tiistai 14. syyskuuta 2010

Unelmatorttu


Tässä yksi parhaimmista makeista karppileivonnaisista, joita olen syönyt! Voi pakastaa vierasvaraksi ja maku vain paranee, jos tortun malttaa antaa odottaa jääkaapissa seuraavaan päivään valmistuksesta.

5 munaa
1 dl makeutusainetta (Sukrinia)
40g mantelijauhoa
kaakaojauhetta (kunnes väri miellyttää silmää)
1 tl leivinjauhetta

Täyte (määrät arvioituja):
200g tuorejuustoa
50g voita sulatettuna
TomuSukrinia oman maun mukaan
vanilja- ja piparminttuaromia

Valmistus normaalin kääretortun tapaan, eli kuivat aineet sekoitellaan kulhossa keskenään, munat ja makeutusaine vaahdotetaan toisessa kulhossa mahdollisimman kuohkeaksi vaahdoksi ja yhdistetään jauhoihin varovasti nostellen.

Levitellään leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paistetaan 200 asteessa kypsäksi (10 min?). Kypsä pohjalevy nostetaan paistamisessa käytetyn leivinpaperin avulla toisen, puhtaan, hyppysellisellä Sukrinia pinnoitetun leivinpaperin päälle ja irrotetaan alkuperäinen paperi pohjasta. Annetaan jäähtyä.



Sekoitetaan täytteen aineita sopivassa suhteessa (koemaistelu!) ja levitetään jäähtyneen pohjan päälle paksuksi kerrokseksi. Rullataan torttu leivinpaperia apuna käyttäen mahdollisimman tiiviiksi ja leikataan siivuiksi tarjolle (mielellään vasta makujen tasaannuttua hetken). Nam!

4 kommenttia:

  1. Heippa!
    Löysin blogiisi äskettäin ihan sattumalta, kun olin googlannut jotain karppaukseen liittyvää.
    Itse olen karppaillut nyt reilun vuoden, ja etenkin uusia karppiherkkuja olisi kiva päästä kokeilemaan. :)
    Tuo unelmatorttu näyttää tosi herkulliselta!
    Mistä tuollaista tomuSukrinia löytyy?

    VastaaPoista
  2. Heis! Juu, tuota kannattaa kokeilla ja etenkin tehdä täytettä ihan reilun puoleisesti :) Itse olen todennut, että leivonnaisista tulee tosi hyviä, kun käyttää jauhona pelkkää mantelijauhetta, koska se ei maistu vehnää erikoisemmalle.

    TomuSukrinia (vai SukrinTomua?) löytyy täältä: http://sokeriton.fi/ ja se on tosiaan normaalia sokeria muistuttavan Sukrinin (näkyy esim. tuossa tortun pinnalla kiteinä) tomumainen muoto. Tomumainen Sukrin on kätsyä kyllä, kun siitä saa tehtyä myös porkkanakakun ja mokkapalojen kuorrutteen sekä sokerivesikuorrutteen, loistava tuote karppaajalle :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää todella ihanalta mutta mietin, että kai tuon Sukrinin voisi korvata perinteisellä makeutusjauheella esim. canderelilla? Vai voisiko?

    VastaaPoista
  4. Juu, voi laittaa muutakin kuumennuksen kestävää makeutusainetta. Itse tykkään tuosta Sukrinista siksi, että sen rakenne on aivan kuin kidesokerilla eli näyttää tuossa tortun päälläkin (ylin kuva) ihan autenttiselta. Lisäksi maku on luonnollisen sokerimainen, eikä tuo ole luullakseni sellaista "myrkkyä" kuin moni teollinen makeutusjauhe :)

    Ja tosiaan täytteestä saa kivan jähmeää tuolla Sukrinin tomuversiolla, mutta helposti saman toteuttanee ilmankin, kun vain tarkkailee, ettei tule liian löysää.

    Siinä siis perustelut omille valinnoilleni, mutta kyllä tuon pitäisi onnistua ihan mainiosti muillakin makeutusjauheilla! :)

    VastaaPoista