Stumbling down these streets again

Huhhuh. Arkeen on tosiaan rymähdetty ja edessä lienee melkoisen tiukka kuuden viikon opiskelusetti ennen tänä vuonna hiukan aikaistettua kesän alkua. Näihin viikkoihin olisi tarkoitus mahduttaa patologiaa ja koeobduktioon valmistautumista, "johdanto kliiniseen työhön" -kurssiin kuuluvia kliinistä kemiaa, yleistä radiologiaa (röntgen- ja ultraäänikuvauksen perusteita), reseptioppia eli lääkkeiden määräämistä ja yleistä kirurgiaa.

Tämä viimeksi mainittu, laaja-alainen eläinlääkärin työhön perehdyttävä kokonaisuus, eli "JKT" onkin tässä parissa päivässä kerinnyt hurahtaa jo vauhdikkaasti käyntiin. Vauhdilla tarkoitan tässä yhteydessä siis näitä 8-16 päiviä, joita ei tässä mittakaavassa olla nähty sitten... no, todella pitkään aikaan. Onneksi kurssilla käsitellyt aiheet ovat nyt kuitenkin mielenkiintoisempia kuin koskaan aikaisemmin! Vihdoin ollaan päästy itse asiaan, hoitotyöhön.

Toisaalta se tietää myös sitä, että juuri mitään luentoja ei tekisi mieli jättää välistä, vaan päivät venyvät varsin pitkiksi ja intensiivisiksi. Luentojahan meillä on nyt siis pääsääntöisesti aamupäivät eli klo 8-12 ja iltapäivisin klo 13-16 välillä sitten erinäköisiä, pakollisia harkkoja. Harvinaista kyllä, tällä viikolla en silti ole vielä kertaakaan lähtenyt yliopistolta uuvahtaneena, vaan suoranaista intoa puhkuen. Käsitykseni monista hoitotyön käytänteistä sekä suosituksista ovat nimittäin jo näin pienessä ajassa ehtineet mullistua!

JKT-kurssin ideana on siis perehdyttää kolmosen opiskelijat yliopistollisen eläinsairaalan toimintaan ensi vuoden päivystyksiä silmällä pitäen sekä perehtyä eläinlääkärin ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen, eettisiin kysymyksiin, aseptiikkaan, kirurgisiin välineisiin ja ompeleisiin, röntgenkuvaukseen ja eläinpotilaiden yleistutkimuksen suorittamiseen. Nyt olemmekin ehtineet kuulla luentoja jo kissan, koiran, hevosen sekä eksoottisempien lemmikeiden, kuten kanien, jyrsijöiden, lintujen ja matelijoiden anamneeseista (esitiedoista), yleistutkimuksista ja statusten otosta. Pikku hiljaa pitäisi siis alkaa jäädä mieleen erilaisia nippelitietoja, kuten että koiran normaali syke on n. 60-150 bpm ja kissan n. 110-200 bpm.

Eilen pääsimme kokeilemaan yleistutkimuksen tekoa omille lemmikeillemme myös ihan käytännössä iltapäivän harjoituksessa. Täytyy myöntää, että olen pitänyt eläinlääkärien esim. rokotusten yhteydessä suorittamaa yleistutkimusta aina hiukan turhana: kyllähän minä nyt omistajana tiedän, milloin koirani silmät vuotavat, sen hampaissa on hammaskiveä tai korvissa eritettä. Siis jos on. En ole kuitenkaan koskaan tullut todistaneeksi, että eläinlääkäri olisi mitannut koiraltani kuumeen tai rektalisoinut sen, palpoinut sen maksan, munuaiset ja suoliston tai tunnustellut submandibulaariset (leuanalus-), preskapulaariset (kainalo-?) tai popliteaaliset (polvitaipeen?) imusolmukkeet.

Toisaalta omat koirani eivät (kop, kop) ole koskaan sairastelleet, joten ehkä rokotusten yhteydessä on osa sairaskäynnille tulevan potilaan yleistutkimukseen luettavista vaiheista jätetty pois. Tai sitten en vain tavallisena pulliaisena ole täysin ymmärtänyt sitä, mitä tutkimuksessa tapahtuu. Niin tai näin, oli kyllä hienoa päästä löytämään nuo eri imusolmukkeet koekaniineiltamme ja myöhemmin omilta koirilta kotona. Muistan, että muinoin ykkösellä sama homma ei vielä onnistunut.

