Epäonninen parivaljakko

Random-kuvia viikonlopulta. Ylimmässä kisakatsomomme, joka tosin taisi olla pystyssä vain viitisentoista minuuttia. En juuri perusta jääkiekosta, yllättäen.

Eläinkauppareissu. Piti ostaa akvaarioon muutama kasvi, mutta jäivät lopulta kauppaan. Sen sijaan ostimme hiukan raakaruokaa. Täytin eläinlääkäripäivillä lomakkeen, jolla sai lunastettua itselleen tuollaisen alennuskortin. Ei paha!

Citymarketista tarttui mukaan tällaisia käteviä yksittäin pakastettuja broileri- ja possunlihakuutioita - vinkkinä vain muillekin pikkukoirien tai kissojen omistajille! Maistuvuudesta en tosin osaa sanoa vielä mitään.

Huoleton on lemmikitön. Huomasin perjantaina, että Joda hoivasi vasenta etutassuaan erityisellä antaumuksella ja ravisteli sitä välillä. Tassussa ei näkynyt päälle päin mitään vikaa, mutta pikkuhiljaa varpaat alkoivat turvota ja punoittaa, joten nuoleminen oli pakko estää kaulurin avulla. Nyt sitten yritetään hoitaa tassu paikallisvalmisteilla kuntoon.

Zooplussan paketti sentään saapui tänään pienen potilaan iltaa piristämään.

Paketista paljastui mm. huippusuosituksi osoittautunut lelukeppi, jossa on tuollainen höyhenkimppu pitkän narun ja varren päässä. Pitkän ja vauhdikkaan leikkisession päätteeksi kimppu osui Utua silmään ja aiheutti pitkänpitkän siristelyn ja silmävuodon. Toivon mukaan sarveiskalvoon ei kuitenkaan tullut haavaa...

Miksi näiden ikävien juttujen pitää aina sattua ryppäinä?

Onneksi toisenkin potilaan huomio saatiin kiinnitettyä muualle, kun laatikosta kaiveltiin esiin vielä kissojen aktivointilauta, joka täytettiin ensi hätään kuivaherkuilla.

Tästä aktiviteetistä riitti iloa pitkäksi aikaa! Seuraavaksi olisi tarkoitus katsoa, miten käy raakaruuan kanssa.

Nanomaailma

Pikkuinen nanoakvaariomme Fluval Edge on ehtinyt olla meillä jo niin kauan, että olen saanut muodostettua siitä mielipiteeni. Nyt ajattelin jakaa sen teillekin. Aloitetaan vaikka altaan hyvistä puolista.  

 

Ensinnäkin, onhan se nyt kaunis. Sellaiseksi se on suunniteltu ja siksi kai siihen itsekin jo vuosia sitten retkahdin. Edelliset akvaarioni olivat raameiltaan aika kaukana sisustuksellisesta. Niinpä tykästyinkin ajatukseen, että akvaario voisi olla kaunis jo rakenteiltaan. Sisältöhän sitten toki määrää kokonaiskuvan.

Kun sitten viime syksynä pientä akvaariota etsiskellessäni silmiini sattui Edgen myynti-ilmoitus, se oli menoa se.  

 

Edgen ideahan piilee siinä, että kaikki tarvittava tekniikka on piilotettu tuohon akvaarion takana näkyvään mustaan koteloon sekä akvaarion mustaan kanteen. Ainoa näkyviin jäävä osa on suodattimen vedenottoputki, joka sekin ihannetapauksessa jäisi kasvien peittoon.

Toinen erittäin hyvä puoli on se, että akvaarioon on todella helppoa ja nopeaa tehdä osittainen vedenvaihto tai perusteellisempikin siivous. Viikoittain vaihdettava vesimäärä mahtuu yhteen vajaaseen ämpäriin. 

Samoin nanon sisustamisessa pääsee melko vähällä vaivalla ja rahalla, sillä eipä sinne loputtomia mahdu. Meillä sisustuselementteinä toimivat lähinnä kivet, joista uusimpana nyt vanhoista akvaarioistani jäljelle jääneet laavakivet.

