Joulu sujui tänäkin vuonna rauhallisissa merkeissä kotipuolessa.
Tämänvuotinen geokätkökuusi oli yllättävän tiheä ja leveä, jopa kaunis! Koristeet päätettiinkin jättää tällä kertaa minimiin ja hopeaköynnökset saivat roikkua kerrankin painovoiman määräämässä suunnassa.
Aattopäivä toi mukanaan kunnon lumimyräkän, joka sitoi miesväkeä lumitöihin ja kissoja ikkunoiden ääreen.
Eläimet saivat joululahjansa heti aamusta: koirille supersöpö peuranlapsi ja kissoille maaorava sekä joulupalloja höyhenillä höystettynä. Lelut saivat osakseen niin kovaa höykytystä, että olivat kaikki hukassa alta aikayksikön.
Puolen päivän maissa syöty joulupuuro olisi maittanut Ledillekin.
Koirille olimme kuitenkin edellisyönä valmistaneet oman joululaatikon jauhelihasta, kananmunista ja Maukas-sarjan kasvismarjasoseesta Mustin ja Mirrin mainoslehtisen reseptin mukaisesti. Uppoili tummasta väristään huolimatta loistavasti kaikille!
Ja pitihän se kokeilla, että vieläkö mahdutaan kaikki samalle sohvalle. Ainoa vähänkään onnistunut kuva oli tämä, jossa näyttää siltä kuin O pitäisi Jodaa pakko-otteessa, vaikka todellisuudessa vain rapsuttaa leukaperistä... hehe.
Lenkki lumiseksi muuttuneissa maisemissa.
Jouluateria. Kinkkua, kalkkunaa, graavilohta, savulohta, savusiikaa, lohirullia, mätihyydykettä, silliä, lohisalaattia, silliä, sienisalaattia, maustekurkkuja, lihapullia, suppilovahverokastiketta, kantarellikastiketta, lanttu-, porkkana-, juuressose-, punajuuri- ja maksalaatikkoa. Kummipojalle makaronia.
Kummipoikani odotti kovasti joulupukkia, jollaista ei kuitenkaan kukaan ollut muistanut pyytää paikalle. Niinpä O suostui kohtaaisen vähällä suostuttelulla tuuraamaan pukkia lasten iloksi
ja selviytyikin tehtävästään hämmentävän hyvin. Vaatetus nyt oli olosuhteista johtuen mitä oli, mutta ilmeet lasten kasvoilla olivat kuitenkin näkemisen arvoiset.
Lauloimme pukille parit joululaulut ja pukki jakoi lapsille osan lahjoista. Veljeni perheen siirryttyä kotiinsa joulun viettoa jatkamaan kaivelimme vielä automme esiin kinoksen alta ja lähdimme käymään hautausmailla.
Tunnelma hautausmailla oli tuohon aikaan kaunis ja hiljainen.
Hautausmaareissun jälkeen avasimme lahjat, mutta niistä ehkä vielä omassa postauksessaan. Mukavia välipäiviä kaikille!