Undo says hi

Tiedättehän ne päivät, kun kotoa ei löydy mitään syötäväksi kelpaavaa ja sitten harmittaa?

Undo ainakin tietää.




Vaan eipä niin pahaa mieltä, etteivätkö siihen rapsutukset tepsisi ♥

(Re)produktiivista

Heissan! Ei en ole kuollut, mutta kamera oli - pari päivää. Niin ainakin luulin. Kissat olivat pudottaneet sen pöydältä, eikä se suostunut enää tarkentamaan mihinkään, vaan herjasi vain erroria. Mietin pitkään, lähteäkö korjaamaan sitä, ostaako suosiolla uusi objektiivi vaiko kokonainen kamera. Onneksi päätin monta päivää tilannetta punniskeltuani yrittää asentaa objektiivin vielä kerran uudelleen ja kas, sen sisällä hölskyikin jokin irtokappale, jonka sai helposti painettua takaisin paikoilleen. Mikä onni, etten ollut vielä kerinnyt lähteä hauskuuttamaan kameraliikkeen miehiä!

Kuvia ei siis nyt sattuneista syistä ole juuri tullut nappailtua - ylläolevista kuvistakin suurin osa on vanhoja. Appelsiineja parsimme tyttöjen kanssa kokoon ehkä pari-kolme viikkoa sitten sunnuntaina, kanakeiton valmistuspäivää en edes muista. Käytimme keittoon muuten sitä Valion kookos-lime-kermaa, mikä osoittautui menestykseksi ainakin noin chilin, roseepippureiden ja parin kasvisliemikuution, wokkivihannesten ja sen kanan kanssa yhdistettynä. Tulee varmasti tehtyä toistekin!

Mitään varsinaista asiaa mulla ei tällä kertaa oikeastaan ollut, mutta josko kuitenkin kertoisin tuoreimmat kuulumiset näin lyhyesti, kun kerran kirjoittamaan ryhdyin. Viime perjantaina oli tosiaan tehohoidon ja anestesiologian kurssin tentti, joka meni varmaan vähintäänkin kohtalaisesti. Tentissä sai nimittäin olla mukana yksi molemmin puolin täyteen rustattu A4-arkki lunttilappuna. Itse onnistuin mahduttamaan siihen oikeastaan kaiken tärkeän ja tykkäsin kyseisestä tenttimistavasta kovasti: hyvä oppimistulos ilman stressiä. Itse kysymyksissä esiteltiin kolme keksittyä potilastapausta, joihin piti laatia toimintasuunnitelma ensiapuineen, nesteytyksineen, anestesioineen päivineen. Niitä ylös raapusteltaessani koin ahaa-elämyksen: kyllähän tässä jo paljon on opittu ja varsin tärkeitä asioita vieläpä! Taitoja, joilla pelastetaan henkiä. Lauantaina tuli pyörähdettyä N:n kanssa Helsingin yössä ja sekin tuntui piristävän kummasti.

Hyvillä fiiliksillä siis siirryttiin alkaneeseen viikkoon ja uuteen kurssiin: lisääntymisoppiin ja tarkemmin sanottuna yleiseen reproduktiofysiologiaan. Ei ihan mun lempparijuttu, kuten kurssin kunnioitusta herättävästä nimestäkin voisi jo päätellä, mutta irtokohtujen pyörittely anatomian salilla ja näytteiden oton harjoittelu toi jälleen mukavaa vastapainoa pänttäämiselle - jota muuten riittää. Ensi viikon perjantaina koittava tentti on nimittäin ensimmäinen kirjatentti... no, aikoihin. Ei tarvitse pahemmin miettiä, mitä tekisi kaikki illat, kun tarkoituksena olisi sisäistää tuo monisataasivuinen kirja kaikkine hormoneineen, sykleineen - lukuisien eri eläinlajien erot huomioiden - parissa viikossa...

