Up in the air

Perjantaina se sitten toteutui.

Kaikesta päätellen hallin lattiaa ei hetkeen ollut siivottu...

Ilmailukerhon tiloista löytyi simulaattori

Lentokoneen anatomiaa

Alunperin meidän piti päästä lentämään jo torstaina, mutta tiedote suunnitelmistamme ei ilmeisesti ollut tavoittanut sään jumalia, vaan pilvet notkuivat turhan matalalla, eikä tuollaisella pikkukoneella saa nousta niiden yläpuolelle. Perjantaina sää kuitenkin selkeni iltaa kohden sen verran, että T pystyi tekemään varauksen koneesta. Neljän jälkeen meille kuitenkin soitettiin, että Malmin kenttä on suljettu taitolentäjien harjoitusten vuoksi muulta liikenteeltä klo 19 asti. Päädyimme odottamaan sinne asti, vaikka alunperin oli ollut tarkoitus suunnata Vantaalta Tampereelle jo paljon aikaisemmin.

Saavuimme kentälle valmistelemaan konetta jo kuitenkin sen verran aikaisin, että pääsimme näkemään taitolentäjien harjoittelua lauantaista näytöstään varten.

Suora tiputus...

... ja koneen oikaisu juuri ennen maanpintaa, huh

Tällaisilla lentsikoilla ne taitavimmat päästelivät

Yksi lentäjistä, muistaakseni argentiinalainen, tuli juttelemaan bongattuaan mut ilmeisen orvon näköisenä kentän laidassa. Tai oikeastaan se räpsäytti musta ensin valtavalla järkkärillään kuvan ja mun hämmentyneen ilmeeni huomattuaan päätti sitten vissiin tulla hiukan valottamaan toimintansa taustoja. Tarjosipa vielä Mynthoninkin lohdutukseksi kuultuaan mun olevan nousemassa ensimmäistä kertaa pikkukoneen kyytiin ja fiiliksen lähinnä "a bit terrified"! :D

Ilmailukerhon jäsenten rohkaisupuheet eivät olleet ihan yhtä vakuuttavia. Muistatteko tämän uutisen kesäkuulta? No, arvatkaapa vain, millä koneella mekin oltiin lähdössä liikkeelle?

TADAA! Juuri sillä samalla!

Lentäjien kesken koneita kutsutaan niiden rekisteritunnuksilla, jotka avataan armeijatyyliin sanoiksi. Esim. tämä meidän lennokkimme tunnetaan "Oscar-Hotel Charlie-Ecco-Tango":na. OH=Suomen maatunnus, C=Cessna.

T ei tosin ollut uutisessa mainittu hätälaskun tehnyt opiskelija ja virhe johtui väärin lasketusta bensamäärästä/tankkauksen puutteesta. Ei silti kovin houkuttelevaa - etenkään kun ilmailukerholaiset veetuilivat nimenomaan kyseisestä koneesta. Lisäksi T oli ihan sähläfiiliksissä ja hukkasi lompakkonsa sekä puolet muistakin kamoista, joita sitten etsittiin ympäri kenttää. Lupaavaa, hei!

Torni tyhjänä. Ei ketään pitämässä huolta :( Radioon huutelun kuulivat vain toiset lentäjät.

Sisätilat olivat hyvin minimalistiset ja jopa ahtaat. Ihan kylki kyljessä istuttiin. Suomen pienkonekanta on kuulemma kauttaaltaan 70-lukulaista.

Luurit päähän, typerä hysteerinen virne naamalle ja vamos!

Nousu sujui yllättävänkin pehmeästi. Ei korvien lukkoutumisia tai mahan pohjasta ottamisia. Ja sitten mentiin!

Ensimmäinen tunnistettava kohde: kahdessa vuodessa kovinkin tutuksi käynyt Lahden väylä

Ja mitä mitä, Evira, oma rakas EE-talomme ja koko Viikin kampus! <3

Enkä ole koskaan tajunnut, että maa- ja mettisläisten pellot ovat tuollaista tilkkua!

Ja miten hienolta näyttikään Viikin luontopolku, miksen ole vielä käynyt tuolla?

Lennettiin pitkään meren yllä. Vauhtia n. 150km/h ja korkeutta vain sen verran, että maisemia pääsi ihailemaan koko ajan - toisin kuin matkustajakoneissa.

Välillä pilvestä ropsautti vähän sadetta, mutta pääasiassa onnistuimme kiertämään huonon kelin.

Lensimme noin tunnin ajan ja etäisin etappimme oli Lohja, jossa käännyimme sitten ympäri.

Nokka kohti merta ja Helsinkiä

Suomenlinna

Tämän lähemmäs Vantaata ei valitettavasti oikein pääse, koska ilmatila halutaan pitää vapaana matkustajakoneille. Ihan ymmärrettävää, mutta sääli...

Ja kiitorata näkyvissä

Koko ilmailuharrastuksessa jännää on se, että infoa muiden koneiden liikkeistä ei saa kuin aistinvaraisesti eli omin pikku silmin tihrustelemalla ja radiosta muiden ilmoituksia kuunnellen. Saimme pitkään jännittää esim. erään meitä vastaan lentäneen kuuden koneen muodostelman liikkeitä, ennen kuin bongasimme ne lopulta oikealta puoleltamme. Toki molemmat osapuolet olivat radiokommunikaation välityksellä muuttaneet korkeuttaan, jotta ohitus ei tapahtuisi kovin läheltä, mutta aika jännää silti. Samoin laskeutuessamme kenttää kiersi pari muuta konetta, joiden sijainti piti ensin selvittää ympärilleen tiirailemalla. Eikä toista konetta - yllättävää kyllä - välttämättä bongaa ilmassa kovin helposti, ennen kuin se on jo aika lähellä.

Maan pinnalla jälleen - onnistunut laskeutuminen ja aplodit lentäjälle, tietysti!

Täytyy sanoa, että oli aivan huippu kokemus, eikä yhtään niin kuoppaista, kuin olin pelännyt! Nousut ja laskutkin sujuivat varsin smoothisti. Rakastan ulkomaanlennoilla juuri nousuja ja laskuja, joiden aikana koneesta näkee alas maahan, mutta pikkukoneessa tätä luksusta riittikin koko matkan. Ja T:llä tuntui olevan homma niin hyvin hanskassa, että luottamus kaverin lentotaitoihin syntyi varsin nopeasti :) Suosittelen siis ehdottomasti kokeilemaan, jos tilaisuus sattuu kohdalle! Ihan M-A-H-T-A-V-A-A!

Tällä viikolla T suorittaa nelipaikkaisen koneen kelpuutuksen, minkä jälkeen olisi tarkoitus tehdä pienellä kaveriporukalla lentomatka Tallinnaan ja ilmeisesti myös yöpyä siellä.

Siispä stay tuned for our next episode!