Yleistutkimukseen kuuluvana osana harjoittelimme myös sydämen ja keuhkojen auskultointia stetoskoopilla. Keuhkoäänien kuuntelu tuntuu vielä vaikealta, mutta sydänvian erotti selvästi terveestä. Harjoitusten suurinta antia olivat kuitenkin meitä ohjanneen eläinlääkärin vinkit kissojen käsittelyn suhteen. Itse olen kyseisen asian tiimoilta törmännyt paljon erilaisten pakkokeinojen, kuten kissahanskojen ja pakkohäkin käyttöön tai kissan niittaamiseen (kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti) pöytää vasteen, jotta se ei pääsisi puremaan tai raapimaan (mutta jolloin se varmasti yrittää purra tai raapia ja useimmiten onnistuukin yrityksessään). Itselläni ei ole juuri muuta, omakohtaisempaa kissakokemusta, joten olin tottunut pitämään näitä normaalitoimintatapoina. Niinpä olikin todella silmiä avaavaa päästä kuulemaan, että kun kissoja osaa lukea, niille antaa tilaa sekä mahdollisuuden tukeutua kaikkiin neljään jalkaansa, eikä bloki niiden pakoreittiä, tarvitaan em. pakkokeinoja vain äärimmäisen harvoin. Kuulostaa kyllä täysin järkeenkäyvältä ja suoraan sanottuna huojentavaltakin. Nyt vain sitä kissakokemusta ja -silmää jostakin hankkimaan! Motivaatio omankin kissan hankintaan nousi jälleen monta pykälää.

Tänään meillä oli em. eksoluennon (jee!) lisäksi myös kahden tunnin luento aiheesta vastaanottotilanteiden vuorovaikutus. Luennolla keskustelimme eläinlääkärin suhtautumisesta asiakkaisiinsa, oikeanlaisesta puhetyylistä, elekielestä ja muusta aiheeseen liittyvästä. Iltapäivällä pääsimme sitten testailemaan taitojamme ns. roolipeleissä tai näytelmissä - hienommin sanottuna vuorovaikutusharjoituksissa, jollaisia edesmenneessä Galenoksessakin kuvailtiin. Eläinlääkäriä esittänyt puki päälleen lääkärin takin ja ripusti kaulaansa stetoskoopin, omistaja sai kainaloonsa pehmolelueläimen hihnoineen ja sitten mentiin!

Kävimme siis läpi kolme "keissiä", joista kuhunkin liittyi jokin ongelmallinen taustatarina: ylipainoisen pennun rokottaminen ja omistajan ohjeistaminen, vihaisen asiakkaan kohtaaminen ja eutanasian suosittelu vastahakoiselle omistajalle. Mä sitten päädyin olemaan tuo vihainen omistaja ja kuten ehkä ao. kuvastakin näkyy, niin ei ollut ihan helppoa. Mä kun en noin yleisesti ottaen leisku raivosta julkisilla paikoilla ja olen ennemminkin tottunut itse lepyttelemään päivystyksessä odotteluun hermostuvia asiakkaita, kuin olemaan sellainen itse. Vielä kuumemmilla hiilillä tuntuivat olevan kuitenkin eläinlääkäriä esittäneet opiskelijatoverit, vaikka varsin hyvin kaikki kuitenkin vetivät!

Kuva (c) T. P.

Ehdottoman hyödyllisiä harjoituksia - näitä saisi olla enemmänkin! Musta on vähän sääli, että kun tiedon lisääntyessä meidän preklinikan kurssisisältöjämme paisutellaan, tehdään se usein juuri käytännön harjoitusten kustannuksella. Voisin tästäkin aiheesta antaa hiukan rakentavaa palautetta tiedekunnalle, sillä eihän meidän ole järkeä tankata kuutta vuotta päähämme valtavaa määrää tietoa, jos emme puutteellisten käsittelytaitojemme vuoksi onnistu saamaan sitä irti itse eläimestä tai jos emme osaa välittää sitä hoitoihin sitoutettavalle omistajalle.

