Friba widow

Luvassa jälleen arkikuulumisia Helsingin päästä. Ensin jokunen kuva eräältä uintireissulta Jakomäen montuille. Olen nyt kyllä kovasti tykästynyt kyseiseen paikkaan! Se sijaitsee lähellä ja ympärille levittäytyy houkuttelevia lenkkipolkuja.

Mutta ihan parasta on tuo veden lämpötila. Tuolta minuakaan ei tahdo saada kuivalle maalle ja se on paljon sanottu, se! 

Ollaan yritetty opettaa Taikkista kuivaamaan  itseään pyyhkeseen, sillä sen suurinta huvia on jälkeen pyöriä pitkin pöpelikköä yrittäessään saada itseään kuivaksi. Toinen hyvä kuivauskohde ovat kaksijalkaiset sekä heidän vaatteensa. Pyyhe on itseasiassa ihan koirille tarkoitettu mikrokuitupyyhe, kaupan päälliseksi Zooplussalta saatu. Vai olisiko se jonkun euron maksanut? Ihan hyvä, muttei mikään must-have kuitenkaan.

Montuilta löytyy jopa hieman hiekkarantaa, tosin veikkaan, että tuo puoli alueesta saattaa olla ihmisuimareiden suosiossa.

Töitäkin on tullut paiskittua hiki hatussa, kirjaimellisesti. Mulle on itse asiassa tainnut sattua vain yksi hiljainen vuoro koko kesän aikana - muuten on saanut kyllä painaa duunia paikasta toiseen juosten. Ja mikäs sen parempaa! On mahtavaa, kun ei tarvitse vilkuilla kelloa ja toivoa, että vuoro jo loppuisi. Tekevän aika kuluu nopeasti. Tuntuu, että välillä jopa liian nopeasti. Kyllä mä tuolla viihtyisin vielä kauemminkin kuin nämä pari viikkoa, mitä tässä enää edessä on. Meillä on taas ollut tosi mielenkiintoisia ja hurmaavia potilaita mieleenpainuvine omistajineen.

Mun on varmaan parasta lopettaa tämä hehkutus tähän, kun vielä pystyn. Kyllähän alaan kuin alaan liittyy myös paljon negatiivista, mutta päällisimmät fiilikset ovat nyt erittäin jeppikset. Toivottavasti ajan hammas ei pääse jyrsimään asennettani kyynisemmäksi - siis sitten, kun jonnekin oikein arkeudun. Haluaisin ainakin taistella sitä vastaan. Tällainen fiilistely on niin paljon hedelmällisempää. Ihan jo oman yleisen mielialankin kannalta.

Mitäs muuta? O lähti eilen kavereidensa kanssa jo perinteeksi muodostuneelle frisbeegolf road tripille.

Olisikohan siinä riittävästi kiekkoja?

Olen siis niin kutsuttu frisbeegolfleski tässä parin päivän ajan. Huomenna O jättää kuitenkin leikin kesken voidakseen osallistua Jodan ensimmäiseen näyttelyyn. Aika isällistä ;)

En usko, että meille on luvassa suurtakaan menestystä, sillä kuulemma itämaisten missikisoissa vahvimmilla ovat yleensä lyhytkarvaiset ja -isokorvaiset, eikä Joda muutenkaan taida ulkomuodollisesti ihan ihanneyksilöä vastata... jos olen oikein ymmärtänyt. Toisaalta myönnän kyllä, että en edelleenkään ole ihan perillä siitä, millaisia ulkomuodollisia seikkoja näiltä toivotaan :D On nimittäin ollut ihan muut prioriteetit mielessä näitä meidän poikia valitessa. Lähinnä tässä siis lähdetään tsekkaamaan näyttelytilanne yleisestä mielenkiinnosta. Eniten jännittääkin Jodan käyttäytyminen täysin uudenlaisessa tilanteessa. Toivottavasti se näyttäisi edes jotakin todellisesta hurmaavasta luonteestaan, eikä järkyty jääkalikaksi.

Omaa silmääni pikkuherramme ulkomuotokin tosin viehättää...

Vaan eikös ne omat rakkaat, aina...? Niinkuin tärkeintä onkin.