Viikonlopun saavutuksia

Suuria sellaisia! Haha. Ja ällöjä kelmeitä keinovalokuvia. Harmillisesti kuvausolosuhteita ei aina pysty valikoimaan.

Perjantain suurin saavutus näkyy yllä: kolme pussillista suppilovahveroita ja pussillinen orakkaita pakkaseen. Samalla koirat saivat juoksennella vajaan pari tuntia metsässä, eikä pieni sadekaan haitannut - sehän tietää vain lisää sieniä. Käytiin siellä samassa sienipaikassa uudelleen ja saatiin ihan kohtuullinen saalis verrattuna viime kertaan. Orakkaita en ole milloinkaan löytänyt niin paljon kerralla kuin nyt. Osaa emme tosin jaksaneet edes perata, kun keittiön  viemäri meni tukkoon ja piti alkaa sitä setvimään siinä samalla, kun katsottiin Vain elämää.

Toinen saavutus oli ensimmäisen Atlaksen purku. Mun on jo pitkään tehnyt mieleni räjäyttää molemmat puut, sillä ne on jokailtaisilla ralleilla ja valtaisalla käyttöasteella kulutettu lähes puhki. Kirjaimellisesti.

Joda oli asiasta vahvasti eri mieltä. Se ei edes ollut puussa projektiin ryhtyessämme, mutta kipitti pian todistamaan, että vielä tämä kelpaisi.

Kun isäntäväki ei tahtonut uskoa, oli oma tahto ilmaistava hieman selvemmin.

Lopulta oli pienen kissan pakko luovuttaa. Tuosta pesästään se ei kyllä luopunut, vaan jouduin kantamaan sen toiseen Atlaksen pussiin, jotta saimme puun purettua. Muutaman tolpan jätimme vielä raapimispaikaksi ja alapöntön lepäilytasoksi.

Pehmusteet ovat siis tässä kunnossa. Seuraavaksi niistä oltaisiin tultu mätkähtämällä läpi.

Onneksi kissoiltakin löytyy sopeutumiskykyä ja taljakin on aika jees, etenkin toisen kainalossa. Nyt pitäisi nopeasti keksiä jostakin seuraajat näille puille, koska uuteen kotiin ne eivät enää lähde. Toisesta Atlaksesta repsottavat sisalnarutkin. Vähän sääli kyllä toisten puolesta - ovathan nämä puut olleet tyyppien tärkeimmät paikat koko reviirillään, jota kodiksemmekin kutsutaan. Nyt ne joutuvat luopumaan molemmista kerralla. Parvekkeen puu on sentään vielä kuosissaan. Ikävintä on se, että valtaisista etsiskelyistä huolimatta emme ole löytäneet puita, jotka vaikuttaisivat sekä käytön että katseen kestäviltä. DIY-tie saattaa osoittautua ainoaksi mahdollisuudeksi, mutta siihenkään projektiin ei juuri nyt olisi oikein aikaa, ei materiaaleja, työkaluja tai välttämättä edes osaamista. Visio kylläkin.

Yksi aikasyöppö projekti onkin jo käynnissä. Tässä sen satoa lauantailta.

Saas nähdä, tuleeko sitä edes kutsuttua ketään. Tällainen puuhastelu on kuitenkin kivaa taas pitkästä aikaa!

Enkä ole tätäkään vissiin blogin puolella muistanut vielä esitellä. Vaihdettiin pikku-Fluval isompaan tuossa kesällä, jotta saataisiin kalastaja-Utulle jotakin jännempää ohjelmaa telkkariinsa.

Pakkailimme myös muutaman laatikollisen ja kassillisen tavaraa kirppikselle ja saimme jopa vihdoinkin varattua pöydän. Ties montako kuukautta sekin on ollut työn alla.

Sunnuntain ohjelmaan kuului mm. uuden teepannun korkkaus pitkän ja rauhallisen aamiaisen merkeissä sekä metsälenkki Vantaan maisemissa.

Opintojen puolella elintarvikehygieniassa on edetty ruokamyrkytyspatogeeneista elintarvikkeiden hygieeniseen laatuun, joka tentittiin viime torstaina. Eilen alkoi sitten teollinen hygienia ja tällä viikolla on luvassa labratöitä maitoon liittyen. Käytännössä olen jälleen siirtynyt aika pitkälti itseopiskelumoodiin ja käyn yliopistolla vain sen, mitä tarvitsee. Sopii omalle oppimistyylilleni parhaiten.

