I for Italy, part III

Sunnuntaina junailimme itsemme Milanoon. Tärkeimmän nähtävyyden ja maamerkin - Duomon, eli tuomiokirkon, edessä oli pakko ottaa lakisääteiset posetuskuvat.

Emme kuitenkaan päässeet sisälle asti, koska raahasimme mukanamme matkalaukkuja, enkä halunnut niitä leviteltävän ympäriinsä turvatarkastuksen yhteydessä. Turvatoimet tuntuivat muutenkin normaalia kireämmiltä, sillä Duomon vieressä oli käynnissä tällainen spektaakkeli.

Kävelimme Galeria Vittorio Emanuelen läpi ja teimme hieman ostoksia Milanon keskustassa. Saimme myös huonoimman ravintolakokemuksen ikinä - ylihinnoiteltua, tasotonta ruokaa, eikä minkäänlaista palvelua. Vaikka Italia on ruokamaa, olen todennut, että sieltä on välillä hankala löytää niitä hyviä ruokakokemuksia.

Illansuussa matkasimme Linaten lentokentälle, jonka autovuokraamosta olimme päättäneet vuokrata auton - ensimmäistä kertaa koskaan! Autovuokraamon sijainti valikoitui sillä perusteella, että pääsisimme ajamaan vain isoja moottoriteitä, sillä Italian kaupunkiliikennekulttuuri hirvitti jo ajatuksenakin.

Ajelimme sitten kieli kohtalaisen keskellä suuta Milanosta Novaraan, jossa kurssini järjestettiin. Novara on italialaisittain hyvin pieni kaupunki "keskellä ei-mitään", joten ajattelimme, että auto olisi mukava kauppareissujen ja muunkin liikkumisen kannalta. Onneksi autossa oli hyvä navigaattori, joten harhaan ajamisilta vältyttiin ihan viimeisiä kilometrejä lukuunottamatta. Torveakin meille huudatettiin vain kerran!

Kurssipaikka oli todella hieno ja viihtyisä. Ilmeisesti se on alunperin syntynyt ihan näitä ESAVS:n kursseja silmällä pitäen, mutta laajentanut toimintaansa sittemmin muihinkin palveluihin.

Pihalla oli iso lampi, jossa asusti ainakin yksi joutsen ja tusina nutrioita.

Kurssi alkoi maanantai-aamuna luennoilla.

Ensin käytiin läpi hieman ultraamisen teoriaa - fysiikkaa ja muuta perushuttua. Tämä osuus oli kuitenkin tarkoituksella jätetty niukaksi ja varsin nopeasti päästiin asiaan, eli käytännön läpi käymiseen aina hyvästä kuvanmuodostuksesta ultraamistekniikkaan ja ultraäänitutkimuksen toteuttamiseen. Ensin kävimme vatsaontelon läpi alueittain, eli ensin luennoitiin, mitä milläkin vatsaontelon alueella tulee tutkia, sitten tutkimus demottiin ja lopuksi pääsimme kukin ultraamaan käsitellyn alueen. Tämän jälkeen vatsaontelo käytiin läpi elin elimeltä vastaavien luentojen, demojen ja ultraharjoituksien avulla. Varsin tehokasta toimintaa, etten sanoisi!

Ultrakoneita oli useita ja ne olivat laadukkaita. Ja ehkä sitä oppi säätelemään koneen asetuksia ja hyödyntämään antureita niin, että kuva oli selkein mahdollinen. 

Ultrattavina meillä oli pääasiassa paikallisten eläinlääkäreiden ja kasvattajien perusterveitä koiria, joista osa oli niin tottuneita hommaan, että ne vain makasivat tutkimuspöydällä ilman, että kenenkään tarvitsi pitää niistä kiinni. Lisäksi suurin osa oli pieniä, eli helppoja ultrattavia. Kissoja ei harmillisesti ollut yhtäkään ja toinen ikävä seikka oli se, että italialaiset omistajat kielsivät lähes järjestään koiriensa karvojen ajelun ultraamista varten. Se tuntui suomalaisittain varsin oudolta, etenkin kun juuri vastaavalla Suomen kurssilla oli korostettu karvojen ajelun merkitystä. Ja kyllähän sen eron todella huomasikin - etenkin karvaisimpien yksilöiden kohdalla. Onneksi suomalaiset lemmikinomistajat ovat pääsääntöisesti fiksua porukkaa ja sallivat karvojen ajelun. Ei käy kateeksi italialaisia kollegoja sen suhteen.

Viimeisen päivän viimeisenä ohjelmanumerona ultrasimme agariin valettua pastaa ja perunoita. Only in Italy! 

Olihan silläkin toki tarkoituksensa eli harjoittaa meitä ohutneulanäytteiden ottoon. Se ken osuu pastaan, osunee myös kasvaimeen.


Toiseksi viimeisenä iltana meille järjestettiin hieno kurssi-illallinen paikallisessa ravintolassa. Alkuruoka oli jonkinlaista, kuulemma yleensä joulun aikaan tarjottavaa lihahakkelusta kurpitsapaistoksen päällä. 

Toinen ruokalaji oli tartarpihvi juustolla ja salaatilla. Tässä kohtaa pieni elintarvikehygieenikko minussa nosti päätään ja teki mieli kieltäytyä, mutta en sitten kehdannut, kun kaikki muutkin söivät. Ei ihan voittanut minua puolelleen ja loppuosa jäi kyllä lautaselle, kun vieruskaverini alkoi puhua, että vetää välillä raakaa jauhelihaa suoraan paketista...

Kolmas ruokalaji koostui punajuuri-gorgonzola-risotosta ja sen unohdin kuvata. Neljäs ruokalaji sen sijaan oli herkullisin kaikesta (johtuen varmaan noista tateista...) ja sen näette yllä.

Jälkiruuaksi oli koottu kokoelma italialaisia jälkkäreitä. Kyllä näiden (ja parin viinilasillisen jälkeen) uni maistui!

Viimeisen kurssipäivän jälkeen kävimme Novarassa ostoksilla ja lähdimme sitten ajelemaan kohti Milanoa. Jumituimme moottoritiellä pahoihin liikenneruuhkiin ja lopulta navigaattori ohjasi meidät kaupunkiin. Se oli varsin kuumottavaa, sillä italialaiset tykkäävät vaihtaa kaistaa aika reippaasti ja usein. Kolmen kaistan kaduilla ajoi usein neljä pientä autoa rinnakkain. Kaupungissa liikenne tökki valojen vuoksi ja matka tuntui elämäni pisimmältä. En voinut kuin halata O:a pitkään, kun saimme auton lopulta turvallisesti ja kolhuitta palautettua - joskin puoli tuntia sovittua palautusaikaa myöhemmin. Kaikesta ahdistuksesta huolimatta O oli sitä mieltä, että voitaisiin me toistekin vuokrata auto, johon minä lisäsin, että ehkei kuitenkaan Italiassa...

Viimeiseksi yöksi emme olleet ottaneet hotellihuonetta, joten se kului sitten Bergamon lentokentällä koomaten. Enpä ole tuotakaan ennen kokeillut... enkä ole varma, haluanko enää kokeillakaan. Ei se yksi yö, mutta se seuraava ja sitä seuraava päivä... Etenkin, jos luvassa on heti seuraava koulutus...