Tätä tämä kai on, tämä nelosvuosi. Tenttejä tentin perään. Tehokasta oppimista?

Palaan asiaan, jahka inspiraatio taas kukkii tai nämä lisääntymisjutut alkavat tökkiä!

Where modern cats do their business

Viime viikon Zooplus-paketti oli aivan erityisen mielenkiintoinen. Ei vain kissojen, vaan myös meidän huoltajien näkökulmasta. Perusruokapurkkien lisäksi sieltä paljastui nimittäin tällaista:

 

Modkat-designkissanvessa! Ollaan ihasteltu näitä moneen otteeseen niin verkossa, eläinkaupoissa kuin Jodan kasvattajankin luona. Monikissaisissa talouksissahan on tärkeää olla useampia vessoja. Kissat tulevat paremmin toimeen, kun niiden ei tarvitse kilpailla resursseista ja pissavaivoille alttiita kissoja tulisi muutenkin kaikin keinoin kannustaa mahdollisimman aktiiviseen rakon tyhjentelyyn. Perinteiset kissanvessat tuppaavat olemaan - anteeksi nyt vain - todella rumia ja hankalasti siivottavia. Kuka niitä oikein suunnittelee?

Alkuun Modkatin hinta (ovh. 149e) tuntui ylitsepääsemättömän korkealta (samaan hintaan saisi seitsemän katollista halpisvessaa), mutta lueskeltuani positiivisista käyttökokemuksista nimenomaan pienikokoisilla kissaroduilla ja vertailtuani perinteisiä vessamalleja keskenään, totesin, että ei meille taida jäädä paljon vaihtoehtoja. Asiaa ei yhtään auttanut se, että Modkatin valikoimista löytyi juuri meidän kylppärimme värinen laatikko.

Niin alkoi säästökuuri ja joulun alennuskoodien odottelu. Viime viikolla kävimme noukkimassa paketin postista. Sen mukana tuli mm. käyttöohjeet, tarra, jokin itsetaiteltava hiekkalusajuttu(?) ja ihan kunnon kokoinen kissanhiekkalapio pienellä harjaosalla.

Lapiolle on oma ripustuspaikkansa laatikon kyljessä. Se on sitä designia, nähkääs!

Olin jo töissä manannut, että kissat käyvät luultavasti vain kääntämässä pyllynsä kauan odottamalleni design-vessalle, mutta mitä vielä! Utu tuuppasi heti päänsä kannen aukosta, hyppäsi yhdellä loikalla sisään ja toimitti tarpeensa. Sittemmin vessasta onkin tullut todella suosittu meidän kissapopulaatiomme keskuudessa. Vanha on jäänyt ihan paitsioon. Luulen, että nuo tykkäävät Modkatin ilmanvaihdosta, luolamaisuudesta ja laatikon mahdollistamasta paksusta hiekkakerroksesta, jossa kaivella.

Kissanomistajia on puolestaan ajateltu vessan helpossa siivottavuudessa. Laatikon kyljessä on harmaa lukitussalpa, josta painamalla saa kannen keikautettua puoliksi laatikon sisään, niin että siivous sujuu nopeasti ja näppärästi.

Laatikon sisällä on tuollainen Ikea-kassimainen pussi, jonka voi nappasta pesuun tai vaihtaa välillä uuteen. Reikäisen kannen ideana on se, että kissan hypätessä aukosta kannelle suurin osa hiekoista jää siihen, eikä kantaudu sen pidemmälle.

Eipä tuo hiekan leviämistä täysin estä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy, mutta kyllä se sitä selkeästi vähentää, jos vertaa tavallisiin oviaukollisiin kissanvessoihin.

EDIT: Lisäys. Vessan pystymalli estää myös tehokkaasti erinäisiä puikkonokkaeläimiä dyykkaamasta kissankakkaa välipalaksi...

Kaiken kaikkiaan voin siis sanoa olevani oikein tyytyväinen hankintaamme! Tuntuu ihan siltä, kuin kissat ramppaisivat nyt jatkuvasti kuopsuttelemassa laatikolla.