Altaan pienen koon kääntöpuolena on sitten se, että kaloja ei tuohon kestä majoittaa, vaan rapuihin on tyytyminen. Tyytyminen lähinnä siksi, että toivomaamme kissojen televisiota ei nanosta ole kehkeytynyt. Joko ravut ovat liian hidasliikkeisiä, värittömiä, niitä on liian vähän tai allas oli liian kauan tyhjillään, niin että kissat ehtivät menettää mielenkiintonsa. Akvaarion siivousoperaatioihin kissat toki osallistuvat mielellään.

Myöskään nanon tämänhetkiseen jalustaan - nopeaan ja halpaan paniikkiratkaisuumme Ikeassa - en ole järin tyytyväinen. Muuten tuo ehkä vielä menisikin, mutta kun se on niin matala, että akvaario jää katselukorkeuden alapuolelle. Piilottaa se sentään sisälleen kaikki hoitotarvikkeet, jollei muuta.

Seuraavan moitteen sanan antaisin akvaarion tekniikalle. Altaasta nimittäin huomaa sen, että esteettisyys on ollut prioriteettilistalla ykkösenä. Ymmärtääkseni osa tekniikan puutteista on korjattu Edgen uudemmassa mallissa, mutta tässä vanhassa valaistuksena toimii vain kaksi pientä halogeenilamppua, jotka edellinen omistaja oli tosin vaihtanut ledeihin. Pelkäsin, etten saisi yhtäkään kasvia menestymään ledien alla, mutta onnekseni valitsemamme varjoisten paikkojen kasvit ovat viihtyneet ja vain yksi on sulanut pois muiden varjossa.  Osansa kasvien viihtymiselle on tosin varmasti tehnyt altaan hieno hiekka ja ahkera lannoitus. Muutaman lisääkin voisi varmaan vielä hankkia.

 

Akvaarion suodatin on mielestäni myös äänekkyyteensä verrattuna liian heikkotehoinen, eikä asiaa auta se, että jouduin suojaamaan sen vedeottoputken alaosan kalahaavista leikatulla, kumilenkillä kiinnitetyllä verkolla. Viritelmä pilkottaa rumana ylläolevassa kuvassa. Pitäisi löytää jostakin tummempi kumilenkki. Lisäksi tehokkaimmalla säädöllä suodatin puhaltaa altaan etuosan hiekan kuopalle, jota saa aina olla täyttelemässä. Ärsyttävää.

Valaisinkotelon kannessa on tuollaista verkkoa, joka oli alunperin harmaan metallin väristä. Sprayasimme sen heti alussa mustaksi, koska mielestäni se oli harmaana hölmön näköinen. Tiedän, että jotkut ovat moittineet myös Edgen valaisinkannen alle kätkeytyvää hoitoaukkoa, kun koko kansilasia ei saakaan auki, mutta itseäni ei pienikätisenä ole tämä piirre juuri haitannut. Sopivan lapon löytäminen oli kyllä hankalaa ja ostin itseasiassa ensin kaksi nanoille tarkoitettua lappoa ja yhdistelin lopulta molempien osia toimivan yksilön aikaansaadakseni. Ilman sitä lappoaminen oli todella hankalaa, sillä kumpikaan nanolapoista ei tahtonut imeä roskia riittävän tehokkaasti.

Suurin yksittäinen ongelmamme koski kuitenkin nanon salakavalasti joulun jälkeen vallannutta sinilevää, jonka saimme kuriin altaan pimennyksellä ja perusteellisella lappoamisella. Sukarapujen tultua leviä ei ole enää näkynyt ja testiliuskojen mukaan vesiarvot ovat viikottaisella noin 10% vedenvaihdolla pysyneet hyvinä. Ehkäpä tuohon siis uskaltaisi vielä muutaman rapusen lisääkin hankkia. Tällä hetkellä akvaariota saattaa nimittäin joutua tarkastelemaan nenä lasissa kiinni, että sieltä jonkun elävän erottaa.

All in all, täytyy sanoa, että huonoista puolista huolimatta olen erittäin tyytyväinen, että hankimme akvaarion ja nimenomaan juuri tämän mallin, joka menestyy vähällä vaivalla ja tuottaa ainakin omalle silmälleni päivittäistä iloa. Voin siis lämpimästi suositella - jos nyt ei ensimmäiseksi, niin ehkä toiseksi tai kolmanneksi akvaarioksi!