Keissien välillä käydyt palautekeskustelut harjoitusta ohjanneen eläinlääkärin kanssa olivat myös todella rakentavia ja sain paljon uutta ajateltavaa. Erityisesti mieleen painui kaksi juttua: ei ole pahasta vieräyttää muutamaa kyyneltä eutanasia-tilanteissa, myötätunnosta omistajaan kohtaan. Mä pahoin pelkään, että kun ensimmäiset eutit tulevat oikeasti vastaan, niin mulle käy noin väkisinkin. Tekipä vain hyvää kuulla, että en ole ainoa, vaan sitä tekevät ihan kokeneetkin lääkärit.

Toinen juttu oli sitten se, että jos omaa etiikan tajua vastaan sotii terveiden koirien lopettaminen, ei sitä ole pakko tehdä. Tämä tietysti riippuu hiukan työnantajastakin: kenen leipää syöt, sen lauluja laulat jne, mutta noin periaatteessa ne terveet, elämäniloiset, pitovaikeuskoirat voi yrittää itse sijoittaa eteenpäin (jos ei puhuta mistään jo 100 kotia kiertäneistä) tai ohjata jollekin sellaiselle lääkärille, jonka omatunto ei asiasta kolise.

Valitettavasti tästä tuli nyt tällainen megavuodatus, mutta niin se vain on, että tällaiset käytännönläheiset kurssit herättävät paljon enemmän ajatuksia kuin vaikkapa farmasia tai bakteriologia.

Nousiko teillä mitään ajatuksia kissojen käsittelyyn, eläinlääkäreiden eutanasian aikana itkemiseen tai terveiden, nuorten koirien lopettamiseen (/johonkin muuhun) liittyen?

Juhla on kerran vuodessa vaan!

Ihanaa olla kotonakotonakotona! Teurastamoharjoittelu punaisen lihan puolella oli paljon siipikarjapuolta rankempi - itse asiassa monistakin syistä, joita en nyt tässä julkisesti viitsi lähteä puimaan. Edelleen voisin kuvitella tekeväni tarkastuseläinlääkärin sijaisuuksia esim. kesäisin, mutta meidän vuosikurssimme on nyt ensimmäinen, jolle ei tätä mahdollisuutta enää ennen valmistumista suoda. Hiukan me tulimme pohtineeksi myös sitä, että mikä mahtaa olla tulevien eläinlääkärisukupolvien teurastamoharjoitteluiden kohtalo, kun jo nyt joidenkin harjoittelupaikat olivat kiven alla, eikä teurastamojen motivaatio ottaa harjoittelijoita vastaan varmastikaan tuosta kolmosten tarkkaripätevyyden poistamisesta nouse.

Muutenkin ehdimme harjoittelukaverini kanssa joutessamme suunnitella koko koulutusohjelman uusiksi: lihantarkastus voitaisiin sijoittaa vasta viimeiselle vuodelle elintarvikehygienian yhteyteen ja teurastamoharjoittelu saisi olla lyhyempi. Näin kolmosella saisi jo alkaa paneutua kunnon kliinisiin (nyk. neljännen vuoden) opintoihin, jotta niiden opiskeluun ja omaksumiseen jäisi enemmän aikaa ja hermoromahduksilta vältyttäisiin. Musta on ylipäätään hassua, että niille tavallaan tärkeimmille jutuille on omistettu meidän kuuden vuoden opinnoista ainoastaan yksi vuosi. Lisäksi prekliinisiin opintoihin voitaisiin ympätä pakollinen pieneläinklinikka- ja/tai kunnaneläinlääkäriharjoittelu, jotta luennoitsijoiden käyttämä eläinlääkärislangi (Propo, pussittaa jne.) kävisi kaikille jo ajoissa tutuksi. Kenelle voin näitä master planejani toimittaa? :D

Ajelimme tosiaan jo perjantaina Vantaalle valmistautuaksemme eilisiin vuosijuhliin. Tässä hiukan kuvasatoa illalta - valitettavasti pokkaritasoisena, mutta parempi kai sekin kuin ei mitään?

