sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Festafesta


Muutama kuva eilisillalta. Osallistuttiin tosiaan SastaFesteille, kun täällä pöndellä kerrankin jotain tapahtuu. 


 Me ja kaikki muut teinit.


Festiseurana mulla oli teinivuosien paras ystäväni H, joka on täällä blogissa harvakseltaan vilahdellut. Tänä kesänä ollaan ehditty näkemään enemmän kuin pitkään aikaan. H poikkesi itse asiassa viime viikolla Helsingissäkin, mutta eipä tullut siitä mitään kirjoiteltua.



Kuten arvata saattaa, ihan hirveästä väenpaljoudesta tuolla ei etenkään alkuillasta  kärsitty.
 



Tyydyttiin istuskelemaan anniskelualueella, jolta ei muuten saanut minkäänlaista sokeritonta juotavaa. Tietenkään. 


Auringon laskiessa oli pakko paeta pubiin lämmittelemään. H veti minttukaakaon ja sainpa minäkin illan ensimmäisen juoman nenäni alle.


Kunnostauduttiin jälleen vessakuvissa. Päällä oli neonkeltaista, vaikka tuo loisteputkivalo latistaakin sävyn ihan voikukankeltaiseksi.

Ja paineltiin takaisin festialueelle seuraamaan JVG:n ja Petri Nygårdin keikkoja.


Loppuillasta jäi moni muukin kuivin suin, kun kaikki myytävät alkoholilliset juomat loppuivat klo 23. Hyvin pelattu.

Ihanan kuranen tuo hihansuu.


H onnistui kahmaisemaan itselleen toiseksi viimeisen Breezerin ja ilme on sen mukainen :D




Petrin show kahmaisi odotetusti eniten yleisöä otteeseensa ja meno oli yllättävänkin kova. Ei nyt ihan mun lemppariartisti, mutta kyllähän tuota kuunteli. Keikan jälkeen jatkettiin vielä baariin, jossa en ole vielä koskaan tuntenut itseäni yhtä vanhaksi. Yllättävän kovassa huudossa olisivat vissiin olleet tällaiset -88 syntyneet, jo elämää nähneet blondit tuollaisten ysikakkosten-kolmosten keskuudessa. Vaan tulipa niitä vanhoja tuttujakin nähtyä ja naurettua vatsalihakset kipeinä. En itse asiassa muista, koska viimeksi olisi ollut näin hauskaa!


Baarista jatkettiin vielä jatkoille H:n luokse ja sieltä "kotiin" sipsutellessani aurinko lämmitti jo huurteista (?!) nurmikkoa.  Ihana kesäyö, ihanampi kesäaamu.

Note to self: tätä lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti