukseen. Ja taisipa sitä itsekin osata kysellä tuotteista hiukan järkevämpiä kysymyksiä. Hauskinta oli, että yhdellä standilla mut jopa vastaanotettiin lausahduksella: "Mistä me tunnetaan?!" "Öö, ei varmaan muusta kuin että olen piipahtanut täällä juttelemassa ja haalimassa ilmaisnäytteitä jo varsin monena vuonna..." Toisilla on vissiin kasvomuisti kohdillaan.

Erityisen innostunut olin raakaruokastandista ja kävinkin siellä kyselemässä hiukan uusimmista tuulista. Kuulemma kissoillekin on tulossa täysravinnon kaltainen pakastepullavalmiste raakaruokavalion koostamisen kanssa arkaileville. Jännittävää nähdä, miten se mahtaakaan maistua! Kätevä tuote esimerkiksi lomahoitajien elämän helpottamiseksi.

Jotenkin mulle jäi myös sellainen olo, että ruokakauppojen lisäksi kyseisen merkin tuotteita saatetaan tulevaisuudessa nähdä joidenkin eläinklinikoidenkin valikoimissa...

Erityisen paljon  kiksejä sain myös esillä olleesta laajasta kirjavalikoimasta. Minähän tilailin itselleni silloin joskus kesällä tai alkusyksystä vinon pinon opuksia, mutta aika moni jäi vielä kutkuttelemaan ja nyt oli kiva päästä lehteilemään teoksia ihan oikeasti nettiarvostelujen tiiraamisen sijaan. Vielä kun sain jakaa innostukseni ensin yhden kissaihmisen ja sitten koiraihmisen kanssa (terkkuja!), niin jäi kyllä sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vielä jotakin tilaukseen.

Päivän luentokokonaisuuden pyrkimyksenä oli päivittää eläinlääkärien praktiikkatietoja ja sen pieneläinosuus, joka käsitteli koirien ja kissojen allergioita, kiinnosti allekirjoittanutta yllättäen eniten. Varsin hyödyllinen pläjäys, vaikka suuri osa asiasta olikin edellisvuoden dermatologian luennoilta tuttua.

Messukeskuksen ruoka oli jälleen hyvää - lohta ja avokadokastiketta. Sen verran arvokasta tosin, että päätin varata kahdelle seuraavalle päivälle omat eväät.

Loppuviikon pieneläinluennot käsittelevät onkologiaa eli kasvaimia ja syöpäsairauksia. Aika spesifi osa-alue, mutta toisaalta sellainen, joka ehkä mielellään kaipaa vahvistusta. Onkologiakin kun sivuutettiin viime vuonna aika vähäisellä luentomäärällä läpi.

Olin etukäteen päättänyt, että tänä vuonna en hamstraa messuilta mitään ylimääräistä kotiin...

... mutta noh, aika vaikeaksihan se osoittautui. Suurin osa jutuista on toki ihan tarpeellisia: fleecepeitto, C-vitamiinia, huulirasva villasukat, muki, pillerilaattaa muistuttava joulukalenteri(!)...

... staasi, haavasumutetta, korvapuhdistetta, ledivilkut pantoihin, herkkuja niin kissoille kuin koirillekin...

Ja voin kertoa, että viimeksi mainitut nostattivat kyllä sen verran yleisön kiinnostusta, että valonpuute ei suinkaan ollut näiden kuvien ottamisen ainoa haaste!

Jännittävimpiin yksittäisiin tuotteisiin kuuluivat mm. nämä rasvahappokapselit, joita markkinoitiin kissoille ja koirille niin nivel- kuin ienterveyttä edistävinä tuotteina ja suositeltiin erityisesti kissojen ientulehduksen hoitoon, sillä rasvahapothan ovat tunnetusti anti-inflammatorisia ja kissoilla mm. hampaiden harjaus saattaa tuottaa koiria enemmän haastetta. Esitteessä kerrottiin, että valmisteen käytöllä oli saavutettu positiivisia tuloksia ja että kissojen hoitomyöntyvyys oli ollut odotettua parempi. Kapseli on siis tarkoitus avata, puristaa sen sisältö kissan ylähuulen alle, hieroa hetken aikaa jos kissa sen sallii ja tarjota sitten loppukapseli herkkupalana.

Pitihän sitä sitten omille kissoille päästä testaamaan ja hämmästyksekseni Joda ottikin kapselin heti suuhunsa ja pyöritteli sitä siellä aikansa, muttei saanut kapseliin reikää. Liekö tosissaan yrittikään. Niinpä toimin, kuten ohjeissa käskettiin ja öljyn antamisen jälkeen molemmat kissat nuoleskelivat huuliaan ja pesivät turkkiaan piiiiiitkän aikaa. Hämmentävä reaktio, en oikein tiedä, miten se olisi pitänyt tulkita. Vaatii vielä lisäkokeilua - tuo maistuvuus siis. Varsinaisia ienongelmiahan kissoillamme ei ole.