Itse asiassa se taitaa olla paras palaute, minkä yksikään vessa voi kissakäyttäjiltään saada.

Amerikkalaisvaikutteita

Viime viikonloppuna päätimme kokeilla monissa blogeissakin (esim. täällä ja täällä) kiertänyttä revityn possun reseptiä, jonka juuret lepäävät ilmeisesti kaukana rapakon takana - siellä, missä punaista lihaa nyt muutenkin tunnutaan rakastavan. Ideana on kypsyttää rasvaista, maustamatonta porsaan lapaa tai kassleria uunissa ylikypsäksi, niin että sen pystyy valmiina riipimään pelkällä haarukalla riekaleiksi. Parhaimmillaan liha on suorastaan suussa sulavaa, mutta vastapainona kypsytysaika onkin sitten pitkä. Tosin siinä taitaakin piillä vain osa ruokalajin viehätyksestä.

Revitty possu

1 maustamaton porsaan lapa tai kassler-paisti
marinointiaineet: öljyä, yrttimausteseosta, pippurimausteseosta, worcestershire-kastiketta, suolaa ja tilkka hunajaa
(paistopussi)

Noista aiemmin linkkaamistani blogeista löytyy monia vaihtoehtoisia tapoja lihan marinoimiseen ja paistamiseen. Paistopussikaan ei ole välttämätön. Muuntelun varaa siis löytyy ja jokainen voi käyttää maustamiseen omia lempimausteitaan. Marinadin voi tehdä ns. pintamaustona, eli hieromalla mausteet sinänsä lihan pintaan. Me päädyimme kuitenkin tekemään öljypohjaisen marinadin. Valmiiksi marinoitua lihaa tähän ei siis ole tarkoitus käyttää. Kaupan marinadit sisältävät muutenkin järkyttävät määrät sokeria ja säilöntäaineita, joten niitä kannattaa välttää aina, kun suinkin voi.

Sekoittelin siis vajaaseen desiin öljyä lorauksen kaapista löytynyttä worcestershire-kastiketta, karkeaa yrttimauste- ja pippurimausteseosta, suolaa ja tilkan hunajaa. Sekoittelin ja kaadoin paistopussiin. Tämän jälkeen liha sai marinoitua jääkaapissa 2-3h. Kävin vain välillä kääntämässä pussin ympäri, niin että liha maustuisi tasaisesti.

Marinoinnin jälkeen lihaa paistetaan 120 asteessa, kunnes paistomittari näyttää 95-100 astetta tai kunnes aikaa on kulunut 3-7 h (paistin koosta riippuen - meillä taisi olla vain n. 700 g paisti, jolloin aikaa meni kolmisen tuntia). Isomman paistin kypsennykseen kannattaa siis varata ehkä koko yö. Lisäksi kannattaa hyödyntää vielä uunin jälkilämpö.

Sopivan kypsyysasteen voi tarkistaa riipimällä lihaa haarukalla. Mikäli sitä pystyy repimään, on se kypsää! Anna lihan kuitenkin mieluusti vetäytyä 15-30 minuuttia ennen lopullista repimistä.

Lihasuikaleita voi sitten hyödyntää ruokaisien leipien väliin, salaattiin tai ihan pääruuaksi, kuten me teimme. Hiukan lantturanskalaisia, muutama ruusukaali, paistoliemestä kermalla ja juustolla suurustettu kastike ja salaattia.

Nam nam!

O totesi koirien kanssa ulkoa tullessaan, että mahtavaa, kun rappukäytävässä leijunut herkullinen ruuan tuoksu olikin meiltä peräisin!

Lihan seuraksi tekaisimme vielä toisen jenkkiläisten perisynnin - mutakakun.

