maanantai 22. helmikuuta 2010

Lukurutiineista

Joku pyysi mua kommenttiboksissa kertomaan tyypillisestä lukupäivästäni viime keväänä, joten ajattelinpa yrittää palata ajassa sinne asti takaisin. Tämä mun tyyli ei ole mikään oppikirjaesimerkki - ei varmasti terveellisin, tasapainoisin tai missään määrin suositeltavin (vrt. ne esimerkit, joissa syödään, nukutaan ja liikutaan säännöllisesti), mutta mulla se toimi varsin tehokkaasti.

Eli mähän olin kansanopiston valmennuskurssilla yhdeksän kuukautta viime vuonna - syyskuulta huhti-toukokuulle (en muista tarkkaa loppumisajankohtaa ja viime viikkoina en opistolla enää juuri käynyt vaan luin kotona). Ensimmäisinä kuukausina tarvoimme läpi pitkän matematiikan perusteet. Tämä osio vähän venähti, mutta ennen joulua pääsimme kuitenkin fysiikkaan ja kemiaankin kiinni. Ainakin ydinfysiikan taisimme käydä kokonaan ennen joulua. Näitä matemaattisia aineita opiskelimme siis 5h päivässä, kolme kertaa viikossa ja Galenoksen anatomiaa/fysiologiaa torstaisin 5h ja perjantaisin 3h.


Kevätpuolella siirryimme todenteolla fy/ken pariin ja porhalsimme kaikki vanhan OPS:n mukaiset kurssit pl. ykköskurssit ja magnetismin läpi 1-3 lukion kirjan kappaleen päivävauhdilla. Illaksi jäi siis aina ~10-20 laskua ja useimmiten jotain rästitehtäviä myös viikonlopuille. Luin ja alleviivailin tietysti myös teoriaosuuksia ja ainakin tärkeimpiä juttuja pänttäsin myös ulkoa.


 Bilsasta oli niin ikään tehtäviä, esseitä ja tietysti sitä lukemista. Kurssin aikana kaikki Gallen jutut tulivat mulle uusina, en ollut siis ko. opusta aiemmin edes lukenut läpi toisin kuin muut kurssilaisemme. Tuntiopetuksen jälkeen "kotiläksynä" luin aina päivän aiheet ensin Eximian io-tiivistelmästä (toistaen lukemani päässä 2x), sitten sama IFA:sta eli "Ihmisen fysiologia ja anatomia"-kirjasta, jossa monet Gallen epäselvät lauseet on selitetty hieman eri sanoin mutta yleensä ymmärrettävämmin. Nämäkin toistin kaksi kertaa aina päässä lukemisen jälkeen (kertaushan on opintojen äiti ;)) ja lopuksi sama vielä Gallesta toistaen 3x päässä. Voi kuulostaa kovin hankalalta ja helpommallakin varmasti pääsee, sitä en kiistä :D Mulle tämä kuitenkin toimi loistavasti näin.

 (IFA vm. 1977)

 Säännöllisin väliajoin meillä oli Galle-bilsasta ja fy/kestä kokeita, joihin tuli sitten luettua ja laskettua koealuetta aika hyvin läpi. Mulla on aika nuoresta pitäen ollut tapana tehdä koealueesta aina omasanaiset muistiinpanot ja se onkin varmaan ollut aina mun tehokkain keino oppia yhtään mitään - niinpä luotin ko. keinoon myös pääsykokeiden kohdalla. Toiset oppii kuuntelemalla, toiset kuvamuistin kautta, mä muistiinpanojen kautta. Käytännössä ko. muistiinpanot käsittivät tiivistelmän Gallesta ja sivujen vasemmassa laidassa oli aina joku otsikko, jonka perusteella mun piti aina osata kertoa kaikki, mitä tiesin siitä asiasta. Näitä muistiinpanoja kirjoittaessani asiat olivat yleensä jo aika tehokkaasti unohtuneet, joten siinä taas kertasin kirjoittamani 2x päässä pikku pätkissä ja koetta edeltävänä  kävin vielä koko muistiinpanot (yl ~15-20s pikkupränttiä) toistaen 3x. Kokeissa pärjäsinkin yleensä ihan kivasti.

