Väliaikavuodatusta

Takana on nyt ensimmäisen Saaren jakson viimeinenkin viikko, jee! Ohjelmaan kuului tilakäyntien ohella terveydenhuoltokäynnin tekemisen harjoittelua navetassa sekä sikojen yleistutkimuksen, verinäytteenoton ja gynekologian (rektalisoinnin, vaginoskopian ja ultraäänitutkimuksen) harjoittelua. Lisäksi päivystin yhden yön, jona emme nähneet potilaista vilaustakaan.

Viikon mukavimpiin hetkiin kuuluivat olkikasojen alle kaivautuneiden, tyytyväisten sikojen ihastelu, O:n kanssa vietetty aamuhetki hänen kuskatessaan minua yhtenä aamuna sekä erään pikkupaikkakunnan huoltoasemalla nautiskeltu lounas perjantaina. Tylsempiin juttuihin kuuluivat aikaiset herätykset, pitkät ajomatkat Mäntsälään ja takaisin, potilaattomat päivät, jokailtainen eväiden pakkaus ja navettavaatteissa hiihtely.

Alkuviikosta otin itseäni niskasta kiinni ja aloin kertailla jälleen lehmäsairauksia, mutta hupsista keikkaa, kun posti kiikuttikin odotettua nopeammin luokseni paketin toinen toistaan mielenkiintoisempia pieneläinkirjoja, niin kuinkas siinä sitten kävikään...Utu omi laatikon ja minä kirjat.

Olen nyt ottanut tämän vuoden tavoitteikseni saavuttaa pieneläinpuolesta kertaamalla ja uutta oppimalla sellaisen tietotason, että kehtaan lähteä ensi kesänä praktiikkaan. En yritä kiivetä perse edellä puuhun, vaan aloitan näistä lyhyistä, helppolukuisista teoksista ja koitan luoda niillä itselleni hyvän tietopohjan. Paksumpia sisätautiopin raamatuita voin sitten lukea keväällä ja käyttää hakuteoksina, kun uhkaa mennä sormi suuhun.

Hevosia ja tuotantoeläimiä luen ainakin sen verran, että pärjään niidenkin kanssa. Saarella mulle heräsi ajoittain hyvinkin vahvana sellainen tunne, että mikäli jostakin olosuhteiden pakosta päätyisin kunnaneläinlääkäriksi, niin aika kauaksi mun unelmatyönkuvasta oltaisiin silloin tultu. Pieneläinpuolen ajattelukin taas saa jotakin sykähtämään sydänalan kohdalla. Kauanko mun vielä kuuluu taistella sitä paloa vastaan?

Tällä hetkellä tunnen koirien ohella erityistä kiinnostusta etenkin kissoja ja eksoja kohtaan. Olen jopa alkanut harkita kissoihin erikoistumista tai ainakin jokusen kissakurssin käymistä. Kukapa olisi uskonut? Eksot ovat olleet sydäntäni lähellä aina, mutta opintojeni myötä ne ovat väkisinkin jääneet paitsioon, kun eihän niistä täällä oikein puhuta, eikä niitä näe. Ainoan poikkeuksen tekevät kanit, joista olenkin nyt viime aikoina jälleen innostunut. Mullahan on taustalla varsin vankka kanihistoria, joten mikään ennenkuulumaton juttu tämä ei toisaalta ole.



Ei siis ole kyse siitä, ettenkö tykkäisi myös tuotantoeläimistä. Kyllähän ne lehmät ja etenkin pienet vasikat aivan ihania ovat, eikä sioissakaan mitään vikaa ole. Mutta pieneläimet ovat vain mulle itselleni se juttu - niiiin paljon läheisempi kuin tuo tuotantoeläinpuoli, etten oikein näe, miten sitä kuilua enää tässä vaiheessa kurottaisiin kiinni. Ehkä, jos olisin viettänyt kaikki kesäni maaseudulla, työskennellyt siementäjänä, lomittaja tai jotakin...? En tiedä.

Musta tuntuu, että mulla tämä kontrasti tuotanto- ja pieneläinten välillä on aika paljon suurempi kuin monella kurssikaverillani. Suurin osa vuosikurssistamme taitaa suunnata nimenomaan kuntaan, joten edustan siinä mielessä vähemmistöä. Omasta klinikkaryhmästänikin taidan olla kaikkein eniten pieneläimiin kallellaan: yhdestä tulee ainakin huippu lehmäpraktikko, yhdestä huippu hevoslääkäri ja kolme taitaa vielä punniskella vaihtoehtojaan.

Yritän kuitenkin vielä psyykata itseäni olemaan sulkematta mitään ovia tässä vaiheessa. Katsotaan nyt nämä kortit vielä loppuun ja tehdään lopullisia päätöksiä vasta hiukan myöhemmin. Oli vain pakko päästä tuulettamaan tämänhetkisiä ajatuksiani siltä varalta, että ne muuttuvatkin tässä matkan varrella vielä radikaalisti.

Voinpa sitten käydä täällä taivastelemassa näitä tämänhetkisiä haaveitani! ;)