maanantai 13. kesäkuuta 2016

Kesäkuulumisia


Kuvia toissaviikonlopulta ja -viikolta. Tai ehkä jo hiukan kauempaa? Ei pysty muistamaan. Kunhan nyt jossakin kohtaa pääsisi nykyhetkeenkin asti. Jatketaan kuitenkin kesäruokateemalla. Tällä kertaa lautaselta löytyi ranskalaista sipulisilliä, savulohta sekä keitettyjä babyporkkanoita ja ruusukaaleja voisulalla ja hunajalla. Kerrankin tuoreista eikä pakastekasviksista! O puolestaan makusteli ensimmäiset varhaisperunat.


Jälkkäriksi raparperipaistosta ja itse tehtyä vaniljajäätelöä.


Sateisen lauantain ratoksi kävimme pitkästä aikaa Jumbossa shoppailemassa. Sieltä löytyi mm. uusi laudeliina ja saunatyynyt raikkaassa koivukuosissa juhannusta silmällä pitäen. Yllä oleva kuva tosin vääristää tekstiilien väriä normaalia keltaisemmaksi saunamme keltaisesta valosta johtuen... Lisäksi saunatuoksukokoelmamme täydentyi tuolla raikkaalla lumpeen tuoksulla. Tuoksuuko lumme muuten oikeasti vai onko tämä joku mielikuvajuttu? 


Lähdimme oikeastaan metsästämään juuri noita saunajuttuja, mutta pitihän sitä nopeasti parissa vaatekaupassakin poiketa. Mallorcan toppi- ja paitasaalis jäivät aika laihoiksi, joten pitihän sitä muutama väriläiskä kotiuttaa, kun sopivasti kohdalle sattui.


Sama päti näihin rantaläpsyihin, jotka mätsäävät nyt uusiin mustavalko- ja neonvärisiin bikineihini. Aiemmin olen omistanut vain turkoosit läpsyt.


Sunnuntain kohdalla arvoimme, lähteäkö brunssille vai testaamaan Itäkeskuksen uutta Pancho Villaa. Pancho vei lopulta voiton, koska siellä (Tampereen ravintolassa) olen aikoinani saanut yhdet elämäni parhaista ravintola-annoksista. 


Itiksen versio oli kyllä hienoinen pettymys. Etenkin ruskistamattomat kasvikset, joista suurin osa oli paprikaa... Mihin olivat jäänet herkullisen rapeat parsakaalit? Niitä löytyi tasan yksi per lautanen.


Sunnuntai-illan inspiraationa tilasin meille myös pyykkietikkaa luettuani muiden ylistyksiä tuotteesta. Tämä on siis nimensä mukaisesti etikkaa ja hajustetta ja sitä käytetään huuhteluaineen asemasta. Jättää pyykin raikkaan tuoksuiseksi. Tuo viereinen on puolestaan imurointipuuteria, jota olisi tarkoitus imuroida, niin että ilmaan leviäisi samalla raikas, hyvä tuoksu. Ei ole toiminut mitenkään erityisen hyvin robon kanssa - tavallinen imuri on vielä testaamatta.

Nämä aineet kuvaavat hyvin viimeaikaista innostustani siivoamiseen ja pyykkäämiseen. Ehkä hiukan muuhunkin kodinhoitoon. Robotti-imuri oli se aloitteentekijä tässä. Kun lattiat ovat puhtaat, tekee mieli pitää sohva ja muut pinnat puhtaina ja sama heijastuu tiskaukseen ja pyykkäykseen. Positiivinen kierre on valmis. Kodinhoito onkin ehkä se yksittäinen elämänalueeni, johon tällä hetkellä olen tyytyväisin. Monessa muussa asiassa löytyisi runsaasti petrattavaa...


Yksi niistä on ehkä omaan hyviinvointiin panostaminen. Unirytmi on mitä sattuu ja liikkuakin voisi enemmän ja monipuolisemmin kuin vain kävelemällä koirien kanssa. Töiden vuoksi olen lähestulkoon unohtanut korujen käytön ja tänään olikin melko erityinen fiilis, kun kaivoin esiin sekä korvikset, kaulakorun että rannekellon - ihan vain vapaapäivää juhlistaakseni. Yksi tämän kesän lempikoruistani on yllä  näkyvä sievä kissakoru, jonka päädyin hankkimaan Facebookin vainottua minua sen mainoksella hyvän aikaa. Koru on jonkinsortin korumetallia, joten eipä ollut edes kallis, mutta sitäkin herttaisempi. Vielä kun muistaisi kaivaa sen käyttöön vähän nykyistä useammin.

2 kommenttia:

  1. Onpa tosi kivaa lukea teidän kuulumisia! :) Tämä on edelleen yksi mun lemppariblogeista.

    Mistä hankit tuon pyykkietikan? Ommeinaan aika nätti pullo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä tilasin: http://www.herkkumurena.fi/category/77/pyykkietikka---le-pere-pelletier Oli nopea toimitus :) Kiitos kivasta kommentistasi! Kiva kuulla, että joku näitä vielä lukee :)

      Poista