Toinen jännittävä tuote oli iPhoneen lisäosana saatava EKG-laite. Mihin tämä tekniikka vielä meidänkin uramme aikana mahtaa edetä? Melkoista.

Geenitekniikalla tullee ainakin olemaan suurempi rooli. Tutustuin järjestelmään, jonka avulla voisi selvittää käytännössä koko koiransa perimän ja noin sata sairausgeeniä ja valita sitten esimerkiksi siitosnartulleen parhaiten sopivan (eli käytännössä terveimmän ja kaukaisinta sukua olevan) uroksen tietokantaan tallennettujen, testattujen rodun edustajien joukosta ottamalla tämän omistajaan yhteyttä sähköpostitse yhdellä napin painalluksella. Melkoinen innovaatio - jännä nähdä, kuinka laajaksi tuo kasvaa vai kasvaako. Tällä hetkellä esimerkiksi shelttejä oli mukana alle 30.

Nyt kuitenkin palaan vielä sikatehtävien pariin ja pieneläinkirurgiaakin voisi pikku hiljaa alkaa kertailla. Onneksi mulla on aika vetoavia vihkoja sitä projektia odottelemassa...

Blaah

Josko pieni arkipostaus kaikkien juhlallisuuksien jälkeen. Bloggailuintoni on ollut tyystin maassa viime aikoina, pahoittelut siitä. Nytkin tuntuu, että on enemmän kuvia kuin sanoja. On tapahtunut paljon kaikenlaista pientä, muttei mitään maata mullistavaa.

Suurimman osan ajastani on Saaren viikkojen ohella napannut uusi tulokas.

Kaupunkilaisten kaipuu lähelle luontoa? Taustalla Kehä I.

Rahoitus loppunut kesken?

Ledin eli Letuskin eli Letun kanssa olemme nyt alkaneet harjoitella ihan perusjuttuja, kuten istumista, maahan menoa, paikallaan pysymistä ja seuraamista sekä muita meidän arkielämäämme helpottavia taitoja ja iloksemme Ledi on osoittautunut erittäin innokkaaksi, nöyräksi ja ahneeksi koulutettavaksi. Lisäksi sillä on melkoisesti nopeutta ja ponnistusvoimaa, joten agiakin pitää ehkä jossakin vaiheessa käydä testailemassa.

Tytötkin ovat ottaneet lisääntyneet treenikerrat ilolla vastaan ja antaneet parastaan.

Saaren viikot alkavat tältä erää olla taputeltu, sillä nyt loppuviikosta osallistun eläinlääkäripäiville ensimmäistä kertaa vieraana työntekijän roolin sijaan ja eläinlääkäripäivien läsnäolo luetaan mukaan Saaren klinikkapisteisiin. Perjantaista sunnuntaihin tosin vielä päivystän Mäntsälässä, mutta onneksi kyseessä on jo tämän lukukauden viimeinen päivystys.

Menneisiin kolmeen viikkoon on kuulunut esimerkiksi lehmien kohtujen ja munasarjojen ultraäänidiagnostiikkaa käsi lehmänpyllyssä luonnollisesti, lampaiden tiineystarkastuksia, kuolleiden porsaiden availua, vasikan letkutusta, koiran kastraatio ja eutanasioita. Muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta nyt on ollut jotenkin mukavampaa ja helpompaa kuin ensimmäisellä Saaren jaksolla. Ehkä tottumus tekee tässäkin asiassa terää.

En silti ole hylkäämässä pieneläinpuolta - no worries there. Vaan kun saisi jostakin vielä kesätyöpaikan. Ahdistus alkaa nostaa päätään.

Ja vaikka sitä kovasti kaivattua lunta ei tänä vuonna ole vielä yllä olevia kuvia enempää näkynytkään, niin yhtenä päällimmäisistä jutuista mielessäni kaihertaa tällä hetkellä edessä häämöttävä joulu.

Olen jo ehtinyt tehdä joulukortteja, leipoa kahdesti karppijoulutorttuja, pasteijoita ja karppipiparkakkutaikinan. Eiväthän nuo luomukset edelleenkään silmää hivele, mutta selkeää kehitystä on tuon voitaikinan koossapysymisessä kuitenkin tapahtunut.

Tällä hetkellä pohdin, riittäisivätkö innostus ja voimavarat uuden joulukalenterin kokoamiseen, mutten ole vielä päässyt mihinkään lopputulokseen. Muutaman päivän päästä se nähdään!