Viime- ja edellisviikoilla toteutimme ryhmissä tehdyn projektityön, jossa piti suunnitella, tutkia ja raportoida kahden elintarvikkeen (meidän kohdallamme kolmioleipä ja graavilohi) elintarvikehygieeninen laatu, eli että löytyykö tuotteesta aistinvaraisia muutoksia, pH-muutoksia, ruokamyrkytysbakteereja tai pilaajabakteereita. Oikein hyvälaatuisia ovat, vaikka muutoin tämän kurssin jäljiltä uskaltaa tuskin syödä yhtään mitään hyvin mielin. Haha.

Tämän lisäksi on pitänyt tehdä ja palauttaa ruokamyrkytystehtävä, jossa piti aineiston pohjalta laskiskella epidemian inkubaatioaikaa, oireiden jakaantumista ja selvitellä, mikä kerrotuista elintarvikkeista voisi olla epidemian takana. Muutoin tämän syksyn ohjelma on aika säännönmukaisesti koostunut aamupäivien luennoista ja iltapäivien labroista.

Tylsintä on se, ettei oikein ehdi lueskella niitä juttuja, mitkä kiinnostaisivat, kun EH-opiskelun ohessa pitäisi raapustella kasaan myös lisuria. Onneksi se nyt alkaa jo vähän hahmottua ja nyt on jo jopa muutama sivu tekstiä kasassa. Saas nähdä, vielä en ole vakuuttunut sen valmistumisesta kevääseen mennessä...

Syyspäivä Kangasalla

Ikivanhoja kuulumisia on taas päivittelemättä, joten palaan ajassa viikonloppuun kaksi viikkoa sitten, jolloin matkasin pitkästä aikaa Tampereelle tai oikeastaan Kangasalle T:n luokse ypöyksin, ilman yhdenkään yhtä koiraa tai kissaa. Rasti seinään! Oli se sen verran outoa varata junasta paikka, kun oli niin paljon enemmän valinnanvaraa. Hahah. Junamatka sujui mukavasti gastroenterologian parissa. Oli mulla se elintarvikehygieniankin kirja matkassa, mutta siihen sain tartuttua vasta paluumatkalla.

Kävimme illalla pitkällä lenkillä T:n koirien kanssa ja tutustuimme samalla T:n uusiin kotimaisemiin. Kipusimme kuuluisalle harjulle, jonka laella kulki yllä olevassa kuvassa näkyvä valaistu lenkkireitti.

Lenkin jälkeen oli kotoisa olo, kun molemmat koirat linnoittautuivat kylkiini kiinni T:n valmistellessa ruokaa. Tyyppi oli käynyt meksikolaisella ruuanlaittokurssilla ja kokkaili nyt sen mukaiset ateriat, eli itse tehtyä salsaa, guacamolea, papumuhennosta (joka oli ihan taivaallista), kanaa sekä salaattia, lisukkeena ranskankermaa.

Valvottiin myöhään ja parannettiin maailmaa. Mikäs sen kotoisampaa. 

Sunnuntaina poikettiin Ideaparkissa ja ostin pari pientä sisustusjuttua tulevaa uutta kotia varten. Sitten olikin aika hyvästellä T ja suunnata kohti Tikkurilaa, jossa O olikin jo vastassa.

Samalla viikolla oli pakko itsekin testailla meksikolaista lähestymistapaa ruuanlaittoon - tosin salsan ja guacamolen suhteen oikaisin. Näyttää muuten kohtuullisen etovalta tuo teollinen guacamole! Kunnon halloween-kamaa.

Loppuviikosta teimme jälleen uuden retken potentiaalisiin sienimaastoihin ja kas, vihdoinkin! Koko pk-seutuaikani ensimmäiset suppilovahverot! Ja metsään jäi kasvamaan vielä paljon pieniä alkuja. Ei se paikka mikään huikea ollut, mutta ehdottomasti sellainen, joka pitää käydä tarkistamassa toistamiseenkin.

Saman viikon lauantaina oli Hämeenlinnassa erään firman organisoima vapaaehtoinen koulutuspäivä, jonka aiheena olivat koirien infektiotaudit. Puitteet olivat todella hienot ja luennoista etenkin koirien pneumoniaa eli keuhkotulehdusta käsitellyt pläjäys oli kaikessa käytännönläheisyydessään oikein hyödyllinen.

