Lankalauantai

Pitkäperjantai oli tänä vuonna omalta kohdaltani aika lyhyt perjantai: nukuin yhdeksästä noin puoli kolmeen ja nousin sitten valmistelemaan lauantaista pääsiäisateriaa. Aika koomailuksi se tosin välillä meni ja The Big Bang Theorya tuli varmaan katsottua siinä ohessa ainakin viitisen jaksoa.
Yhdet parin tunnin päikkärit, vai pitäisikö sanoa ilkkarit oli pakon sanelemana myös otettava. Myös O oli rättiväsynyt lähes koko yön valvottuaan, mutta jotenkin onnistuimme saamaan valmistelut hyvälle tolalle siinä yön pimeinä tunteina.

Viime vuonna veljeni antoi palautetta leivän puutteesta - enhän mä itse osaa sellaista kaivata. Niinpä päätin tällä kertaa leipoa tuollaisen makean, kreikkalaisen pääsiäisleivän. Alkuperäisessä reseptissä munien kuuluisi kyllä olla kirkkaanpunaisia, mutta meidän väreihimme sopi mielestäni paremmin tällainen hempeämpi jenkkityylinen ratkaisu. Ei muuten ollut ihan helppoa tuo munien värjäys! Keltainen ja vihreä elintarvikeväri eivät tahtoneet millään tarttua kiinni. Myöskin pitkon vääntäminen tuotti hiukan vaikeuksia, kun meiltä ei tahdo löytyä keittiöstä riittävästi pöytätilaa tuollaiseen leipomiseen. Kokosin sen sitten lopulta kolmesta osasta.

Pastelliväreillä mentiin sittenkin, kun sain lopulta aikaanpyöriteltyä noista tykötarpeista omaa silmää miellyttäneen kokonaisuuden. Heräsimme aamulla laittamaan ruokaa ja siivoamaan viimeisiä silauksia. Vieraat saapuivat klo 13-14.

Taikkis oli erityisen innoissaan vieraista - etenkin kummipojastani, mutta kissat pitivät ainakin alkuun luovaa etäisyyttä.

Pikku-T sormiruokaili - tai oikeastaan tiputteli koirille suuuuria herkkupaloja, kuten kurkkua. Meidän muiden menu näytti tällaiselta:

Alkuruoka

Pääruoka

Valkosipuli-yrttikuorrutettua karitsanpaistia

Jusutolla ja kermalla kuorrutettuja unijuureksia sekä babyporkkanoita ja ruusukaaleja 

Keväistä salaattia, salaatinkastiketta ja fetajuustokuutioita yrttiöljyssä

Pääsiäisleipä ja yrttituorejuustolevite

 Kaikki lautasella

Jälkiruoka

 Pashajäädyke mangokastikkeella

Kahvipöydässä

Mämmikääretorttu 

Sitruunajuustokakku-täytteiset Kinder-munat mangosydämellä

Oli ihanaa saada pitkästä aikaa oikein ruokavieraita kylään ja ylipäätään veljeni perhe ensimmäiselle visiitilleen meidän luoksemme. Saimme ihania tuliaisia ja eläimillä oli jännää, kun oli niin monia tuttuja läsnä. Veljeni ei tosin malttanut jäädä enää kahville, mutta sen osasinkin ennakoida.

Loppuillan otimme rennosti ja jatkoimme TBBT-maratonia, torkuimme, kävimme saunassa ja tiskasimme monta koneellista astioita. Tämä päivä alkoi komealla rääppiäisaamiaisella, seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä koirien kanssa ulkoilemaan ja yöksi taas päivystämään. Palaillaan!

Pitkä torstai

Torstain ja perjantain välisenä yönä mulla oli elämäni ensimmäinen yöpäivystysvuoro. Itse valvominen ei tuottanut ongelmia, eikä vielä aamullakaan väsyttänyt - olenhan luonteeltani yökukkuja muutenkin. Runsas potilasmäärä piti kiireisenä ja itse vuorosta jäi kaikin puolin hyvät fiilikset. Ylimääräistä huolta ja murhetta aiheutti kuitenkin nuorempi kissaherramme Joda, joka oli löytänyt päivällä jostakin noin kymmenen sentin mittaisen pätkän ilmeisesti eräästä pääsiäislaatikosta peräisin olevaa silkkinauhaa ja päättänyt pistellä sen poskeensa. Huomasin sen mussuttavan jotakin keskellä olkkarin lattiaa ja menin pahaa aavistaen kurkkaamaan sen suuhun. Näin silkkinauhan sykkyränä sen kielen perukalla ja yritin vetää sen pois, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kiljaisin O:n apuun, mutta kun sain pennun suun uudelleen auki, oli silkkinauha kadonnut.