Metrossa

Käväisin yhden maissa kampaajalla ja sain taas ihanan kampauksen! Kyllä nuo kiharapehkot taitaa olla mun juttuni tai sitten en vain ole sitä upeaa nutturakampausta päässyt vielä omakohtaisesti kokemaan.Ylläolevassa kuvassa näkyy myös mun iltalaukkuni, jonka tilasin hiukan umpimähkään netistä, mutta joka sitten mätsäsi pukuni väriin (ja blingeihin) hiukan liiankin tarkkaan.

 O oli tilannut vuokrafrakin, joka etukäteissovituksen puutteesta huolimatta istui oikein kivasti.


Juhlapaikkana toimi edellisvuosista poiketen Agroksenmäen Holvikellari, joka hieman syrjäisestä sijainnistaan huolimatta yllätti viihtyisyydellään.

Ohjelma koostui perinteisesti puheista, laulusta ja jokusista muista ohjelmanumeroista. Eräs kurssikaverini oli mennyt samana päivänä naimisiin ja vietti häitään vuosijuhlilla. Melkoinen kunnianosoitus! :D

Alkuruokana oli vuohenjuustobruschetta. Olin tilannut viljattoman ja laktoosittoman menun, mutta joko viesti ei ollut mennyt ihan perille tai sitten mun annokseni päätyi vahingossa O:lle. Either way, ihan hyvää oli tuo pieni salaattikasa ja juusto, jotka annoksesta irti sain.

Samaa en voi sanoa pääruuasta ja aika moni pöytäseuralaisistani tuntui jakavan saman mielipiteen. Miksi peruna vaihtaa nimensä fondantiksi, kun se yksinkertaisesti leikataan sylinterin muotoiseksi?

Laktoosivammaisen jälkkäri. Miksi sokerivamma ei ole hyväksytty ruoka-aineyliherkkyys? ;)

Taas peilikuva! Galtsumatskua!

No oli se kommeena

... kun pelleilyltään kerkesi...

... vaikka levottomaksihan se sitten muutenkin lopulta meni!

Loppuilta sujui ilman kenkiä tanssiessa. Ei ihme, että aamulla oli jalkapohjat hiukan mustina! Yöllä koin myös elämäni toisen taksimatkan Helsingistä Vantaalle. Sankka lumipyry (täällä on talvi aina vaan!) ja kuiva kuski, joka ei osannut edes navigaattorin avustuksella Vantaalle. Onneksi ei maksanut sitä viittäkymppiä tällä kertaa!

Nyt yritän kammeta itseni sängyn pohjalta ylös ja syömään. Kiitos Pizza Online: rasvaista mättöä kotiovelle toimitettuna, tarvitsematta juurikaan edes kommunikoida - tällaisten aamujen (iltojen?) pelastus!

Sunnuntai-illan jatkoja sinne tupiin ja pirtteihin!

Sneak peek

Ensinnäkin haluaisin kiittää teitä kommenteistanne edellispostaukseen. Oli kiva kuulla, että en ole ainoa pilkullinen porukassa ja saada vinkkejä sekä vaivan aiheuttajasta että hoitokeinoista! Oloni huojentui heti.

Nyt mun oli kuitenkin tarkoitus kirjoitella ihan muusta aiheesta, nimittäin siitä, että tänä keväänä (ja kesänä) olisi vihdoinkin tarkoitus toteuttaa kauan kaavailemani olohuoneen freesaus. Out with the yellow and in with some new colours! Aiempia pohdintojani aiheesta löytyy ainakin täältä.


Sisustustyyleistä mä ihailen sellaista romanttista, white on white -tyyliä(kin), mutta omaan kotiini mun on pakko saada värejä. Kirkkaita, muttei perusvärejä. Voisiko sanoa murrettuja? Pinkkiä, turkoosia, limeä...