The Great Cats(by)

Laskiskelin tässä, että elämästäni on hurahtanut ohi jo 17,5 vuotta ohi pääsääntöisenä opiskelijana, joten normaaliin päivärytmiini kuuluu jonkinsortin opiskelu. On kuulunut niin kauan, etten oikein osaa olla tarttumatta kirjoihin iltaisin. Mitä muutakaan hyödyllistä sitä oikein tekisi? Ja vaikka meillä ei tänä vuonna olekaan juuri tenttejä, eikä varsinaisesti olisi mikään pakko lukea yhtään mitään, tykkään pitää rutiineistani kiinni. Oppiminen on kivaa ja saan uuden oivaltamisesta sekä itseni kehittämisestä paljon iloa  ja sisältöä elämääni. Etenkin, kun tiedän, että kaikesta oppimastani on todennäköisesti ensi kesänä hyötyä.

Kaiken tämän pohjustuksen jälkeen on kuitenkin tunnustettava yksi asia: keskiviikot ovat aina olleet kaikkein laiskimpia päiviäni. Kun takana on jo kolme lukuiltaa, tekee välillä mieli tehdä jotakin ihan muuta. Torstai menee sitten taas uudella innolla viikonloppua odotellessa, mutta keskiviikot - hrrr. Ja koska tällä hetkellä minun ei oikeasti ole pakko lukea, olen antanut näiden inhokkipäivieni keskiviikkojen suhteen itselleni hiukan armoa. Perjantait ja lauantait olen aina pitänyt opiskeluvapaina rentoutumispäivinä, niin että sunnuntaina tekee jo uudella innolla mieli tarttua uuteen aiheeseen.

Mikä jugurttipurkki? Missä?

"Ei oo näkynyt!"

Mutta tosiaan - keskiviikko, pikkulauantai. Mikä ihana tekosyy tarttua blogin kirjoittamiseen! Ajattelin tällä kertaa kertoilla lähinnä viimeaikaisista opiskeluasioista. Viime viikko oli tosiaan jakson viimeinen Saaren viikko, joka piti sisällään lähinnä navettakäyntejä, yhden päivystyksen ja  yhden Saaren pieneläinvastaanotolla vietetyn päivän. Näistä viimeksimainituista tykkään erityisen paljon, sillä vastaanotolla näkee ehkä tyypillisempiä pieneläinpotilaita kuin Viikissä. Toisin sanoen paljon korva- ja ihopotilaita, patinpoistoja, sterilaatioita, kastraatioita sekä yksinkertaisia sisätautipotilaita. Hyvää valmennusta kesää silmällä pitäen ja mukavaa mielenvirkistystä kaikkien tuotantoeläinkeissien keskellä!

Lisäksi tuntuu, että Saarella selvästi suurempi osa potilaista on kissoja kuin Viikissä. Tai ehkä kyse on sattumasta. Joka tapauksessa viime viikko oli omalla kohdallani todellinen kissaviikko, sillä opiskelujen ohella osallistuin kahdelle vapaaehtoiselle kissa-aiheiselle luennolle. Kissat kun tuppaavat jäämään opetuksessamme hiukan koirien jalkoihin, joten haluan hyödyntää kaikki tilaisuudet kartuttaa tietojani niistä. Luennoista ensimmäisen piti keskiviikkona puhdasta kissapraktiikkaa tekevä eläinlääkäri ja sen aiheena olivat kissapotilaiden erityispiirteet muihin lajeihin verrattuna sekä kissojen asialliset käsittelytavat klinikkaolosuhteissa. Pidin tästä luennosta aivan erityisen paljon ja sain paljon hyviä vinkkejä niin kissojen yleistutkimuksen yksityiskohtiin (kuten kilpirauhasen palpointiin tai suuontelon tutkimiseen) kuin diagnostiikkaankin liittyen sekä pääsin esittämään pari mieltäni askarruttanutta kysymystä mm. kissojen ruokinnasta.

