Synttäriseikkailu

Toukokuinen syntymäpäiväviikonloppuni valkeni juuri niin ihanan kirkkaana kuin mihin olemme nyt saaneet tänä alkukesänä tottua. Vietimme sen reissussa, kuinkas muutenkaan. Alkoihan minulla samalla myös kahden viikon loma.

Ensimmäinen kohteemme oli Lappohjanranta Hangon liepeillä. Alue kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle.

Aamulenkillä lähdimme tutkiskelemaan rantaa, jolle laskeutuivat viehättävät puuportaat. Eroosion vuoksi rannalle ei tule laskeutua mielivaltaista reittiä.

Ja millainen ranta sieltä avautuikaan! Maisemat muistuttivat etelän rantoja - ehkä Kroatiaa. Uskomatonta, että Suomesta löytyy tällaisia paikkoja. 
 

 Eroosion vaikutukset eivät tuolla todellakaan jääneet epäselviksi.
 

Toivottavasti paikka kuitenkin säilyy yhtä viehättävänä jälkipolvillekin.

Ulkoilutimme Lappohjan rannassa myös kissojamme, mutta kuvan herran ulkona viihtyminen on aina hyvin rajallista. Muutama minuutti ja sitten on kiva päästä takaisin sisään kellimään milloin missäkin aurinkoläiskässä.

Lappohjasta suuntasimme Kasnäsin caravan-alueelle, joka osoittautui erittäin siistiksi ja uusin huoltorakennuksin varustelluksi paikaksi. Talvikaudella majoituksen hintaan kuuluu kylpylässä kylpeminen, joten suuntasimme ensitöiksemme sinne. Kylpylä on pieni, mutta varsin mukava ja poreallaskin löytyi - toisin kuin edellisestä kylpylästä.



Myöhemmin vanhempani saapuivat myös samaan paikkaan ja illalla kävimme paikan ravintolassa syömässä vanhenemiseni kunniaksi.

Etenkin tämä paikan nimikkopitsa oli kuulemma hyvää!

Seuraavana päivänä lähdimme käymään vanhempieni kanssa saaristolautalla Rosalan saarella. 

Kyseessä taisi olla O:n ensimmäinen saaristolauttamatka. Rosala itsessään ei tarjonnut suuria elämyksiä - vanhempani hakivat muutaman geokätkön ja kahvillakin poikettiin.

Koska Rosalasta ei löytynyt kunnon lenkkimaastoja, kävelimme koirien kanssa Kasnäsin rannalla.

Sen jälkeen oli aika suunnata auton nokka kohti kotia. 

Kokkilan lossiranta on noussut esiin joissakin karavaanarien keskusteluissa, joten poikkesimme sinne vielä grillailemaan.

Aivan ihana tapa aloittaa loma ja täyttää pyöreitä, en olisi voinut enempää toivoa! Kiitokset asianomaisille.

Vaunuiltu vappu

Vappuna se ympyrä sitten sulkeutui eli vuosi karavaanarielämää täyttyi. Eipä tuo toki kovin paljon vielä muussa näkynyt kuin että ei tarvinnut miettiä, mihin ilmapallot ripustaa, kun tiesi jo.

Siinä missä viime vuonna tuli vappuna lunta niskaan, saimme tänä vuonna aloittaa vapunaaton juhlinnan aurinkoisella brunssilla. Retkituolit, -pöytä ja telttamatto pääsivät jälleen käyttöön.

 Heliumpallo pitää aina olla! Tänä vuonna se mätsättiin serpentiinin väreihin.

Kun purin tiskejä pöydästä, tuuli päätti lennättää Naksullekin vähä vappufiilistä. 

Iltapäivällä katoin meille munkit ja simat. Loistavaa karppisimaa olemme nyt osanneet tehdä muutaman vuoden ajan - kiitos ahkeran testailun. Tänä vuonna taisin kuitenkin päästä myös aika hyvästä munkkireseptistä jyvälle, sillä ensimmäistä kertaa näistä tuli ihan rinkilöitä. 

Iltalenkki heitettiin kauniissa järvimaisemissa.

