tiistai 6. lokakuuta 2015

Syysparveke


Muutama kuva syysparvekkeestamme. Taitaa lokakuusta muuten tulla koko vuoden runsaspostauksisin (hieno sana, olen itsekin ylpeä) kuukausi tällä menolla, mutta so be it. Kun kerran postaututtaa, niin postataan.


Koristekaalit ovat mielestäni aina olleet tosi hienoja, en tiedä, miksen ole tullut hankkineeksi niitä aiemmin. Meillä oli tänä vuonna onnistuneimmat kesäkukkaistutukset ever ja petuniat kukkivat kuin viimeistä päivää aina Budapestin matkaamme asti. Silloin ne kuolivat, oli niin kuumaa. Suomessa. Niin.

Mutta tosiaan. Kun petunioiden jäljiltä puutarhalaatikot ammottivat tyhjyyttään, niin pitihän niihin jotakin kehitellä. Varsin lilavoittoisella kokoonpanolla sitten mentiin.


Jossakin vaiheessa kesää Clasulta oli tarttunut matkaan tällainen, jota olin suunnitellut käytettäväksi joulun alla, mutta oli pakko kaivella se esiin jo nyt. Tykkään tuosta nimittäin ihan tosi paljon - on erihieno tunnelmanluoja pimeällä.


Terassille kaivoin vanhat syystekstiilit. Ehkä ensi vuonna voisi keksiä jotain freesimpää, mutta vielä mennään näillä. Kolmijalan mansikat ja yrtit vaihtuivat havuihin.


Ja kohta kai pitäisi kehitellä jotakin halloweenmaisempaa. Vaikka niin, halloween. Taitaa jäädä aika vähälle tänä vuonna.

Snif.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti