keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Eksoja, eksoja!


Heti Italian kurssin perään oli vuorossa toinen huikea kurssi Suomessa. Eksoja - kuinkas muutenkaan. Tällä kertaa lintuja ja matelijoita. Matelijoista lähimpänä sydäntäni ovat kilpikonnat, sillä lapsuudessani meillä oli kotona ja sukulaisilla punakorvakilpikonnia. Niistä tämä eläinharrastukseni ja -innostukseni oikeastaan silloin 5-vuotiaana alkoikin. Lintuja en puolestaan ole koskaan omistanut, joskin yhden eksäni kanssa harkitsimme joskus ruusukaijasten hankintaa ja roikuimme siilejä lemmikkimessuilla esitellessämme kohtuullisen säännöllisesti myös lintuharrastajien standilla. No, kaijasia ei koskaan tullut, mutta linnut sinänsä kyllä kiinnostavat.

Kurssi oli kaksipäiväinen ja ensimmäisenä päivänä keskityttiin lintuihin. Aluksi kävimme läpi lintujen tavallisimpia sairauksia ja iltapäivä oli omistettu käytännön harjoituksille, joita eniten odotinkin. Perusopetuksessa meitä varoiteltiin kovasti siitä, että linnut voivat klinikalla kuolla jo käsittelyyn, joten halusin saada ihan kädestä-käteen -opastusta nimenomaan lintujen turvalliseen käsittelyyn stressaavissa klinikkaolosuhteissa. Sitä harjoiteltiinkin yllä näkyvillä kyyhkyillä, jotka olivat hurjan kilttejä ja helppoja käsitellä.


Pääsimme harjoittelemaan myös veri- ja kupunäytteiden ottamista, verisivelyiden tekemistä ja tulkintaa sekä muuta mielenkiintoista. Linnuilla on niin erilainen anatomia ja fysiologia, että kurssi avasi kyllä ikkunan ihan uudenlaiseen maailmaan. Verisolutkin ovat ihan erilaisia kuin nisäkkäillä.


Toisen päivän rakenne oli vastaava, mutta aiheena tosiaan matelijat. Tätäkin päivää varten meille oli saatu kerättyä hieno valikoima demoeläimiä: useampia liskoja, käärmeitä ja kilpikonnia.


Matelijoidenkin kanssa harjoiteltiin peruskäsittelyotteita, verinäytteenottoa, sukupuolen määritystä, suun avaamista...


... ja ultraamista!


Kurssin vetäjänä toimi tsekkiläinen matelijalääkäri, joka sai kyllä tartutettua innostustaan meihin kuulijoihinkin.

Nyt on siis tämän syksyn kurssit käyty ja katse kääntyy hiljalleen kohti ensi vuotta ja sen mukanaan tuomia haasteita. Onpa sitä vain tullut valittua mielenkiintoinen ammatti!

6 kommenttia:

  1. Kiva kun olet viime aikoina jaksanut postailla niin usein! Mielenkiintoisia juttuja, ja joulujuttujasi odotan kovasti :)

    VastaaPoista
  2. Supermielenkiintoista. Ihanaa kun olet noin innostunut kaikista elävistä, ei vain koirista, kuten moni tapaamani ell. Oletko onnistunut työllistymään valmistumisesi jälkeen? Oletko harkinnut erikoistumisopintoja? Ihanaa syksyn ja joulunodotusta koko teidän laumalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eksot olivat yksi mun pääsyistä hakeutua alalle, joten toki olen niistä innostunut, nyt kun pääsen niihin syventymään :) Erikoistumisopintoja on paljonkin suunnitteilla, ensimmäisenä varmaan ihan pieneläimet Suomessa, kansainvälinen erikoistuminen on harkinnassa ja erinäisten kurssien kautta yritän sitten varmasti paneutua vielä hiukan syvemmin tiettyihin aihepiireihin. Töitä on toistaiseksi riittänyt ihan kohtuullisesti :)

      Poista
  3. Eksojaaaaaaa! ♥ Kiitos kun toit julkisuuteen vähän näitä käsittely- ja tutkimustilanteita, on huojentavaa tietää, että näitä opetetaan Suomessakin ja oli taatusti tosi mielenkiintoinen kurssi! :) Meillä on ollut toistaiseksi tarvetta liskojen kanssa "vain" röngtenille ja suun kautta annettaville antibiootille eikä toivonmukaan isompaa tutkimusta ja toimenpidettä ole tulossakaan. Kesällä jännitti kun 5-vuotias leoskityttö muni (tyhjiä) munia ensimmäistä kertaa elämässään ja sen kanssa oli jonkinlaisia ongelmia kun yhden jättimunan jälkeen munia alkoi tulla pieninä pissapaakun tapaisina ulos ja lisko menetti ruokahalun pariksi kuukaudeksi. Tarkkailin jatkuvasti tilannetta ja mietin tuleekohan tarve eläinlääkärille ja mahdollisesti jopa leikkaukselle, mutta lopulta tuli vielä toinen jättimuna ulos ja ruokahalu palasi ryminällä. Toivottavasti muninta oli mieluusti vaikka koko loppuelämäksi siinä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, perusopetuksessa aika vähänlaisesti, mutta mihin tahansa pystyy perehtymään syvemmin, jos kiinnostusta (ja taloudellisia intressejä) löytyy :) Voin kuvitella, että tuo on ollut kuumottava tilanne ja eksojen kanssa on aina se jännitys, että löytyykö osaavaa eläinlääkäriä, kun tarve iskee. Hienoa, että teiltäkin päin osaamista ilmeisesti löytyy! :)

      Poista