(No Gallen tiivistelmä ?) :D

Joulusta lähtien aloin tehdä valmennuskurssien io-materiaalien tehtäviä - en tosin järin kovaan tahtiin aluksi. Huippuvalmennuksen materiaalit hankin vasta myöhemmin keväällä. Muistaakseni huhtikuun alussa aloin sitten panostaa pääsykokeisiin täysipäiväisesti. Tässä vaiheessa joku peruskäsitys ja -ymmärrys Gallen asioista oli saavutettu, mutta suurin osa esim. Gallen alkupään asioista tai esim. tasapaino- ja suolalaskuista oli iloisesti unohtunut.

Ei siis auttanut muu kuin lähteä jälleen kertaamaan. Muistaakseni ehdin kerrata koko opuksen kokonaisuudessaan 2-3 kertaa ennen pääsykoetta - viimeisin kerta viikkoa ennen koetta. Samalla laskin pääasiassa io-materiaalien tehtäviä läpi n. 40 kpl/pvä (20 kemiaa, 20 fysiikkaa valikoiden joka päivälle eri aiheita ja eri vaikeustasoja). Lisäksi kävin läpi yhden vanhan pääsykokeen per päivä.

Mitään tarkkaa aikatauluesimerkkiä en osaa antaa, koska inhoan tarkkoja aikatauluja tai sitä, että päivät ovat ennaltamäärättyjä ja samanlaisia, joten en yksinkertaisesti tee niin. Pääpiirteittäinen lukusuunnitelmani käsitti vain sen, mitä pitäisi minkäkin kuun lopulla olla luettuna tai laskettuna.


Olen tehokkaimmillani yöllä, en aamulla, joten menin nukkumaan viideltä yöllä ja heräsin 12 päivällä. Hoidin aamutoimet, söin ja aloin laskea. Mulla oli vain kiintiönä tuo 40 laskua (aina 10 jälkeen soin palkaksi itselleni tauon yleensä koneella tai jotain välipalaa napostellen) ja jonkin verran lukemista siihen päälle, niin että sain itse valita järjestyksen ja tahdin, jolla ne kunakin päivänä hoidin. "Jännitystä" elämään toivat koiralenkit (ah, se kevään tuoksu ja lumen alta vapautuvat asfaltit), ruuanlaitto, kaupassa käynti ja joskus muistan ajelleeni vain kylää ympäri autolla ihan vain saadakseni muuta ajateltavaa :)


Sosiaalinen elämä oli aika rajattua, mutta onneksi läheiset ymmärsivät ja välillä sain jopa Iipulle leikittäjää ja kebab-toimituksia lukusessioiden keskelle :) Kämppä oli silloin aivan kaameassa kunnossa - priorisoin lukemisen siivoamisen edelle ja voi miten kivaa olikaan siivota, kun pääsykokeet olivat lopulta ohi :D Yhdestä asiasta pidin kuitenkin tiukasti kiinni - viikonloppujen illanvietoista. Ne oli mulle aina henkireikiä koko viikon kestäneen luku-urakan päätteeksi. Eli siis suomeksi sanottuna kävin ihan viihteellä tai yksillä tai vietin leffailtoja kaverien kanssa. Ne ehkä mut pitikin järjissään :)

Mutta eipä näissä asioissa voi oikein yksiselitteisiä neuvoja antaa - kaikkien oppimistavat, hallintakeinot (rutiinit vs. rutiinittomuus), pohjatiedot ja mieltymykset kun poikkeavat niin vahvasti toisistaan. Tärkeintä onkin vain tiedostaa omat ominaisuutensa ja sovittaa sitten lukuaikataulu sen mukaan.