Olohuoneeni nykyisestä värimaailmasta viisastuneena haluan kuitenkin tällä kertaa hankkia kaikki peruskalusteet neutraalin värisinä, jotta voin sitten rauhassa sisustaa joulun aikaan punaisella, talvella ehkä sinisellä ja keväällä hiukan hempeämmillä sävyillä. Olin pitkään päätymässä ruskea-valkoiseen pohjaväritykseen, mutta lopulta innostuinkin tummanharmaasta. Se ei ehkä mätsää noihin mun lemppariväreihin yhtä kivasti kuin ruskea, mutta luulen, että ruskeaan saattaisi kyllästyä nopeammin. Nyt uusi sohva - vuodekulmadivaani - on varattuna ja kaikennäköistä tulevaan värimaailmaan sointuvaa oheissälää on alkanut kertyä sitä mukaa, kun jotakin kivaa löytyy.

Kokoontaittuva printtituoli vierasvaraksi ja keinotalja

Matto, joka toivon mukaan sietää koiria paremmin kuin eniten haikailemani paksut, pitkänukkaiset matot

... ja tyyliin istuva sisustustarra, tietenkin ;)

Sohvan toimitus saattaa venähtää vasta touko-kesäkuulle, joten yritän hiukan himmailla tätä pesänrakennusviettiäni, kun eihän tässä mikään kiire ole. Lisäksi olisi varmaan hyvä yrittää säästää rahaa erästä vähintäänkin yhtä innostavaa juttua varten. Siitä lisää myöhemmin. Raportoin kuitenkin varmasti vielä projektin etenemisestä tässä kevään mittaan.

S poikkesi täällä tänään koirien kanssa (ovat hänellä hoidossa) ja olipa vain ihanaa päästä lällyttelemään noita omia karvakorvia taas pitkästä aikaa (krhm, lue: kolme päivää). Ajeltiin eräälle retkeilyalueelle ja tarvottiin koirien kanssa mukava lenkki lämpimässä auringonpaisteessa. Lopuksi poikettiin parissa kaupassa ja kuin sattuman kaupalla onnistuin vihdoinkin löytämään ne pari valkoista pupukoristetta pääsiäispöytään!

Kaikesta sitä voikin itselleen pakkomielteitä kehittää, haha.

Where a traffic jam is four cars behind a tractor

Buhuu, mulle on iskenyt jonkinlainen massiivinen ihottuma tässä vuosijuhlien kynnyksellä. En ole eläissäni ollut allerginen kuin penisilliinille (+ mahd. jollekin muulle antibiootille), joten miksi mun juuri nyt pitää saada tällaiset pilkut, joiden rinnalla dalmatialainenkin kalpenisi? Reaktiota selittäväksi tekijäksi en ole keksinyt muuta kuin mahdollisen pesuaineallergian vanhempieni käyttämästä pyykinpesuaineesta ja onhan se sanomattakin selvää, että täällä en pääse ko. aineella pestyistä vaatteista eroonkaan. Hydrokortisoni on auttanut hieman, mutta iloisesti nuo tuntuvat vielä helottavan. Help, anyone?

Samoja läiskiä on koko selkä täynnä, hiukan myös kaulalla ja käsivarsissa. Kaunista! Nevermind the slaughter house hair.

Hiusten tilanne on sentään lähes kunnossa: tilasin kampaajan ihan hetki sitten. Olin suunnitellut säästäväni tänä vuonna kampauksessa, mutta O kielsi mua jyrkästi aiheuttamasta itselleni lauantaina epätoivoista kiroilusessiota peilin ääressä. Ehkä ihan syystä. En ole koskaan tehnyt hiuksilleni mitään lettiä kummempaa, eikä tässä oikein jää nyt aikaa harjoitellakaan. Vuosijuhlapäivän kuuluisi aiheuttaa nykimistä suupielissä, ei otsasuonissa.

Viime vuoden kampaus. Jotain aika samanlaista lähdetään hakemaan tänäkin vuonna.

Kynnet pitäisi kuitenkin vielä käydä hankkimassa - ihan sellaiset muoviset, parin päivän kuluessa irti putoilevat turhakkeet. Viime vuonna mun kynteni jäivät sikalaan, tänä vuonna teurastamolle. Way to go! Vaan ehkä tähän pitää tottua, kun eihän sitä sitten työelämässäkään kovin pitkiä keratiiniliuskoja parane noihin sormenpäihin kasvattaa.