Koulutuksen jälkeen päivänsä sukuloiden viettänyt O nappasi minut kyytiin ja käytiin vielä lenkittämässä koirat Hämeenlinnan maisemissa. Meidän oli tarkoitus tutustua kaupunkiin hieman tarkemminkin, sillä Hämeenlinna on aina ollut yksi niistä kaupungeista, joihin voisin kuvitella muuttavani. Ilma oli kuitenkin sateinen ja kylmä, kuten kuvista ehkä välittyy, joten tyydyimme hieman lyhyempään lenkkiin. Plan B oli etsiä jokin kiva ravintola, jossa käydä syömässä, sillä sattui olemaan 3-vuotisvuosipäivämme, mutta eipä löytynyt parkkipaikkaa eikä ravintolaakaan ja siinä kohtaa, kun yleensä niin lehmänhermoiselta O:lta oli mennä hermot vieraassa kaupungissa suhaamiseen, totesin, että ehkä nyt on vain parempi myöntää tappio ja lähteä kotiin. Saa sitä ruokaa sieltäkin.

Tavataan Hämeenlinna sitten joskus vähän paremmalla säällä, eikös?

Realiteeteista

Yksi blogini tärkeimmistä tavoitteista on alusta asti ollut välittää tietoa eläinlääketieteellisessä opiskelusta ja  alasta, jolle koulutuksemme meidät valmistaa. Niinpä koenkin velvollisuudekseni kertoa nyt myös alaamme opiskeluvuosieni aikana kohdanneista muutoksista, jotka eivät varsinaisesti mieltä ylennä.

Nimittäin silloin, kun päätin hakeutua eläinlääkikseen, eläinlääkäreistä oli pulaa ja työtilanne oli mitä mainioin. Näin meille ainakin kerrottiin ja mitä tuossa olen kurssikaverieni kanssa jutellut, niin useammilla se vaikutti selkeästi alanvalintaan. Eläinlääkäripulan vuoksi opiskelijoiden sisäänottomääriä nostettiin muistaakseni 55:stä nykyiseen noin 70:een vuotta ennen kuin itse kumarruin pääsykoepaperin ääreen. Silloin sisäänottomäärän nostaminen lottovoitolta - lisäsihän se selvästi omia sisäänpääsymahdollisuuksiani. Näin jälkeenpäin ajateltuna lottovoitto olisi ollut, kun sitä päätöstä ei olisi tehty.

Eläinlääkäreitä eläköityy tällä hetkellä noin parisenkymmentä vuodessa. Uusia eläinlääkäreitä valmistuu Helsingistä se noin 70 vuodessa ja lisäksi suurin osa Virossa opiskelleista suomalaisista, eli arviolta toistakymmentä eläinlääkärinalkua palaa Suomeen töihin. Uusia työpaikkoja ei synny samalla tahdilla, joten huonommankin matikkapään omaavalle valkenee nopeasti, että kaikki ei tässä yhtälössä nyt toimi. Etenkään, kun EU:n rajojen ollessa auki maahamme virtaa jatkuvasti työtä etsiviä eläinlääkäreitä muualta Euroopasta, etenkin itäblokin maista. Ja mikä kätevintä, heille kelpaavat  matalammatkin palkat, joten töitä varmasti järjestyy. Eläinlääkärien työtilannehan on todella surkea suurimmassa osassa Eurooppaa ja vastavalmistuneiden on todella vaikea saada oman alan töitä. Suomessa on tähän asti vältytty vastaavalta, mutta mikä takaa, ettei samaan tilanteeseen päädytä meilläkin? Ei mikään.

