sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Syysherkkuja


Muutama ruokakuva menneen syksyn ajalta. Reseptit ovat itselläni sen verran hyvässä tallessa, etten koe tarpeelliseksi rustata niitä tähän, mutta jos jotakuta kiinnostaa jokin tietty resepti, niin kysyä saa.

Meidän syksyymme kuuluvat aukottomasti sienet ja alkusyksystä vaikuttikin siltä, että niitä saadaan tänä vuonna runsaasti. Yllä olevassa kuvassa syksyn ensimmäiset suppilovahverot elokuulta. Voita, sipulijauhetta ja suolaa - mitään muuta ne eivät kaipaa. Taivaallisia!


Kerrankin satuin löytämään myös lampaankääpiä aivan tuoreeltaan, madottomina. Ja luulen, että tässä on paras tapa loihtia niistä ruokaa: pyöräytys rikotussa kananmunassa, sitten mantelijauheessa tai korppujauhoissa, sitten pannulla voissa. Molemmille kyljille hiukan suolaa ja pippuria.


Herkkua!


Karppisienirisottoakin olen ehtinyt vääntää jo usempaan otteeseen. Tänä vuonna olen myös uhrannut siihen niin kanttarelleja kuin suppilovahveroitakin. Erittäin hyvää ja helppoa!


Mantelijauheella onnistuu myös kalan leivitys ja turkkilaisesta jugurtista pyöräyttää nopeasti raikkaan kastikkeen kylkeen.


Tässä puolestaan kuha sai hunnukseen kermaista herkkusienikastiketta ja juustoa. Lisukkeena Sienestäjän pannuvihanneksia eli sellaista valmista vihannesosastolla myytävää kasvisseosta. Taivaallinen annos!


Yksi tämän syksyn uusia ja ehdottomasti herkullisimpia reseptikokeiluja olivat juustoiset kukkakaalipihvit. Näistä tuli ihan älyttömän hyviä! Söimme friteerattujen muikkujen lisukkeena, mutta sopisivat moneen muuhunkin. Maku on miedon herkullinen.


Omenapaistos on ns. peruskauraa - ilman sitä kauraa, mutta tänä vuonna uutena juttuna kokeilin karppia vaniljakastiketta, joka onnistui ihan loistavasti. Vähän työläämpi se toki on kuin vaikka loraus vaniljalla maustettua kermaa, mutta vähän fiksumpi tarjottava esim. vieraille.


Joskin pakko kai myöntää, että tänä syksynä olemme sortuneet harvinaisen usein myös noutoruokaan. Tai oikeastaan kotiinkuljetuspalveluun. Uusia ravintoloita kun ilmestyy Pizza Onlineen kuin sieniä sateella. Ja niistä saa jopa ihan fiksuja ruokia.


Kävin myös ystäväni kanssa opiston ruokakurssilla, josta tarttui muutama kiva resepti matkaan.


Tässä poke bowl eli havaijilaishenkinen raakamarinoitua kalaa sisältävä lounaskulho, jollaisia kuulemma bisnesmiehet rapakon takana tällä hetkellä mielellään nautiskelevat. Ihanan raikas ja kevyt ruoka!


Samaa ei sen sijaan voi sanoa kurssin jälkiruuasta eli frozen yoghurtista suolapähkinä-kinuskilla kuorrutettuna. Alkuperäinen resepti oli omaan makuuni aivan liian makea, mutta pienellä kikkailulla tästä sai paitsi juuri sopivan, myös karpin. Erittäin herkullista!

6 kommenttia:

  1. Mitä riisiä sulla on tossa risotossa, kun on kerran karppia? :)

    VastaaPoista
  2. Saako tuon kermaisen sienikastikkeen ohjetta? En oo oikein löytänyt hyvää sienikastikkeen ohjetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paista herkkusieniä ja sipulia voissa, lisää suolaa ja kuivattua basilikaa. Kaada sekaan purkki kuohukermaa ja juustoraastetta sen verran, että kastike hieman sakeutuu. Sitten vain kalan päälle ja uuniin. Päälle vielä ripaus juustoraastetta, että pinta rapsakoituu :)

      Poista
  3. Ootteko tilannu ruokaa Woltista tai Foodorasta? Niillä on ainakin täällä Turussa paljon Pizzaonlinea runsaammat ravintolavalikoimat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ikinä kuullutkaan :o Oli pakko käydä katsomassa ja Foodora ei ainakaan toimita mitään meidän kotiosoitteeseen ja Woltista löytyi vain yksi sushipaikka, joka toimittaisi tänne. Asutaan väärällä puolella Kehää ;)

      Poista