Arkeen on taas palattu. Maanantaista keskiviikkoon olin vielä töissä koulun ohella, mutta nyt on jälleen aika satsata opiskeluun. Työjaksosta jäi viimeisimpänä käteen hyvä mieli: pääsin tekemään käytännönläheisiä juttuja ja opin paljon uutta. Kiva on kuitenkin palata pitkästä aikaa kouluunkin ja nähdä vanhoja kurssikavereita. Joululomalla musta tuntui välillä siltä kuin olisimme alkaneet erakoitua tänne neljän seinän sisään. Pakko kai se on myöntää, ettei tänne ihan sellaista sosiaalista verkostoa ole päässyt syntymään, kuin mistä vielä idealistisena ykkösvuosikurssilaisena haaveilin. Siis tämän meidän ydinlauman ulkopuolelle.
Täällä on kyllä tiivistä.
Olen kuitenkin alkanut nähdä jo muitakin vaihtoehtoja valmistumisen jälkeen kuin pk-seudulle asettumisen. Muutenkin ajatukseni ovat viime aikoina pyörineet paljon enemmän tulevaisuudessa kuin nykyhetkessä. Olen punninnut valintojani ja pohtinut niiden kauaskantoisuutta. Olenko tehnyt oikeita valintoja? Olenhan?
Enää en opiskele jotakin kaukana edessäpäin häämöttävää kaukaista maalia varten. 1,5 vuoden kuluttua mulla on toivottavasti väliaikaiset eläinlääkärin oikeudet ja toivottavasti yhtä paljon taitoa sekä tietoa käyttää niitä. Epävarmuudesta on tullut arkipäivää. Yritän vain oppia sietämään sitä. Harmillisesti se yrittää kuitenkin vallata alaa muiltakin elämän osa-alueilta.
Toivon hartaasti, että tämä on nyt vain jokin kausi. Ohimenevä, harmaa ajanjakso. Pakollista ihmiseksi kasvua.
Nykyhetkeen palatakseni vasta alkanut kurssimme on onneksi sisällöltään mielenkiintoinen: tehohoidon perusteita, nesteytystä, kivunhallintaa, anestesiaa... kaikkea tuiki tarpeellista. Lääkkeitä pitäisi tosin opetella taas sellaista tahtia, että välillä hiukan hirvittää. Tenttikin häämöttää jo ensi viikon lopulla. Positiivista on kuitenkin se, että päivät ovat loppuneet jo 12 pintaan. Tänäänkin pääsimme nautiskelemaan talven kylmimmästä ilmasta ihanassa, tervetulleessa auringon paisteessa.
Ehkä se välillä osuu sinne kuuluisaan risukasaankin.
Eihän näiden touhuja voi kauaa mieli maassa katsellakaan. Ovat ne siinä määrin kauniita...
... ja ennen kaikkea fiksuja!
Ihania kuvia! Ja voi että sulla on kyllä kauniit koirat :)
VastaaPoistaKiitti :) Onhan ne, sanoi rotumääritelmä mitä tahansa! ;)
PoistaVoisit kertoa myös tuosta epävarmuudestakin lisää. Varmasti monilla on tuollaisia vaiheita elämässään (ainakin itselläni ja siksi olisikin kiva kuulla ettei ole ainoa :P). Oot niin pitkällä opiskeluissa, niin tuskin oot kuitenkaan alkanut miettiä oletko oikealla alalla.. mitä epävarmuuksia eläinlääkäriksi opiskeltaessa voi kohdata?
VastaaPoistaPidän kuitenkin peukkuja ja toivon, että on ohimenevä vaihe. Kohta voi taas ostaa tulppaaneja ja tulee aurinkoa, joten eiköhän harmaus häivy!
Joo, tuntuu vaan hiukan hankalalta avata sieluaan tuosta, vaikka juttua riittäisikin :S Ehkä jossakin vaiheessa, kun pahempi päivä taas yllättää. Kiitos lohdutuksesta ja tsemppauksesta <3
PoistaPS. Tulppaanit on myrkyllisiä (kissat...) byhyyyy...