tiistai 27. lokakuuta 2015

Arkiruokainspis


Syksyyn liittyy aina jonkinasteinen arkeenpaluu - olkoon miten pieni muutos hyvänsä. Arkeenpaluu puolestaan tarkoittaa myös arkiruokiin paluuta ja tänä vuonna innostuin aiheesta niin kovasti, että laitoin alulle tuollaisen itse tehdyn reseptivihon, johon olisi tarkoitus leikellä lehdistä aina inspiroivimmat ruokareseptit. Jotakin olen kirjoitellut vihkoon myös itse. 


Yksi syksyn ehdottomista arkiruuista on nakkikeitto - kaikessa karuudessaan. Joku tyylikkäämpi bloggaaja olisi varmaan koristellut annoksen yrteillä, mutta näin sitä meillä vedeltiin eräänä torstai-iltana, joten mitäpä sitä turhia hienostelemaan.

Noin yleensä ottaen meillä syödään (liian) vähän keittoja, mutta siitä asti, kun yläasteen seitsemännellä luokalla teimme nakkikeittoa itse, alusta asti juurekset pilkkoen, olen halunnut tehdä ainakin yhden nakkikeiton syksyisin tuoreen sadon kasviksista.


Tänä vuonna isomman marketin valikoimasta löytyi myös liloja, vihreitä ja oransseja kukkakaaleja. Oranssista sai aika vinkeän värisen kukkakaalimuussin riistakäristyksen kylkeen.



Myös viikonloppuaamiaisiin on silloin tällöin uhrattu astetta enemmän ajatusta.


Kokeilimme taannoin karppikarjalanpiirakoiden ohjetta, johon kuului mm. pellavarouhe ruisjauhojen sijaan sekä shirataki-riisi, mutta näistä ei kyllä tullut mitään erikoisen herkkuja. Sääli, sillä ulkomuoto olisi ollut ihan kelvollinen etenkin ennen uuniin laittamista.


Mantelisämpylät eivät sen sijaan koskaan petä.


Uunimunakas puolestaan syntyi kuin itsestään, omasta päästä soveltaen. Ja oli hyvää etenkin tekeleen ex tempore -luonteeseen nähden.


Minulla asioista innostuminen ja inspiroituminen menee aivan käsi kädessä kulloisenkin rentoutumisasteeni ja levollisuuteni kanssa. Tänä syksynä sitä on nähty enemmän kuin viime syksynä, mikä kaiketi viestii sitä, että elämä alkaa olla kaikin puolin balanssissa. Työ, parisuhde, koti ja lauma tuottavat iloa ja hyvää fiilistä, joka purkautuu sitten näihin erinäisiin enemmän tai vähemmän fiksuihin projekteihini. Tällä hetkellä on käynnissä erilaisten sillilaatujen valmistus ja testailu joulua silmällä pitäen.

Juu, kun ei ole halloweenia, on pitänyt aloittaa tuo j-projekti hiukan ajoissa. Ehkä ensi vuonna täytyy taas ottaa kurpitsajuhla mukaan kuvioihin, että säilyy jonkinlainen roti. Haha.

1 kommentti:

  1. Ai että mitä herkkuruokia! :) Jaksaisipa itsekin panostaa. :D Minulla on Noralle ostettua saksanhirveä pakastimessa, mutta koska tyttö ei voi sitä syödä ajattelin natustaa omaan napaan. Pottumuussi ja riistakäristys nomnom ♥

    VastaaPoista