Toisen luennon piti lauantaina kissojen ongelmakäytökseen perehtynyt eläintenkouluttaja ja täytyy myöntää, että siihen kyllä vähän petyin. Luennosta suurin osa käsitteli ihan perusjuttuja, kuten riittävää hiekkalaatikkomäärää monikissataloudessa tai stressin välttämistä resursseja lisäämällä ja itse ongelmakäytöksen ratkomistavat jätettiin aika vähälle - osittain lukuisien kysymysten aiheuttaman aikapulan vuoksi. Vaikka ei mitään niin huonoa, etteikö jotakin hyvääkin. Innostuin luennon myötä opettamaan kissoillemme jälleen temppuja. Istumista olimme harjoitelleet ennenkin ja nyt se sujuu jo varsin kivasti. Lisäksi opetin Utulle muutamassa minuutissa high fiven, joka vaati itse asiassa paljon vähemmän toistoja kuin saman tempun opettaminen aikoinaan Iipulle. Yksi luennon tärkeimmistä viesteistä olikin, että kissaa ei lähtökohtaisesti pitäisi pitää koiraa helpompana lemmikkinä, vaan sille pitäisi keksiä aivan yhtä paljon aktiviteettia ja aivotyöskentelyä kuin koirillekin.

Kouluttajalla oli mielestäni myös erittäin kunnioitettava motto: hänen mielestään ruokakuppi on lemmikeillämme aivan turha, lähinnä omistajan tarpeita palveleva esine. Kun ottaa huomioon, miten paljon eläimet käyttävät luonnossa aikaa ravinnonhankintaan, ei ole oikeastaan mikään ihme, että nykylemmikit tylsistyvät, lihovat ja kehittävät ongelmakäytöstä. Paljon suositeltavampaa olisi tarjota ruuat erilaisista aktivointileluista, jotka tarjoavat eläimille aivotyötä, onnistumisen tunteita, mielihyvähormonien erittymistä ja ajankulua. Kouluttaja kertoi, että hänellä ei ole omille eläimilleen yhtäkään ruokakuppia ja että aktivointi onnistuu hyvin myös märkäruuan kanssa.

Niinpä meille lähtikin heti Zooplussan tilauksen mukana tulemaan kissojen aktivointilauta ja useita muitakin älypelejä tekisi mieli tässä lähitulevaisuudessa hankkia. Meiltä löytyy tällä hetkellä vain yksi koirien älypeli, kissoille askarreltu leikkilauta sekä peruskongeja, jotka ovat tosin olleet aivan liian vähäisellä käytöllä viime aikoina. Samoin älypelin kaivoin nyt pitkän tauon jälkeen esille - ihan vain todetakseni, että yhä edelleen se on Taikkikselle aivan liian helppo ja muille liian vaikea. Eniten kiinnostaisi tällaisen kouluttajan suositteleman ruoka-alustan hankinta:

Northmate Catch, kuva

Hiukan tosin mietityttää, että millaisenkohan sotkun yhdistelmällä aktivointilelu + raakaruoka mahtaakaan saada aikaan, mutta jotenkin tuo argumentti ruokakupin turhuudesta oli itselleni jotenkin niin herättelevä, että haluaisin ehdottomasti ainakin kokeilla sen toteuttamista käytännössä.

Löytyykö teiltä aiheesta kokemusta?

Elonmerkkejä

Heippa rakkaat lukijat ja lämpöistä ystävänpäivää! Raivokas itsesensuuri on pitänyt mut poissa blogin parista, mutta yritän jälleen päästä siitä yli.

Viime viikko vierähti tosiaan kotipuolessa pakollisessa viisi päivää kestävässä kunnaneläinlääkäriharjoittelussa. Kotipuoleen lähteminen oli nihkeää, junalla matkustaminen nihkeää ja muusta laumasta (mukaani lähtenyttä Iippua lukuunottamatta) erossa oleminen nihkeää. Kotipaikkakunnallani toimii useampi kunnan- tai oikeastaan kaupungineläinlääkäri ja itse liikuin lähinnä nautapraktiikkaa tekevän lääkärin matkassa - lähinnä koska en päässyt pieneläinvastaanotolle. Reissu toimi itselleni siis lähinnä yleissivistävänä kokemuksena kunnan leivissä toimivien kollegoiden maailmasta. Pitkien ajomatkojen aikana käymämme keskustelut löivät niitin sille, minkä olen oikeastaan alusta asti tiennytkin: not my piece of cake. Ei sitten miltään kantilta katsottuna. Lehmät ja siat ovat eläiminä ihan kivoja, mutta siihen se sitten jääkin.

