Keskikesän juhlaa

Alkuperäiset suunnitelmani juhannuksen varalle pitivät sisällään mökin ja kolme kaveripariskuntaa, mutta alkuinnostuksen jälkeen kaikki muut perääntyivät. Kun purin suunnitelmien puihin menemisestä aiheutunutta harmistustani äidilleni puhelimessa,  huikkasi O taustalta: "Mutta ei se meidän rakkauttamme himmennä!"

Kommentti, jolla saa varmuudella anoppikokelaan pisteet puolelleen.

Kommentti, johon loppui minunkin harmistukseni. Aina meillä on toisemme ja pystymme kyllä viettämään mukavan juhannuksen kahdestaankin. Juhannusaattona kävimme "kyyjärveksi" ristimällämme pikkujärvellä. Siellähän näin toissavuonna elämäni toisen kyyn ja O taisi nähdä kerran vaskitsan. Hiukan pelotti, että noinkohan vietämme juhannusaattoillan päivystyksessä jonkun karvakorvan kanssa, mutta onneksi oli niin pilvistä, että käärmeet pysyttelivät piiloissaan.

Taikkis ui sydämensä kyllyydestä, Iippu ilakoi rannalla kuin pentukoira konsanaan ja Ledi vaani ja teki yllätyshyökkäyksiä tyttöjen keskelle yrittäen haastaa ne juoksukilpasille.

Tänä kesänä Ledistä tai Lurusta, kuten yleisimmin käytetty lempinimi kuuluu, on irronnut erilaisia ilmeitä jatkuvalla syötöllä. Tulkitsen sen jonkinlaiseksi lopullisen kotiutumisen merkiksi, koska vastaava ilmiö oli huomattavissa Iipun kohdalla aikoinaan. Alkuun vitsailimme usein herran tyyneydestä ja totisuudesta - ei milloinkaan mitään hymyksi tai iloiseksi ilmeeksi tulkittavaa. Kunnes nyt, koko ajan.

Kotimatkalta poimin kesän ensimmäisen luonnonkukkakimpun ja tuoreita maitohorsman versoja. Olin bongannut reseptin, jossa maitohorsman lehtiä kuulloteltiin sienien kanssa ja halusin kokeilla sitä juhannuksena. Pakastimesta löytyi sopivasti vielä yksi pussillinen viimesyksyisiä herkkutatteja.

Herkkutateista tuli aivan mahtavia, suussa sulavia. Maitohorsmat sen sijaan maistuivat lähinnä juhannusvihdalta. Sinänsä ihan teemaan sopiva makuelämys, mutta ei kyllä tarvitse tehdä toiste!

Lisäksi juhannuspöydästämme löytyi uusia perunoita, sillejä, ruusukaaleja, sienisalaattia, itse savustettua siikaa (jäi harmillisesti liian vähäsuolaiseksi), itse savustettua lohta (ihan täydellistä!), bearnaisekastiketta sekä mansikka-halloumi-minttusalaattia.

Halloumit kypsyivät kivasti voileipägrillissä, kun emme pelkkien juustojen takia jaksaneet isoa grilliä lämmittää.

 Jälkkäriksi tein raparperipaistosta marenkikuorrutuksella.

Ruokailun jälkeen lämmitimme saunan. Ihkaensimmäinen oma juhannussauna! Pitihän sitä vihta ja juhannuskoivun tuoksuista löylytuoksuakin juhlan kunniaksi hankkia. On muuten aivan ihana tuoksu tuo, nousi melkein lempparikseni.

 Missä lämpö, siellä Nuuna.

 Lisäksi O oli hakenut meille töissä ollessani tällaisen.

Ilmalla täytettävä poreallas! Aivan ihana, juhannuksemme paras juttu. Kelluttelimme vedessä useampana iltana. Vesi lämpenee parhaimmillaan 40 asteiseksi, mikä vastoin odotuksiani oli aivan liikaa. Kuuma tuli. 36-37 asteinen vesi tuntui mukavimmalta - ilman poreita, paljuiluhenkeen. Yötön yö, pieni tihkusade, kolea yö, lämpöinen yö. Ihanin kaikista oli tihkusade.