Odotettu viikonloppu

Kirjoittelin joskus silloin elokuussa, että hankin O:lle syntymäpäivälahjaksi lahjakortin, joka oikeutti kahden henkilön romanttiseen vuorokauteen Tallinassa. O oli jo edellisvuonna vihjaillut tykkäävänsä ei-materiaalisista lahjoista ja koska herra ei myöskään ollut käynyt Tallinnassa, niin pitihän siihen täkyyn tarttua. Aluksi mietin, että olisin vain hankkinut jonkin perusmajoituksen, mutta O:n minulle hankkimien lahjojen jälkeen se tuntui aika laimealta. Halusin jotakin erityistä. Jotakin, millä juhlistaa samalla 2-vuotispäiväämme. Päädyin pakettiin, johon sisältyi yhden yön majoitus kylpylähotellin Kalev Span sviitissä, kylpyläosaston vapaa käyttö, kylpytakit ja -tossut, shampanjapullo ja hedelmävati saapuessa, oma poreallas huoneessa sekä illallinen ja aamupala hotellissa.

Joku lukijoista varmaan taas tuomitsee tällaiset aktiviteetit köyhään opiskelijaelämään sopimattomiksi, mutta no - sen takia me ollaankin työssäkäyviä opiskelijoita, että joskus olisi varaa muuhunkin kuin makarooniin. Kuvittelisin, että oma on kai on asiani, mihin omalla työlläni ansaitsemani roposet käytän. Voin kertoa, että mieluummin tällaisiin elämyksiin kuin vaikkapa baarissa juoksemiseen tai luksuslaukkuihin. Mieluummin O:hon ja meihin.

Ja kyllähän niiden roposten eteen on jokunen yö ja viikonloppu aherrettukin. Huh, oli pakko saada tämä sanottua.

Rakkaat vanhempani saapuivat eläinvahdeiksi perjantaina ja yöpyivät siis kaksi yötä meillä. Saimme  lähteä rauhallisin mielin satamaan lauantai-aamuna, sillä tiesimme lauman jäävän hyviin käsiin ja sen koiraedustajien pääsevän geokätköilemään ympäri pk-seutua.

Olimme alunperin suunnitelleet ylittävämme lahden LindaLinella, mutta koska se kovien myrskyjen pelossa perui kaikki loppusyksyn matkansa, jouduimme tyytymään isompaan paattiin, eli Eckerö Lineen. Laivalta ei tahtonut löytyä kaikille reittimatkaajille istumapaikkoja, joten tyydyimme nuokkumaan käytävällä. Jossakin vaiheessa laiva saavutti avomeren ja nuokkuminen vaihtui holtittomaan heilumiseen ja ohi kulkevat mummotkin vaappuivat puolelta toiselle kuin parin promillen humalassa. Vanha ystäväni matkapahoinvointi nosti tässä kohtaa päätään... mutta säästän teidät yksityiskohdilta. Loppumatkan vietimme laivan kannella raikkaassa ulkoilmassa horisonttia pällistellen.

Satamasta suuntasimme lyhintä reittiä Nordcentrumin Rimiin, jonka ruokatarjonta oli edellisellä Tallinnan reissulla jättänyt erittäin ruusuiset muistikuvat. Eipä tarvinnut pettyä tälläkään kertaa. O:kin oli ihan myyty ruokien hintoja tutkiskeltuaan.

Kroatiassa karppaajalle sopivien eväiden etsintä oli aika työn alla, siksi kai hiukan innostuimme!

Rimistä jatkoimme keskustaan kaupoille. Molemmat tekivät muutaman edullisen löydön.

Tosissaan

Viiden maissa lähdimme kohti vanhaakaupunkia ja siellä sijaitsevaa kylpylähotelliamme Kalev Spata. Sen sijainti oli erittäin keskeinen: vanhassakaupungissa, lähellä Virukeskusta ja kävelymatkan päässä satamasta.

Huoneemme osoittautui erittäin kivaksi myös.

Juuri kun olimme saaneet takit yltämme, oveen koputettiin ja henkilökunnan edustaja kiikutti meille shampanjasangon ja hedelmälautasen. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun maistoin ananaskirsikkaa!

Aikamme tarjoiluista nautittuamme kaivoimme esiin meille varatut kylpytakit ja -tossut ja siirryimme Span puolelle.