Aikaisemmin esimerkiksi tiettyihin, syrjäisempiin maamme kolkkiin on ollut todella vaikeaa, jopa mahdotonta, saada eläinlääkärin sijaista. Nyt hakijoita on yhtäkkiä saattanut olla lukuisia. Tämä kuvastaa tilanteen nopeaa muuttumista ja kehityssuunnasta tuntuu olevan koko eläinlääkärikunta huolissaan. Ilmiselvä ratkaisu tilanteen parantamiseksi tuntuisi olevan tiedekunnan sisäänottomäärien laskeminen entiselle tasolleen tai jopa sen alle, mutta ilmeisesti tähän ei olla ryhtymässä, koska eläinlääkäreitä ei vielä näy työttömyystilastoissa. Lisäksi voidaan miettiä, onko reilua, että juuri meidän oma, kansainvälisestikin arvioituna laadukasta eläinlääketieteen opetusta antava yliopistomme joutuisi supistamaan opiskelijamääriään vain siksi, että emme voi vaikuttaa rajojen yli saapuvaan työvoimaan.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa opiskelijan kannalta? Kovempaa kilpailua, hankalampaa kesä- ja muiden töiden saantia sekä alhaisempia palkkoja. Mitään kovin korkeitahan ne eivät tällä hetkelläkään ole - ainakaan pieneläinpuolella. Tähän asti töiden saanti on kuitenkin ollut vielä ihan kohtalaisen helppoa, eikä hakijoiden opiskelupaikalla, arvosanoilla tai useimmiten edes työkokemuksella ole ollut suurta merkitystä töidensaannin kannalta. Tulevaisuudessa niillä alkaa varmasti olla väliä. Saankin olla kiitollinen siitä, että valmistun nyt, kun työkokemusta on ollut vielä helppo kartuttaa, mutta se ei poista mielessäni vellovaa huolta opintonsa nyt tai lähivuosina aloittavien puolesta. Millainen lieneekään tilanne heidän valmistuessaan?

Niinpä, jos siellä ruudun ääressä joku pohtii uravalintojaan, niin valitettavasti joudun varoittamaan, että alan työmahdollisuudet eivät enää tällä hetkellä näytä niin valoisilta kuin aiempien vuosien kirjoituksistani on saattanut ymmärtää. Kannattaa siis harkita valintojaan tarkkaan.

Life lately

Musta tuntuu, että olen tänä vuonna kuvannut enemmän pihlajanmarjaterttuja ja metsäsieniä kuin koskaan. Ehkä se kertoo tästä suhteellisen hyvästä ja rennosta mielentilasta, joka tänä syksynä on ollut valloillaan. Ei stressaa työt, ei koulu. Ehtii kyykistellä kameran kanssa milloin missäkin puskassa. Harmillisesti koneella vaan tuntuu olevan tuhat muutakin tärkeämpää askaretta kesken, niin että blogiin eivät nämä huikeat taiteelliset pläjäykseni ajallaan päädy. Olisi ruokamyrkytystehtävää, ryhmätyötä ja joku lisurikin vissiin keskeneräisenä. O tuli yhtenä iltana kurkkimaan olkani ylitse, kun katselin videota kolmioleipien tuotantoprosessista ja tokaisi, että taitaa tuo teidän koulu olla tänä vuonna aika hassua. 

Pakko kuitenkin myöntää, että välillä on tullut lueskeltua hartaammin esimerkiksi kissojen pissavaivajuttuja kuin kananmunien pilaantumista. No can do.

Nämä kuvat ovat yhdeltä kohtalaisen urbaanilta metsälenkiltä viime viikonlopulta. Lenkiltä kotiuduttamme söimme eksoottista iltapalaa ja makoilimme sohvalla. Ledi oli kiivennyt vatsani päälle torkkumaan. Sohvalta noustuani huomasin, että vatsani iholle oli alkanut nousta pieniä kutisevia ihottumanäppyjä ja aloin pohdiskella, mille tällä kertaa mahdoin olla allerginen.

Yön aikana näpyt olivat lisääntyneet ja aamulla tunsin hienoista kutinaa käsivarrellani. Pikainen vilkaisu paljasti pienen hyönteisen kipittävän ihollani. Nopea liiskausyritys ei tuottanut tulosta, joten jouduin vilkaisemaan ötökkää tarkemmin ja samassa mieliin palasivat kirkkaina Intian muistot ja palaset loksahtivat kohdilleen. Kirppu!

Otushan piti sitten kiikuttaa labraan ja mikroskoopin alle, jotta voitaisiin päätellä, minkä eläinlajin kirppu oli kyseessä ja millaisiin hoitotoimenpiteisiin olisi syytä ryhtyä. Mitä ilmeisimmin kyseessä oli oravankirppu, joka oli luultavasti hypännyt matkaan metsälenkiltämme ja koska kaikki eläimemme ovat täysin oireettomia, ei hoitotoimepiteisiin nyt lähdetty. Oma iho-oireilunikin helpotti nopeasti kun ällötys saatiin pyydystettyä purkkiin. Yök ötökälle, mutta ammatillisessa mielessä näiden parasitologisten löydösten tekeminen on aina varsin palkitsevaa!