Viime vuoden kynnet.

Lisäksi mä taisin edellispostauksessa hiukan yliarvioida tän internetin tenhon. Ei tällä dataamisellakaan itseään 10 tuntia viihdytä, ei vaikka kuinka metsästäisi sisustusinspiraatiokuvia tai valkoisia pääsiäispupuja. Hedarinhan tästä vain saa aikaiseksi. Toisaalta tää ympäristö on omiaan saamaan mut hiukan itsetuhoiseksi, joten ehkä mä en piittaa, haha. Onneksi nuo pojjaat ovat luvanneet tulla pitämään mua järjissäni ainakin muutamana päivänä - O eilen, T tänään ja ehkä S:kin vielä loppuviikosta.

Mutta nyt pitänee lopetella, että pääsen T:tä vastaan, mukavaa viikon jatkoa niin maaseuduille kuin sinne kaupunkiinkin!

Maata näkyvissä

Se pyörii sittenkin! Mokkula! Tosin eri yksilö kuin viime viikolla. Siispä liveterveisiä jälleen täältä maalta! Äsken kotipuolesta tänne päin huristellessani, peuroja ja jäniksiä väistellessäni kiitin kyllä itseäni fiksusta päätöksestä hommata harjoittelun ajaksi täältä lähempää katto pään päälle. Ei tuota stressaamista viiden maissa aamulla jaksaisi, huh.

Perillä täällä kämpällä mua tervehtivät valtava lukki kylppärin katossa ja kotiaan yötä vasten järjestellyt hiiri tai rotta seinälautojen välissä. Kodikasta ;) Ja nyt kun tämä nettikin ainakin toistaiseksi pyörii, ei mulla ole hädän päivää. Ahdistuskäyrä droppasi heti puoleen. Lieneekö enää ihan tervettäkään tällainen riippuvuus, hehe.

Isketäänpä tähän vielä hiukan kuvasaastetta tämän päivän rantalenkiltä. Kyllä se kevät sieltä jolkottelee - yllättävänkin ripeällä tahdilla!

Mitä rapaisempi, sitä onnellisempi.

Maata näkyvissä!

Houkuttelevan pehmeä sammal <3

Lintujakin alkaa jo näkyä - varma kevään merkki

Taikkiksesta on tullut pallohullu.

Eipä mulla sen kummempaa tällä erää. Vielä viisi yötä ja sitten kotiinkotiinkotiin!

PS. Jos joku anonyymeista lukijoista ei ole vielä bongannut, niin tuolta oikean sivupalkin yläreunasta löytyypi äänestyspainike, jota klikkaamalla voi ilmaista olemassaolonsa. Yllättävän moni onkin näin jo tehnyt ja kiva tietää, että teitä siellä on! :)

3/4

Jee, kannatti panostaa siihen farmiksen tenttiin: palkkiona yhtä pojoa vaille täydet pisteet! Täytynee jatkaa samalla lukutyylillä tästä etiäpäinkin. Nyt kuitenkin niihin luvattuihin tämän viikon tunnelmiin.

Mun harjoittelupäiväni alkavat tosiaan herätyksellä ja teekupillisella kello viisi. Kuudelta pitää olla skarppina teurastamolla. Ohjelmaan on kuulunut kaikkia eläinlääkärien teurastamolla normaalistikin suorittamia työtehtäviä, kuten ante mortem -tarkastuksia eläville sioille, elävänä hylättyjen avaamista, lihantarkastuksessa hylättyjen ruhojen tutkimista, tainnutuksen onnistumisen tarkkailua, laitosvalvontatehtäviä sekä lihantarkastusapulaisten tehtäviä, eli elinpakettien ja ruumiinonteloiden tarkastusta linjalla. Mielenkiintoista, mutta paikoitellen aika rankkaa - niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Mun harjoittelussa huhkiessani on O:kin ollut ahkerana...