Sunnuntaina lähdimme pienelle road tripille aiemmin ihanaksi toteamaamme merenrantapaikkaan, kun oli hieman nätimpi ilma.

Mukaan pakkasimme piknik-eväät.

Evästä oli ihan liikaa, tuosta olisi syönyt varmaan viisi ihmistä. Muuten oli kyllä aivan ihanaa, etenkin kun maisemat olivat aika hulppeat.

  "Hypätkää itse sinne peräluukkuun...?"

Pieni, mukava keskikesän juhla. Meidän näköisemme.

Odotukset on helppo ylittää, kun ne asettaa riittävän mataliksi.

Kesäruokia

Olen pitkästä aikaa jaksanut innostua arkiruuasta ihan toden teolla. Kaikki alkoi valmiista kalapyöryköistä, joiden ympärille aloimme koota kesäistä ateriaa.

 O:lle varhaisperunoita, minulle keitettyjä retiisejä.

 Molemmille ruohosipulia ja voisulaa.

Silliä ja kermaviilikastiketta.

Tuli ihan juhannus mieleen... juhannus ja sen ihanat kalaherku. Siitä se ajatus sitten lähti. Kuinka kivaa olisi saada juhannuspöytään itse savustettua, lämmintä kalaa?


No niin kivaa, että pian meillä oli sähkösavustin ja siellä ensimmäinen lohenpala kypsymässä!

Ja herkkuahan siitä tuli. Ehkä vähän turhan suolaista, mutta siihen on helppo vaikuttaa. Kalan kylkeen tein valkosipuliretikoita valkosipuliperunoiden idealla. O:n mielestä maistui ihan esikuvaltaan tai jopa vielä paremmalta. Ensimmäinen kerta, kun kumpikaan meistä maistoi retikkaa ja tämä taisi kyllä jäädä repertuaariin. 

Toista käyttökertaa varten kaivelimme pakastimesta silakkafileitä ja teimme savusilakoita. Tällä kertaa suolasimme ja maustoimme kalat vasta savustuksen jälkeen, joten suolaus oli huomattavasti miedompi. Vaan kyllä lohi muutoin silakat pesee.

Lisukkeet olivat samat kuin ensimmäisellä kala-ateriallamme, joskin ruohosipuli vaihtui tilliin.

Grilli on myös ahertanut uutterasti. Tämän kesän ns. uusi juttu meille on kunnon grillivihannekset eli tuoreet, itse pilkotut sellaiset. Valmistuskin on niin simppeliä, että O juuri tänään viimeksi kysyi, että mahdammeko enää koskaan ostaa valmiita grillikasviksia. Herkkusieniä, suippopaprikaa, makeaa sipulia ja itketettyjä kesäkurpitsan viipaleita uitetaan hetki öljyssä ja valmiissa maustesekoituksessa - sitten vain grilliin. Mihin niitä varrastikkuja muka tarvitaan?

Parasta grillibroileria on Atrian BBQ-marinoitu paistipihvi, siitä tulee mahtavan mureaa. Päälle vielä sipaisu tuorejuustoa, mmm.

Lisukkeeksi vielä O:n tekemät herkkusienikääröt kanttarellituorejuustotäytteellä ja tiiviisti verhotulla pekonilla ja jälkiruuaksi grillissä sulatettua leipäjuustoa. Se on meidän perussettimme. Kaikki herkullista!

Aterian kuin aterian kruunaa vielä kupillinen mansikoita. Etenkin, jos sen saa nauttia supersöpöstä siilikupista ♥ Mihinkä sitä vanha siilisti piikeistään pääsisi?

Ihanaa ja herkullista juhannusta kaikille!