Pienten sadattelujen ja itsesyytösten säestämänä kaivoin eläinten lääkelaatikosta esiin 3% vetyperoksidiliuoksen, jota nykyisin suositellaan eläinten oksettamiseen entisen suolapallolla oksettamisen sijaan. Saimme liuoksen helposti Jodan kurkusta alas, mutta tämä ei osoittanut pienintäkään aikomusta tyhjentää mahalaukkunsa sisältöä siitä huolimatta. Tällaiset lankojen ja narujen pätkäthän ovat jostakin syystä kummasti kissojen mieleen ja voivat johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin tarttuessaan johonkin suolen mutkaan, vetäessään koko suolen sykkyrälle, leikatessaan pahimmassa tapauksessa suolesta läpi, aiheuttaen samalla vatsakalvontulehduksen.

Eipä siis muuta kuin kamppeet niskaan, kissa kuljetusboksiin ja kipinkapin eläinsairaalan päivystykseen, jossa oksetin kissapolon ksylatsiinilla. Sitäkin tarvittiin täysi annostus, ennen kuin minkäänlaista reaktiota saatiin aikaan. Ja kun oksennus vihdoin tuli, ei se sisältänyt kuin herran hetkeä aikaisemmin syömää ruokamassaa.

Ei auttanut kuin lähteä kotiin ja toivoa, että nauha poistuisi luonnollista reittiä ulos. Lisähuolta aiheutti se, että olin tosiaan itse lähdössä yöksi pois kotoa ja harkitsinkin hiukan, että olisin voinut ottaa Jodan mukaani voidakseni pitää sitä silmällä. Lopulta päädyin kuitenkin jättämään sen kotiin, koska en halunnut stressata muuten hyväkuntoista kissaa sulkemalla sitä häkkiin, kun tiesin kuitenkin voivani luottaa O:n pitävän pojasta hyvää huolta. Kotona mahdollisia oireita ei sekottaisi muuhun ja vannotin O:ta soittamaan, jos oksentelua tai muuta oireilua alkaisi ilmetä. Pyysin jopa palpoimaan kissan vatsaa muutamaan otteeseen, josko siellä tuntuisi mahdollisia tukoksia ja tutkimaan tarkkaan jokaisen kakkakikkareen läpi.

Joda sai päivän ja yön aikana yhteensä kolme kertaa parafiiniöljyä, mutta söi, kävi kakalla ja käyttäytyi muutenkin normaalisti. Nukkui ehkä normaalia enemmän, mutta se johtui varmasti osaltaan aiemmasta eläinlääkärikäynnistä, vaikka sedatoivaan ksylatsiiniin oli toki annettu asianmukainen vastalääke. O valvoi suurimman osan yöstä kissojen kanssa, vahti Jodan vointia ja tutki kakat läpi. Kun saavuin aamulla kahdeksan jälkeen kotiin, oli laatikkoon juuri ilmestynyt uusi tuotos. Ei muuta kuin hanskat käteen ja kas.

Kuka olisi uskonut, että pääsiäisen iloisin yllätys voi löytyä kissojen hiekkalaatikosta? En voi kuvailla sitä helpotuksen määrää.

Tällä kertaa selvisimme siis säikähdyksellä, mutta mikään ei takaa, että ensi kerralla olemme yhtä onnekkaita. Taas huomattiin, kuinka varpaillaan näiden eläinten kanssa saa olla. Olen soiminut itseäni niin huolimattomuudesta kuin kyvyttömyydestä kiskoa nauhaa kissan kitusista, kun sen siellä näin. Tuntuu maailman huonoimmalta kissanomistajalta, kun näin pääsi käymään. Kyllä minun pitäisi tietää paremmin.

Halusin kuitenkin jakaa tarinan näin varoittavana esimerkkinä, koska nuo lineaariset vierasesineet ovat ihan oikeasti vaaraksi kissoille, joilla sattumoisin on omaperäinen mieltymys syödä niitä. Tarkistakaahan kissan- ja koirienkin omistajat, että teillä on hätätilanteiden varalle parafiiniöljyä ja mielellään sitä vetyperoksidiakin, vaikka se meillä vetikin nyt vesiperän. Kumpikaan ei ole kallista verrattuna siihen eläimen henkikultaan.Muistakaa myös pitää narsissit ja muut myrkkykukat sekä pääsiäissuklaat poissa lemmikkien ulottuvilta.

