lauantai 24. elokuuta 2019

Kettu kuittaa


Hei vain hei! Lauantain kunniaksi tunnelmia kesäkuiselta Ketturiutan retkeltämme. Silloin olin juuri saanut tämän puhelimen, joten oli hauska päästä testailemaan sen kameraa. En edelleenkään tiedä, miltä nämä näyttävät tietokoneen ruudulla, mutta ehkä parempi niin. Haha.


Ketturiutalta Kannaksen rantaan kulki kiva polku, jolla yksien pitkospuiden kohdalla näimme mennen tullen sisiliskoja. Tänä kesänä olemme muutenkin törmänneet matelijoihin useammin kuin koskaan ennen - kyyhavaintoja on nyt kasassa kaksi, rantakäärmeitä yksi ja vaskitsoja yksi sekä lisäksi yksi tunnistamattomaksi jäänyt käärme tiellä. Tämä monen täysin käärmeettömän vuoden jälkeen!


Nämä harjumaisemat olivat myös mieleeni.


Samoin kuin hiekkaiset rannat!


Naksukin pääsi uimaan.



Tilasimme jo viime kesän kesälomareissuamme varten retkillemme mukaan telttasaunan, mutta venyneen toimitusajan vuoksi pääsimme ottamaan sen käyttöön vasta tänä keväänä. Tässä se on kolmatta kertaa pystyssä ja elämys on aina vain yhtä ihana!


Puskissa pitää myös syödä hyvin. Rauhallisista aamiaisista emme yleensä tingi.


Ruoka valmistuu missä milloinkin - tässä kypsyvät hampurilaistäytteet nuotiolla.


Ja joskus heittäydytään ihan herkuttelutuulelle! Kermavaahtopullo kulkee aina varmuuden vuoksi vaunun jääkaapissa mukana...


4 kommenttia:

  1. Oletko sä lopettanut karppaamisen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän edelleen syödä vhh-tyyliin (esim. nuo letut, hillo ja kermavaahto on karppia), mutta kyllä ote on lipsunut huomattavasti skarpeimmista ajoista. Etenkin reissuissa on joskus melkein mahdotonta löytää vhh-purtavaa.

      Poista
  2. Tunnelmaa taas parhaimmillaan ♥

    VastaaPoista