Suosittelen kuitenkin lämpimästi tekemään lukutilanteesta itselleen mahdollisimman miellyttävän. Hampaat irvessä ei synny kaunista jälkeä tai ainakin pieni mukavuudentavoittelu ja kivojen juttujen salliminen itselle tekee puuhasta... no, paljon mukavampaa ;)

16 kommenttia:

  1. Kiitos vielä paljon noista matskuista:) Kävin ne jo yleispiirteittään läpi, mitä aion hyödyntää. Ja ei ne kyllä ollu yhtään liikaa sotkuisia merkinnöistä :)

    Joo kyllä noi eläimet saa mukavasti ajatukset välillä muualle, kun lukeminen tökkii. Ja kämppä on varmasti kevään lopussa ihanassa kunnossa, kun toinen osapuolikaan ei ole mikään järjestyksen ihannoija:D

    -H

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs sulla meni se verenkierto ja hengitys -tentti (joko olet saanut tuloksen)?:)

    VastaaPoista
  3. H: Hei, kiva kuulla :) Kannattaa joo pläräillä niitä, kun ainakin joissain niissä Eximian matskuissa oli aika yllättävissäkin paikoissa tehtäviä (esim. eka soveltavia tehtäviä, sitten niihin ratkaisut ja yllättävästi vielä muutama sivu jotain fysiikan tehtäviä lopussa). Jos ei oo skarppina, voi jäädä jotain tahattomasti tekemättä :) Lukuintoa!

    Ihan vahvasti oli mennyt :) Olin iloisesti yllättynyt, kun noin yleensä ottaen ei ollut meidän ryhmällä mennyt niin putkeen eli ilmeisen tiukka arvostelu/vaikea tentti oli kuitenkin...

    VastaaPoista
  4. Kyselin tätä jo aikasemmassa postauksessa, mutta kommentti oli mystisesti kadonnut (vai olitko poistanut?), joten koitan nyt uudelleen :D Eli mua kiinnostais tietää kuinka paljon sait lähtöpisteitä yo-kokeista? Itse saan 38 pistettä ja mietin että riittääkö ne yhteispistekiintiöön... Tietysti rajat vaihtelee, mutta tieto antais ees jotain suuntaa. Kiitos ihanasta ja motivoivasta blogista!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, että tartuit postausideaani! :) Muiden(etenkin jo sisäänpäässeiden) lukutekniikoita on hyvä hieman kysellä, niin voi sitten verrata vähän omaan tyyliin. Joskus sitä ihan sokeutuu omille pinttyneille rutiineille, joten nämä vähän antavat uutta näkökulmaa :)

    Ja aika hauska, kun sinä luit yöt ja minulta taas tuollainen ei koskaan onnistuisi :D Herään aina 9 aamulla lukemaan, ja pää painuu tyynyyn jo 11 aikaan :P

    Miten muuden valmistauduit ainesto-osuuteen? Varmaan kurssilla teitte aineisto-tehtäviä? Ja miten sinä neuvoisit suhtautumaan kokeessa tuollaiseen laajaan aineistoon? Teitkö itse aineisto-tehtävän missä vaiheessa ja saako paremmat pisteet referoimalla suoraan aineistosta vai muokkaamalla aineiston tietoja omin sanoin? Ilmeisesti Galenoksen tietoja pitää myös heittää mukaan? Tuo aineisto ehkä tällä hetkellä hermostuttaa eniten, tosin eivät ne aineistotehtävät vissiin ole kovin vaikeita tähän saakka ollut?

    Jk

    VastaaPoista
  6. Anonyymi: itse muistelisin saaneeni 42 lähtöpistettä, mutta ainakin toissavuonna joku pääsi yhteispistekiintiössä niinikään 36 pisteellään. Ihan hyvin voit siis noista hyötyä, tosin sehän riippuu pitkälti siitä, miten itse koe menee :)

    Jk: Koitin taas vastailla ihan omassa postauksessaan tuohon aineistokysymykseen. Se piti vielä sanoa, että toki arvostelijat arvostavat, jos asian osaa kirjoittaa selkeästi omin sanoin (tieteellinen teksti on monesti turhan monimutkaista) ja vaikeudesta - viime kevään aineisto ei ollut vaikea, mutta toissavuoden maksa-aineisto oli ainakin laajuudellaan kuulemma aiheuttanut monelle harmaita hiuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mistä nuo 42 lähtöpistettä koostui? Mitä YO aineita kirjoitit ja mistä sait pisteitä? Odotan innolla vastaustasi :)

      Poista
    2. Muistaakseni sain pisteitä pitkästä kielestä, lyhyestä matikasta, ainereaalista ja äidinkielestä. Käytäntö on sittemmin muuttunut niin monta kertaa, etten tiedä saisiko samoista enää pisteitä ollenkaan :P Kannattaa tsekata tuoreimmat periaatteet tiedekunnan sivuilta.