En pidä autoilusta ja viihdyn parhaiten sisätiloissa. En halua uhrata kaikkea vapaa-aikaani työlle ja päivystämiselle. Mutta ennen kaikkea: haluan hoitaa enemmän pieneläinpotilaita kuin kunnassa olisi mahdollista ja haluan hoitaa niitä paremmin kuin monessa kunnassa on mahdollista. Pieneläinpraktiikka on minun juttuni ja se on sitä niin kovasti, että sydäntä lämmittää, kun asiaa ajatteleekin. En oikeastaan tiedä, miksi tunnen asiasta välillä huonoa omaatuntoa.

Hoidimme viikon aikana useita lehmien lisääntymisongelmia ja utaretulehduksia. Annoimme kalkkia poikimahalvauksesta kärsiville. Rokotimme yhden ponin. Kaikkein mielenkiintoisimpia olivat kuitenkin ne pari kissa- ja koirapotilasta, jotka pääsin näkemään. Niiden kohdalla tunsin olevani omalla maaperälläni.

Vapaa-aika kului oikeastaan leväten ja ystäviä tavaten sekä Iipun kanssa ulkoillen.

 Loppuviikosta O saapui loppulaumamme kanssa.

Kissat viihtyvät kotipuolessamme mahtavan hyvin ja nauttivat ison talon tarjoamista leikki- ja tutkistkelumahdollisuuksista. Erityisen huikea juttu on myös ikkuna, josta ihan oikeasti näkee jotakin. Kotona Helsingissä näkymät ovat aika surkeat.

Talvisisustusintomme kukoisti myös kotipuolessa. Innostuimme raahaamaan O:n kotitalon varastoista löytyneen vanhan perunalaatikon Helsinkiin ja tarkoituksenamme olisi sävyttää se sisustukseen sopivaksi.

 Tähän loppuun vielä muutama pakollinen lenkkikuva.

 Joku oli päästänyt sisäisen taitelijansa valloilleen.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Me lähdemme kohti leffateatteria.

Hyvää ystävänpäivän jatkoa!

Lauantain tunnelmia

Ihanaa sunnuntai-iltapäivää! Mun pitäisi oikeastaan olla pakkailemassa ja siivoilemassa akvaariota ensi viikkoa varten, mutta ajattelin tulla pikaisesti päivittämään kuulumiset. Kiitokset vinkeistänne viime postauksessa mainittuun rapuongelmaamme liittyen! Laitoimme suodattimen vedenottoputkeen sukkahousun lahkeen ja ravut ovatkin pysyneet nyt poissa suodattimesta. Suodattimen jo ennestään hieman kyseenalainen imuteho laski kuitenkin huomattavasti, kuten pelkäsinkin ja nyt pitäisi keksiä jostakin joko harvempi verkkokangas tai uusi, uljas suodatin.

Puolet mahtavista viikonloppusuunnitelmistamme ovat kariutuneet väsymykseen. Perjantaina en tehnyt oikeastaan mitään muuta kuin nukkunut. Lauantaiaamuna teimme aamiaiseksi kinkku-juustomuffineita ja marjarahkaa. Sen jälkeen pesimme kolme koneellista pyykkiä talomme pesutuvassa. Pyykinpesukoneemme nimittäin lakkasi viikolla yllättäen toimimasta. Great! Sitähän tässä juuri kaivattiin.

Onneksi kissat osasivat nähdä asian valoisan puolen: lämpimät, pehmeät vaatteet suoraan kuivausrummusta - ja vieläpä kassissa! Oi, mitä hemmottelua!

Yön aikana oli myrskynnyt valtavat kinokset lunta, joten iltalenkille lähtiessämme saimme kaivaa auton lapiolla lumen alta esiin. Lenkkikohteeksemme valitsimme tällä kertaa Marjaniemen ja mukana olivat kaikki kolme koiraa.

Oli hassua törmätä tuollaiseen muuntajakoppiin(?)  Helsingissä, luulin niiden olevan jo historiaa. Pahoitteluni huonolaatuisista kuvista - ehkä pikku hiljaa lisääntyvä valon määrä tuo parannusta tilanteeseen. Tai sitten on vain uuden kameran aika...

Mutta nyt pakkaamaan ja valmistautumaan henkisesti uuteen lehmäviikkoon, rentouttavaa sunnuntain jatkoa!