Vesi oli kristallinkirkasta. Samalla pohdiskelimme, olisiko tästä paikasta meille kausipaikaksi. Illan huipensi uikkarisauna, joka karavaanaripiireissä tuntuu olevan melkoinen harvinaisuus, harmillisesti. Meistä olisi ainakin mukavaa käydä yhtä aikaa saunassa ja melkeinpä sitten varaammekin mieluummin oman saunavuoron, kuin hyödynnämme yleisiä miesten ja naisten vuoroja.Onneksi se useimmiten onnistuu. On se lauantaisauna vain sellainen viikonlopun huipennus yleensä.

 Seuraavaksi odotellaankin jo juhannusta, josta taitaakin tulla aivan erilainen kuin aiemmista...

When in Milan, 01-02/2018

Jotta ei lipsahdettaisi täysin vaunuilu-blogiksi, niin sipaistaanpa tähän väliin hiukan jatkokouluttautumispostausta. Luvassa taas pari kuvaa kuolleista elämistä, eli mahdollisten herkkien lukijoiden kannattaa skipata tämä!

En muista, tulinko jo aiemmin maininneeksi, että tänä vuonna osallistun näillä näkymin yhteensä neljään jatkokoulutukseen ulkomailla - kolmeen eksoaiheiseen ja yhteen kissa-aiheiseen. Kaksi takana, kaksi vielä edessä. Lisäksi kotimaisia koulutuksia on ehtinyt olla tänä vuonna jo kaksi ja kaiketi ainakin yksi vielä pitäisi keksiä, kun työnantajakin tarjoaisi vuosittain yhden kotimaisen kurssin.

Täytyy sanoa, että aika äärirajoilla tässä kouluttautumisessa kyllä tänä vuonna mennään - ennen kaikkea taloudellisesti. Jaksan kuitenkin vielä uskoa siihen, että kurssit maksavat itsensä takaisin - tavalla tai toisella.

Joka tapauksessa vuoden ensimmäinen ulkomainen jatkokoulutus sijoittui tammi-helmikuun vaihteeseen ja Italiaan. Tälle matkalle O ei lähtenyt mukaani - olimmehan olleet samassa paikassa juuri ennen joulua. Vaihdoin kokeeksi kadun toisella puolella sijainneeseen hotelliin ja tykkäsin tästä kyllä enemmän kuin edellisreissun majoituksesta.

Etenkin tuo kylpyamme oli ihana pitkien kurssipäivien jälkeiseen rentoutumiseen! Muutenkin oli kiva, kun tunsi jo paikat. Asemalta hotellille löytäminen oli helppoa ja läheisestä 24/7 kaupasta oli helppo hakea evästä.

Kurssin aiheena olivat tällä kertaa fretit ja jyrsijät. Etenkin frettiluennot olivat huiput - ennen kaikkea frettitutkijoina ja -lääkäreinä toimivien luennoitsijoidensa puolesta. Heillä tuntui olevan tavoitteena kertoa meille kaikki, mitä tietävät freteistä, joten luennot ja päivät tuppasivat venymään, mutta parempi niin. Jyrsijäluennoista vastasi patologiaa, mutta myös praktiikkaa tekevä diplomaatti, jonka jyrsijäkokemus pohjasi ennen kaikkea laboratoriojyrsijöistä ja ruumiinavauksista kerrytettyyn kokemuksiin. Ei siis ehkä ihan niin käytännönläheinen lähestymistapa kuin frettiluennoilla, mutta varsin mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen kuitenkin.

Käytännön harjoituksissa treenailtiin jälleen kirurgiaa ja pieniä toimenpiteitä.

Järjestettynä iltaohjelmana meillä oli  tällä kertaa taidemuseovisiitti sekä viinin ja pienten iltapalojen maistelu.

 Bongaa hevonen!

Kävimme myös muiden kurssilaisten kanssa ihan omatoimisesti syömässä ainakin yhtenä iltana. Tutustuin myös läheiseen ostoskeskukseen ja jotai pientä kivaa tuli joulun alennusmyynneistä myös shoppailtua.

Tästä reissusta jäi kaiken kaikkiaan hyvä mieli. Oli kiva huomata, että pärjää yksinkin ulkomailla - edellisestä kerrasta olikin jo kymmenisen vuotta. Vaikka tokihan myös kurssikavereista oli seuraa, niin että ei tuolla ihan yksin tarvinnut olla ja suomeakin pääsi puhumaan. Lisäksi jo tutuiksi käyneissä paikoissa oli helppoa olla ja rentoutua, ja mikä ihaninta - aurinkokin välillä näyttäytyi.

Milan - we'll meet again, soon.