Viva España, osa 2

Kolmantena päivänä päätimme lähteä tutustumaan Rondaan, koska halusimme nähdä hiukan toisenlaista Espanjaa - rotkoja ja vuoristoa. Bussilippu maksoi muistaakseni n. 8e ja ajomatka taisi kestää vajaan pari tuntia per suunta.

Aluksi tie kulki pitkin rannikkoa, tutunnäköisiä maisemia. Kääntyessämme sisämaahan maasto muuttui täysin.

Kuivahkoksi päässyt laidun?

Edessä 44 km mutkia ja kapuamista pitkin vuoren rinteitä

Täältäkö mun vuohenjuustoni on kotoisin?

Tie Rondaan oli varsin leveä ja hyväkuntoinen - ei siis sellaisia jyrkkiä nousuja ja neulansilmiä, joissa saisi pelätä henkensä puolensa. Maisemat olivat kuitenkin aika huikeat, mitä ylemmäs nousimme. Asutusta ei rinteillä näkynyt, joten tulin moneen kertaan pohtineeksi, miten joku on ylipäätään keksinyt perustaa kaupungin tuollaisen taipaleen päähän.

 Vaan varsin kaunis ja eläväinen kaupunki sieltä lopulta paljastui.

Meneillään oli jonkinsortin markkinat, joten suurin osa kaupoista ja ravintoloista oli kiinni...

Härkätaisteluareena vuodelta 1784. Voisitteko espanjalaiset jo pikku hiljaa luopua tästä kulttuuriksi kutsumastanne eläinrääkkäyksestä? :(

Meitä Rondassa kiehtonut erityispiirre on se, että vanhakaupunki on rakennettu rotkon ympärille - ei ehkä varsinaisesti helpoimpaan tarjolla olleeseen paikkaan.

Kaktuksia!

Ja pakolliset turistikuvat...

Rotkolla käytyämme vietimme pitkän aikaa yrittäen löytää avoinna olevan ravintolan - turhaan. Kellonajasta ja markkinoista johtuen sellaista ei tullut vastaan, vaan jouduimme kiirehtimään Fugeen palaavaan bussiin kurnivin vatsoin.

Neljännen päivän aamulla suuntasimme ensimmäistä kertaa rannalle.

Ei ihan kovin turistisesonki enää päällä, suurin osa auringonpalvojista taisi olla paikallisia.

Pääsin lempipuuhaani, simpukoiden keräilyyn

Uskaltauduimme uimaankin ja vesi oli juuri niin jäätävän kylmää kuin millaiseksi sen muistinkin. Aikansa sinnikkäästi vedessä kärvisteltyään siihen kuitenkin tottui ja uimisesta saattoi nauttia.

Aurinkorasvasta huolimatta onnistuin polttamaan naamaani ja selkäni - en onneksi kuitenkaan kipeiksi asti. Vahingon huomasin vasta illalla todettuani Miramar-kauppakeskuksen peilistä muistuttavani väriltäni enemmän paloautoa kuin kahvipapua.

Miramarista löytyivät samat Bershka, Stradivarius, Zara ja Pull&Bear kuin keskustastakin ja lisäksi tietysti monia pienempiä liikkeitä ja kyllä, H&M. Aluksi meinasin lähteä ostoskeskuksesta tyhjin käsin, mutta Bershkasta löytyivät lopulta ihanimmat farkut ikinä - syysväreissä lila ja petroli ;)

Parhaiten mieleen jäi kuitenkin tämä näky:

Jyrsijäterroja? Ei, vaan...

Ihan jotain muuta :(

Pennut nähdessäni tajusin yhtäkkiä, miksi rotukoirien osuus ainakin katukuvassa oli niin pieni: Espanjassa on  tavallista hankkia koira eläinkaupasta. Sekarotuinen, mitä ilmeisimminkin pentutehtaasta kotoisin oleva sellainen. Likaisen ja apaattisen oloinen, puutteellisesti sosiaalistettu. En tiedä, oliko näiden tarkoitus vedota ennemmin ihmisten hyväntahtoisuuteen vai sääliin. Ikävä kyllä jokainen tällaisista oloista pelastettu pentu merkitsee kaupalle, että kysyntää on ja myyntiin kannattaa ottaa lisää. Isoiksi kasvaneet, myymättä jääneet pennut tuskin pääsevät kasvamaan aikuisiksi asti.

Olin kyllä jo etukäteen täysin tietoinen siitä, että tällainen on Keski-Euroopassa ihan yleistä. Espanjassa ei taida vieläkään olla eläinsuojelulakia, joka ylipäätään voisi pentujen oloihin puuttua. Jotenkin asian todistaminen omin silmin kuitenkin kosketti - etenkin kun kotona odotti aivan erilaisista oloista ja eri kriteerein hankittu koiralapsi.

Eikä akvaariokaloillakaan hulppeat olot olleet... liian pieniä altaita, suuri kalatiheys eikä kasveja missään...

Ei varmaan tarvitse kertoa, että tällaisesta eläinkaupasta ei tehnyt mieli tuoda Taikinalle tuliaisia.

Viimeisinä päivinä laiskistuin niin kuvaamisen kuin aktiviteettien keksimisen suhteen ja otin ihan vain rentoutumisen kannalta. Kävimme rannalla, ostoksilla ja iltaisin syömässä sekä kävelimme ympäri kaupunkia. Eräästä syrjäisestä liikkeestä löysin jopa pinkin vuosijuhlapuvun ensi keväälle!

Renfen odottelua Los Bolichesissa

S löysi päivän väreihinsä sopivat Karhut, siis suomalaiset kengät Espanjasta,kätevää!

Aika kuiva joeksi

Sunnuntai-iltana aloitimme sitten epätoivoiselta tuntuneen tehtävän: tavaroiden sullomisen takaisin matkalaukkuihin. Painorajojen (ja huijanneen vaa'an) vuoksi jouduimme hakemaan molemmille uudet käsimatkatavaralaukut, jotta saimme kaiken tasapainotettua. Unta ehdimme nautiskella tunnin, ennen kuin päivällä paikalle järkkääämämme taksikuski saapui. Renfellä (siis jos niitä olisi kulkenut yöllä) matka lentokentälle olisi kestänyt n. 45 minuuttia, joten olimme varanneet taksimatkaan saman verran aikaa. Kuskilla oli kuitenkin ilmeisesti kiire nukkumaan, sillä löysimme itsemme kentältä raahamasta laukkujamme jo n. 15 minuutin kuluttua! Saimmekin jonosta hyvät paikat, joten odottelu sujui jouheasti ja itse lento lähinnä erinäisissä huonoissa asennoissa nukkuen heti kun Málagan upea öinen valomeri oli kadonnut näkyvistä.

Tyypillinen sivukatu

Kaiken kaikkiaan aivan ihana reissu siis takana ja teki mulle ihan hyvää huomata, että matka voi olla onnistunut, vaikka joka päivälle ei olisikaan mitään sen kummallisempaa aktiviteettia järjestettynä :)


PS. Lisäsin sivupalkkiin kyselyn teille lukijoille kartoittaakseni hiukan, kuinka paljon nimenomaan eläinlääkiksestä/muista lääkiksistä kiinnostuneita siellä ruutujen takana on ja kuinka moni on eksynyt tänne jostakin muusta syystä. Osaan sitten ehkä miettiä postausten aiheitakin paremmin sen pohjalta. Käykäähän siis ihmeessä klikkailemassa! :)