Ja kuvailinpa vaihteeksi myös sisällä - muun muassa uusia syyskenkiäni, joihin rakastuin Barcelonassa.

Ne näyttävät kangaskengiltä, mutta kangas on peitetty tuollaisella ohuella läpinäkyvällä suojamuovikerroksella, joka tekee kengistä lähes saappaiden veroiset menokkaat syksyn vesikeleihin. Näitä oli saatavilla myös värikkäämpinä vaihtoehtoina, mutta itse tykästyin tähän yksinkertaisempaan malliin. Harmillisesti sitä oli kenkäkaupassa jäljellä enää koossa 36, mutta kotiin päästyäni googlailin itseni espanjalaiseen nettikenkäkauppaan, josta noita sai vielä omassa koossani ja vastoin pessimistisiä odotuksiani paketti saapui kuin saapuikin noin 10 päivän kuluttua kotiovelle!

Tällä viikolla olemme saaneet karvakorvien kanssa nukkua useampana aamuna pitkään. Sen kunniaksi pari käynnistymisvaikeuskuvaa.

Eilen haimme myös ex tempore -hankintana uuden sohvapöydän jo kertaalleen liimatun ja uudelleen romahtaneen vanhan pöytämme tilalle. Tämä uusi rakkauteni löytyi Tori.fistä. Pöydän alle mahtuu kissa varsin passelisti!

Uusiksi koristeikseen pöytä sai kotipuolesta löytämäni pöllöhahmon ja pari kynttilää.

Seinähyllyllä ja ruokapöydällä majailee myös yhdet yksilöt. Jotenkin sympaattisia otuksia - ja jotenkin syksyyn assosioituvia. Miten en ole keksinyt näitä aikaisemmin?

Nimijuhlat

Pieni veljentyttöni sai nimen viime viikonloppuna, joten edessä oli jälleen kotipuoleen matkustaminen. Juhlat järjestettiin meillä synnyinkodissamme, joten pyrimme auttamaan valmisteluilta - sen mitä nyt tenttiin valmistautumiselta ja muilta kiireiltämme kerkesimme. Itse juhla oli varsin lämminhenkinen ja lapsia vilisi talossa enemmän kuin pariinkymmeneen vuoteen. Taikkis ja Ledikin osasivat käyttäytyä hienosti (Iippua en historiansa vuoksi uskalla tai edes päästää yhteen vieraiden lasten kanssa), mutta kissat näkivät parhaakseen pysytellä poissa jaloista.

Päivänsankari.

Pinkkiä, pinkkiä...

Pappi oli rempseä ja uhkaili tullessaan laittaa vanhemmat koville, kun nimestä ei ollut vielä tullut mitään tietoa. Kauniin nimen olivat kuitenkin valinneet - ja ristiäisaamuna paperille rustanneet.

Tyypilliseen tapaamme oma laittautuminen jäi muiden valmistelujen varjossa taas viime tinkaan, niin että vedin mekkoa päälle, kun ensimmäiset vieraat olivat jo eteisessä. Hiuksille en ehtinyt edes ajatella tekeväni mitään...

Pikku tyttö sopi O:n syliin melkoisen luontevasti - ainakin äitini mielestä. Vaan eiköhän meille nämä viisi rakasta karvaista lasta riitä.

Mekko on Espanjan löytö ja varmaan ensimmäinen maksimekkoni. Tykästyin sen kuosiin ensinäkemältä, mutta hintaan en. Ei se toki kallis ollut, mutta tuossa vaiheessa reissua elättelin vielä toivoa ihan megaedullisista kaupoista. Mekko jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni, joten pari päivää myöhemmin oli pakko käydä sovittamassa ja sitä myöten poistamassa se, kun se yksin siellä rekissään minua huuteli. Ja täytyy sanoa, että viihdyin koltussa aivan erityisen hyvin.

Kotimatka taittui kauniissa syyssäässä. Kiitos vielä asianomaisille lämminhenkisistä juhlista!