      Poista
    3. Kiitos vastauksesta. Käytäntö on sama edelleen, tosin nykyään pistemaksimi on 36 :)

      Poista
  7. Hei!

    Onko mitään mahdollisuuksia esim. 8 pisteen lähtöpisteillä päästä yleensäkään sisään? Jos pääsykokeesta vetää kuitenkin hyvät pisteet? Miten se menettely 2-sisäänvalinnassa menee?

    VastaaPoista
  8. On ihan hyvin mahdollista, silloin vain täytyy vetää pääsykokeissa tarpeeksi hyvin ja varautua henkisesti muutamaan yritykseen kahmiakseen riittävästi pisteitä :) Suurin osa elukkaan päässeistä kuitenkin lienee juuri sellaisia, jotka eivät yo-todistuksestaan hyödy, joten huoli pois! Mäkin olisin pelkällä kokeellakin päässyt sisään...

    VastaaPoista
  9. Thanks a lot! Sattui menemään lukio aika lailla lukematta läpi yhdistelmätutkinnon kera, kun elämäntilanteet muuttuivat (muutto elämänkumppanin kanssa yhteen yms). Vaikka rahkeita olisi ollut hyviin tuloksiin, esimerkiksi fysiikka on mielenkiintoista ja melko iisiä itselleni. Mutta haave on lapsesta saakka ollut sama: eläinlääkäriksi. TETeissä olen ollut tutustumassa eläinlääkärin arkeen, kuten myös vapaa-ajalla eläinlääkärin pyynnöstä eri leikkauksiin apulaiseksi, erittäin mielenkiintoista on ollut ja olisipa mahtava joskus päästä tutkimaan ja vaikuttamaan muun muassa koirien eri sairauksiin ja mahdollisesti olla mukana saamassa positiivisia tuloksia parempaan päin. No jos tästä ensin hakeutuisi kuitenkin valmennuskurssille, joka olisi elämää jo eteenpäin! Tiedätkö, mitä eroa Ilmajoen pitkäkurssilla on Huittisen moiseen? Onko Huittisen kurssilla joululomaa vai onko se kokopäiväistä?

    Kiitos ihanasta blogista, mukavaa luettavaa!

    VastaaPoista
  10. Muistelisin, että Ilmajoella kuuluu opintoihin latinaa, englantia, ensiaputaitoja, valinnaisia ym. pääsykokeen kannalta "turhaa" (ekan vuoden kannalta sen sijaan ihan hyödyllistä), Huittisissa täysin fy/ke ja Galenos-bilsaa. Plus matematiikkaa, mikä taasen on aika turha pääsykokeen kannalta, elleivät sitten nyt sitä huomattavasti lisää uudistuneen Gallen myötä.

    Huittisissa on tämä vuosi mennyt vähän penkin alle ja suuri osa opiskelijoista on lopettanut/käy toista kurssia samaan aikaan. Voisin olettaa, että opettajat menevät vaihtoon ja ehkä vähän muokkaavat kurssia tämän jälkeen - jos nyt enää järjestävätkään. Toivottavasti saisivat hommat kuntoon, koska itse tykkäsin kovasti.

    Tuosta Ilmajoesta en tiedä sen enempää, mutta eiköhän se koulu paikallaan ole, kun sieltä kolme meidänkin vuosikurssille tänä vuonna pääsi :) Opiskelijoitakin tosin on siellä sitten ryhmässä enemmän...

    Mutta kuulostat oikein potentiaaliselta eläinlääkärimatskulta, ei muuta kuin tuumasta toimeen ! :)

    VastaaPoista
  11. Tietääkseni ne ovat valinnaisia nuo latinat yms., joita voi halutessaan valita, täytyypä kysäistä asiasta opistolta. Ja täytyy pistää mietintämyssy päähän kumman tuota valitsisi... :)

    VastaaPoista
  12. Niin miten onkaan joululoman laita? Onko Huittisissa sellaista? Kun ilmoittavat vain syys- ja hiihtolomasta? Kiitos vastauksista!

    VastaaPoista
  13. Ai niin, se unohtui :) Eli on ihan kunnon joululoma kyllä.

    VastaaPoista