Nimijuhlat

Pieni veljentyttöni sai nimen viime viikonloppuna, joten edessä oli jälleen kotipuoleen matkustaminen. Juhlat järjestettiin meillä synnyinkodissamme, joten pyrimme auttamaan valmisteluilta - sen mitä nyt tenttiin valmistautumiselta ja muilta kiireiltämme kerkesimme. Itse juhla oli varsin lämminhenkinen ja lapsia vilisi talossa enemmän kuin pariinkymmeneen vuoteen. Taikkis ja Ledikin osasivat käyttäytyä hienosti (Iippua en historiansa vuoksi uskalla tai edes päästää yhteen vieraiden lasten kanssa), mutta kissat näkivät parhaakseen pysytellä poissa jaloista.

Päivänsankari.

Pinkkiä, pinkkiä...

Pappi oli rempseä ja uhkaili tullessaan laittaa vanhemmat koville, kun nimestä ei ollut vielä tullut mitään tietoa. Kauniin nimen olivat kuitenkin valinneet - ja ristiäisaamuna paperille rustanneet.

Tyypilliseen tapaamme oma laittautuminen jäi muiden valmistelujen varjossa taas viime tinkaan, niin että vedin mekkoa päälle, kun ensimmäiset vieraat olivat jo eteisessä. Hiuksille en ehtinyt edes ajatella tekeväni mitään...

Pikku tyttö sopi O:n syliin melkoisen luontevasti - ainakin äitini mielestä. Vaan eiköhän meille nämä viisi rakasta karvaista lasta riitä.

Mekko on Espanjan löytö ja varmaan ensimmäinen maksimekkoni. Tykästyin sen kuosiin ensinäkemältä, mutta hintaan en. Ei se toki kallis ollut, mutta tuossa vaiheessa reissua elättelin vielä toivoa ihan megaedullisista kaupoista. Mekko jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni, joten pari päivää myöhemmin oli pakko käydä sovittamassa ja sitä myöten poistamassa se, kun se yksin siellä rekissään minua huuteli. Ja täytyy sanoa, että viihdyin koltussa aivan erityisen hyvin.

Kotimatka taittui kauniissa syyssäässä. Kiitos vielä asianomaisille lämminhenkisistä juhlista!