sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Karpimpi omenapaistos


Karpinnettu omenapaistos
 4-6 omenaa
vettä
30-50g voita
1-2 dl mantelijauhetta
(gluteeni- tai soijajauhoa)
erytriolia, steviaa tai muuta makeutusainetta
kanelia

tarjoiluun vaniljakastiketta, vaniljalla maustettua kermavaahtoa, vaniljajäätelöä tai vaniljalla maustettua turkkilaista jogurttia


Ota voi ajoissa huoneenlämpöön. Lohko omenat uunivuokaan. Kaada päälle vettä sen verran, että omenalohkot uivat siinä, mutta eivät peity. Halutessaan omenia voi jo tässä vaiheessa makeuttaa tai maustaa kanelilla. Esipaista uunissa 200 asteessa n. 20 min.

Valmista tällä välin muruseos nyppimällä mantelijauhe sekä makeutuasine (ja halutessasi gluteeni- tai soijajauho)  huoneenlämpöisen voin joukkoon, kunnes seoksen rakenne on muruinen.

Ota vuoka hetkeksi uunista, kaada tai lusikoi enimmät vedet pois ja levitä muruseos omenien päälle. Ripottele pinnalle lopuksi kanelia ja paista, kunnes muruseos muuttuu pinnaltaan kullanruskeaksi.

Tarkkoja raaka-ainemääriä on valitettavasti vaikea antaa, sillä paras tulos syntyy näppituntumalla. Sanoisin, että kannattaa aloittaa pienimmällä voimäärällä ja lisätä jauhetta pikku hiljaa, tarpeen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti