What SUP?

Tänä kesänä päätimme kokeilla vaunualueen suppilautoja ja sattumalta päädyimme keskelle täydellistä heinäkuista auringonlaskua. Täytyy myöntää, että suhtauduin lajiin hieman skeptisesti ja olin varma, että putoaisin laudalta ensimmäisellä kerralla monta kertaa. Pian kuitenkin selvisi, että suppilauta on niin vakaa, että siltä on kaltaiseni huonon koordinaatiokyvyn omaavan yksilönkin lähes mahdotonta pudota ja vaatteet säilyivät kuivina.

Niinpä suppailu osoittautuikin varsin mukavaksi puuhaksi. Laudalla seisomista kivempaa taisi kuitenkin olla istuen melominen.

Onneksi olinkin nimenomaan istuma-asennossa, kun suppupaarmaksi epäilemäni paarma iski ilman ennakkovaroituksia käsivarteeni ja pisti niin kovaa, että huusin ääneen. Vilvottelin pistokohtaa heti vedellä ja jatkoin sitten melomista, mutta loppuilta vaunulla sujuikin pistokohtaa parannellen. Hydrokortisonivoiteesta ei ollut mitään apua, vaan jouduin ottamaan kyypakkauksen ja pitämään jääkylmää kylmäkallea käsivarrellani, joka jomotti ja helotti punaisena. Jouduin jopa ottamaan kylmäkallen mukaani peiton alle kaivautuessani pystyäkseni olemaan. Onneksi aamuun mennessä kipu vähitellen helpotti. Viheliäisiä otuksia!

Suppailuun kuitenkin tykästyimme niin paljon, että seuraavanakin päivänä oli pakko päästä uudestaan.

Tällä kertaa tavoitteemme oli kuitenkin turhan kunnianhimoinen: meloimme kauas, tuuli nousi ja osoittautui mahdottomaksi päästä määräajassa takaisin palauttamaan lautoja. Lisäksi vastatuuleen melominen alkoi nopeasti ottaa tottumattoman voimille.

Onneksi kukaan ei ollut varannut lautoja heti jälkeemme, joten saimme tuplattua lautojen varausajan ja pääsimme takaisin, mutta jatkossa tiedämme olla varovaisempia tavoiteissamme. Jonkinlainen kipinä vesille pääsystä tästä jäi kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kuitenkin itämään...