Pienten päiväunien jälkeen kävimme joka päivä suorittamassa hiukan maaseutumatkailua Biilillä.

Nämä automatkat tarjosivat myös ainoan mahdollisuuden datailuun - tuonne meidän kämpälle kun ei nettiä tarpeeksi kantautunut.

Poikettiin useammassakin läheisessä kaupungissa, käytiin katsomassa joku varsin hämärä mykkäelokuva ja pyörittiin kaupoilla. Jotain pientä, keväistä tarttui mukaankin.

Sulkakorvikset 1,90e, Seppälä, pinkki-oranssi paita, n. 6e alessa, JC

Anttila, 10e

 Nämä lakanat aiheuttivat mussa suuren ihastusreaktion: pinkkiä, lilaa ja peuroja! Kuka on toiminut mun ajatustenlukijana? Ei voisi olla enemmän mun näköisiä lakanoita!

... ja nämä jo aiemmin mainitut tuliaiset koirille.

Perjantaina siivosimme kiireesti heti mun harjoittelusta päästyäni tuon väliaikaiskämppämme ja ampaisimme kotipuoleen. Oli kyllä ihanaa päästä näkemään koirat pitkästä aikaa! Sitä on jotenkin niin tottunut jaloissa pyöriviin karvakorviin, että jos koiravapaalla lomalla tipauttaa ruokaa lattialle, menee hetki, ennen kuin muistaa, että nyt ei ole koiria siivoamassa sitä pois :)

Mun mieltäni lämmittävät aina nämä kuvat O:sta koirien kanssa touhuamassa. Kun me tutustuttiin, ei O:lla ollut juurikaan kokemusta koirista, saati sitten sen suurempaa kiinnostusta niitä kohtaan. Tässä kuukausien mittaan noista kolmesta on kuitenkin tullut todella läheiset. O on se, joka meidän yhteislenkeillä hulluttaa koiria ja jonka syliin Iippu (nyk. "Lippu") aina väkisin työntyy. Eipä ole vastaavaa ominaisuutta edellisistä poikaystävistäni löytynyt. Tällä kertaa potkaisi näköjään onni ihan sattumalta!

Illalla poikkesin erään ystäväni luona ja sammahdin viikon väsyttämänä jo yhdentoista jälkeen. 10 tunnin unien jälkeen maailma vaikutti sen verran mukavammalta paikalta, että käväisimme Ideaparkissa shoppailemassa muutaman sisustus- ja pääsiäisjutun edellisen postaukseni inspiroimana. Nyt olisi puolestaan tarkoitus lähteä moikkaamaan S:a.

Katsotaan, ehdinkö huomenna enää sorvin ääreen ennen paluuta tuonne peltojen keskelle. Sieltä käsin bloggailu, kuten datailu ylipäätäänkin, on varsin haastavaa, eikä telkkuakaan löydy. Pitäkää siis peukkuja, etten hajoile ihan täysin. Onneksi tämä on nyt kuitenkin viimeinen näistä preklinikan pakollisista, mua vähemmän nappaavista harjoitteluista. Ehkä sen ajatuksen voimin tästäkin selvitään. Musta on vähän hassua, että meidän pitää ennen varsinaisia kliinisiä opintoja viettää kaksi viikkoa sikalassa, kaksi navetassa ja neljä teurastamolla, muttei yhtäkään tallilla, lampolassa tai siipikarjatilalla - pieneläinklinikasta tai kunnanpraktiikasta puhumattakaan. Etenkin erilaiset klinikkaharjoittelut voisivat auttaa useampaakin epäröivää opiskelijaa valitsemaan suunnan tulevalle uralleen.

Onneksi mun ajatuksistani ovat kaikki ylimääräiset vaihtoehdot tipahdelleet hiljakseen pois ja valitsemani suunta alkaa vaikuttaa varsin selkeältä. Jos nyt ihan rehellinen olen, niin olen mä tainnut tehdä tämän alavalintani - pieneläimet ja eksot - jo ilmeisen varhaisessa vaiheessa.

Ainakin, jos näistä vanhan huoneeni kaapista löytyneistä hahmoista voi mitään päätellä...