perjantai 18. toukokuuta 2012

Sleepless in Spain

Hola! Ajattelin ryhdistäytyä ja leikkiä taas lifestylebloggaajaa once in a lifetime -bloggaajan sijaan. Niinpä kuvailin tänään ihan vain meidän arkista eloa ja elinpiiriä täällä Espanjassa.

Näkymä parvekkeelta
Eläinlääkärin kiireiden vuoksi mulla oli tänään kevennetty harjoittelupäivä, joten ehdin istuskella päivällä parvekkeella ja stalkkailla naapureita. Tällä hetkellä yksi heistä muuten jakaa black jackkia yksinään niin, että merkit kilisevät menemään ja kadulta kuuluu Jesse Joensuu -rallatus... Tarkoituksenamme oli alunperin mennä biitsille aurinkoa palvelemaan, mutta vilkaisu merelle ja sitä peittävään pilviverhoon muutti suunnitelmamme nopeasti.

Kaasupulloauto?
Stalkkailun ohella lueskelin Suomesta lentomatkaviihdykkeeksi ostamaani Fit-lehden Karppaaja-numeroa. Ihan loistavaa, että tällainenkin on saatu aikaiseksi. Hyvää terveystietoa ja inspiroivia reseptejä - enpä olisi tällaisesta osannut unelmoidakaan silloin 4,5 vuotta sitten karppaamisen aloittaessani.


O: lukemiset eivät sen sijaan tainneet olla yhtä rentouttavat.

Yksi väsynyt pääsykoelukija.



Muisteltiin siinä sitten hetken aikaa yhdessä toisen asteen yhtälöitä. Eipä ole hetkeen tullut tarvittua!


Yhtälöt selätettyämme päätimme lähteä tutkimaan Los Bolichesia (suomalaisten kansoittamaa kaupunginosaa) ja suorittamaan viime hetken shoppailuita.

Täällä on aivan ihania taloja ja jokainen niistä on nimetty erikseen.
O ehdotti, että keräisin peltivaurioista kärsineistä autoista kollaasin, mutta luulenpa, että nämä yksittäiset kuvat ajavat saman asian. Täällä kadut ovat kapeita, parkkitilaa vähän ja pellillä vähän arvoa. Lopputuloksen huomaakin sitten lähes joka toisesta autosta.





... joskus myös skoottereista

Renfe, Aurinkorannikon lähijuna, jolla mekin kuljimme Malagasta tänne

Lähimarkettimme

Suomalaiset kahvilat ja muut yritykset ovat Los Bolichesissa tuttu näky


Tämä päivä oli oikeastaan matkamme ensimmäinen, jona teki mieli laittaa pitkät housut jalkaan. Osittain se johtui säästä, osittain siitä, että löysin tällaiset ihanat mintunvihreät nilkkamittaiset pöksyt eilen Dunnes Storesista:


Myös tuosta Pariisi-topista tykkään kovasti.

Itse asiassa oltiin O:n kanssa aika samiksina liikkeellä - O:n housut ovat vain tummemmat

Huomaa, kumpi meistä on ehtinyt lojua auringossa...


Ostin yhdestä koruliikkeestä parilla eurolla kivan tähtikorun, josta saattaakin tulla ihan kestosuosikki
Pyysin O:ta ottamaan korusta paremman kuvan ja no - tässä miehinen näkemys asiasta:



Jonkin aikaa kaupungilla käveltyämme päätimme pitää breikin rannalla.

Muutama optimisti sinne oli bikineissään uskaltautunut

Aurinkotuolien vuokraajakin totesi päivän toivottomaksi ja hilasi liput alas
 Me sen sijaan natustelimme hyvällä ruokahalulla mansikoita ja tummaa mantelisuklaata.






Espanja elää tällä hetkellä taloudellisesti hyvin epävarmaa aikaa ja ihmiset ovat kuulemma halukkaita luopumaan niin autoistaan kuin asunnoistaankin.

Siitä saisivat ystävysperheet päällekkäiset asunnot elettäväkseen

Meidän ostosreissumme oli tuottelias: löysimme molemmat muutamia paitoja, alusvaatteita ja pari korua. Lisäksi ostimme tulevaan yhteiseen kotiimme hiukan kylpyhuoneirtaimistoa ja tyynynpäällisiä, sekä kuolasimme tällaista New York -aiheista sermiä:

Mitähän maksaisi tuollaisen postitus Suomeen?
Kylliksemme shoppailtuamme pysähdyimme vessa-/juomatauolle paikalliseen hampurilaisravintolaan ja kipittelimme sitten vähin äänin kotiin.


Tassunjälkiä sementissä
Maisema on pimentynyt ja yksi kerrallaan ympäröivät valonpilkut sammuilevat.



Niin taidan nyt minäkin. Hyvää yötä, buenas noches! Vielä kaksi päivää jäljellä.

2 kommenttia:

  1. Heippa Nea!

    Ihania postauksia taas kerran! :) Ootte kyllä O:n kanssa niin mahdottoman hellyyttävä pari!

    Onko jo koiria ikävä? Oletko sä ennen käynyt tuolla suvun kämpillä? Aika mahtava mahdollisuus päästä majoittumaan ilmaiseksi, vautsi!

    Terkkuja ja tervetuloa Suomeen!

    Sape

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sape, kaikista toivotuksista :) On ihan hirmuinen ikävä! Muutama päivä meni helpolla, mutta kyllä me nyt jo monta päivää ollaan hekumoitu jälleen lauman jälleennäkemisestä :) Huomenna!

    Tää on mun kolmas kerta täällä. Onhan tää joo tosi kiva, mutta omat kulunsa on tällaisenkin ylläpidosta...

    VastaaPoista