Kylpylä koostui isosta harrastelijauimareiden kansoittamasta altaasta, muutamasta lastenaltaasta, kolmesta porealtaasta, kylmävesialtaista ja kolmesta vesiliukumäestä. Saunoja löytyi jokusia erilaisia. Ei mikään älyttömän suuri, mutta ihan riittävä meille, jotka viihdyimme lähinnä porealtaiden puolella, sillä olen älytön vilukissa. Pitihän ne liukumäetkin tosin käydä testaamassa - ihan vain todetakseen, että ei ole kyllä vanhaksi tulemista! O veti joka kerralla vettä henkeen ja minä sain kuhmun otsaani. Ei näin! :D

Parin tunnin pulikoinnin ja saunomisen jälkeen hipsimme jälleen kylpytakeissamme takaisin huoneeseemme, sillä olimme varanneet pakettiin kuuluvan illallisen kello yhdeksäksi. Se nautittiin hotellin ravintolassa ja menuksi olimme jo varausta tehdessämme valinneet kolmesta vaihtoehdosta mozzarella-salaatti - lohi - marenkitorttu -yhdistelmän. Ravintolassa oli meidän lisäksemme vain yksi pariskunta ja hekin vain osan ajasta, joten saimme lähes yksityispalvelua, eikä odotella juuri tarvinnut!

Alkupala

Pääruoka

Jälkiruoka

Alkupala ja pääruoka maittoivat! Eniten tykkäsin lohen kanssa tarjoillusta herkullisesta sienikermakastikkeesta. Kasvislisuke oli myös erikiva, koska lahjoitin tuon perunahärpäkkeen O:lle. Samoin kuin jälkkärin - todettuani senkin ensin varsin kelvolliseksi.

Aterian aikana silmäluomeni uhkasivat lupsua kiinni - päivän aktiviteetit, rankka kouluviikko ja kloorivedessä puljaaminen alkoivat vaatia verojaan. Illallisen jälkeen otin kymmenen minuutin mikrounet, jotka eivät varmastikaan olisi jääneet kymmeneen minuuttiin, ellei O olisi saanut houkuteltua minua pystyyn huoneemme poreallasta kokeilemaan.

Tuo kylpyvaahdossa lilluminen oli ehkä rentouttavan vuorokautemme huipennus. Jopa niin rentouttava, että lopulta nukahdin altaaseen ja kömmin sitten tuntia myöhemmin hotellin höyhenenpehmeisiin lakanoihin.

Aamulla heräsimme ajoissa - sisäinen kelloni herätti minut itseasiassa 6.50, kuten jokaisena aamuna sillä viikolla muutenkin. Arvoimme hetken, lähteäkö kylpylään vai jäädäkö omaan porealtaaseen maailmaa parantamaan. Päädyimme lopulta jälkimmäiseen ja voin vannoa, että parempaa tapaa sunnuntaiaamun aloittamiselle on vaikea keksiä.

Yhdeksän ja kymmenen välissä käväisimme aamupalalla, joka niinikään kuului pakettimme hintaan. Aamiaistarjonta oli aika perus.

 Aamiaisen jälkeen pakkasimme reppumme, hyvästelimme ihanan huoneemme ja suuntasimme loppupäiväksi vielä kaupungille.

Heti hotellin ulkopuolelta bongasimme rakennuksen katolla kissan, joka piti tietenkin ikuistaa. Suuntasimme askeleemme kohti vanhankaupungin torneja, sillä O ei ollut aiemmin käynyt siellä. Kaikkialla mainostettiin viikon päästä aukeavaa joulutoria ja alkoi vähän harmittaa, ettemme olleet lykänneet reissuamme vielä pikkuisen.

Meinattiin ikuistaa jokainen vastaantuleva kissahahmo, mutta se osoittautui aika nopeasti mahdottomaksi.

Yksi simskukin siellä! Onko Tallinnat ja kissat joku juttu? Kissoja vilisi kaikissa mahdollisissa tuotteissa, mutta yhtään elävää emme bonganneet.

Yleensä en ole kiinnittänyt Tallinnan matkamuistomyymälöiden tarjontaan sen tarkempaa huomiota, mutta nyt kissabongailun ohessa havaitsin, että niistä löytyi oikeasti aika nättejä neuleita ja aivan ihania kissa- ja porotumppuja, joita olisin voinut haluta itsellenikin. Hintaakin tosin löytyi.

Siinä vaellellessamme päädyimme mäelle, josta löytyi vanha linnoitus. Kiipesimme sen torniin maisemia ihailemaan. Kahviakin sieltä olisi saanut.

Saatuamme tarpeeksemme vanhankaupungin kapeista kujista palasimme hetkeksi vielä Virukeskukseen, sillä O olisi tahtonut löytää uuden talvitakin.

Se jäi nyt saamatta, mutta eläinkaupasta löysimme edullisesti Ledille poikaväriset hihnan ja pannan, ettei tarvitse pinkeissä kulkea ;) Satamasta tarttui mukaan muutama tuliaispullo ja sitten olikin jo aika nousta laivaan. Onnellisina ja täysin nollautuneina.

Kyllä se vain niin on, että joskus kannattaa lähteä merta edemmäs rentoutumaan!