Iloista pääsiäisviikonlopun jatkoa!

Black and Yellow

Josko sitten vähän pääsiäishömppää vaihteeksi kaiken arkirealismin keskelle. Tänä vuonna päätimme karsia hiukan viime vuoden pastellisuudesta, koska en vain saanut sitä toimimaan täällä - no, ainakaan toistaiseksi. Yrityksiä on kyllä ollut lukuisia, sen voin kertoa! :D

Toistaiseksi kuitenkin näyttää siltä, että tällä keltaisella teemalla mennään. Löysin kaupasta ihania värimaailmaan sopivia muniakin!

 Tai siis...

... liitutaulumaalilla teemaan sopivaksi maalattavia munia! Kun täältä nyt muutenkin löytyy pastellien sijaan tuota mustaa, niin miksei sitten munistakin. Nämä voi koristella vaikka joka päivä - tai ainakin joka vuosi - uudestaan!

Kaivoin munien seuraksi viimevuotiset valkoiset kaniystävämme, joista tykkään edelleen hirmuisasti. Ikean tekoruohon toivon vielä korvaantuvan aidolla ennen lauantaipäivää. Ja kattaus, se on edelleen yksi murheenkryyni...

Miss Piggy

Tänään meillä oli hiukan erilainen koulupäivä. Starttasimme puolenpäivän tienoilla viiden hengen kokoonpanolla eläinsairaalan pihasta ja ajelimme maakuntaan sikalakäynnille. Kyseessä oli siis juuri alkaneen tuotantoeläinblokin sikaosuuteen kuulunut käytännön harjoittelu tutkimustilalla.

Edellispäivän etsinnöistä huolimatta en onnistunut hankkimaan asianmukaista haalaria ylleni. Yllättävän kalliita nuo - luokkaa 30 eurosta ylöspäin ja niitä pitäisi kuitenkin hankkia useammat ensi vuoden Saaren viikkoja ajatellen. Harmi, kun tuttavapiiriin ei kuulu oikein tilallisia tai muita haalarillisia... opiskelijat tietty poislukien! Osa meistä käyttää navetassa ja sikalassa kyllä opiskelijahaalareitakin, mutta omissani on ainakin sen verran merkkejä ja muuta oheishärpäkettä, että ei oikein toimisi. Niinpä varustauduinkin retkelle vain tuulihousuin ja vanhoin hupparein. Onneksi ykkösvuonna tuli sentään hankittua nuo Dunlopin turvasaappaat! 300-kiloinen emakko varpailla saattaisi hiukan kirpaista.

Saavuimme sikalalle hyvissä ajoin ja tehtäviimme kuului neljään eri osastoon: porsitus-, vieroitus-, lihasika- ja tiineiden osastoon tutustuminen. Harjoittelimme sikalan olosuhteiden, kuten valaistuksen, ilmanlaadun, lämpötilan, kuivituksen ja rakenteiden arviointia, eri-ikäisten sikojen yleistutkimuksen tekoa (ruumiinlämmön mittaus, hengitys- ja sydänfrekvenssi, palpaatio ja inspektio) sekä verinäytteiden ottoa. Pääsimme myös arvioimaan ja punnitsemaan sikojen painoja, jotta tulevaisuudessa osaisimme arvoida oikeiden lääkeannosten määrän jotakuinkin kohdilleen.

Erityisesti pikkuporsaiden kanssa telmiminen oli pitkästä aikaa varsin hauskaa. Ne tosin kiljuvat sylissä pidettäessä niin, että esimerkiksi sydänäänien kuunteleminen on usein käytännössä mahdotonta. Itse sain yhdeltä säikähtäneeltä kunnon ruikulit pitkin paitaani ja housujani. Juu, tuli haalareita ikävä.

Kotiin päästyäni hinkkasin saappaitani puhtaaksi kylppärissä, kun Utu hiippaili selkäni taa. Se haistoi kiinnostuneena jo pesemääni saapasta ja alkoi samantein kuopia etutassullaan kuvitteellista hiekkaa jalkineen päälle. Ei vissiin pesutulos tyydyttänyt... :D