Mutakakku vol. x
200g 70-86% suklaata
200g voita sulatettuna
n. 1 dl mantelijauhetta (tai vehnäjauhoa)
6 kananmunaa
makeutusta oman maun mukaan (tai 2,5 dl sokeria keltuaisten joukkoon vatkattuna)

1. Sulata mikrossa erikseen, omissa astioissaan suklaa ja voi sekoita ne keskenään.
2. Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
3. Vatkaa keltuaiset vaahdoksi. Lisää joukkoon suklaa-voiseos, makeutusaine (itse käytin steviaa ja erytriolia) sekä mantelijauhe.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja nostele taikinan joukkoon.
5. Paista 150 asteessa 15-20 min (kuuluu jäädä keskeltä tytisevän raa-aksi).

Kerrankin konsistenssikin oli jotakuinkin oikea: kuumana valuva, kylmänä tahmean toffeemainen. Jos tätä tahtoo vierailleen tarjota, niin suosittelenkin valmistamaan kakun edellisenä päivänä, jähmettämään jääkaapissa ja tarjoilemaan vaniljajätskin tai kermavaahdon +/- vadelmahillon kanssa.

Arkeen paluun armoilla

Arkeen on taas palattu. Maanantaista keskiviikkoon olin vielä töissä koulun ohella, mutta nyt on jälleen aika satsata opiskeluun. Työjaksosta jäi viimeisimpänä käteen hyvä mieli: pääsin tekemään käytännönläheisiä juttuja ja opin paljon uutta. Kiva on kuitenkin palata pitkästä aikaa kouluunkin ja nähdä vanhoja kurssikavereita. Joululomalla musta tuntui välillä siltä kuin olisimme alkaneet erakoitua tänne neljän seinän sisään. Pakko kai se on myöntää, ettei tänne ihan sellaista sosiaalista verkostoa ole päässyt syntymään, kuin mistä vielä idealistisena ykkösvuosikurssilaisena haaveilin. Siis tämän meidän ydinlauman ulkopuolelle.

Täällä on kyllä tiivistä.

Olen kuitenkin alkanut nähdä jo muitakin vaihtoehtoja valmistumisen jälkeen kuin pk-seudulle asettumisen. Muutenkin ajatukseni ovat viime aikoina pyörineet paljon enemmän tulevaisuudessa kuin nykyhetkessä. Olen punninnut valintojani ja pohtinut niiden kauaskantoisuutta. Olenko tehnyt oikeita valintoja? Olenhan?

Enää en opiskele jotakin kaukana edessäpäin häämöttävää kaukaista maalia varten. 1,5 vuoden kuluttua mulla on toivottavasti väliaikaiset eläinlääkärin oikeudet ja toivottavasti yhtä paljon taitoa sekä tietoa käyttää niitä. Epävarmuudesta on tullut arkipäivää. Yritän vain oppia sietämään sitä. Harmillisesti se yrittää kuitenkin vallata alaa muiltakin elämän osa-alueilta.

Toivon hartaasti, että tämä on nyt vain jokin kausi. Ohimenevä, harmaa ajanjakso. Pakollista ihmiseksi kasvua.

Nykyhetkeen palatakseni vasta alkanut kurssimme on onneksi sisällöltään mielenkiintoinen: tehohoidon perusteita, nesteytystä, kivunhallintaa, anestesiaa... kaikkea tuiki tarpeellista. Lääkkeitä pitäisi tosin opetella taas sellaista tahtia, että välillä hiukan hirvittää. Tenttikin häämöttää jo ensi viikon lopulla. Positiivista on kuitenkin se, että päivät ovat loppuneet jo 12 pintaan. Tänäänkin pääsimme nautiskelemaan talven kylmimmästä ilmasta ihanassa, tervetulleessa auringon paisteessa.

Ehkä se välillä osuu sinne kuuluisaan risukasaankin.

Eihän näiden touhuja voi kauaa mieli maassa katsellakaan. Ovat ne siinä määrin kauniita...

... ja ennen kaikkea fiksuja!